Olet täällä

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy sivustolle, jotta voit käyttää kirjanmerkkejä

Viinin viemää - kiltin tytön syndrooma

Julkaistu 26.3.2013

Kiltin tytön syndroomaan olen sairastunut minäkin. Lapsena ei saanut äidille ryppyillä, koska vastauksena tuli heti "mene sitten isäsi luo, jos ei täällä kelpaa olla" (vanhemmat olivat eronneet, kun olin 4). Teini-ikä meni siis ilman "murrosta" ja äitini aina kehui, miten kiltti tyttö se Sari on. Menestyy koulussa ja tuo vain "älliä" YO-kokeistakin. Käy koulua ja käynyt töissä jo 15- vuotiaasta lähtien. Hyvä tyttö!

Oma isäni ei elämänsä aikana juurikaan välittänyt jälkikasvustaan - ainakaan minusta- ja olen koko ikäni sortunut aina etäisiin miehiin. Jos suhde oli helppo, se ei enää kiinnostanut. Rakkaudessa pitää olla enemmän "haastetta".

Viina on minulle maistunut heti ensi kerrasta alkaen. Ekan humalan join 15- vuotiaana Kaisaniemen puistossa. Humala tuntui ihanalta! Sen jälkeen joimme kavereiden kanssa säännöllisesti. 18- vuodesta alkaen humalakerrat lisääntyivät, koska silloin pääsi myös diskoon. Melkein joka viikonloppu. Myöhemminkin yli 20- vuotiaana olimme parhaan kaverin kanssa ainakin 2 iltaa viikossa "viihteellä". Seuraavana päivänä sitten usein krapulassa töissä. Hävettikö? No ei - elämä on elämistä varten!

Sitten tapasin nykyisen mieheni (etäinen, vaikea, kuten kuvaan kuului). Saimme 2 ihanaa lasta peräkkäisinä vuosina. Viina jäi tässä vaiheessa helposti. 4 vuotta lähes juomatta. Vain viiniä joskus ruuan kanssa. Takaisin töihin. Pari "seesteistä" vuotta. Palkitsin itseni välillä myös arkena lasillisella viiniä - lasten nukkumaan menon jälkeen.

Uusi työpaikka. 3 YT-neuvottelut 3 vuoden sisällä. Äidin aivoverenvuoto, seuraavana vuonna isän kuolema, uusi koti mega-remontteineen, aviokriisi, melkein vuoden parisuhdeterapia, sydämen rytmihäiriöt. Jatkuva stressi ja epävarmuus töistä ja niiden jatkumisesta.

Parin vuoden sisällä juominen on melkein huomaamatta muuttunut jokapäiväiseksi. Ensin sitä palkitsi rankan työpäivän jälkeen itsensä lasillisella. Vähitellen omatunto venyi ja lopulta havahduin huomaamaan, että olen juonut päivittäin jo usean vuoden ajan. Työt olen hoitanut hyvin ja jopa perfektionistin otteella. Illalla juon sen verran, että tiedän, etten ole aamulla krapulassa. En juo itseäni koskaan humalaan, mutta viini rentouttaa mukavasti ja päivän stressit eivät harmita niin paljon. Mutta summa summarum – tönikkä punaviiniä menee joka viikko, saunaan mukaan iso olut etc. eli olen alkoholisti. Edesmennyt isäni oli myös alkoholisti, äiti taasen raivoraitis uskovainen, joka joka käänteessä muistuttaa, että ”ota Jeesus elämääsi, niin pääset taivaaseen”.

Nyt on viimeinen hetki herätä huomioimaan itseään, kunnioittamaan kroppaansa, pitämään omasta terveydestään huolta ja antamaan omille lapsilleen parempaa esimerkkiä. Onko jo myöhäistä?! Rytmihäiriöt ovat jatkuneet jo 3 vuotta. Jos en nyt lopeta juomista, vaihtoehtona on sydänkohtaus, maksavaurio tai vatsahaava. Vaihtoehtoja ei enää ole.

Nimimerkki: 
Viinin viemä
+1
+405

Lisää uusi kommentti