Ammattilaisille

Tahdonvastainen hoito on Suomessa mahdollista joko päihdehuoltolain tai mielenterveyslain nojalla, mutta kriteerit hoidon toteuttamiseen ovat hyvin tiukat. Yleensä hoito ole pelkän päihteiden käytön perusteella mahdollista, koska Suomessa ei muun muassa ole sellaista päihdehoitoyksikköä, jossa tahdon vastaisen hoidon toteuttaminen olisi mahdollista.

Päihteiden käyttäjä voidaan lain mukaan määrätä tahdonvastaiseen hoitoon joko aiheuttamansa terveysvaaran tai väkivaltaisuuden perusteella. Terveysvaaralla tarkoitetaan sitä, että henkilö on ilman päihteidenkäytön keskeyttämistä ja asianmukaista hoitoa välittömässä hengenvaarassa päihteiden käyttönsä vuoksi tai vaarassa saada kiireellistä hoitoa vaativan terveydellisen vaurion. Tämän arvioi aina lääkäri.

Väkivaltaisuus merkitsee, että henkilö päihteiden käytön vuoksi väkivaltaisella tavalla vaarantaa perheensä jäsenen tai muun henkilön terveyttä, turvallisuutta tai kehitystä. Hoitomääritys voidaan näiden syiden vuoksi tehdä korkeintaan 5 vuorokaudeksi ja väkivaltaisuuden perusteella päätöksen tekee sosiaalityöntekijän esityksestä sosiaalihuollon johtava viranhaltija tai tällaisen puuttuessa sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen puheenjohtaja. Väkivaltaisuuden vuoksi tehty päätös on alistettava heti lääninoikeuden vahvistettavaksi, joka voi sosiaalilautakunnan esityksestä jatkaa tahdosta riippumatonta hoitoa enintään 30 vuorokaudeksi.

Päihdehuoltolain mukaisia päätöksiä on Suomessa tehty vain muutamia, koska yleensä vakavassa terveysvaarassa oleva henkilö suostuu esim. sairaalahoitoon vapaaehtoisestikin. Väkivaltaisuuden perusteella pakkohoitoon määrääminen ei todennäköisesti toisi minkäänlaista ratkaisua henkilön päihdeongelmaan – toki läheiset saisivat hengähdystauon ja miettimisaikaa omia ratkaisujaan ajatellen.

Mielenterveyslain mukaan päihdeongelmainen voidaan määrätä tahdosta riippumattomaan hoitoon psykiatriseen sairaalaan, jos hänen todetaan olevan mielisairas ja jos hän sairautensa vuoksi on hoidon tarpeessa siten, että hoitoon toimittamatta jättäminen olennaisesti pahentaisi hänen mielisairauttaan tai vakavasti vaarantaisi hänen terveyttään.

Mielisairaudella tarkoitetaan psykoottista todellisuudentajun häiriytymistä, josta merkkejä voivat olla esim. erilaiset aistiharhat. Näitä aistiharhoja ja todellisuuden tajun hämärtymistä voi esiintyä myös alkoholisteilla, etenkin vieroitustilan aikana. Mielenterveyslain perusteella henkilö voidaan ottaa enintään 3 päiväksi tarkkailuun, jonka jälkeen tehdään päätös joko tahdon vastaisen hoidon jatkamisesta tai sen purkamisesta.

Pääasiassa täysi-ikäinen katsotaan juridisesti kykeneväksi päättämään elämästään eli hänellä on vapaus käyttää halutessaan päihteitä tai kieltäytyä hoidosta. Tahdonvastaisen hoidon kriteerit täyttyvät myös harvoin muutamaa päivää pidemmäksi aikaa. Jos henkilö on selväpäinen eli aikaan ja paikkaan orientoitunut ja selvillä tilanteestaan, on hänellä vapaus päättää omasta hoidostaan tai hoitamatta jättämisestään. Usein vapaaehtoisestikin aloitetut hoidot keskeytyvät, kun vointi kohenee ja henkilö kokee pystyvänsä jälleen selviytymään omin voimin. Usein tämä tarkoittaa juomisen jatkamista.

Tahdonvastainen hoito on siis aina viimesijainen toimenpide, jos mikään muu hoito ei tule kysymykseen. Päihdehoidon tulosten kannalta oma motivaatio ja vapaaehtoisuus ovat aina ensiarvoisen tärkeitä asioita, joten ongelmaisen kanssa kannattaa aina yrittää löytää ratkaisuja, jotka hänkin voi hyväksyä.

Lisätietoa Päihdelinkin artikkelissa Tahdosta riippumaton hoito.

45-vuotias asiakas on saanut maksakirroosidiagnoosin. Asiakas ei näytä välittävän siitä, että hänen tilanteessaan ei ole viisasta käyttää alkoholia. Hän haluaa käydä vastaanotolla joka viikko, mutta hän tulee paikalle päihtyneenä eikä motivaatiota juomisen lopettamiseen näytä olevan.

Riippuvuuteen sairastuneen kanssa järkipuhe, tunteisiin tai sosiaalisiin suhteisiin vetoaminen voi toimia jopa häntä karkoittavana tekijänä. Joskus toimivaa voi olla, että jättää omista puheista pois vaatimuksen raitistumisesta ja keskittyy ihmisen kohtaamiseen. Varsinkin, jos asiakas kuitenkin käy säännöllisesti vastaanotolla. Jossain on siis onnistuttu, jos asiakas palaa vastaanotolle omasta halustaan. Usein kuuntelemisen ja ymmärtämisen tie onkin tuloksekkaampi kuin vaatimusten ja syyllistämisen tie. Tärkeää on katsoa edessä istuvaa ihmisä kokonaisena, eikä vain tarkastella hänen riippuvuuttaan tai sairauttaan.

Hankalaa tällaisessa tilanteessa on se, että muutos riippuvuuden hoitomotivaatiossa ei välttämättä tapahdu kovin nopeasti ja asiakkaan tilanne voi huonontua juomisen takia merkittävästi ja nopeastikin. Työntekijänä voi tehdä ainoastaan parhaansa. Kohdata asiakkaan ihmisenä, kuulla hänen ilonsa ja murheensa, nähdä onnistumiset ja haasteenpaikat, tarjota apua ja tukea. Loppujen lopuksi ihminen kuitenkin itse tekee päätöksensä, miten hän elää elämäänsä. Toivoa on kuitenkin aina ja aina kannattaa yrittää, vaikka ennuste ei näyttäisikään hyvältä.