Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

17.11.2014 | Alkoholi

Alkoholistin mietteitä muutaman kuukauden selvänä olon jälkeen

Nimimerkki: Mari

Nimeni on Mari ja olen juonut koko aikuisikäni. Täytän tässä kuussa 42. Alkoholin käyttöni oli hirveää viimeisten viiden- kuuden vuoden aikana. Join joka päivä. Joka Ikinen Päivä. Määrät olivat itselleni valtavia; kolmen litran punaviinipönikkä riitti kahdeksi illaksi, oli arki tai viikonloppu. Siihen lisäksi vielä olutta ja siideriä. Kuitenkin lapset ja työni hoidin aina, jos en moitteettomasti niin kunnolla kuitenkin. Väsytti vaan, mutta illan alkoholiannokset veivät väsymyksen pois ja jaksoin taas.

Päivät kuluivat odottaessa ensimmäistä punaviinilasillista ja ah sitä autuutta kun maistoit lasista ensimmäisen suullisen: tuntui kuin koko elämä olisi hymyillyt. Kukaan ulkopuolinen ei tiennyt juomisestani. Kun näin ystäviä tai sukulaisia, oli aina viikonloppu ja viikonloppuisinhan on hyvä syy ryypätä, ei sitä kukaan ihmetellyt. Oma mieskin joi, mutta ei arkena kännejä kuitenkaan, pari saunakaljaa riitti..

Viimeisen kahden vuoden aikana aloin inhota juomista. En sitä ensimmäistä enkä toistakaan lasillista, ei toki, mutta monien lasillisten jälkeen täydessä kännissä rukoilin jo Jumalaa antamaan minulle voimaa lopettaa juominen. Tiesin, ettei minusta ole lopettamaan, yksikin ilta selvinpäin oli liikaa, kaksi jo täysi mahdottomuus.

Ilta illalta kuukausien saatossa itseinho vain kasvoi ja hirveässä kännissä keskellä yötä mietin surkeaa kohtaloani alkoholistina, joka helvetin yö. Viime keväänä kaverini, juoppo hänkin, alkoi puhumaan, josko syksyllä otettaisi sellainen muutaman kuukauden tipaton jakso. Jouluun asti olisimme juomatta, vähän vajaa puoli vuotta siis. Ei minun tarvinnut sitä miettiä, suostuin heti ja mielelläni suostuinkin. Ajattelin toki, että syksyyn olisi vielä pitkä aika ja saisin ihan rauhassa juoda kesäni, otan syksyn sitten kun sen aika on.

Jollain tapaa sen kesän kuitenkin tein pesäeroa alkoholiin. Selvinpäin mietin, mitä eniten odotan ensimmäiseltä ryypyltä, miksi sitä odotan ja kännissä kuulostelin, miltä se itsestäni tuntuu. Aina jouduin myöntämään, ettei hyvältä tunnu ja ”tallensin” sen tunteen myöhempää käyttöä varten. Kesäiltoina juodessani summailin, mitä jään paitsi juodessani; souturetket lasten kanssa, telttaretket, lepakkojahdit… Mihinkään en ehtinyt, kun oli niin kiire juoda.

Huomasin, että kesän edetessä aloin odottamaan h-hetkeä innolla, ajattelin, että juominen on nyt nähty ja syksystä tulee äärimmäisen jännittävä uusine elämäntapoineni. Nyt eletään sitä syksyä. Viimeisen ryyppyni otin 2.8., enkä yhtään ole pettynyt jännittävään syksyyni. Olen saanut elämääni niin paljon muuta, olen alkanut lenkkeilemään ja laihtunut toistakymmentä kiloa (näytän aika hiton näpsäkältä nykyään, vaikka itse sanonkin), lasten kanssa käydään uimassa monta kertaa viikossa, samoin elokuvissa aina välillä ja tapahtumissa kun niitä järjestetään. Käyn teatterissa ja näyttelyissä, teen kaikkea mitä olen aina halunnut. Nyt minulla on niihin aikaa, halua ja jaksamista. Energiaa on kuin pienessä kylässä ja mieli on iloinen ja positiivinen ensimmäistä kertaa vuosiin.

On vain yksi mutta. Kun tipatonta syksyä mietittiin, päätimme takarajaksi joulun. Nyt tuohon jouluun on puolitoista kuukautta ja tuntuu pelottavalta kun se lähestyy. Jos olisin päättänyt alunperin pitää tipattoman vuoden, tai kaksi vuotta, uskon että olisin siihen pystynyt. Mutta kun päättymispäiväksi asetin jouluaaton, on äärettömän vaikeaa sitä nyt muuttaa… Mieli haraa vastaan. En siis halua juoda jouluna, mutta toisaalta haluan, ja näen että minulla on siihen myös oikeus. Jotenkin.

Tätä kohtaa tässä tarinassa onkin vaikein selittää; Miksi en päättänyt alunperinkin tipattomaksi vuotta tai kahta tai vaikka koko elämää. Nyt minun pitää tehdä se tipaton päätös vielä toistamiseen ja se on vaikeinta ikinä. Toisaalta mielessä on pyörinyt, että entä jos otankin viinilasillisen tai kaksi? Tai mitä se haittaa, vaikka juon itseni täysin känniin? Olenhan tipattoman lupaukseni jo täyttänyt. Mutta toisaalta taas, olen rakastanut jokaista hetkeä tässä syksyssä. Olen rakastunut uudelleen elämään ja rakastan myös itseäni taas. Miksi pilaisin tämän sillä samalla paskalla mikä teki elämästäni helvetin vuosiksi?

Miten käy uusien harrastusten; juoksulenkkien ja uimisen jos juominen taas valtaa elämäni? Tietäähän tuon… Eli ei se alkoholinpiru ole minusta minnekään lähtenyt. On helppoa olla juomatta, kun sen päätöksen on tehnyt, mutta se päätöksen teko on vaikeaa, varsinkin nyt kun onnistumisen tunne alkoholittomasta elämästä on päälimmäisenä mielessä ja alkoholinhuuruinen väsymys tipotiessään.

Toivottavasti ymmärrätte ehkä sekavankin kirjoitukseni ja saisin jonkun kommentista kiinni sen punaisen langan, joka antaisi minulle voimaa tehdä se päätös vielä toistamiseen. Haluaisin niin olla juomatta koko loppu elämäni, miksi hitossa menin lupaamaan itselleni alkoholia jo jouluna?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit

(16)

Location

Feeniks

26.12.2014 23:19:42

Hei Mari. Toivottavasti olet pystynyt viettämään rauhallista joulua. 

Nyyrys

30.12.2015 12:03:15

Mari! Miten joulusi meni! Sinä olet pärjännyt todella hienosti! Pidit syksyisen juomalakon! Se oli hyvä päätös! Uusi päätös on lopettaa kokonaan eli irtisanoutua, ei pelkästään lakkoilla!

Mie

02.01.2016 10:06:05

Hei, vaikka lakkosi olisikin loppunut jouluna, niin on hyvä syy jatkaa juomattomuutta tänä vuonna, niin myönteisiä asioita sinulle tapahtui lakkosi aikana. Lapsetkin ovat siitä varmaan onnellisia.

Ariel

24.12.2018 17:21:03

Toivottavasti päätös on pitänyt. Ihastuttavan hyvin kirjoitat.

Raitis 2v

20.01.2019 13:20:00

Hienosti kirjoitettu. Samalla tiellä olemme. Minä sain avun Minnesotahoidosta.  

Nuppu

19.04.2019 21:13:47

Itse olin 2 vuotta juomatta ja kävi juuri niin kuin Marille tuossa päätarinassa. Olin jo varma, että en enää koskaan juo. Mutta miehen veli kuoli ja juhlimme hieman hänen muistokseen. Sillä tiellä ollaan oltu jo 2 vuotta. Paino on noussut 25 kiloa ja naama näyttää ilmapallolta. Paniikkia puskee ja masennus vainoaa. Eihän se heti lähtenyt lapasesta...Alkuun otin vain kerran kuussa, mutta niin vain hiipi vaikeudet kehiin ja viina alkoi maistua ja kuntosalit jäi. Suunnittelen päihdeklinikalle menoa ensi kertaa elämässä. Ens viikolla se selviää. Voimia kaikille alkoholin kanssa kamppaileville.

Tanakki

19.05.2019 00:30:13

Ei sitä kannatakaan luvata liikoja. Koko loppuelämäksi lupaaminen ei ole sellainen tavoite, joka on mitenkään käsinkosketeltava, ja sellainen tavoite ei motivoi. Jakso kerraan eteenpäin. Aina voi luvata lisää, kun ei anna ajan kullata muistoja. Jokainen jaksokin on jo voitto itsessään.

Allurings

18.07.2019 11:02:07

Biu hymiö

Allurings

18.07.2019 12:06:10

Hei. Olen n 10v sairastanut alkoholismia,olen 50v nainen.Ulkoisesti ja muutenkaan en juuri eroa "taviksista" kun hoitelen asioitani ja liikun muitten ihmisten joukossa.Yleensäkin otan muut huomioon, olen tullut tulokseen että olen ns yliherkkä ja läheisriippuvainen.Parin kuukauden tipaton kannattaa aina,elimistö ehtii siinä ajassa toipua ja mieli keventyä.Mutta nämä kokeilut=katastrofit tipattoman  jälkeen ovat todella musertavia.Ensin menet mieli odottavana ja innostuneena paikalliseen alkoon,yleensä ostan viiniä ja esim likööriä. Sieltä kaupan vessaan,salaiseen "baariini" drinkille,mahdollisimman pitkät huikat ensi alkuun, tunnet sen hetkellisen helpotuksen,hyvän olon tunteen joka kyllä vuosien saatossa on koko ajan vähentynyt.Monta kertaa jo aloittaessani olen ahdistunut..koska tiedän mihin se taas johtaa.Muistinmenetykseen,muutun juoviani toiseksi ihmiseksi,minusta tulee riidanhaluinen,ilkeä,haluan vain kostaa kaikille kaiken.Saatan mennä esim.paikalliseen grilliin ja haukkua grillin pitäjän ym muiden asiakkaiden kuullen..häpeä on jälkeen päin valtava.Heikoimpana hetkenäni tuntuu ettei ole kuin yksi vaihtoehto,kuolema,sitten pääsen "kaikesta paskasta".Sillä ajatuksella leikittelen se on takaporttini.Ajatus helpottaa,koska sitten ei kukaan enää voi satuttaa ym minua,silloin olen turvassa.Poliisit ja sairaalan ensiapu tulleet tutuiksi,tapaturmia ym ollut.Ammattini olen menettänyt juomisen takia, osaan läheisistäni ei ole enää mitään yhteyttä koska olen kännissä haukkunut.Mies on rinnallani,on toipunut alkoholisti,mutta tiukkaa hänelläkin usein.Alkoholismi on krooninen kuolemaan johtava sairaus jos sitä ei hoideta.Meitä alkoholisteja luulutetaan paikasta toiseen,kukaan ei tunnu ottavan vastuuta ko potilaasta.Olenhuomannut myös ns tavallisissa terveyskskukiessa työssä olevissa lääkäreissä etteivät mielellään kirjoita B-lausuntoa.Tosin koska sairastat alkoholismia ne B lausunnot Kelassa menevät tyyliin "roskakoriin".Olen käynyt Kalliola klinikan 28 päivää hoidon.Heille kaunis kiitos kaikesta avusta,siellä meidät otettiin vastaan ihmisenä ja täydellä sydämellä ..joka päivä.Olen käynyt myös muita hoitoja.Voisi luulla etteivät auta kun edelleen välillä tartun pulloon.Kyllä hoidot auttavat mutta sairaus niin vakava että ponnisteltava kovasti hoitojen jälkeen,siitä se vaikein osuus alkaa kun suljet hoitopaikan oven jälkeesi.Alkoholikeskeinen yhteiskunta toivottaa sinut riemumielin vastaan ja katselee sinua kun yrität selviytyä kuin Bambi liukkaalla jäällä. Hoitotahojen oltava tiiviimpiä,lähempänä toisiaan, tukemassa ja myös hyvin tavoitettavissa.Alkoholistien moralisointi,pompottelu paikasta toiseen loputtava.Joku jatkumo oltava hoidon päättymisen jälkeen..niitä onkin joitakin mutta tiiviimpi tukeminen olisi oltava.Jotkut tahot hehkuttavat yli 90% toipumisastetta, se ei kyllä pidä paikkaansa, mittareita jos mi käkinlaisia kehitelty.Niissä yleensä takana raha ,yksityiset hoitotahot  hehkuttavat paremmuuttaan jotta saisivat asiakkaita.Olen myös ollut hoitopaikassa jossa ryhmäkoko oli valtava,koko porukka samassa ryhmässä.Eräs ilta etsin hoitajaa,oli lähtenyt lenkille.Meidät sairaat ihmiset oli jätetty keskenämme,jollakin poliisit perässä,monenlaisista taustoista tulimme.Vihdoin tavaranani ko hoitajan,totesi kylmään sävyyn kun olisin halunnut keskustella,ettei meillä ole yksilöterapiaa.Henkilömitoitus aivan liian pieni,sipseiää ja karkeilla yritettiin paikata hoidontasoa.Samat periaatteet kuin vanhustenhoidossa,rahat pois ja hyvät voitot yrittäjälle.Tosi asia on näin,täällä kuten muuallakin,jos ei ole itse varaa hoitoasi,joudut juuri tähän pohjattomaan rumbaan josta ei ole muuta ulospääsyä kuin kuolema tai sitten pystyt toipumaan. Parin kk tipattomalle jäämistä meille kaikille mutta sen jälkeen oltava VAROVAINEN, viinapiru ei nuku eikä ole vapaapäivillä,lomilla. Voimia sinulle ja minulle.Niinkauan kun olemme elossa on toivoa.Jospa se viina piru ois pekkaspäivällä.  

alkoholisti

21.08.2019 20:26:50

Näitä tekstejä kun lukee, löytää paljon samoja asioita omasta elämästä. Itse olen aloittanut elämän ilman alkoholia ystäväni kannustuksesta ja AA- ryhmien tuella. En ole asettanut mitään aikarajoja, vaan menen eteen päin tunti,päivä jne. kerrallaan. Tosiaan viinapiru ei lepää eikä anna armoa. Se odottaa tilaisuutta milloin iskeä. Raitistuminen on itsekästä touhua, siis on tehtävä asiota itsensä "parantamiseksi" ja löydettävä tahto itsestään. Ulkopuolinen ei voi tehdä päätöksiä "minun" puolesta. Ne on tehtävä itse. Rehellisyys itselle juomisen suhteen on auttanut minua eteen päin, ei enää tekosyitä tms. paska puheita. Raitistu itsesi ja terveytesi vuoksi, siinä sivussa "raitistuu" perhe, läheiset ja ystävät. Tarkoitin siis, että kun itsellä on parempi olo niin myös läheiset voi paremmin. Minä olen erittäin onnellinen jokaisesta selvästä päivästä ja aamuista ilman krapulaa. Ihan kaikille onnea raitistumisen tiellä.

Mirkku

21.12.2019 14:25:06

Niin, mieheni on alkoholista, mutta väittää, että eihän siitä ole haittaa kuin hänelle itselleen. Ihastuimme kuutisen vuotta sitten kovasti toisiimme. Vähitellen tajusin, että hän tosiaankin juo, mutta en tajunnut, että hän on addikti. Asia kun on vieras itselleni. Ja ihastuminen oli niin voimakas, et sanoin, että vaikka hän olisi vetänyt huumeita, olisi kestänyt aikansa, ennen kuin olisin vvoinut irrottaa. No, nyt silmäni ovat avautuneet, ja olen saanut kokonaiskuvan valmiiksi. Moni asia varmaan korjaantuisi, jos alkoholi jäisi pois, mutta kyllä mukana on seikkoja, jotka aiheuttaisivat mielipahaa, esim hän ei juuri auta minua arjessa. Nyt sitten olen risteyksessä: Hän ei halua jättää juomista, vaikka kävimme syksyllä yhdessä erään klinikan info-tilaisuudessa. Minun on siis jaksettava jatkaa ilman häntä. Kahlattava taas kurassa toivomassa rakkautta, koska se, että saan rakastaa jotakin, antaa sisällön elämääni. Harvoin vaan ketää löytää, näillä leveyspiireillä!

Illan tullen

03.01.2020 17:23:12

Minua itkettää lukea näitä tarinoita .Tosin itketti jo ennen kun aloin lukea. Minä en juo. Tänään. Mieheni retkahti hiljattain ja minun pää koittaa nyt käsitellä mitä tapahtuu. Sitä helvettiä en tahdo enää koskaan elää. Täältä sängyn pohjalta suremalla ei nämä asiat muutu. Viinapiru muuttaa ihmisen, saa sen omakseen. Raittiiksi pääseminen ja raittiina pysyminen on vaikeaa. Oman juomiseni loppuaikoina minäkin vihasin juoda .Silti se vei ja meni kaiken edelle. Tiesin millon tulen juomaan ja saatoin ääneen huutaa etten juo. Itselleni huusin mutten totellut. Ikinä koskaan ei juominen ole mitään hyvää elämääni tuonut. Vienyt on. Kaiken. Oon nyt saanu jotain takasin. Pelkään kuollakseni että menetän taas kaiken joskus .Että se hulluus ottaa ja vie kaiken, lopulta hengenkin kun aikansa on kiduttanut. Voimia kaikille jotka taistelee oman tai läheisen päihdeongelman vuoksi. Alkoholi on huume.

26v alkkis

29.01.2020 00:50:59

Kuten joku mainitsikin, niin kovin tutulta kuulostivat monien tarinat täällä. Marin tarina oli julkaistu 2014, mutta googlen kautta tuli nopeasti tämä viestiketju löydettyä, eli näitä vielä varmaan moni alkoholismin kanssa kamppaileva ihminen lukee. Olen 26v mies ja olen kamppaillut alkoholismin kanssa jokusen vuotta mutta, viimeiset 4kk ryypännyt joka päivä noin 30 annosta. Hirvittäviä määriä, kun sen nyt kirjoittaa ylös, mutta olen melko isokokoinen, niin kroppa ainakin toistaiseksi kestää tuota juomista. Olin puolitoista viikkoa ryyppäämättä, mutta yksi riita isän kanssa käynnisti taas ryyppyputken. Oma syyhän se tietysti on, kun lähtee juomaan, mutta sain paniikkikohtauksen ja ostin niin paljon olutta, kun rahaa oli lompakossa. Hyvä olo kesti max 10 tuntia ja sitten loppui juoman lisäksi rahat. Alkoholismi on vienyt minulta työkyvyn lisäksi toimintakyvyn melko pahasti. Olin junnumpana urheilullinen ja hoikka poika, mutta nyt pelkkä kävely saattaa pistää ihan hiestä märäksi. Onneksi ei ole lapsia, jotka joutuisivat kärsimään juomisestani. Olen teinistä asti halunnut muksuja, mutta en uskalla perustaa perhettä ennen kuin olen päässyt vuosiksi viinasta eroon. En voi kenellekään alkoholistille suositella raittiuden jälkeen paluuta pieneen tissutteluun tms. - pelkkä täysraittius on varma keino, ettei ongelmat palaa. Ihmiset ovat tietysti yksilöitä ja kenties joku pystyy jatkamaan juomista kohtuudella, mutta se on vaarallinen tie. Miettikää omaa terveyttänne ja läheisiänne ennen kuin tartutte pulloon. Alkoholismi on valtava rasite rakkaillenne. Jos on mahdollisuus päästä päihdepoliklinikalle, niin suosittelen lämpimästi sitä kaikille. Siellä kuunnellaan ihmistä ja räätälöidään sopiva hoito, vaikka kävisikin retkahduksia. Ajokielto tulee ajokortillisille ryyppäämisestä vähintään kuukaudeksi päihdepoliklinikalla, mutta sitä voi jokainen alkoholisti kysyä itseltään, että onko saattanut esim. vahingossa hypätä auton rattiin humalassa? Liikenneonnettomuuden riski kasvaa silloin valtavasti ja saattaa olla muille vaaraksi. Tämä ajokielto siis loppujen lopuksi hyvä asia, vaikka itseäni kyllä suoraan sanottuna vitutti, kun olin täysin ajokunnossa ollut monta päivää, mutta en saanut autolla ajaa. Voimia ja valtavasti tsemppiä kaikille alkoholismin kanssa kamppaileville. Meissä kaikissa on potentiaalia tehdä uskomattomia asioita. Ei murskata sitä juomalla aivojamme pilalle!

Päihdelinkin toimitus

29.01.2020 06:55:45

Hei, hienoa, että olette löytäneet nämä Päihdelinkin tarinat ja uskaltaneet avautua omista tilanteistanne. Oletteko huomanneet, että Päihdelinkistä löytyy myös keskustelualue, jossa voi jakaa omia ajatuksiaan ja tunteitaan toisten samassa tilanteessa olevien kanssa? Keskustelualue on Päihdelinkin suosituin osio, joten siellä keskustelu on aktiivisempaa kuin näissä tarinoissa. Toki keskustella voi myös täällä tarinoissa. Tukea alkoholinkäytön vähentämiseen löytyy keskustelualueelta erityisesti Me Vähentäjät -palstalta. Jos taas tavoitteena on elämä täysin ilman alkoholia, on Me Lopettajat sopiva paikka. Tervetuloa mukaan myös keskustelualueelle! Me Vähentäjät löytyy täältä: https://paihdelinkki.fi/keskustelu/viewforum.php?f=3 Me Lopettajat löytyy täältä: https://paihdelinkki.fi/keskustelu/viewforum.php?f=42 -Päihdelinkin toimitus

Jone

21.04.2020 00:59:56

Itselleni sattui melkoinen vahinko, kun elettin Uuden Vuoden aattoa 2014. Kaverini tuli käymään ja ehdotti 3 kuukauden tipatonta jaksoa vuoden aluksi. Puolisoni totesi, että mitä jos mekin yritettäis.  Tartuin heti tarjoukseen, mutta vasta seuraavasta päivästä alkaen, olinhan ehtinyt juhlistaa Uutta Vuotta jo useammalla oluella. Olin aikaisemminkin pitänyt taukoja alkoholista,  enimmillään 6 viikkoa, mutta nyt olisikin edessä kovempi koitos. Päivät ja viikot kului hyvin, lisäsimme liikuntaa ja hiukan ruokavaliokin keveni. Tipattomuus tuntui yllättävän helpolta. Punnitsin vaa alla itseni kerran viikossa ja huomasin, että paino alkaa pudota.  Kiristin tahtia ja lisäsin liikuntaa. 3 kuukautta tuli täyteen, mutta se ei kuitenkaan tuntunut missään ja annoimme mennä kuivalla jaksolla eteenpäin. Puolen vuoden kuluttua huomasin, että painoni oli pudonnut 30 kg. Vuodet ovat kuluneet, mutta eivät kuluttaneet. Parisuhde hajosi lopullisesti vajaa vuosi sitten, mutta kuivilla ollaan edelleen. Aikaa on siis kulunut tuosta "vahingosta"  5v. 3kk ja risat. Pidin aikaisemmin itseäni täysin selkärangattomana tyyppina.  mutta olen yllättänyt itseni täysin...ja varmaan monen muunkin ihmisen.  Tyttäreni kertoi kun olin ollut 3kk tipattomalla,että hän on ylpeä minusta. Se jos mikä tuntui aivan mahtavalle.  Olen kertonut alkon käytöstäni hyvin avoimesti työkavereille ja yleensä kaikille, jos keskustelu menee sille alueelle. En ole jäänyt paitsi mistään, päinvastoin mahdollisuuksia on tullut enemmän. Alkon käyttöni oli todella runsasta, mutta työni olen kuitenkin aina hoitanut.  Vapaalla otin sitten kaiken irti ja muisti nollautui yhä useammin vuosien aikana. Jos joku olisi aikoinaan ennustanut nykyisen tilanteeni, niin olisin kyllä epäillyt vahvasti hänen mielenterveyttään. Näin ihminen voi yllättää itsensä. Koskaan en ole sanonut, että en ota koskaan.  Tunnen itseäni kuitenkin  sen verran,  että muutamasta oluesta putki ei lähtisi päälle, ei se lähtenyt välttämättä ennenkään, jos ei ollut mahdollisuutta vetää kunnon lärvejä. En kuitenkaan millään haluaisi rikkoa näin ehjää "putkea", jota on ollut helppo pitää. Kaikki lähtee kuitenkin ihmisestä itsestään.  On hyvä, että on hoitoja ja tukiryhmiä sitä tarvitseville. Loppupelissä ihminen on itsensä kanssa yksin ja välillä kaksinkin. Apu voi olla kaukana ja yllättävän lähellä.

Krisa

13.12.2020 10:55:53

Kiitos teille kaikille kirjoituksistanne. En ole alkoholisti, mutta sisareni on. Tässä elämämme vaiheessa emme edes puhu toisillemme enää, ja olen juuri oivaltanut, että sisälläni on iso, itkettävä solmu. Luulin, että alkoholistin valheiden ja ilkeyksien verkosta irti pääseminen auttaisi minua, mutta - niin, siellä se solmu on. Sen vuoksi aloin etsiä netistä asiaan liittyviä kirjoituksia. Autoitte minua - ainakin itkemään.