Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

Yksinäisen keijun tarina

Nimimerkki: hairsprayqueen

Aloitan lyhyesti ja ytimekkäästi, olen aina ollut erilainen, koulukiusattu, masentunut nuorena jo, ahdistunut, elänyt fyysisten kipujen kanssa… mutta tällä kertaa keskityn päihteidenkäyttööni.

Joulukuu 2006, olin 16 vuotias lukiolainen joka veti ensimmäiset kännit. Siitä se lähti, oli aivan ihana tunne! vanhempani olivat juuri eronneet ja syysmasennus oli pahempi kuin koskaan ennen, ensimmäistä kertaa elämässäni viiltelin tosissani, aikasemmin ollut vain pieniä naarmuja. Niin kauan kun olin alaikäinen alkoholinkäyttö pysyi kurissa, en saannut juomista kovinkaan helpolla eikä raha olisi riittän yt jatkuvaan juomiseen ja tupakkaan. Seuraavat vuodet olivat vaihtelevia, masennusta, itsetuhoisuutta, tavallista elämää jatkuvien selkäkipujen kanssa ja sainkin suhkot hyvät ylioppilaspaperit ja lakin keväällä -09 samaan aikaan kavereidenki kanssa jotka olivat jo jättäneen minut koska käytin heidän mielestä niin paljon viinaa ja aloin pikkuhiljaa saada uusia ystäviä.

Ollessani 18 sain tuuraajan paikan vanhainkodista joten rahaa oli aina, ja koska kyseessä oli vuorotyö ei aina ollut viikonloppuvapaata joten opin ottamaan viinaa keskellä viikkoa, sillon kun vapaata oli. Tietenkin se lopulta meni siihen että kunhan oli seuraavana päivänä iltavoro niin viinaa pysty edellisenä iltana ottaa aamuun saakka..

En saannut lukion jälkeen opiselupaikkaa, vaan jatkoin tuuraushommia, nyt kun koulua ei ollut niin vuoroja pystyi tekemään huomattavasti enemmän ja teinkin sitten kokopäivätyötä. Masennus alkoi epätavallisesti jo kesällä ja jouluun mennessä olin täynnä mätiviä itseaiheutettuja palohaavoja, viiltohaavoja oli lähemmäs 100. Tammikuun mietin miten jaksan töitä tehdä, viitelin ennen töihin menoa, töistä tullessa, millon vain oli mahdollista ja mietin sitä parasta tapaa lopettaa omat päivät ja viinaa otettiin aina kun oli vapaata ja viiltohaavat juomakerroilta olivat jotakin järkyttävää.

Helmikuun alussa päätin aamulla töihin mennessäni että huomenna joko haen apua tai tapan itseni, tietenkin toinen vaihtoehto oli se hooukuttelevin, mutta jotenkin kerrankin sain avattua suuni ja ilmoitin äitille että nyt on asiat niin että äitin rakas pikkutyttö haluaa kuolla. Niistä seuraavista viikoista ei ole paljoa muistikuvia, en tehnyt paljoa muuta kun nukuin, tuijotin eteenpäin ja yritin keksiä suljetulla osastlla tapaa millä satuttaa itseään.

Olin myös ensimmäistä kertaa melkein kahteen vuoteen useamman viikon putkeen selvinpäin, yhteensä taisi olla 9 viikkoa. MUTTA olin siinä kunnossa että pidettiin parempana että syön päivässä muiden lääkkeiden lisäksi kolmea eri bentosa…Taivaallisempaa kuin viina, tosin ensimmäiset euforiat meni aika nopeeta ohi… osastolla tutustuin tietenkin kaikenlaisiin ihmisiin jotka kertoivat että on tapoja millä saa ne euforiat uudestaan ja muutenkin paljon voimakkaampana ja pidempikestoisena. Olin tätä ennen pari kertaa polttanut huonoa kannabista, mutta näiden uusien kavereiden kautta sain kunnon pilveä poltettavaksi… ja taas mentiin, auttoin kipuihin joita on aina ollut (minulla on todettu useampi pieni välilevynpullistuma) ja rentoutti mieltä ja kehoa. Näihin aikoihin tein viimeisiä vuoroja vanhaikodilla koska jäin kiinni päihteistä Sitten tuli Subutex, amfetamiini… mitä vaan millä sai pään sekaisin vedin nenästä tai nielasin tablettina. Muut vetivät ränniin mutta minähän en ikinä. Tässä vaiheessa kävin jo säännöllisesti A-klinikalla, se oli tavallaan ehto että saan rauhoittavat apteekista(apteekkisopimus) jotka oli määrätty psykiatrianpoliklinikalla.

Lopulta meni hermot kun minä odottelin ja odottelin milloin alkaa kolahtamaaan kun muut kävivät vessassa ruiskunsa kanssa ja kolahti heti. Yhdessä vaiheessa kaikki mikä vain saatiin liuotettua meni ränniin. Monesti olin useamman kuukauden ilman viinaa jos oli vaan muita päihteitä saatavalla, sehän oli mahtavaa! Masennus kahta pahempi silloin kun oli selvinpäin, usein kävin kotona vain nukkumassa ja selvittämässä pääni, usein nukuin melkein putkeen useammankin vuorokauden ja sitten taas mentiin!

Ei varmaan tule yllätyksenä että sairastuin C-hepatiittiin melko nopeaan. Näin jatkoin jonku 1½-2 vuotta, en itseasiassa muista. Katkolla käytiin useampaan otteeseen, aina kun tajusin että nyt alkaa käyttö olla jokapäivästä. Yhtenä päivänä päätin että NYT RIITTÄÄ, jos laskin oikein siitä tuli täyteen viime kuussa 4 vuotta, jonka aikana olen kerran vetänyt subua, piriä joskus ja pilveä useamman kerran kyllä vuodessa, mutta en pidä kannabista viinaa pahempana. Piri ei ole koskaan olut ongelma, piriputki ei jää päälle, en tykkää tunteesta, mutta hitaat ovat aina olleet akilleen kantapääni, joten niistä ei auta kun pysyä erossa, jos haluaan jatkaa tätä elämää mitä nykyään elän. Pari kuukautta sen jälkeen kun lopetin huumeet kävin viinakatkolla ja olin Antabuksen avulla 14kk selvinpäin ja olen käynnyt läpi interferoni- ja ribaviriinihoidon.

Tänä päivänä opiskelen ammattikorkeakoulussa insinööriksi ja olen jopa tupakoinnin lopettanut! kerran pitkän Antabuskuurin jälkeen olen ollut viinakatkolla, eli juominen lähtee helposti lapasesta vieläkin, mutta tällä hetkellä jotenkuten pystyn pitämään juomisen kurissa. Silloin tällöin vedän piriviivat että jaksan ryypätä toisenkin päivän, paukut tulee silloin tällöin poltettua, mutta ilmankin voi olla ja välillä onkin useampi kuukausi kertojen välillä. Masennus on parempaan päin, mutta uskon että lievä/keskivaikea masennus on sellainen perusolotila, osaaan tuntea iloa, mutta olen jatkuvasti melankolinen, taso vain vaihtelee.

Yksinäistä välillä on, kun on joutunut välit laittamaan melkein kaikkien samalla paikkakunnalla asuvien kavereiden kanssa poikki, koska ensimmäisenä kun ovesta sisään kävelee on se että ilmoitetaan mitä huumeita olisi tarjolla, puhtaita värkkejä ei ole mutta keittää voi! ja tietenkin vieläkin tekee mieli vetää, mutta kun tietää että sitten ei pysty laskemaan yhden käden sormin niitä kertoja kun kovia vetää vuodessa jos niihin olisi yhteydessä. Toisaalta olen sannut suuren osan luottamuksesta takaisin perheeltäni ja suvultani ja olen nykyään aina tervetuut kotiin tai sukulaisille.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit

(3)

Location

Myy

15.12.2015 21:24:27

@hairsprayqueen Lohduttavaa luettavaa.On ollut melkoista menoa sinulla;hatunnosto että olet pystynyt laittamaan välit poikki vanhoihin kavereihin.Iso peukku päihteettömämpään elämään ☺

Jalmari

28.01.2016 12:39:57

wow kuinka rohkeaa äläpäs ryhdy tuohon uudestaan :)

Anu

02.05.2016 22:27:17

Älä koskaan enään  .usko pieneen elämään  .Jätä mennyt taaksesi