Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

29.11.2011 | Alkoholi

Viimeinen pisara

Nimimerkki: Maruzella

Elokuun 11. vuonna 2011. Hmm.. vielä viikko lomaa jäljellä. Juhlistaisiko sitä ”hieman”? Ja eikun lähikauppaan muutaman siiderin ostoon. En osta kuin kolme, ettei myyjä ajattele paheksuvasti. Tämähän kihahti mukavasti päähän. Josko sitä voisi muutaman vielä käydä hakemassa lisää. Käsken 14-vuotiaan poikani vahtimaan pienempää veljeään, joka on vajaat 3-vuotias.

Tahti pullojen avamisessa on tiuhaa. Soitanpa ystävälle että tulisi käymään, josko yhdessä ottaisimme. Lupasi tulla. Tuli mutta ei ruvennut joraamaan kanssani. Saakeli, ei täällä tarvii olla jos ei maistu. Käskin hänen lähteä. Lähtikin. Onhan minulla toinenkin tuttava, hänellä on auto. Käyttäisiköhän viinakaupassa, kun kaikki pullot on jo tyhjiä. Soitto. Juu, ja eikun Alkoon. Kaksi viinipulloa ja kaveri meille niitä tyhjäämään.

Mies oli iltavuorossa. Jotenkin sain hoidettua lapseni syömiset ja nukkumaanmenon. Heräsin yöllä, oksetti. Tuli vain keltaista sappea. Siinä pöntöllä ollessani päätin, että tämä saa loppua. Vannoin että en enää oksentele viinan takia. Aamulla heräsin. Humalassa hieman vieläkin. Näin kaapissa vajaita oluttölkkejä joita olin piilotellut. Menin pyytämään isommalta lapseltani anteeksi ja itkin. Pohja oli tullut. Oliko sittenkään?

Menin vaatekaapilleni ja otin vajaan oluttölkin. Yritin salakuljettaa sen repussani keittiöön jossa voisin sen juoda. Mutta se kaatuikin. Olo oli kurja, ei krapularyyppyä. Silloin varmistuin, että jotain on tehtävä. Soitin päihdeklinikalle ja sain ajan maanantaille, vaikka olisin tarvinnut sen heti. Viikonloppu oli edessä. Tiesin, että pystyn olemaan selvinpäin.

Näin alkoi minun raitistumiseni. Olin pitänyt taukoja juomisestani ennenkin, mutta aina mielessäni on ollut, että ei tämä ole lopullista. Nyt se on. Käyn säännöllisesti päihdeklinikalla juttelemassa asioista. AA-ryhmään en ole vielä mennyt ja en tiedä tarvitsenko sellaista tukea. Saa nähdä. Olo on energinen. Olen 41-vuotias. Aloitin juomisen jo 17-vuotiaana. On kausia jolloin käytin enemmän ja kausia jolloin vähemmän, mutta viina on kuulunut elämääni yli 20 vuotta.

Olen nähnyt miten toimin humalassa. Nyt olen innokas näkemään miten elämää eletään ilman viinaa. Tähän asti se on toiminut erittäin hyvin. Ei enää ole masennuspäiviä. Olen aina valmis lähtemään ja olen läsnä lasteni kanssa enemmän. Kiitollinen olen monista asioista nykyisin. Raittius sopiii minulle ja suosittelen sitä lämpimästi muillekin sitä harkitseville!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *