Oma identiteetti on hukassa

Arvioi asteikolla 1-10, kuinka voimakkaasti tämä näyttäytyy elämässäsi. 
(1= ei ollenkaan, 10 = koko ajan).

Läheisriippuvaisessa suhteessa oma identiteetti alkaa hapertua. Todellisuudessa identiteetin rakentuminen on usein jäänyt kipeästi kesken. Identiteetissä yhdistyy erilaisia rooleja, joiden koemme kuuluvan itsellemme. Ihminen voi olla esimerkiksi sekä äiti, työntekijä, puoliso, ystävä, se reipas tai se, johon voi luottaa. Syvempi olemuksemme on kuitenkin jotain, mitä tällaiset roolit eivät pysty kahlitsemaan. Läheisriippuvainen ei enää ehkä edes muista, mistä asioista itse aidosti pitää ja millainen on, jos ei pakota itseään väkisin esimerkiksi miellyttäjän tai mahdollistajan rooliin.

(Esim. omille harrastuksille, omalle sosiaaliselle elämälle, sille, että voisin keskittyä paremmin töissä.)
(Esim. tanssi, asioiden syvällinen pohtiminen, luonnossa oleminen, kirjoittaminen.)
(Esim. luottamus, syvät ja aidot ihmissuhteet, se, että työ tuntuu minulle merkitykselliseltä, hyvä suhde lapsiin.)
(Esim. maalausta, ratsastusta, käydä elokuvissa ja ravintolassa syömässä vain itseni kanssa.)