Retkahdin

Nimimerkki: Tätskä

Tuntuupa tosi hyvältä lukea täältä toisten, vertaisteni tarinoita. Alkoholin käytön lopetusta olen yrittänyt jo monta kertaa ja onnistunutkin olemaan välillä viikkoja ja jopa useita kuukausiakin juomatta. Sitten on tullut tunne, että voisinpa ottaa muutaman oluen tai pari lasia viiniä itseni palkitakseni. En ymmärrä itsekään, että mistä, koska kaikki asiat ovat sujuneet hyvin ilman alkoholiakin: sain aloitettua mm. kauan suunnittelemani laihdutusprojektin, säännöllisen lenkkeilyn, koti- sekä työpaikan työt luistivat mainiosti, ajatus oli kirkas.

Viikko sitten perjantaina retkahdin viimeksi ja sitä kesti koko viikonlopun jatkuen vielä maanantai-aamunakin kaljaa kiskoen, sekä viiniä pizzalla käydessä nauttien, jopa snapsi, jota olen harrastanut tosi harvoin. Nousuhumalan huumassa kaikki tuntui silloin olevan ok, tänään ei. Olo on ollut sen jälkeen aivan hirveä: yöunet ovat olleet kateissa lähes koko viikon, ruoka ei ole maistunut miltään, olo on ollut väsyttänyt ja on heikottanut, on kiukuttanut, mikään ei huvittaisi. Rahaakin paloi lähes 200 € takseineen, voi itku, että on harmittanut. Mistä uusi alku? Näistä tänne kirjoitetuista jutuista luin, että pahimmat vaiheet ovat kolmen viikon kuluttua ja toinen n. kahden kuukauden kuluttua edellisestä kerrasta.

Jossakin vaiheessa kävin AA-kerhossa, mutta en kokenut sitä omakseni ja kaipasin enemmän asiantuntija-apua, sellaista hain myöskin päihdeklinikalta, mutta käyntien sisältö jäi mielestäni pintapuoliseksi. Oli niitten käyntien aikana elämässäni myös paljon muita isoja asioita menossa: mm. lähiomaisen kuolema, muutto ja ero miesystävästäni, joten ei ehkä kaikkeen jaksanut keskittyä yhtä aikaa.

Tosin pelkäsin silloin, että alan ehkä enemmän juoda kaikkiin kokemiini huoliin, mutta niin ei onneksi käynyt. Puhuin siellä kohtuukäytön mahdollisuudesta, mutta ”tyttö” sanoi, että se on harvoin mahdollista, koska olin jo juonut ”putkia” Joten kohdallani täysraittius on ainut vaihtoehto.

Nuorena neitona olin lähes absolutisti n. 25 ikävuoteen saakka. Juomiseni kohdallani alkoi pikku hiljaa, harmitti kun silloinen mieheni katsoi oikeudekseen juoda kallista konjakkia sunnuntaisin, kun sillekin rahalle olisi ollut muuta käyttöä ollessani työttömänä. Join harvoin ja yleensä silloin, kun meillä oli vieraita. Toimin mallikkaasti illan emäntänä tarjoillen ja seurustellen. Olihan se mukavaa aikaa. Juominen ei silloin jatkunut seuraavana päivänä ja oli mielestäni kohtuullista ruuan kanssa viiniä nauttien ja sitten jälkiruokakonjakit kahveineen.

Olin n. 40v. kun lapsemme alkoivat huomautella, että istuimme liian usein perjantai-iltaisin mieheni kanssa viinilasit kädessä, sama jatkui lauantai-iltanakin. Meistä se oli ihan ok, koska yrittäjinä paiskimme viikot kovasti töitä ja oli ikään kuin lupa rentoutua. Välillä tilanne tosin häiritsi minuakin, mutta homma vaan jatkui samanlaisena. Joskus joimme viikollakin viiniä.

Välillä olen uskotellut itsellenikin, että olen kohtuukäyttäjä ja niinkin on ollut välillä, mutta nuo ”putket” vievät kohta terveyden: sekä psyykkisen että fyysisen, joten en missään tapauksessa ole kohtuukäyttäjä.

Tämä kirjoituspalsta osui mainiosti kohdalleni, koska pidän kirjoittamisesta. Ilmoittauduin alkuvuodesta kirjoituskurssillekin, mutta se peruutui vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Täällä voi purkaa tuntojaan vapaasti tulemata leimatuksi. Hienoa.