Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

19.10.2015 | Alkoholi

Toistuvat psykoosit

Nimimerkki: 11Vuottadogu

Hei, olen aikaisemmin ajautunut henkisen romahtamisen yhteydessä sekakäyttöön, pillerit spiidi ja alkoholi. Mulla oli kolmen kk:n ränni ja olin psykiatrisella osastolla, amfetamiinipsykoosin takia. Sit kävin avohoidossa seuraavat kaks vuotta.

Kierre jatkui mut tosin vaan alkoholin puitteissa. Sit alko Hangonkatu-jaksot. Todettiin delikka. Sit olin Tervalammella, josta otin hatkat, mut menin kuitenkin Aa-kerhoon. Nykyään juon tosi harvoin ja lähes aina on tullu pelkotiloja, epäluuloisuutta, lieviä aistiharhoja.

Kuntoutumista on ollut jo reilut viis vuotta. Motivaatio edelleen täysin nollassa. Ja kiinnostus lopahtaa, hermo menee sossulappujenkin täyttämisessä. Tosi vaikea sopeutua tähän yhteiskuntaan päihdeongelmaisena.

Tiedän sen, että käyn koko ajan lähellä kuoleman portteja aina kun otan, ku ei aivot enään kestä. Pidän liikunnasta, ja se on ainoa asia millon en mieti dokaamista. Koko ajan pitää pitää ittensä kiireisenä, ettei tekis mieli brenkkuu. Ja siihenkin väsyy ku koko ajan aktiviteettia pukkaa, sit juon taas, miettimättä mitä siitä voi seurata. Pelkkä työn tekemisen ajatteleminen, että olisin 8h päivässä töissä, kuulostaa kaukaahaetulta.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit

(1)

Location

a

16.11.2015 06:35:59

Kokeile meditoimista. Urheilu on myös hyvä juttu, mutta kokeile jotain meditaatiota, esim. Sahaja-joogaa voit kokeilla. Tai jotain muuta. Siis kokeilla ihan rennosti, ei siihen ole pakko sitoutua. Joskus siinäkin voi jotain pelkotilaa nousta, mutta nousee myös Hyvä. Tilanteet muuttuvat ja ei se työjuttukaan jonkun ajan päästä välttämättä niin mahdottomalta tunnu. Kaikkea hyvää sulle, a