Olet täällä

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy sivustolle, jotta voit käyttää kirjanmerkkejä

Kumpa onnistuisin raitistumaan

Julkaistu 8.11.2021

Olen ollut alkoholin kanssa on-off-suhteessa jo 35 vuotta. Nykyisin juon lähes joka perjantai kun pääsen töistä ja edessä on vapaa viikonloppu. Eilen tuli juotua kahdeksan annosta ravintolassa. Se on asiasa positiivista, että muistan kaiken ja tajusin lähteä kun tunsin itseni väsyneeksi. Olo on silti apea ja väsynyt. Mieheni ei pidä humalahakuisesta juomisestani mutta ymmärtää ja tukee minua kipuilusani. Tänä vuonna olen pystynyt olemaan raittiina 1-2 kuukauden ajan toisinaan. Eilen iski taas tuttu levottomuus ja vatsani oli sekaisin. Yhtä olutta en pysty enää ottamaan aikomuksistani huolimatta.

Joskus kun olemme käyneet syömässä, olen ottanut alkoholittoman oluen ja ollut todella tyytyväinen itseeni. Tänään sanoin miehelleni, että pitäisi taas keksiä jotain perjantain varalle. Menisimme uimahalliin emmekä kävisi kaupassa ollenkaan. Olen kokeillut a-kiltaa ja olinkin vuoden juomatta silloin. Sitten ajauduin taas vanhoihin tapoihini. AA-ryhmää en jaksanut. En oikein pidä siitä, että täytyy mainita aina olevansa alkoholisti. En ylenkatso ketään, mutta rankat juomistarinat ahdistavat minua. En ole harrastanut elämässäni
tasoittavia enkä jatkanut juomista seuraavana päivänä. En ole ollut rokulissa enkä menettänyt työpaikkojani juomisen takia. Äitinä selviydyin kohtuullisesti. Joistakin asioista tunnen syyllisyyttä.

En koe hallitsevani alkoholinkäyttöäni. En tiedä, mikä olisi se paras apu. En hyötyisi katkaisuhoidosta, jotkut hoidot ovat kalliita enkä uskaltaisi edes mainita asiasta työpaikallani.
 

Nimimerkki: 
Baabuska
+1
+1

Lisää uusi kommentti