Olet täällä

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy sivustolle, jotta voit käyttää kirjanmerkkejä

Loppuihan se

Julkaistu 19.6.2012

Olen ollut neljä vuotta juomatta. Se alkoi juhannuksena 2008. Päätin pitää pienen tauon dokaamisessa ja olla kuukaudesta kahteen kuukautta ilman brenkkua tai bisseä. Eka kuukausi oli pahin. Sitten se alkoi sujumaan. Kahden kuukauden jälkeen tuli kunnianhimoinen ajatus: jos yrittäisi olla kokonaisen vuoden ilman viinaa?

Homma meni kalenterista päiviä rapsiessa. Jouluna -08 sain siskolta lahjaksi Juhani Seppäsen Selvästi juovuksissa-kirjan. Luin sen aattoiltana yhteen putkeen läpi. Mahtava teos. Suosittelen kaikille, jotka ovat aloittaneet juomattomuuden. Siinä Seppänen paini aivan samojen ajatusten ja mielihalujen kanssa, kuin itsekin. Sen kirjan jälkeen olin rauhoittuneempi ja motivoituneempi jatkamaan aloittamani juomattoman vuoden loppuun. Talven jälkeen kevät sujui jo paremmin.

Seuraavana juhannuksena tuli vuosi täyteen. Totesin homman sujuvan mukavasti, joten jatkoin projektiani vielä vuodella. Enää en laskenut päiviä, vaan kuukausia jotka olin ollut dokaamatta. Enää eivät kaveritkaan soitelleet jurripuheluita perjantai- ja lauantai-iltaisin. Olivat jo tottuneet, etten niihin vastaa. Jos on asiaa, soittakoot vaikka tiistai-iltana puoli kahdeksalta.

Monia "kavereita" jäi. Eivät ole pysyneet yhteydessä. Eihän meillä ole enää mitään yhteistäkään. Ensimmäisen kerran kävin vanhassa olohuoneessani, lähipubissa, toisen vuoden syksyllä. En ollut aikaisemmin uskaltanut mennä sen baarin lähellekään. Jännitti kuinkahan miehen käy, mutta siitä tulikin antikliimaksi: totesin, ettei siinä luolassa ollut mikään muuttunut. Samat sällit istuivat tismalleen samoilla paikoilla, kuin puolitoista vuotta aikaisemminkin. Mitä nyt olivat hieman punakampia, pöhöttyneempiä ja harmaantuneempia kuin aikaisemminkin. Ja örisivät niitä jo tuhanteen kertaan kuultuja juttujaan. Totesin, etten tarvitse sitä menoa.

Tuli kolmas vuosi täyteen selvin päin. En enää ajatellut mitään aikajaksoa tai tavoitetta. Olin jo alkanut pitää raittiutta normaalina olotilana.

Nyt, kesäkuussa 2012, on kohta taas juhannus. Viides vuoteni selvin päin on alkamassa. Onko tämä ollut helppoa? Vastaan on ja ei. Alussa laskin päiviä (ja joskus jopa tuntejakin) jotka olin pystynyt olemaan juomatta. Sitten viikkoja ja kuukausia. Ja nyt jo vuosia. Välillä on ollut helpompaa olla ilman viinaa ja joskus on tehnyt aivan perkeleesti mieli ottaa kännit. Vieläkin takaraivossa välillä kaivelee ajatus, kuinka kauan pystyn jatkamaan selvin päin olemista ja ratkeanko takaisin vanhaan rilluttelu-meininkiin?

Toisen vuoden keväällä minut valtasi outo tunne: olin aivan kuin pysähtynyt kesken pitkän juoksun ja nyt en tiennyt, mistä olin tulossa ja mihin menossa. Olinko juossut jonkin perässä vai yrittänyt päästä jotakin karkuun? Se tuntui hämmentävältä, pelottavalta suorastaan. Olin yrittänyt niin kovasti olla sortumatta entiseen elämäntapaan, että aloin jo erakoitua. Tein entistä enemmän duunia ja duunista tulin suoraan himaan. Tajusin silloin, etten ainakaan entistä elämääni ja vanhoja kavereitani pakoilemalla voinut jatkaa. Aloin taas poiketa silloin tällöin lähipubiin juomaan pullon vissyä tai kupposellisen kahvia. Tulin taas ihmisten ilmoille.

Ystävieni ja lähiomaisteni tuki on ollut minulle tärkeä kannustin jatkaa raittiuttani vaikeinakin hetkinä. Päätös olla juomatta on ollut helpompi pitää. En ole turvautunut uskontoon tai AA:han. Itse olen paininut mörköjeni kanssa. Ja toivottasti voittanut ne. En julista ja paasaa juomattomuudestani. Jos kysytään, kerron.

Siinä tarinani. Toivottavasti joku saa siitä itselleen motivaatiota aloittaa raittíus tai jatkaa jo aloittamaansa juomattomuuttaan.

Kaikkea hyvää.

Nimimerkki: 
Rekkakuski
+1
+458

Kommentit

Hieno tarina. Onnittelut

Käyttäjän Anonyymi kuva

Hieno tarina. Onnittelut vahvuudestasi. Hyvää jatkoa.

+1
+464

loppuihan se

Käyttäjän pete kuva

juurikin noin sen kuuluisikin mennä! Tuo raittius tulee kestämään.

+1
+458

Lisää uusi kommentti