Elämäni alkoholin kanssa

Olin kesätöissä 20 vuotiaana, tuli juhannus, silloin pitää olla koskenkorvaa, muistelin isääni. Oli pahaa, ystäväni kanssa juotiin vähän ja todettiin ettei meille maistu. Tultiin laivalla meren yli ja istuttiin buffetpöydän jälkeen nojatuoliin ja käytiin läpi drinkkilistaa, ihania makeita sekoituksia, monta.

Alle 30 vuotiaana ravintolatansseissa 1-2 drinkkiä, viikolla ei mitään, ystävien käydessä illanvietossa viiniä ruuan kanssa konjakkipullo neljään pekkaan trivial pursuitia pelatessa, minun osuus noin 2 annosta. 30-40 vuodet samaa tahtia, juhlia riitti.

40-50v tuli muutos juomiseen. Ruuhkaa työssä ja opinnoissa, omaishoitoa viimeisen päälle, rikkaa rakkaudessa, ei paljon puolisoa näkynyt. Pullo viiniä lähes joka ilta kotona töitten jälkeen ja viikonloppuna 2-4 pulloa, ei väkeviä.

50-60 vuotiaana viiniannokset vakiintui  noin 40 viikko-annokseen, töissä olin väsynyt, samoin kotona, mikään ei kiinnostanut. Puoliso alkoi huolestua todella ja huomautteli juomisestani usein. Hän lopetti juomisen oman terveytensä takia, uusheränneenä puoliso oli tosi ärsyttävä.

Nyt eläkeläisenä olen saanut tarpeekseni alkoholia elämässäni. Muisti menee jo toista pulloa juodessa, sammun aina kun juon. Todella pahoja krapuloita, tuntee kuolevansa tärinään ja mikään ei pysy sisällä. Ei hyvä, ei tätä minulle. Miksi muka haluan?

Hain monenlaista ammattiapua ja lääkitystä, vertaistukea. Yritän täysraittiutta, se ei vielä menny perille, on varmaan aivot lahonneet ...

Jo kolmantena raittiina päivänä olo on selvästi mukavampi, mieliala virkeä, onnistunut olo ja saan tehtyä askareita. Puhumattakaan viikon parin jälkeen. Tukea tarvitaan, on vaikea myöntää ettei yksin pysty lopettamaan.

Ja arvon pullukat: juomatta laihtuu!