Olet täällä

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy sivustolle, jotta voit käyttää kirjanmerkkejä

Tupakka

Oma vakaa päätös on tärkeä lähtökohta lopettamiselle. Silloin päätöksessä voi pysyä niinäkin hetkinä, kun tupakaa alkaa tehdä mieli.

Useimmiten mielihalut menevät kuitenkin yhtä nopeasti ohi kuin ovat mieleen putkahtaneetkin. Niissä tilanteissa kannattaa tehdä jotain muuta, vaikka kuunnella musiikkia, lähteä ulos lenkille tai soittaa kaverille.

Tupakoinnin lopettaminen kannattaa siis suunnitella huolella etukäteen. Kannattaa tehdä selkeitä rajauksia, joita pyrkii noudattamaan mahdollisimman hyvin. On hyvä esimerkiksi miettiä ennakolta mahdolliset paikat tai tilanteet, joissa tupakointi lopettamisen jälkeen yleensä alkaa uudelleen. Tärkeää on opetella sanomaan ”kiitos, ei” kavereille, jotka mahdollisesti polttavat ja tarjoavat sinulle, vaikka olet kertonut heille lopettaneesi. Näitä paikkoja kannattaa välttää ensimmäisten viikkojen aikana.

Tupakoinnin lopettaminen kannattaa ajoittaa ajankohtaan, jossa oma elämä on mahdollisimman normaalia eikä yllättäviä tilanteita ole odotettavissa. Fyysiset vieroitusoireet menevät yleensä ohi ensimmäisten viikkojen aikana, sosiaalisen sekä psyykkisen riippuvuuden hoitaminen kestää yleensä kauemmin. Tutkimusten mukaan riski tupakoinnin uudelleen aloittamiseen pienenee merkittävästi kolmen kuukauden jälkeen tupakoinnin lopettamisesta.

Kaikista tupakointiin ja sen lopettamiseen liittyvistä asioista saat tietoa osoitteesta stumppi.fi. Joissakin tilanteissa tupakoinnin lopettamisessa kannattaa käyttää tukena ammatillista apua, jota on mahdollista saada esimerkiksi oman kotikunnan A-klinikalta tai terveyskeskuksesta. Useilla paikkakunnilla järjestetään myös ryhmiä tupakoinnin lopettamisen tueksi. Lisätietoa saa myös Päihdelinkin artikkelista Tupakoinnin lopettaminen.

Voi olla, että vieroitusoireet kestävät useita kuukausia. Jos on polttanut vuosia, on esimerkiksi kuukausi ilman tupakkaa vielä lyhyt aika. Se, miten vahvasti ihminen on koukussa ja miten paljon tai kauan tupakkaa tekee vielä mieli, on yksilöllistä. Tarkkaa aikaa ei näin ollen pysty määritellä. Tärkeintä on muistaa, että jokainen päivä ilman tupakkaa vie prosessia eteenpäin.

Vierotusoireiden helpottamiseen voi saada apua erilaisista korvaushoitotuotteista, joita saa apteekista nykyisin ilman reseptiä. Tarjolla on muun muassa laastareita, purukumia, inhalaattoreita ja tabletteja. Vaikka onkin parempi, jos pärjää ilman (koska nämäkin sisältävät nikotiinia ja siitä on kuitenkin joskus luovuttava), on parempi tupakanhimon käydessä ylivoimaiseksi ottaa purukumi tms. kuin sytyttää savuke. Lisäksi näistä korvaushoitotuotteista voi luopua asteittain vähentämällä, mikä taas ei välttämättä onnistu tupakan kohdalla.

Mitään suurta haittaa esimerkiksi yhden tupakan polttamisesta viikossa ei ole. Vaarana kuitenkin on, että polttamisesta tulee tapa ja riippuvuus, minkä jälkeen haitat ovat ilmeiset. Jos polttaa savukkeen viikossa, kannattaa harkita mitä se palvelee. Toki yhdenkin savukkeen vaikutus elimistössä kestää useita tunteja ja sillä on vaikutusta elimistön toimintoihin. Lisää tupakoinnista stumppi.fi.

Nuuska on lähes yhtä haitallista kuin tupakka. Nuuska aiheuttaa riippuvuuden kuten tupakkakin, sisältäen nikotiinia jopa 20 kertaa enemmän kuin tupakka. Jotkut pitävät nuuskaa "terveellisempänä" sen takia, että sen käytössä ei synny savua eikä savun sisältämiä haitallisia ainesosia. Nuuskan käyttäjille tyypillisimmät sairaudet ovat suusyöpä ja muut suun sairaudet.

Nuuskan avulla ei pääse eroon nikotiiniriippuvuudesta, eikä nuuskaa ole tarkoitettu tupakasta vieroittautumiseen. Nuuskatessa hankala tupakointirituaali jää pois, mutta tilalle tulee toinen yhtä paljon nikotiiniriippuvuutta ylläpitävä rituaali. Savuttomuus on tietysti aina hyvä asia, sillä muiden ihmisten ei tarvitse kärsiä savuhaitoista. Kuntokin paranee ainakin jonkin verran ja hengityselimet kiittävät. Tämä on hyvä asia, koska pitkään jatkunut tupakointi aiheuttaa lopulta ikävän keuhkolaajentuman. Rahallinen hyöty jää kysymysmerkiksi, koska nuuska on hankittava mustan pörssin kautta.

Selvää on joka tapauksessa, että nuuskan käytöllä on paljon terveyttä heikentäviä vaikutuksia. Syöpien lisäksi muun muassa riski sairastua sydän- ja verissuonitauteihin on suuri. Tupakointia paljon terveellisempää nuuskan käyttö ei voi olla. Lisätietoa Päihdelinkin artikkelissa Nuuska ja osoitteessa stumppi.fi

Masennus luultavasti vaikuttaa tilanteeseen ainakin sitä kautta, että tupakoinnin lopettaminen masentuneena saattaa olla vaikeampaa. Joillekin ihmisille tupakointi tuottaa mielihyvää, joka osaltaan helpottaa masennusta. Myös vierotusoireet voi kokea voimakkaampana. Toisaalta, jos onnistuu lopettamaan, se saattaa tuoda mukanaan sellaisia onnistumisen kokemuksia, joilla on masennusta lievittävä vaikutus. Tärkeintä olisi saada masennukseen apua. Kun lääkkeet eivät raskauden aikana tule kyseeseen, kannattaa harkita terapiaa. Asiasta voi puhua oman lääkärin kanssa.

Pahin haitta, joka tupakoinnista raskauden aikana voi seurata, on ilmeisesti sikiön kasvun hidastuminen. Raskaudenaikaisen tupakoinnin on osoitettu hidastavan sikiön kasvua niin, että tupakoivan äidin lapsi painaa syntyessään noin 200 grammaa vähemmän, kuin tupakoimattoman äidin lapsi. Painoero säilyy tiettävästi useita vuosia, mutta toistaiseksi ei tiedetä onko kasvun hidastumisella merkitystä lapsen myöhemmälle kehitykselle.

Nikotiinikorvaushoidon suositeltavuus riippuu siitä, miten paljon polttaa tupakkaa. Periaatteessa nikotiinilaastareita tms. ei suositella raskauden ja imetyksen aikana. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että korvaustuotteista on vähemmän haittaa, kuin runsaasta tupakoinnista. Suomen Lääkärilehdessä 1-2/2000 julkaistun artikkelin mukaan nikotiinikorvaushoito on aiheellista, jos polttaa 10-15 savuketta päivässä eikä lopettaminen muuten onnistu. Tosin tällöinkin korvaushoitoa suositellaan raskauden alkuvaiheeseen, jolloin sikiön kasvu hidastuu vähemmän.

Tupakoinnista, sen lopettamisesta ja raskaudesta löytyy lisätietoa osoitteesta stumppi.fi