Olet täällä

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy sivustolle, jotta voit käyttää kirjanmerkkejä

Kuolemako on paras antabus?

Julkaistu 21.6.2017

Olen 44-vuotias nainen. Minulla on kolme lasta. Juomishistoriani alku oli se tavallinen: alkoholisti isä ja mielenterveysongelmainen äiti. Monta sisarusta, joille vanhimpana katraasta olin varaäitinä. Olin ujo ja sulkeutunut. Ensimmäiset masennusoireeni ilmaantuivat 12-vuotiaana, en tosin silloin itse käsittänyt, mikä se paha olo oli, sille ei ollut nimeä.

Ensimmäinen alkoholikokeiluni tapahtui ollessani 13 vuotias, ja se avasi minulle aivan uuden maailman: olin rohkea, sanavalmis, eikä ujoudesta ollut tietoakaan. Koin heti, että tämä on minun juttu!

Nuoruus kului viinan kanssa läträtessä, en ajatellut tulevaisuutta ollenkaan. Minulla ei ollut minkäänlaisia haaveita eikä tulevaisuuden suunnitelmia. Ajauduin suhteista toiseen, käytin viinaa, joskus myös huumeita, ja lääkkeitäkin. Parikymppisenä tapasin järkevän miehen, jonka kanssa perustin perheen.

Olin raittiina monta vuotta. Perhe kasvoi ja luulin kaiken olevan hyvin. Selittämätön paha olo kuitenkin velloi aika ajoin sisälläni. Hain apua masennukseen, mutta en kokenut saavani sitä. Tunsin, että sitä vähäteltiin ja tarjottiin vain lääkitystä. Lasten ollessa lähes kouluiässä, aloin hakea apua pahaan oloon viinasta. Kaikki lähti tosi pienestä: muutama olut saunan jälkeen. Käsistähän se lähti oikestaan heti. Kun sain viinaa päähän, en pysynyt kotona. Ajauduin avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin ja ero tuli.

Ensin meni monta vuotta niin, että join aina kun lapset olivat isällään. Nykyään he ovat jo niin isoja, etteivät tarvi jatkuvaa hoivaa, joten juon myös silloin, kun he ovat minulla. Käyn töissä, mutta pelkään menettäväni työpaikkani juomisen takia. Minulla on paljon poissaoloja, jotka olen kuitenkin tähän mennessä saanut luovittua niin, ettei kukaan tajua niiden johtuvan juomisesta. Tiedän, että on ajan kysymys kun jään kiinni.

Tässä muutama viikko sitten oli tilanne, että maanantaiaamuna töihin lähtiessäni ymmärsin, etten ole selvä. Olin varma, että jään kiinni. Yllättävien sattumien takia kävikin niin, että pääsin paperitöihin yksinäni, niin kukaan ei huomannut mitään. Silloin päätin, että nyt tämä saa loppua!

Mutta eihän se loppunut. Pari viikkoa olin juomatta, kunnes sama meno jatkui taas. Yritän himmata juomista sunnuntai-iltaisin, jotta kykenisin maanantaiaamuna työhön. Vaikeammaksi tämä käy koko ajan. Olen menettämässä myös terveyteni viinan takia. Kaksi kertaa olen ollut sairaalassa viinakrampin takia, toisella kerralla sydämessä todettiin jotain kohtaukseen viittaavaa. Minulla on kipuja vatsassa, olo on jatkuvasti väsynyt. Ennen olin todella kaunis, nyt vain pöhöttynyt, lihava, ennenaikaisesti vanhentunut akka.

En tiedä, mistä hakisin apua. Olen itse alalla, jossa työkavereinani on ihmisiä, jotka ovat päihdehuollossa. En voi kuvitellakaan meneväni hattu kourassa heidän eteensä, varsinkin kun olen kuullut heidän kahvipöytäkeskustelunsa "säälittävistä juopoista". Olen väliinputoaja, niin elämässä kuin avunsaannissakin.

Olen nytkin humalassa ja huomenna on työpäivä. Onko kukaan yksin pystynyt raitistumaan?

Nimimerkki: 
Väsynyt perheenäiti
+1
+151

Lisää uusi kommentti