Olet täällä

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy sivustolle, jotta voit käyttää kirjanmerkkejä

Vääriä valintoja pitkin elämää

Julkaistu 6.6.2016

Olin n. 11-vuotias kun päästiin pikkusiskoni kanssa lastenkodista kotiin joulua viettämään. Se ei kuitenkaan mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Äiti lähti jonnekin ja isäpuoli sai sen houkuteltua takaisin kotiin kun sanoi, että hänellä on pilveä. Sitä ennen en edes tiennyt huumeista, mutta sen jälkeen se kävi hyvinkin selväksi. Pikkusiskoni alkoi käyttämään aineita 15 vuotiaana ja kuoli hiviin 28-vuotiaana. Lapsuuden kokemusteni perusteella olin päättänyt etten ikinä, en ikinä koskisi huumeisiin. Toisin kävi.

25-vuotiaana rakastuin ihanaan mieheen. En silloin tiennyt, että hän käytti aineita. Ihmettelin aamuisin mitä hän rapistelee ja ottaa aina töihin mukaan vaatehuoneesta. Kun oltiin seurusteltu pari kk uskalsin mennän tutkimaan ja huomasin piilossa olevan laatikot sekä neuloja että ruiskuja. Mieheni oli töissä Merimajakassa, joka auttaa nuoria irti huumeista, joten hänen huumeidenkäyttö oli täysi shokki mulle.

Olin pakannut jo kamani lähteäkseni kun hän tuli. Mutta siinä kävi niin, että hän ylipuhui (ja omasta uteliaisuudesta kun sisko ja melkeen koko suku käyttänyt aineita) minut kokeilemaan amppelia. Suoneen tietenkin. No eihän sitä sen jälkeen enään ollut lähteminen mielessä vaan ihan kaikki muu. Ja vois sanoa, että jäin siitä kerrasta koukkuun.

Vuosia käytin. Subua, kokkelia, piriä, kaikkea muuta paitsi herskaa. Mies vaihtui pari kertaa. Naimisiinkin menin niin sekasin, että hyvä kun hääpäivää muistan. Ja ero tuli. Mutta sitten Rakastuin ja löysin sielunkumppanini. Yritettiin lopettaa moneen kertaan, onnistumatta. Tulin raskaaksi. Mieheni ampui itsensä laskuissa, kun olin toisella kuulla raskaana. Ensin yritin tappaa itseni, koska en halunnut elää ilman häntä. Kun selvisin itsemurhayrityksestä lapsi eli vielä kohdussani ja päätin, että nyt pitää muuttaa elämän suuntaa. Ja niin teinkin.

Olin loppuraskauden käyttämättä. ja vauvan kanssa ensimmäiset 3kk meni tosi hyvin. Olin kuitenkin todella väsynyt kun yksin, ilman ketään sukulaisia apunani koliikkivauvaa hoidin. Kunnalta en saanut mitään tukea vaikka sitä pyysin. Sanoin, että olen todella väsynyt ja pyysin hoito-apua. Mutta se meni niin, että perhetyöntekijät tulivat käymään ja niiden kanssa vain vaihdettiin kuulumisia sen sijaan, että olisivat katsoneet vauvaa ja antaneet minun nukkua sen aikaa. 

Palasin siis entisiin tapoihini. Oikeutin sen sillä, että jaksan hoitaa vauvaa kun pitää yöt ja päivät valvoa. Pari kuukautta meni vetäessä, mutta taas päätin, että riittää nyt ja haluan lapsen kotiin. Sainkin hänet monen kuukauden puhtaiden seulojen antamisen jälkeen. Kolme vuotta meni hyvin. Pienellä paikkakunnalla kuitenkin vanha kaveripiiri alkoi tehdä paluuta ja tytön ollessa viikonloppuna tukiperheessä testasin pv:tä ja jäin koukkuun siihen pikkuhiljaa. Sanomattakin selvää, että jäin kiinni käytöstä ja tyttö on taas huostassa.

Tämän vuoden alussa vedin ranteen auki, koska olin niin pettynyt itseeni, vetämiseeni, epälojaaleihin rottiin jotka ympärilläni pyöri sekä siihen, että olen menettänyt lapseni. Olen nyt ollut monta kuukautta selvinpäin ja pikkuhiljaa asiat etenee. Silti turhauttaa, koska on niin helppoa laittaa elämä palasiksi, mutta sen korjaamiseen menee paljon aikaa ja malttia.

Ne kuukaudet sen jälkeen kun tyttö vietiin, hukutin suruni pv:een, yritin tappaa itteni monta kertaa ottamalla tahallaan överit. Voin sanoa, että sillon huomasin miten ihmiset yrittää psyykata, kiusata, käyttää hyväksi, kehenkään ei voi luottaa ym. Ja kun ilmoittaa haluavansa lopettaa tullaan ihan ovelle asti ilmatteeksi tarjoomaan, kun halutaan vissiin että kun nekin vetää niin ei muutkaan saa selvitä siitä kaulaa myöten paskaa olevasta suosta. Olen nyt kuitenkin vaihtanut numeron ja teen kaikkeni, että saan pikkuiseni takaisin. Enkä enää ikinä palaa entiseen!!
 

Nimimerkki: 
Selviytyjä
+1
+489

Kommentit

Raskaan kuulosta. Toi on niin

Käyttäjän oodeekoo kuva

Raskaan kuulosta. Toi on niin käsittämätön toi huumeiden himo kun kerran johonkin aineeseen rakastuu. Helposti elämänsä saa särjettyä palasiksi mutta helvetn vsikea korjata, niinkuin sanoit!
Toivon kaikkea hyvää ja voimia sulle. Toivottavasti lapsi motivois sua pysymään päihteettömänä, löytäisitpä jonkun miehen joka ei käytä, se voisi kanssa motivoida olemaan päihteetön! (tai huumeettomana)
Älä vaan luovuta. Vaikka seireenit kutsuis , älä pöytään lyö kortteja.

Mukavaa kesää. Rohkea kirjoitus :)

+1
+435

Lisää uusi kommentti