Olet täällä

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy sivustolle, jotta voit käyttää kirjanmerkkejä

Usvametsän neidosta luomunaiseksi

Julkaistu 8.9.2020

Minä selviydyin päihdeongelmasta ”itsekseni”. Kävin kyllä kerran psykiatrilla itkemässä, etten jaksa tätä enää. Pyysin Antabus-reseptin. Käväisin myös AA:ssa. Yksi hyvä kohtaaminen psykiatrin kanssa ja kaapissa oleva Antabus olivat jonkinlaisessa roolissa selviytymisessäni. AA:han en kuitenkaan kiintynyt.

Tärkeinä selviytymisessäni olivat oma väsyminen epäaitoon, epärehelliseen alkonsumuiseen elämään, tästä kumpuava vahva muutoksenhalu, sekä omat selkeät arvoni, joita selvittelin muualla kuin päihdehoidossa tai AA:ssa. Koin, että minun on pakko uskaltaa kokeilla päihteetöntä elämää! Halusin kokeilla, pystynkö elämään ilman ahdistuksen lääkitsemistä alkolla. Pystyisinkö selviämään elämästä ”luomuna”, eli ilman jatkuvaa tunteiden turruttamista kemiallisesti. Minua auttoi oma vankka päätös, että asioiden on muututtava, tai muuten en jaksa enää. Otin esikuvakseni raitistuneita julkkiksia, kuten idolini Olli Lindholmin. Oma päätökseni oli keskiössä. Kyllä minä myös rukoilin. Ajattelin, että jos Jumala ei tässä tilanteessa auta, niin sitten häntä ei ole olemassa. Piste. Häpeä ruoski eteenpäin. Halusin nöyrtyä.

Toivoin, että voisin elää loppuelämäni aidosti ilman alkoa/lääkkeitä. Toivoin, että uskaltaisin kokea kaikki tilanteet ja tunteet ”luomuna”. Toivoin, että voisin aloittaa alusta ja voittaisin pelkoni. Halusin mutta pelkäsin raitistumista. Millaista olisi elämäni ilman jo nuoruudessa löytämääni tunteiden käsittelyn täsmälääkettä?

Miten voisin kokea kaikki vaikeat tilanteet ja tunteet ilman alkoa tai lääkkeitä? Miten uskaltaisin elää elämääni luomuna eli kokea kaikki tilanteet ja tunteet ilman kemiallista turruttamista? Unelmoin rohkeudesta kohdata elämä aidosti selvinpäin.

Lopullista päätöstäni edelsi pitkä kelailu itseni, sekä myös toisten liikaa juovien kanssa – jo baarissa. Selkeytin arvojani bisse kädessä. Selvinpäin järkeilin, että jos toivoa on muilla, sitä on oltava minullakin. Teille, jotka nyt pähkäilette aidomman elämä mahdollisuutta, haluan sanoa muutaman asian. Mahdollisuus on painava sana. Se pelottaa. Mutta pelko on voitettavissa. Uskalla ainakin kokeilla luomuilua – älä kadu kuolinvuoteellasi sitä, ettet uskaltanut! Käytä ihmeessä hyödyksesi kaikki mahdolliset avut: terapiat, lääkkeet, usko, ryhmät, mutta muista, että päätös on lopulta vain sinun. Muilta voit saada vain tukea omaan valintaasi. Nyt olen ylpeä itsestäni. Uskalsin lähteä usvametsästä luomuilijaksi. Olen pystynyt kohtaamaan kaikki tilanteet ja tunnelmat ilman alkoa ja lääkkeitä jo seitsemän vuotta.

Minulta kuitenkin kysytään, miksi en pidä itseäni kroonisesti sairaana alkoholistina. En koe olevani sairas! Olen elämäni kunnossa niin fyysisesti kuin psyykkisestikin! Minulta kysytään: enkö vielä ole hyväksynyt sairauttani? Ehkä tulen pian retkahtamaan ja sitten hyväksymään sairauteni. Olenko ainoa, joka ei koe olevansa kroonisesti sairas alkoholisti? Olenko ainoa, joka ei koe tarvetta esitellä itseään: olen Jenna (nimi muutettu) ja alkoholisti?

 

Nimimerkki: 
Jenna
+1
+6

Lisää uusi kommentti