Veljeni Narkomaani

Tarina alkoi 17 vuotta sitten, veljeni jäi nopeasti koukkuun. Oli pitkiä hoitojaksoja, karkureissuja, övereitten jälkeen koomassa 3 pv jonka jälkeen "raittiusjaksot" olivat pidempiä, parhaillaan ehkä parin vuoden pituisia.

Me perheenä ollaan jouduttu vaihtamaan paikkakuntaa vuosia sitten, on tuettu, autettu, valvottu tuhansia kertoja. On hommattu monia asuntoja, kalusteita ja autettu "uuden elämän alkuun". Kaikki aina menettäneenä. 17 vuotta velipojan huume-elämästä kärsineenä laitoimme stopin ensimmäistä kertaa nyt. Katkaisimme välit kertaheitolla ja seisoimme koko perhe vastarinnassa.

Sydän on rikki, me ollaan rikki ja voi luoja niitä syytöksiä ja uhkailuja itsemurhasta yms. Olisiko meidän muiden aika alkaa elämään? Syyllisyys silti painaa.