Olet täällä

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy sivustolle, jotta voit käyttää kirjanmerkkejä

Irti huumeista

Julkaistu 22.11.2007

Nyt on heinäkuu, ulkona paistaa aurinko ja lapset juoksevat pihalla. Lämpöä on yli 20 astetta, mutta en uskalla mennä ulos. Paleltaa. Hikoiluttaa. Sitten hiki jäätyy ja taas paleltaa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun olen kymmenettä päivää ilman kamaa. Eikä tee edes mieli.

Aloitin 15-16-vuotiaana amfetamiininkäytön parhaan ystäväni kanssa ja meistä tuli nopeasti päivittäiskäyttäjiä. Työt hoidin moitteettomasti, kukaan ei tiennyt, minä vain vedin ja ajattelin ylimielisesti, etten lopeta koskaan, kun kerran näin hyvin jaksan ja pysyn hoikkana ja iloisena.

19-vuotiaana tapasin itseäni 10 vuotta vanhemman miehen, jonka kanssa pidin hauskaa, kävin baareissa ja ajeluilla. Yhtenä iltana menimme humalassa sänkyyn. Olin niin laiha, että kuukautisetkin olivat jääneet pois. Asuin vallatussa talossa pienessä huoneessa.

Tulin raskaaksi siitä yhdestä kerrasta. Testin tein töissä aamulla, iso säkki piriä toisessa kädessä odottamassa. Kun testi näytti positiivista, soitin narkomaaniystävälleni ja sanoin, etten vedä enää yhtään. Annoin pirit hänelle ja lopetin siihen paikkaan.

Sain asunnon ja kissani sai pentuja, syksyllä synnytin terveen lapsen. Koko raskauden olin raittiina, en juonut enkä polttanut, liikuin ja voin hyvin. Sama jatkui vielä vuosia lapsensaannin jälkeen. Vihasin kamaa, vihasin sitä, mitä se oli tehnyt parhaalle ystävälleni, joka heroiinin vieroitusoireissa, turvonneena ja kalpeana kierteli myymässä itseään pitkin kaupunkia.

Lapsen isä on aina ollut raitis ja hieno isä, mutta emme seurustelleet tai asuneet yhdessä koskaan. Tapasin uuden miehen ja muutimme ulkomaille koko perhe kun poikani oli esikouluikäinen. En tuntunut saavan ystäviä, tunsin itseni kaikessa ulkopuoliseksi ja että minulle naurettiin, kun yritin liittyä kultturelleihin porukoihin avajaisissa ja päivällisillä. Mieheltä en saanut tukea.

Puistossa törmäsin mukavaan pieneen porukkaan, jotka viettivät siellä päivänsä palloa potkien ja aurinkoa ottaen, odotellen. Kävi ilmi, että he kaikki olivat heroiininkäyttäjiä. Halusin kokeilla. Ja rakastuin siihen. Siinä jengissä minut hyväksyttiin, minusta oltiin kiinnostuneita, jutuilleni naurettiin, minua ei väheksytty, pilkattu eikä suljettu ulkopuolelle. Hienoja ihmisiä, joista muutama on nyt kylläkin kuollut.

Porukka jäi, kun muutimme pian takaisin Suomeen ja elimme asunnottomina muiden nurkissa puoli vuotta. Aloin juoda raskaasti ja koska olin baarissa töissä, siellä liikkui piriä ja essoja aina tarjolla. Vietin vuoden käyttäen essoja, happoa ja piriä kaikki viikonloput. Aina oli paha olla, vihasin itseäni, enkä muista aikaa, jolloin en olisi ollut tavalla tai toisella masentunut tai itseinhoinen.

Erosin miehestäni ja jäin lapseni kanssa kahden. Löysin tutun kundin, joka käytti heroiinia ja koin uuden kuherruskuukauden (puolisen vuotta) aineen kanssa. Sitten tein ratkaisuni: minulla ei siihen ollut varaa ilman rikoksia, se oli liian riskaabelia, joten siirryin Subutexiin. Aloin seurustelemaan korvaushoidossa olevan miehen kanssa ja käytin hänen lääkkeitään tai juoksin säätämässä. Lopetin työt, hoidin lasta kotona ja kävin Tallinnassa hakemassa subuja.

Olin pahassa koukussa, mutta päätin muutama vuosi sitten kesällä mennä viikon vieroitukseen ja lopettaa vetämisen. Äitini tuki minua minkä pystyi, eikä koskaan hylännyt. Viikon kuluttua, vieroituksen jälkeen jäin omilleni, en saanut apua mistään kauheisiin oloihini, unettomuuteeni, enkä kipuihin, jotka jäytivät jaloissa niin, että jouduin vaeltamaan kaiket yöt mäkeä ylös ja alas tainnuttaakseni kipua edes vähän. Kohta vedin taas. Kävin NA:ssa, yritin, kävin A-klinikalla sossun määräämissä testeissä ja jäin aina kiinni likaisista seuloista. Luovutin.

Koko käyttöaikani minulla on ollut paljon muutakin tekemistä, kiinnostuksenkohteita, raittiita ystäviä ja perhe, joka on tukenut minua. Olen menettänyt isäni, hän ei halua tietääkän minusta, sekä monta ystävää, jotka eivät voineet ymmrtää pahaa oloani ja sitä, että lääkintä muuttui riippuvuudeksi. En ollut enää vain minä, olin inhottava nisti johon ei voinut luottaa.

Silti olen aina kirjoittanut, soittanut levyjä baareissa ja klubeilla, kerännyt musiikkia, tanssinut, voimistellut, ollut mahdollisimman hyvä äiti pojalleni, hoitanut kissojani, kirjoittanut runoja ja romaaninalkuja, osallistunut kirjoituskursseille, hoitanut arisuhdettani, matkustellut sekä lukenut mielettömästi kirjoja. Elämääni on kuulunut aina kaikkea muutakin, enkä ole tykännyt kamaporukoissa pyörimisestä. Pakosta niissä jengeissä oli pyörittävä välillä, jos halusi kamansa.

Vuosi sitten menin takaisin töihin ja keväällä sain vakituisen työpaikan. Olen käyttänyt päivittäin kuutisen vuotta, lukuunottamatta sitä viikkoa hoidossa ja muutamia yrityksiä, jotka päättyivät aina neljänteen päivään.

Nyt on menossa kymmenes päivä. Olo ei ole sietämätön, vaikkakin aika huono. Jos se tästä oikein kovasti huononee, ota avuksi pari tramalia tai panacodia, sekä diapamia, mutta subuihin en enää koske. Olen luopunut siitä. En ole saanut siltä mitään hyvää enää vuosiin, vain pysynyt jotenkuten terveenä. Olen aiheuttanut niin paljon pelkoa ja huolta läheisilleni, laiminlyönyt ihmissuhteitani ja erakoitunut kotiini, että minulla on paljon korjattavaa ja anteeksipyydettävää. Yllättävää, mutta en halua enää vetää. Vieroitusoireissa vieraannutan itseni niistä, tiedän, että ne menevät ajan kanssa ohi ja kohta pääsen taas töihin. Suhteeni kamaan on nyt ohi. Kymmenes päivä on kohdallani legendaarista, olen niin ylpeä itsestäni, että tekisi mieli kiljua koko maailmalle, että olen putsi, olen putsi!

Nimimerkki: 
Anonyymi
+1
+310

Kommentit

Tsemppiä sinulle. Olet vahva.

Käyttäjän Anonyymi kuva

Tsemppiä sinulle. Olet vahva.

+1
+450

Kaikkea hyvää sinulle, sulla

Käyttäjän Anonyymi kuva

Kaikkea hyvää sinulle, sulla on sydän paikallaan

 

+1
+314

Lisää uusi kommentti