Olet täällä

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy sivustolle, jotta voit käyttää kirjanmerkkejä

Isäni on alkoholisti

Julkaistu 14.4.2020

Olen itse jo aikuinen ja elän omaa elämää, kuitenkin aika ajoin vanhempieni välit menevät siihen kuntoon, että aikuistenkin lasten tarvitsee puutua vanhempien riitoihin. Erityisesti alaikäinen veljeni on syy siihen miksi edelleen haluan olla aktiivisesti perheeni kanssa tekemisissä.

Voisin kuvailla, että lapsuuteni on ollut onnellinen eikä sitä ole aina varjostanut isäni alkoholiongelmat. Isä on aina ollut se perheen pää, joka tienaa suurimman elannon perheelle, joten häntä on myös arvostettu tämän vuoksi. Alkoholin käyttöä on katsottu läpi sormien, koska on kuitenkin työt saanut tehtyä ja asiat hoidettua. Ja välillä on ollut niitä kausia kun hän on itse voinut ajaa autolla kauppaan, vaikkakin edelliset vuodet häntä on kuskattu kaljaostoksille.

Nyt kuitenkin tilanne on tullut siihen pisteeseen, että isän käytös on muuttunut täysin asiattomaksi, vaikka aina perheessä on oltu sarkastisia ja isän piirteet narsistisia. Nyt hän on edennyt äidin loukkaamisesta myös kaikkien lasten loukkaamiseen. Isäni yrittää kotona tehdä asioita mikä nostaa hänen arvoaan, muun muassa siivoaa tai kokkaa, jotta saisi kehuja ja näyttäisi, että hänkin tekisi jotain perheen hyväksi. Vaikkakin tosiasiassa kaikki edellä mainittu on vain tehty häntä itseään varten.

Toivoisin vanhempieni eroa, koska tilanne on jatkunut useampia vuosia ja vähintään kaksi kertaa vuodessa tilanne eskaloituu siihen, että eroa mietitään. En kuitenkaan tiedä kuinka aikuisena lapsena voisin olla tukena niin, että tilanteeseen syntyisi jokin ratkaisu. Isäni hoitaa perheen kaikki raha-asiat ja äitini on käytännössä panttivankina tilanteessa, koska itse ei hallitse rahan käyttöä niin että voisi vain lähteä. Tilannetta hankaloittaa alaikäinen lapsi sekä yhteinen pitkä historia.

Toivoisin vain aikuisena lapsena äidilleni miehen, joka kunnioittaisi häntä ja eikä haukkuisi, olisi oikeasti läsnä elämässä. Samoin alaikäinen sisarukseni kaipaa sellaisen ympäristön, jossa alkoholi ei ole läsnä.

Tilanne on haastava ja tämä on ensimmäinen kerta kun tänne sivulle olen päätynyt. Haen ehkä vertaistukea miten asiaa voisi lähteä perheen kesken purkamaan kun äiti on selkeästi täysin jumissa henkisen väkivallan uhrina kotona. Pelkään, että isäni voisi tehdä jotain tyhmää, jos koko perhe päättää kääntyä häntä vastaan ja myös auttaa äitiä tekemään eropäätöksen. Toisaalta hän on persoonana hyvin vahva, että muiden mielipiteen pyörtäminen tapahtuu hyvin helposti ja uskon ettei äitini pysty yksin asiaa ilmaisemaan. Varsinkin kun ei ole sitä taloudellista vapautta.

Kenet ulkopuoliset asiaan voisi sotkea niin, että tilannetta voitaisiin purkaa reilusti? Rahallinen tilanne ja yhteinen yrittäjyys sotkevat kuvioita ja koen, että asiat on hyvin hankala järjestää. Kaiken kaikkiaan vanhempani eivät enää kommunikoi ja usein tilanne on se, että aikuisia lapsia käytetään välikappaleina vanhempien välisissä keskusteluissa ja arkea on, että isä pahoittaa muiden mielen ja aina vika on jossain muussa.

Itse vain olen saanut tarpeeksi, että minua haukutaan ja muut perheen jäsenet joutuvat kokemaan saman asian.

Nimimerkki: 
Alkoholistin tytär
+1
+6

Lisää uusi kommentti