Salakavala helpotus

Nimimerkki: tissuttelija

Muistan sen hetken kun tajusin että nythän sitä voisi vaikka ”aikuismaisesti” ottaa oluen ihan näin arki-iltana. Jotenkin ansaitsen sen tai ei sillä niin väliä ole, kun olen kerran sairaslomalla.

Kolmekymppisenä erosin lasteni isästä ja sitä ennen otin silloin tällöin kun oli jotain erityistä syytä. Hyyyvin harvoin. Mieshän se saattoi lätkää lähteä katsomaan ja muutamalle oluelle, minä omistauduin kodille ja kahdelle lapselle. Muutama vuosi sitten jäin lasten kanssa yksin, eroasioista kiistellään edelleen. Viime vuoden alussa alkoi työpaikalla tökkiä pahasti, kotona ei paukut riittäneet ja luhistuin.

Sairaslomaa ja keskusteluja psykologin kanssa. Auttoi kyllä joo.. mutta jotain kai meni mönkään kun olut astui kuvioon niin vahvasti. Siihen asti olin ajatellut aina ettei arkena oteta edes sitä yhtä, eihän se kuulu. Sitten joskus harvoin…. muistan kun sanoin = valehtelin työterveyslääkärille masennuskyselyn yhteydessä, että juu.. ihan kohtuudella… silloin tällöin… ei ollut uskallusta sanoa että joka päivä.

Jos useita kertoja olen jo ajatellut, ettei tämä nyt ole ihan ok, mutta silti keksin vaikka mitä syitä että voi lähteä kauppaa ostamaan muutaman oluen, eikö se ole jo hiukan huono juttu. Luulisin niin.

En juo lasten nähden, sitten vasta illalla kun 9 ja 6 v ovat nukkumassa. Siitä seuraa valvomista, itken pahaa oloa pienessä hiprakassa ulos ja nukahdan. Aamulla on tuskaista nousta kun puhelin piippaa herätystä ja olenkin kroonisesti myöhässä. Väsyttää päivisin niin vietävästi.

Painoni on noussut usean kymmenen kiloa, parin vuoden takaisesta elämäntaparemontistani. Olen siis 165cm pitkä ja painoin silloin 60. Nyt vaaka huutaa hoosiannaa 90 kg kohdalla. No toki syynä on liikunnan vähentyminen, mutta olen täysin varma että oluella on osuutta asiaan.

Ja nyt taas olin päättänyt että hitto mähän en tuota olutta tarvitse. Perhana. Osaan mä olla ilmankin. Mutta jotenkin perustelin itselleni että on helpompi purkaa kurjaa oloa kun on muutama olut siinä… Kaupan kautta kotiin ja taas muutaman kumosin. Mikä ihme tässä oikein mättää.

Tahtoisin olla kuten ennenkin. Arki olisi arki ja joskus kun on juhlia tai muuta, niin voi vaikka ottaa ihan huolella. Krapulani ovat sitä luokkaa ettei kovin usein huvita kunnolla ryypätä. Siksikin ehkä se on tätä pikkutissuttelua. Miten ihmeessä tässä näin kävi…

Olen niin hienosti pitänyt tämän itseltänikin piilossa, etten oikein osaa tehdä mitään.