Olet täällä

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy sivustolle, jotta voit käyttää kirjanmerkkejä

Romahdus ja siitä nousu

Julkaistu 30.6.2014

Kiva työpaikka ja työkaverit olivat silloin päälimmäiset tunteet. Hoidin tehtäväni kiitettävästi pitkään. Iskuna vasten kasvoja tuli lomautus ja myöhemmin irtisanominen. Ahdistuin, turhauduin, ajauduin taloudellisesti ahtaalle. Vaihtoehdot olivat vähissä, ja se hankalin kaikista, alkoholi tuli lohdutukseksi tähän tilanteeseen.

Jo aika nopeasti myös parisuhteeni alkoi rakoilla. Helppo oli syylistää läheisiä ja ympäristöä kaikesta hankaluuksista ja vaikeuksista.

Lopulta kurimus kiihtyi. Unilääkkeet, rauhoittavat, kipulääkkeet, päivittäinen raju juominen. Yksinäisyys, suru ja yölliset kauhukohtaukset. Mielessä oli 'ettenpä heräisi enää huomenaamuna.'

Kova vatsakipu pakotti menemään lääkärin vastaanotolle. Vastavalmistunut nuori naislääkäri tuoreen koulutuksen saamalla pätevyydellään näki tilanteeni lähes heti oikeassa valossa. Ymmärsi ja jaksoi kuunnella tiivistelmän lähihistoriastani. Olin osastolla, jossa sain tarvitsemaani hoitoa. Sain nukkua ja aikaa ajatella vähän kirkkaammin. Tyly diagnoosi kuitenkin, vatsalaukku ja ohutsuoli on lähes tulehdustilassa. Maksa-arvot on huimat ja mieli masentunut sekä ahdistunut.

Sairaanhoitaja ehdotti, että tälläisissa tapauksissa on mahdollista pyytää käymään paikalliselta A-klinikalta työntekijä jos haluaa. Muita vieraita en odottanut enkä halunnutkaan.

Heti seuraavana päivänä tulikin kiva naisihminen jonka kanssa aluksi keskusteltiin ihan niitä ja näitä. Tässä vaiheessa alkoi itsestäkin tuntua että asioista on kuitenkin jonkinlainen ulospääsy. Työntekijä antoi minulle nipun esitteitä ja neuvoi olemaaan syylistämättä itseäni. Alkoholismi on niin monen tekijän summa ja sairaus, josta voi paranantua kokonaan. Täydelliseen paranemiseen ainoa lääke on sairastuneen 'motivaatio' parantua. Sairaudesta paranee täydellisesti tällä lääkkeellä.

Nämä sanat keskustelusta jäivät pyörimään mielessäni. Luin myös saamani kirjaa ja lehtisiä, missä kerrottiin alkoholin ja myös lääkkeiden elimmistölle aiheuttamaa tilaa ja niiden tuomia sairauksia. Kertausta asioista joita joskus kouluaikoina joutui lukemaan. Nyt asia kiinnostikin. Uutta kuitenkin oli tieto siitä, että alkoholin pitkäaikaiskäyttö aiheuttaa depressiota ja masennusta. Luulen että monella minunlaisella kierre on valmis. Nousuhumala tuo keinotekoisen hyvänolon, mutta kun se on ohi, krapula, ahdistus, paha olo, syyllisyys... vie samalla voimakkuudella syvemmälle. Ja sitten se lääke on valittava kahdesta. Mietin ja halusin ainakin yrittää eteenpäin.

Myöhemmin kotiuduin ja palasin takaisin yksinäiseen kotiini. Ymmärsin taas, että paikallaan olo tässä ympäristössä syöksee minut jälleen siihen samaan ajatusmaailmaan. Kaikki mitä ympärilläni on huutaa siitä menneestä. Yksinolo tässä ympäristössä on liian vaarallista ainakin nyt. Jaksoin sinnitellä maanantaiaamuun. Minulle oli varattu aika A-klinkalle heti aamuun.

Aloitimme eri hoitohenkilön kanssa keskustelemalla tilanteestani ja tunteistani. Tunsin jonkun ison mustan paakun putoavan rinnastani. Myöskin tuntui suunnattoman helpottavalta tajuta, että onkin jokin henkilö ja taho, joka on oikeasti kiinnostunut niistä asioista joita on puristanut pään sisällä piilossa. Se iso musta möykky, mörkö sai jotenkin toisenlaisen olomuodon.

Sovimme käynneistä heti näin alkuvaiheessa kaksi kertaa viikossa, maanantaisin ja perjantaisin. Tarvittaessa voin soittaakin sinne päivystykseen jos tulee hätä tai tarve.

Seuraavalle viikolle sovimme myös ajan päihdelääkärin vastaanotolle. Heti tuntui helpommalta kun oli jotain mitä odottaa positiivisella mielellä. Tyhjyys ja ahdistus kalvasivat kuitenkin taka-alalla jatkuvasti.

Seuraavalla käyntikerralla minulle selvisi, että alkoholikemian seuraus on juuri tämän ahdistus ja masennus. Kuitenkin asialla on se hyvä puoli, että se helpottaa muutamassa viikossa. Muitakin vieroitusoireita oli vielä. Ilman unilääkkeitä en olisi saanut nukutuksi.

Vapina ja sisäinen levottomuus alkoi hellittämään. Ajatukset alkoivat saada jo jonkinlaista järjestystä pääni sisällä. Unet olivat ahdistavia ja voimakkaita. Heräilin useasti lakanat hiestä märkänä. Välillä pelotti joku tuntematon päässäni. Kaupassa käydessä ja muutenkin asioidessa sai todella pinnistellä että sain pidettyä itseni kasassa. Hitaasti ja myös varmasti tilanne alkoi tasottumaan. Uskalsin mennä käymään velkaneuvojalla alustavasti keskustelemaan ja tilaamaan käyntiaikaa.

Juominen kävi useasti mielessä. Hyvää siinä ainakin oli, että joka kerralla se ajatus kesti vähemmän aikaa. Rauhotuin hetkeksi ja annoin asioiden tulla ja mennä. Enempää en jaksanut, enkä vaatinutkaan itseltä enempää.

Päivät kuluivat ja tuli lääkärin vastaanotto. Kerroin taas tilanteeni lyhyesti. Lääkärin mielestä Disulfiram-lääkitystä ei voida vielä aloittaa maksan korkeiden arvojen takia. Vatsan lääkitys, ruokavalion muutos kevyempään. Aloitettiin masennuslääkitys. Cympalta 60 mg. Lääkkeellä on kolmen, neljän viikon viive, kunnes sen vaikutuksen huomaa. Aiemmin käyttämiäni unilääkkeitä jatkettiin 20mg Tenox iltaisin. Myöskin Gabrion 300mg tarvittaessa päivässä, siirtymäajaksi kunnes masennuslääkkeen vaikutus alkaa.

Tunsin itseni onnekkaaksi, kun asiani olivat sujuneet näinkin helposti. Tapasin myös ihmisiä joiden oli odotettava pitkäänkin pääsyä A-klinikalle sairaanhoitajalle keskusteluun. Toiset turhautuu ja jatkaa juomista.

Oma motivaationi nousi ja mielialalääkkeet alkoivat tehota. Onnellinen olin myös siitä kun vuodenaika oli jo kevät. Aikakin alkoi kulua miellyttävällä tavalla. Sain esitteen hoitajaltani, missä paikallinen Mielenterveysseura järjestää tiloissaan päivittäin tapaamisia. Aamupuuro, kahvi, lehtienluku, vapaata seurustelua. Myös joka päivälle on erilaista ohjelmaa. Retkiä, uintia, keilausta, elokuvapiiri, suljettuja keskusteluryhmiä eri asioihin mm. Irti yksinäisyydestä, Korkki kiinni, miestenryhmä. Ohjaajat ja ryhmien vetäjät ovat mielenterveysalan ammattilaisia. Aina löytyy aikaa yksityiseen keskusteluunkin. Tästä pidän kovasti.

Nyt puolen vuoden raittiuden jälkeen tuntuu asiat todellakin erillaiselta. Moni asia on loksahtanut paikoilleen ihan itsestään. Pystyy jo tarkastelemaan asioita taaksepäin ja rakentamaan jo varovasti tulevaisuutta. Minulle sattui tilanne jossa sain ammattiapua juuri oikeaan aikaan. Mielentilani oli otollinen ja mikä tärkeintä, oma motivaationi kasvoi kun aika kului. Yhä edelleenkin käyn säännöllisesti keskustelemassa asioistani A-klinikalla. "Miekkarin" toiminnasssa olen täysin mukana ja illat osaan vaan olla ja levätä.

Nimimerkki: 
Nox Newille
+1
+509

Kommentit

AA on perseestä

Käyttäjän Pää sekaisin kuva

Tuli opittua kännääminen jo teininä ja siitä sitten eteenpäin melko tuuliajolla yli 10 vuotta. Viimeset kuus vuotta tuli vedettyä viinaa joka päivä ja sitten taas katkolle. Itsetunto on sitä että jos joku juoppo sanoo "se on kuule aika nolo juttu juopon ylpeydelle mennä katkolle hoitaa krapulaa" ja siihen jo melkein romahtaa. Oon ollu raittiina noin viis kuukautta ja toimintakyky hiukan parantunut mutta pää ei toimi edelleenkään. Nyt vasta tuntuu että tunnen itteni. Tosin en välillä usko että mulla mitään tulevaisuutta enää on. Oon rampannu AA:ssa ja sille touhulle mä välillä nauraa räkätän ja välillä sitten taas meen sinne. No joka tapauksessa raitistumisen pitäs olla melko selkee prosessi älyllisesti ajateltuna, päivä kerrallaan, hetki kerrallaan ja luoda toiminta ohjelma päivälle. Mutta epätoivo on kova ja olen pelkoa täynnä. Se ei niinkään johdu siitä että olisin "pelkuri" vaan enemmänkin siitä että koko elämä on ollu täysin sekaisin niin hemmetin kauan. Viimeisenä, sanotaanko seitsemänä vuotena en oo oikeestaan ees tuntenu koko itseäni. Psyykkiset oireet: vainoharhaisuutta, epäluuloisuutta, pelokkuutta, arkuutta, koko maailman romahtamista ja sitten taas väkipakolla takaisin ylös. Mun on pakko täyttää päivät tekemisellä, en voi pysähtyä hetkeksikään. Asunnolleni jos jään jumittaa, tuntuu että sekoan. Risahdukset ja rasahdukset kuuluu voimakkaina. Hikoilen siellä vaikkei oo ees krapula. Tuli juotua useempi vuos aika paljon yksikseen, suurimman osan ajasta. Kaikki juomakaverit mitä oli, oli oikeestaan... juomatovereita. Toinen lopettaa juomisen, "okei ei me taideta enää olla kavereita, tai oltiinko me edes..". Nyt oon oikeesti yksin. Epätoivoiset menee sinne AA:han mutta mitä siinä on järkeä? Onko ne sun frendujas? Miksi puhua asioitaan tuntemattomille? Siksi pitääkin puhua vaan hernesopan teosta. (Mitähän tuokin ajattelee musta.. ei ei.. kiirreellä pää nollaan. Ei kestä pää ajattelua). Ihan maanisena treenaan punttisalilla ja ne muut pitää siellä minua varmaan ihan täys kahjona. Uutisiakaan ei uskalla lukea kun poliitikon psykopaatti-ilme näyttää hirveeltä. En mä silti mikään huppu päässä kaupungilla mene vaan ihanku joku.. viimeisiään vetävä just sodasta tullu tyyppi joka ei bonjaa välillä yhtään mitään. On mulla päihdetyöntekijä jolla täytyy aina käydä. Koko facebook profiili piti poistaa kun kaikki siellä on juoppoja vaikka osa niistä on ihan hyviä tyyppejä. Oon lukenu koko AA-kirjallisuuden ja ajattelen että vittuako tuo Bill Wilson noin perhanan syvällisesti pohtii joka asian, hulluhan tuo on vaikka oliskin oikeessa. Kesti viis kuukautta hokasta että se touhu on lahkolaisuutta, tosiasioihin tungetaan sekotetaan täyttä soopaa. Vai miten se menee? ÖÖÖ... mitä mä tommosia mietin? Sehän on vaan kahvikerho.. eikä oo vaan uskonlahko joka on aivopesua. Sinne menee joko täysin päänsä juoneet tai sitten sellaset jotka tykkää selittää ja selittää. Mä oon idiootti kun menin sinne, itsesyytöksiä. Hoho! Ihan sama. Laita pää tyhjäksi, älä mieti mitään. Kädet tärisee ja hermot pettää, pitää lähtee juoksee hullun lailla 10 km. Ei oo koskaan ollu näin paljoo virtaa näin väsyneessä tyypissä joka ei ees koko nuku kun muutaman tunnin yössä. Tuolla joku nyt tekee jotain puuhommia ja vasaran pauketta. Pitäskö mennä ja huutaa että "perkele vittu paska-aivo, lopeta tai vedän turpaan saatana". Joku sanoo minulle pienen palautteen ja otan sen niin itteeni että melkein itken mutta enpä kuitenkaan tee niin vaan soltun lailla pois paikalta. Itsetunto niin paska että vaan raivoominen olis oikee tapa.. mutta eipä olekaan. Vaan sellanen tarkoituksella hiljaa, asiallisesti puhuminen. Mä oon ihan perseestä, tai enkä oo, oonpas.. älä koko ajattele asiaa. Lieko kaksisuuntainen mielialahäiriö. Kaappihomoudesta tää kaikki johtuu eikä juomisesta.. tjaa voipi olla osittain mutta mitenkäs mä nään unia joissa mä panen naisia. JOOOH! No tää on se pohja. Että semmosta.

+1
+63

Miksi määrätty Gaba?

Käyttäjän Ola kuva

Miksi määrätty Gaba?

+1
+7

Lisää uusi kommentti