Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

Maistuu

Nimimerkki: Anonyymi

Ensimmäisen kerran kannabista koitin 12v jonka jälkeen harvoin polttelin mutta 15-16 vuotiaana alkoi maistumaan enemmän. Polttelin lähes joka päivä mutta lopetin ajoissa jonka jälkeen poltinkin max kerran kuussa, välillä jopa parin kuukauden taukoja. 

18 vuotta tuli täyteen ja alkoholi alkoi maistumaan enemmän kuin aiemmin (join todella harvoin) mutta sekin väheni parin kuukauden jälkeen ja taas join todella harvoin. No sitte päästään syksyyn 2015 (18v). Kavereiden kanssa ryyppäämässä ja kaverilla siinä sattu olemaan amfetamiinia ja kaveri kysyi haluanko minä johon vastasin automaattisesti EI! No siinä alko sit illan mittaan känni kasvmaan ja kaveri kysyi uudestaan haluanko piriä ja tällä kertaa päätin koittaa. 

Eihän se mitään hupia ekalla kerralla ollut enkä oikein tykännyt, mutta samanen kaveri ehdotti seuraavna viikoloppuna että koitettais ekstaasia johon pitkän mietiskelyn jälkeen suostuin.

No essoja koitettiin ja rakastuin heti! Siitä se sit lähti pari kertaa essoja mutta kumminkin painoin stoppia omasta tahdosta.

Ennen 2015 joulua oltiin baarissa ja taas essot ja piri kuvioihin jolloin lähtikin käsistä.. koko joululoma radalla ja uudenvuoden jälkeen piti lopettaa mutta ei se loppunut.. joka viikonloppu piriä ja/tai essoja ja tuli siinä sitten sieniäkin kokeiltua mutta piriin todella tykästyin ja essotkin alko jäämään kakkoseksi ja piri vaan maistu enemmän ja enemmän.

No helmikuussa 2016 alko kannabis maistumaan taas pitkästä aikaan ja pirin käyttö alkoi hiipumaan mutta kannabis alkoi taas olemaan päivittäistä jolloin myös bentsot ja muut lääkkeet tulivat kuvioihin.

No eihän tää nyt mikään niin sanottu selvityminen ole mutta pienessä mittakaavassa kyllä. Nyt ollut ilman piriä noin 3viikkoa ja essoja söin viikko sitten viimeks (edellisestä kerrasta n.6-7vk) eikä tee mieli syödäkkään. Ainut on että savua jos ei päivässä saa niin on pinna helvetin kireellä ja alkaa ahistamaan niin paljon että kavereita en haluu nähä..

Nyt ollu pari päivää polttamatta ja oireet helpottaneet. En aio lopettaa polttamista kokonaa mutta vähennän kyllä! Itse koen olevani kumminkin voiton puolella sillä ei oikeen tee ees mieli piriä tai essoja tai bentsojakaan mutta budi…

No en tiiä hukkasitko juuri elämästäsi minuutit jotka kulutit tämän lukemiseen mutta tämä on minun tarinani enkä tällä hetkellä koe ongelmaa huumeitten käytössä, tilanne voi olla vuoden päästä ihan toinen.

Mutta rajana olen pitänyt että piikkeihin en koske KOSKAAN!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit

(2)

Location

Ruskibläät

13.04.2016 13:52:00

Kannabista menee nii maan perkeleesti joka päivä. Ei vaikuta terveyteen ja on helevetin hyvää.

voimia

30.03.2020 02:46:54

2viikkoa ilman kannabista alkaa helpottamaan pahimmat oireet imo