Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

Elämää peliriippuvaisen alkoholistinaisen kanssa

Nimimerkki: Juhani

Naisystäväni on peliriippuvainen alkoholisti ja ollut sitä kohta kaksikymmentä vuotta kestäneen liittomme ajan.

Kaikki kävi ilmi pienissä paloissa alkutaipaleellamme, koska kyllähän ihmisen huonot piirteet ennemmin tai myöhemmin sieltä pinnan alta esiin tihkuvat. Tiivistettynä – näiden havaintojen jälkeen minun elämäni on ollut parempien aikojen odottelua.

Peliongelma johti ensimmäisen vuoden seurustelun jälkeen siihen, ettei hän osallistunut enää lainkaan kodin yleisesti yhteisinä pidettyihin kuluihin. Ja niin on jatkunut tähän päivään saakka. Olen työmaailmassa edennyt siihen pisteeseen, ettei sillä ole enää ollut mitään merkitystä vuosikymmeneen, mutta ennen sitä oli vaikea saada rahat riittämään. Muistan kun yritin epätoivoisesti saada häntä osallistumaan ja hänen vastaus oli täynnä halveksuntaa, että miten minä oikein edes kehtaan ehdottaa moista, kun minulla on vakituinen työ ja hänellä vain äitiyspäiväraha ja lapsilisä.

Alkuvaiheessa kuvittelin, että tämä on vain jokin kostea vaihe. Kyllä se elämä siitä asettuisi, tekisimme lapsia, ostaisimme omakotitalon, ottaisimme koiran, harrastaisimme yhdessä, matkustaisimme yhdessä ja vanhenisimme yhdessä elämästä nauttien.

Viinan juonti ei koskaan loppunut. Vuosikausia hain hänet aamuyöllä ravintolasta, kun hän oli sammunut pöytään. Talutin baarin kaikkien ihmisten edessä autoon.

Nykyään puolustelee juomistaan sillä, ettei ole enää ilkeä ja jättää minut omiin oloihin. Ennen tosiaan joka viikonloppu nousi teräase tai sitten ihan verbaalista pahoinpitelyä niin kauan, että tuli itku. Tuntuuhan se hyvältä, kun saa olla rauhassa, mutta olisi se parannus, jos olisi joku jonka kanssa tehdä noita edellä mainittuja asioita, eikä vain seurata talon toisesta päästä, kun joku yrittää hankkia haimatulehdusta.

Hän on viimeisen puolen vuoden aikana pelannut yli 50% kaikista minun nettopalkkatuloista. Siihen voi laskea päälle, että hän on pelannut kaikki lapsilisät ja omat tulonsa, mitä nyt sattuu työttömänä saamaan.

Tovi sitten aloin oireilemaan itse. Minusta tuntuu, että kaikki johtuu parisuhteestani. Aloin saada hirveitä paniikkikohtauksia öisin. Möykky rinnassa alkoi kasvaa ja tuntui, että jos en heti kuole, niin ainakin kohta. Elämästä meni melkein vuosi siihen, että veto oli täysin pois, en pystynyt oikein mitään tekemään. Hoidin velvollisuuteni ja kaikki muu aika meni sohvalla.

Tähän asti olen pystynyt olemaan iloinen, energinen ja ahkera oma itseni, mutta pelkään, että kohta viedään poikaa kohti pehmustettua huonetta. Ahdistaa.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit

(4)

Location

Sinulla on vain yksi elämä

27.07.2019 11:03:45

Sinulla on rakkautta höntö kohtaan. Mutta hän rakastaa sinuakin enemmän sitä, mikö vie kohti tuhoa.

Tasavertainen kumppani

22.08.2019 09:31:42

Hei, Juhani. Halusit lapsia, omakotitalon, koiran, harrastaa yhdessä, matkustaa yhdessä, vanheta yhdessä ja nauttia elämästä. Perus juttuja ja aion vastata sinulle nyt suoraan. Niin kauan kuin henki pihisee, ei ole liian myöhäistä tarttua härkää sarvista. Ole mies, älä alistuva hiiri. Naisesi tulee itkemään perääsi ja silloin muista -älä katso taaksesi niin selviät voittajana. Ansaitset olla onnellinen, ole itsekäs. Vaikuttaa ettei naisesi ongelmiltaan ehdi väittämään sinusta, jos hän ei välitä sinusta niin kuka sitten? Olet tärkeintä, paina se mieleesi. Keskity nyt pelkästään itseesi ja omaan hyvinvointiisi, unohda kaikki muu. Hymy on komein asu minkä voit päällesi pukea, kuulostaa kliseeltä mutta totta se on.❤️ Onnea matkaan.

akkani on juoppo

21.10.2021 21:32:32

En tiedä , kauanko tätä jaksan.

itsekin alkoholiriippuvainen nainen

03.11.2023 08:27:08

Voi jeesus, mihin rakkaus voi venyä... Vieläpä miehen rakkaus! Oon kuullu, että on paljon tavallisempaa, että naiset sietää puolison juomista kuin miehet. Yksi kymmenestä juopon vaimosta heivaa juopon ja yksi kymmenestä juopon miehestä pysyy rinnalla. Eihän tuo oikein kivalta elämältä kuulosta. Voisiko sitä vaimoa saada kärrätyksi hoitoon? Eihän tuo ole lapsillekaan kivaa, eikä hänelle itselleen! On kaunista, että olet uskollinen, mutta on rumaa, että et saa sen vuoksi asioita, jotka ansaitsisit ja jotka eivät ole kuita taivaalta vaan tavalliseen elämään kuuluvia asioita.