Olet täällä

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy sivustolle, jotta voit käyttää kirjanmerkkejä

Ensimmäinen viiva oli virhe

Julkaistu 3.11.2015

Alkoholi, huumeet ja lääkkeet ovat aina kiehtoneet minua. Vanhempani ovat juoneet aina paljon alkoholia ja itse vedin ensimmäiset kännit jo 11-vuotiaana. Pari vuotta myöhemmin alkoholin käyttöni tuli säännöllisemmäksi ja kun olin täysi-ikäinen, alkoholia tuli nautittua joka viikonloppu molempina päivinä. Muistikuvia ei illoista paljon jäänyt ja tuli sekoiltua aina. Joka viikonloppu oli eri petikumppani ja morkkis kahta kauheampi. Maanantai-aamuisin raahauduin kouluun ja nukuin puolet päivistä koska viikonloput olivat niin rankkoja. Vanhempani tiesivät juomisestani mutta eivät sen koommin välittäneet ja antoivat jopa rahaa baari-iltoihin.

Koulunkäyntini kärsi juomisesta, jonka takia valmistuin vasta neljäntenä vuonna sillä poissaoloja oli niin paljon. Masennuin ja aloin juomaan myös viikolla. Mikään ei kiinnostanut eikä millään ollut enää mitään väliä.

Eräänä baari-iltana ajauduin kaverini kanssa väärään porukkaan. Lähdimme heidän kanssaan jatkoille ja jatkot kestivätkin monta päivää. Silloin joimme vain alkoholia, vaikkakin tiesimme että henkilöt käyttivät myös muita aineita.

Kaverini muutti melko pian toiselle paikkakunnalle. Hän oli luotto bileseura joka lähti aina messiin mihin vaan, joten nyt oloni tuntui yksinäiseltä. Minulla ei ollut enää ketään, joten otin yhteyttä uusiin tuttaviini ja aloin pyöriä enemmän heidän kanssaan.

Aluksi en koskenut kuin kannabikseen, jota olin käyttänytkin silloin tällöin aiemmin. Noin kuukauden päästä uskaltauduin kuitenkin kokeilemaan amfetamiinia. Se oli jännittävä kokemus, mutta en pitänyt silloin niinkään aineesta. Lähinnä vitutti kun alkoholi ei noussut päähän enkä saanut överikännejä mihin olin tottunut. Jonkin ajan päästä kuitenkin kokeilin sieniä mihin rakastuin täysin. Se hyvänolon tunne ja hallusinaatiot olivat jotakin niin mahtavaa. Halusin kokea lisää psykedeelejä. Ekstaasi tulikin seuraavaksi kuvioihin jota kiskottiin joka viikonloppu alkoholin kanssa. Käytimme myös sillointällöin LSD:tä ja eri lääkkeitä sekaisin.

Sain amfetamiinia ilmaiseksi sillä kaverini diilasivat sitä. Vaikka en niinkään pitänyt aineesta, otin sitä silti koska sitä oli aina tarjolla ja muutkin porukasta käyttivät sitä. Saattoi mennä viikko samoilla
silmillä jonka jälkeen olot olivat mitä kauheimmat. Valmistuin kuitenkin koulusta vaikka omissa valmistujaisjuhlissani olinkin hyvin ahdistunut pitkän huumejakson jälkeen.

Seuraava kesä menikin sekoilun merkeissä. Asuimme saman porukan kanssa pienessä yksiössä enkä oikeastaan tehnytkään muuta kuin käytin huumeita. Kaikki rahat menivät päihteisiin. Eräillä festivaaleilla otin kuitenkin liikaa sekaisin huumeita ja jouduin sairaalaan. Pikkuveljeni sai jotakin kautta tietää asiasta ja kertoi vanhemmilleni. He järkyttyivät tapauksesta suunnattomasti. Valehtelin tapahtuneen olleen vain kokeilu ja lupasin etten enää käytä mitään.

Olin kuukauden ilman huumeita mutta eräänä iltana sama rumba alkoi uudestaan. Tässä vaiheessa aloin ymmärtää pirin käytön tarkoituksen ja pikkuhiljaa rakastuin aineeseen. Pian aloin itsekin myymään amfetamiinia koska ajattelin saavani hyvät rahat ja ilmaista kamaa mutta silloin homma lähti täysin lapasesta. Tuli otettua vaan enemmän ja enemmän kun ainetta oli koko ajan saatavilla. Ymmärsin kuitenkin onneksi lopettaa myymisen.

Masennus hiipi kuvioihin ja aloin viiltelemään. En saanut enää öisin unta ja koko ajan ahdisti. Olin menettänyt kaikki vanhat ystäväni ja jäljellä oli enää sama huumerinki jonka seurassa olin viettänyt viimeisen vuoden. Tutustuin tässä vaiheessa kuitenkin erääseen poikaan joka sai hetkeksi ajatukseni muualle. Kuulin kuitenkin pian hänen muuttavan toiselle paikkakunnalle töiden perään, jolloin masennuin taas ja piri vei voiton. Bentsot astuivat myös kuvioihin ja minusta tulikin niiden päivittäiskäyttäjä.

Tässä sitä sitten vaan ollaan. Ahdistuneena, masentuneena, molemmat kädet rumilla arvilla ja pää tyhjänä bentsokoukussa. Ilman elämän sisältöä ja ilman mitään. Pelkään uusia ihmisiä ja ahdistun helposti uudessa seurassa selvinpäin. En jaksa hakea apua enkä pääse eteenpäin elämässä vaikka tahtoisin. Haluaisin ammatin ja normaalin elämän. Ehkä vielä joskus.

Nimimerkki: 
Kadonnut
+1
+428

Kommentit

Nyt pitäisi ottaa se

Käyttäjän Nuka kuva

Nyt pitäisi ottaa se ensimmäinen askel kohti tulevaisuutta..

+1
+478

Näin se menee

Käyttäjän Mippe kuva

Tää kuullostaa täysin samalta kaavalta kun millä oon itteni saanu tähän ahdistavaan viinan ja doupin huuruseen kierteeseen. Eiköhän täältäkin vielä joskus nousta.

+1
+453

Lisää uusi kommentti