Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

Tähän olen tullut

Nimimerkki: rumpalin_paluu

Olen ollut aina jo eka kerrasta todella humalan hakuisesti juova ja itseään milellään päihdyttävvä ihminen. Alkoholi oli ongelmani. Sitten tuli kannabis, joka hiukan vähenti juomistani. Taas alkoholi astui kuvioihin.

En tätä asiaa vielä n.20 vuotta sitten, kun kokeilin ensimmäistä kertaa amfetaminia ja ehkä jopa hieman petyin siihen vaikutukseen, kun ei se pistä millään tavalla sekasin tai näin. No alkoholista tuli minulle todellinen ongelma useaksi vuodeksi. Sitten sain jostain hyvää amfetamiinia ja huomasin, että se aine poistaa minulta viinan himon. Jätin alkoholin käyttöä vähemmälle ja käytin amfea.

Ystävä, perhe jopa naisystäväni olivat oikeen tyytyväisiä, kun en enään heilunut hulluna humalassa. Amfetamiinia meni aina vaan tiheämpään tahtiin ja aloitin käyttämään ainetta suonensisäisesti. Syystä että diileri möi niin paskalaatuista ja jatkettua tavaraa, että oli pakko alkaa heittää räpylään, koska muuten se ei vaan toiminut. Petin lupaukseni siitä, että piikittämisessä kulkee päihteiden käytössä se raja jota en tahtoisi ylittää.

Moni asia jota olen paheksunut ja sanonut, että siinä kulkee raja päihteiden käytön suhteen on tullut ylitettyä. Viimeiset 3v olen käyttänyt amfetamiinia en ihan päivittäin mutta useita kertoja viikossa ja tunnen, että elämäni mennyt parempaan suuntaa. Johtuen siitä etten käytä alkoholia kovinkaan usein vaan tilalle on tullu amfetamiini ja sillon tällön kannabis… olen vierestä nähnyt millaista paskaa pirin käyttäjän elämä saattaa olla ja millaisiin ongelmiin siinä saattaa ajautua. Mun oma käyttöni ei tee mua millään lailla sekavaksi tai vainoharhaiseksi vaikka useamman yön saatankin valvoa. Enkä usko, että minusta päällepäin näkee olenko vaikutuksen alaisena vai selvinpäin.

Pitäisi varmaan puhua omalle lääkärille asiasta, että olisiko hänellä tarjota jotain vaihtoehtoa amfetamiinin käytölleni esim. lääketeollisuuden puolelta. Kavereita mulla on käyttäjä- ja ryyppykaverit, koulukaverit. Tyttöystäväkin löytyy. Meidän suhteemme on hieman monisyinen, sillä käytämme yhdessä amfea.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit

(6)

Location

rumpalin_paluu

30.03.2021 19:27:33

eli amfetaamiini on pelastanut minut alkoholismilta ja mahdollisesti ennen aikaiselta kuolemalta... En suosittele ottamaan stimulantteja. Kerron vain että minulle on tapahtunut elämässä. Olen myöskin lopettanut metadon hoidon ja ollut 6v ilman opiaatteja.

Piki

03.04.2021 12:59:54

Hei! Alkoholismi on kyllä paha sairaus. Monet sanovat, että parempi se on juoda kuin vetää huumeita, mutta alkoholi pilaa elimistön paljon nopeammin, sekä tekee hyvin monesti väkivaltaiseksi/aggressiiviseksi... En toki väitä, että huumeiden käyttö olisi parempi vaihtoehto, mutta tuli tarinastasi mieleen, kun olen kuullut parin ystäväni elämästä ja he päässeet irti alkoholismista yli 10- vuoden juomisen jälkeen bupren tms. avulla ja hakenut sitemin korvaushoitoon. Itse olen subutex riippuvainen ja tämä on tosi kamala koukku en suosittele kenellekään mutta mieluummin tämä kuin alkoholismi ainakin omasta mielestäni.. Itse käytin amfetamiinia vuosia sitten ennen kuin jäin subu koukkuun. En koskaan ole riippuvaiseksi jäänyt mihinkään paitsi subuun ja nykyisin en edes käytä muuta. Mutta niin, tosi hyvä, että olet päässyt eroon juomisesta sekä opiaateista! :) 

rumpali_paluu

07.04.2021 15:27:09

joo. Subu koukku on paha. Se pilasi kertaalleen mun elämän. Mulla meni työpaikka, kämppä, muijja ja koira bubre riippuvuuden takia että se kyllä kaduttaa et pitikin siihen touhuun sotkeutua.

rumpali_paluu

07.04.2021 21:56:54

totuus on että mun pitäs lopettaa kaikki päihteiden käyttö koska olen addicti ja päihde kun päihde on mulle ongelma jonka käyttöä en hallitse. Pitäs vaan löytää jostain voimia lopettamiseen.

rumpalin_paluu

15.04.2021 00:47:52

perhana! Päihdetyöntekijä kehotti vähentämään ja kehotti minua ottamaan amfea ainoastaan aamuisin jos mahdollista. Tämän hän sanoi kun tiedustelin et pääsisin katkolle

rumpalin_paluu

03.05.2021 07:57:21

no yksi haitta puoli on amfetamiinin hinta ja sitten toinen on että laatunkin saattaa heitellä. Kyllä mun mielestä laatu pitäisi olla semmosta että grammalla pärjäisi vuorkauden. Sellasta se on mun vaki diilerillä ollutkin. Sitten joutuu olemaan tekemisissä tosi outojen tyyppien kanssa. Osa ihan sekopäitä. Sellasia ketä minä ymmärrän skizofreenikoita ja todella himmeässä kunnossa olevia tapauksia. Sen takia tykkään tehdä tilauksia netistä. Välttää kilinä päät ja laatukin usein parempaa kun mitä kadulta saa hommattua. Joo sellasessa tosi paskassa kierteessä olen et mulla ei ole juuri koskaan rahaa, mutta vireeniä omiksi tarpeiksi aina löytyy.