Olet täällä

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy sivustolle, jotta voit käyttää kirjanmerkkejä

Olenko alkoholistin puoliso?

Julkaistu 8.6.2017

Haluan kirjoittaa elämästäni, josta en ole puhunut rehellisesti koskaan kenellekkään. Pidän yllä kulissia mukavasta elämästä ja parisuhteesta, mutta toivon että uskaltaisin näyttää tämän tekstin joskus jollekkin, edes miehelleni. Alettiin seurustella vajaa 15 vuotta sitten parikymppisinä. Näin jälkikäteen mietittynä mieheni joi jo silloin reippaasti, mutta kai se kuului nuoruuteen. Olin usein kuskina ja hain miestäni töitten jälkeen baarista, mutta silloin ei vielä ollut asiasta suuria riitoja, koska olin syvästi rakastunut. Seksiäkin meillä oli, mutta sekin loppui kun en halunnut mieheni enää koskevan minua kännissä, halusikohan hän minua edes selvänä, sitä en edes muista, koska viimeisen kymmenen vuoden aikana sitä on ollut pari kertaa.

Tällä hetkellä alkoholi säätelee minun elämää, olen alkanut inhota miestäni humalassa. Kyttään hänen tekemisiään ja pelkään milloin juominen alkaa. Saunan lämmitys, autotalliin meno, juhlapyhät, lomat, ulkomaanmatkat jne. on varmoja merkkejä, että silloin lähtee, ei niistä tarvitse edes minulle ilmoittaa. Olen alkanut vihata juhlapyhiä ja viikonloppuja jos mieheni on vapaalla. Hän on arvostetussa työssä ja paljon pois kotoa. En edes tiedä miten paljon silloin juo, koska niistähän ei puhuta ja hermostuu jos kysyy. En oikeestaan tiedä hänen reissuista paljoakaan.

Silloin kun hän on poissa niin elän omaa elämää rauhassa. On kiva sopia kavereitten kanssa menoja, kun tiedän ettei alkoholi pilaa niitä tai kukaan ei makaa kotona sammuneena tai krapulassa. Saatan käydä myös itse baarissa, koska ei tarvitse kytätä tai hävetä toista, itse osaan nykyisin ottaa vaan muutaman. Mieheni taas saattaa ottaa esim. "saunaoluet" ja kun minä hermostun niin siinä on syy lähteä kapakkaan, kun ei kestä nalkuttavaa akkaa. Aina vika löytyy jostakin ja on hyvä syy juoda.

Nyt ollaan siinä pisteessä, että ainoa minulle tärkeä juhla joulu on pilattu myös juomalla. Juominen on mennyt myös siihen, että lähes aina juodaan itsensä sammuksiin, viimeksi pari päivää sitten naapurin lakkiaiset kesti pari päivää, en tiedä edes missä oli, koska sammui kotiin ja lähti aamulla ulkomaille työreissulle ja emme ole tuttuun tapaan pitänyt yhteyttä, kotiutuu sitten huomenna ja esitetään normaalia.

Olen niin kyllästynyt elämään alkoholin sanelemana! Välillä piileskelen verhot kiinni kotona tai valehtelen olevani kipeä kun en ilkeä sanoa kenellekkään etten tiedä missä mieheni on. Välillä en viitsi mennä kauppaan, kun hävettää jos mieheni örveltää kaupungilla. Olen joskus kuvannut hänen käytöstä kun saapuu sekaisin kotiin ja meinaa sammua pöntölle, sain kuulla olevani apina ja hän sylki naamalleni, mutta sekin oli minun vika kun olin mennyt kuvaamaan, vaikka näytin videon mieheni selvittyä.

Muutaman kerran olen kuullut olevani ruma lehmä ja riidat on mennyt käsirysyyn saakka. Tosin mieheni ei lyö, mutta minä en enää hillitse itseäni. Olen sanonut monesti, etten hillitse enää itseäni jos minulle valehdellaan ja mussutetaan humalassa. Mutta minä olen kuulemma se joka hoitoa tarvitsee. Olen myös luvannut mennä hoitoon jos hän keksii paikan, jossa alkoholin kyllästämien idioottien puolisoita hoidetaan.

Tämä on niin vaikeaa, koska rakastan miestäni selvänä, mutta olen oikeasti alkanut inhota humalassa. Hän ei ole kännissä pahapäinen, mutta ei oma itsensäkkään. Juodessaan muuttuu liiankin sosiaaliseksi ja on koko ajan äänessä, olipa tilaisuus mikä tahansa. Juominen ei aina haittaisi, mutta ei osaa lopettaa ja lupaukset petetään. Vapaat menee yleensä juodessa tai sit maataan krapulassa tietokone nenän edessä, eikä puhuta mitään. Koti ja eläimet on lähes minun vastuulla.

Meillä ei ole lapsia, koska kumpikaan ei halua. Olen nyt vanhempana miettinyt, että enkö oikeasti halua lapsia vai enkö halua vaan hänen kanssa, koska yksin senkin todennäköisesti hoitaisin. Naimisissakaan ei olla, koska en halua yksiäkään ylimääräisiä juhlia, joissa joudun häpeämään mieheni juomista, eikö ole hullua?

Nimimerkki: 
Orvokki
+1
+515

Kommentit

Vahvasti näyttää että olet alkoholistin puoliso

Käyttäjän Tokanimikaima kuva

Tammikuun alussa tuli 35 v. täyteen tapaamisestamme. Siitä ollaan oltu 25v. naimisissa, koska mentiin naimisiin, kun vauva ilmoitti silloin tulostaan. Alkoholia käytettiin silloin 20 ikäisinä jonkin verran, ja tuntui olevan ok, mutta ainakin viimeiset 25 vuotta on mennyt kutakuinkin samalla käsikirjoituksella mitä sinulla Orvokki. Siihen on mahtunut niin paljon, niin paljon pettymystä, huolta, tuskaa ja hankaluuksia. Mieheni voi olla monta kuukautta, puoli vuottakin ilman viinan tippaa, mutta sitten se lähtee perinteisesti "parista (tarkoittaa ainakin isoa sixbagiä) saunaoluesta". Toissa päivänä viimeksi, meni sitten eilinenkin päivä, ja kun ei eilen illalla ukkoa näkynyt vielä 22.00 kotona, ja oli jo aamusta lähtenyt "korjaaville", niin se vanha intuitio kertoi minulle, että nyt on jotain pielessä, joko se sairaalaassa, putkassa tai jotain. Sitten tuli 22.30 kotiin silmä mustana. Putkassa ollut koko päivän. Ei ole eka kerta. Jos nyt jotain lieventävää asianhaaraa  ja ymmärrystä asialle voisi antaa, niin veti työkkärin "rekrykurssin"  3 kk kiitettävästi läpi, joka loppu viime viikolla. Työnantajan, jolle teki 2 kk ilmaista 8h päivä työtä ei ollutkaan enää kiinnostunut työsuhteen solmimisesta "ilmaistyöjakson" jälkeen. Työnantajaa ei saanut edes kiinni viimeisenä ilmaisena työharjoittelupäivänä. Kusettiin siis kurssilaisia TAAS 6-0. Tämä on nyt yksi tapaus tämän 35v. yhdessäolon aikana. Korttikin on ollut kuivumassa krapulassa ajon takia yms. Taskussa on ammattiajolupa, ja ammattiajopätevyys, ja koittaa varmaan vielä se päivä, että nekin menee, kun on otettu ne perinteiset "saunakaljat" ja siinä menee sitten muutama päivä. Työttömyys ei tätä asiaa yhtään helpota, eikä myöskään nuo lukuisat työnantajan kusetukset, työllistymistä lupaavat haistapaska rekrykurssit. Minä olen tullut siihen tulokseen, että meidän isännällä on alkoholiongelma. Urheilullinen, ja selvinpäin eroa kuin yöllä ja päivällä siihen mitä umpikännissä. Kaikki suunnitelmat pitää miettiä sataan kertaan, että mitä jos se ratkeaminen taas tulee, vaikka lomareissulla. Kovilla ollaan, ja välillä ei tiedä mitä tekisi. Aurinkoista kesää kaikesta huolimatta.

+1
+483

Arvoisa alkoholistin puoliso.

Käyttäjän Ilkka kuva

Arvoisa alkoholistin puoliso.

Tarinasi kuulostaa kyllä tosi surulliselta. Mutta näin etäältä kuunneltuna voin sinulle sanoa että et voi todellakaan paljoa tehdä toisen juomiselle. Eikä se ole sinun velvollisuutesikaan. Niin tiedän, mutta kuitenkin... haluaisit  auttaa.

Eipä se "nalkutus" paljoa auta vaikka se on kyllä monesti paikallaan. Pitäisi saada jotenkin olosuhde sellaiseksi että se koskettaisi alkoholistin viinan kastelemaa sisintä. On kuitenkin niin että alkoholistissakin asuu ihminen joka tuntee ja ymmärtää tiettyjä asioita. Saattaa olla että hänelläkin on oikeasti todella paha olla juomisongelman kanssa. Kun noin pitkään tilanne on jatkunut on se jo vakiintunut "normaaliksi elämäksi". Tarkoitan normaalilla elämällä juuri sitä että alkoholi on osa elämää halusi tai ei.

Kuulin kerran tarinan joka itseänikin hämmensi kun eräs kaveri sanoi vetävänsä kännit koska oli tyrinyt töissä jotain pientä. Toinen työkaveri sanoi että mennää kalalle, kyllä ne murheet siellä häipyy. Siis ilman viinaa. 

Se on siis normaalia elämää.

Kuinka sitten voisi sitä sisintä koskettaa? Saada aikaan jotain mitä ei viinalla voisi hukuttaa. Kiristäminen ja uhkailu ei auta. Pakottaa ei voi. Mieltä ei voi muuttaa... En minäkään tiedä. Pohdiskelu tämän kysymyksen äärellä voisi viedä asiaa eteenpäin. Päihdeklinikalla voit myös itse käydä jos hän ei mukaan halua.

Tukena varmasti haluaisit olla mikäli juomattomuuden saisi aloitettua. Aloittaminen on vaikein vaihe raitistumisessa.

Kun sinä kirjoitit tänne olin itse päässyt katkolta viikkoa aikaisemmin. Minua kosketti erittäin syvältä kun puolisoni lähetti tyttäreni tuomaan minulle koulun päästötodistuksensa, siis sinne katkolle!

Voin sanoa että silloin viimeistään jotain minussa murtui.

Niin minä olen se, jonka puoliso myös elää alkoholistin kanssa.

Toivon sydämmestäni että löydätte jonkin keinon jolla hän tajuaa tilanteensa ja aiheuttamansa kärsimyksen läheiselleen. Ymmärrän kyllä voimavarojesi rajallisuuden ja tilanteesi toivottomuuden tunteen. 

Minulle itselleni auttoi asiassa kun itse tajusin oikeasti missä tilanteessa olin. Oli vain hyväksyttävä tosiasiat ja katsottava niitä rehellisesti silmiin.

Keskustelu asiasta ei ole varmasti helppoa. Jos jollain tavalla saisit hänet itse oivaltamaan ongelman ilman että hän kokee "menettävänsä kasvonsa". Ylpeys säilyisi. ( Se on meille miehille niin tärkeää angel)

  Oli todella vaikea sanoa itseään alkoholistiksi.

Yst.Ilkka

 

 

+1
+490

Ihminen voi ehkä muuttua

Käyttäjän Ilkka kuva

Niin aikaa on kulunut edellisestä tarinasta. Minä olen edelleen alkoholisti. Puolisoni on edelleen alkoholistin puoliso. 

Olen ollut raittiina kohta kymmenen kuukautta. Minun puolisoni on nyt ylpeä minusta. Kiitos hänelle että hän jaksoi uskoa parempaan silloinkin kun minä en enää jaksanut.

Olen kulkenut matkaani raittiuteen rakentamalla elämääni pienin askelin.

Ei suuria suunnitelmia, ei mahtipontisia lupauksia. Kohtaamalla rohkeasti elämän sellaisena kuin se eteen tulee. Vaikeudet voitetaan järjellä, ei viinalla. Surut on surtava, ilman viinaa.  Iloita voi, ilman viinaa. Elämää ja hyvää sellaista on olemassa ilman päihteitä.

Suuri määrä ihmisiä on uskonut minuun. Minuun ja minun tahdonvoimaan. 

Tahdonvoimaan jonka heiltä sain.

 

 

+1
+445

...elin monta vuotta, lähes

Käyttäjän Love is stronger than pride kuva

...elin monta vuotta, lähes 30:tä, suhteessa, jossa alkoholi oli aina kuvioissa puolisolla. Olen alkoholistin tytär ja halusin toisenlaisen elämän kuin omalla äidillä; alkoholistin rinnalla loppuun asti. Isäni ei raitistunut koskaan.

Meillä on jo aikuiset lapset. Esikoinen muuti pois kotoa, ettei tarvitse katsella oman isän jatkuvaa juomista ja sohvalle sammumista. Nuorimmainen pitää välivuotta, asuu  kotona ja pohtii mitä tekisi..

En jaksanut enää katsoa puolison jatkuvaa, jokailtaista kaljan hakua eri kaupasta, kun samaan kauppaan hävettää mennä. Rakkaudesta tein päätöksen etten enää välitä..jätin hänet sohvalle, en valvonut enää tarkistaakseni ettei siihen sohvalle sammu ja tukehdu, en hakenut enää sänkyyn viereeni nukkumaan...Päivällinen ei ollut enää valmiina, kun hän tuli töistä kotiin. Kotitöihin hän ei osallistunut..

Nuorimmainen oli jo viimeisen vuoden asunut käytännössä omassa huoneessa ja tuli syömään keittiöön, jos olin itse paikalla..Laihtui, kouluun ei jaksanut mennä jne. . laitoin lapset etusijalle, keskityin heihin.

Vuosi sitten puoliso ilmoitti vain, että on hankkinut asunnon...otti vaatteensa ja asekaappinsa ja lähti..eropaperit tuli postissa..

En tiedä onko raitistunut..Ulkoista olemusta kun katson, niin tuskin. Hän ei halua olla yhteydessä minuun tai lapsiinkaan. ..elämässä hänellä menee kuitenkin lujaa.Uusi työ ja  ihmissuhde, koti...kaikki oli jo valmiina muuttoa varten..

Hän ei ollut valmis keskustelemaan omasta alkoholin käytöstä, koskaan. En juonut itse ennen avioliittoon menoa juuri ollenkaan, joskus viihteellä. Humalahakuinen juominen oli ja on edelleen minulle kauhistus. Hänellä oli tapana ostaa ja tarjota alkoholia minullekin - huono omatuntoko? 

Olen samaa mieltä kanssasi : "Ei suuria suunnitelmia, ei mahtipontisia lupauksia. Kohtaamalla rohkeasti elämän sellaisena kuin se eteen tulee. Vaikeudet voitetaan järjellä, ei viinalla. Surut on surtava, ilman viinaa.  Iloita voi, ilman viinaa. Elämää ja hyvää sellaista on olemassa ilman päihteitä."

Hänellä ei ollut halua kuitenkaan keskustella asioista,alkoholin käytön syistä...ehdotin, että haetaan apua yhdessä..ei käynyt..

Meillä ei tainnut olla kummallakaan oikeaa vanhemmuuden mallia, koska olimme molemmat alkoholistiperheen lapsia. Hänen vanhempana olivat eronneet jo kerran molemmat ja ehkä siksi hänelle lähtö oli paras/helpoin ratkaisu..

Elän kuitenkin itse lasten kanssa nyt hyvää ja tasapainoista elämää, osaamme jopa nauraa nykyisin asioille. Kotona ei tarvitse olla varpaillaan tai jännittää sitä, mitä kotoa löytyy, kun ulko-oven avaa...

...olisin vain toivonut, että asiat olisi puhuttu selviksi ...

 

 

+1
+336

Minä mietin olenko tosiaan

Käyttäjän Minä kuva

Minä mietin olenko tosiaan alkoholistin puoliso. Viimeisen aika tarkkaan kuukauden aikana on jättänyt tulematta kotiin yöksi, ei selittele tulojansa eikä menojansa. Tilanne pahenee joka ikinen kesä kun hänellä on kiirettä työssä. Talvella voi olla pitkiäkin aikoja juomatta. Tänään viimeksi asiasta puhuttiin ja kaikki tuntuu olevan taas minun pään sisällä. Teen itse vuorotyötä enkä siis voi olla jatkuvasti vahtimassa kotona juomista, ainakin kerran viikossa on yöllä porukkaa juhlimassa meillä. Maailman ihanin ihminen selvänä, juodessa koko maailman kuningas. Ja nyt ei puhuta kolmekymppisestä ihmisestä vaan kohta viisikymppisestä. Lauantaina osti viimeksi kunnon kassin viinaa kotiin, lauantaina yhdessä kävimme ulkona ja totta kai riita syntyi. Tänään kavereita on mennyt käymään, jännittää nyt jo onko ketään kotona kun sinne menen. Minun ystävät ovat hermona mun puolesta, sanovat että olen ihan tyhmä kun en lähde kävelemään. Olen saanut asunnon mutta en uskalla lähteä, pelottaa jos hän ei haluakaan enää edes yrittää seurustelua minun kanssa. Minun sydän on ihan säpäleinä ja luulen että olen tulossa hulluksi.

+1
+258

mitähän Ilkalle kuuluu ?

Käyttäjän Tuhkana18 kuva

mitähän Ilkalle kuuluu ?

+1
+232

Heips.

Käyttäjän Anonyymi kuva

Heips.

Minäpä kerron kuulumisiani.

Olen edelleen raitis. Olen ollut ilman mitään päihteitä jo yli vuoden ja neljä kuukautta. Aion myös pysyä ja olenkin etsinyt kaikenlaisia tukia ympärilleni. 

Päihdeklinikka auttoi ensimmäisen puolivuotta ja siitä jatkoin Antabuksella. Antabusta käytän yhä, niin kauan kuin 1000 päivää tulee raittiutta täyteen. Muutama ystäväni on päihdehoitoon saanut koulutuksen ja he myös tarvittaessa auttavat.

Päihdelinkki myös auttaa kirjoittelun ja vertaistuen muodossa.

Olen sinut sen asian kanssa että alkoholi ei enää minulle sovi. En koe että olisin mitään menettänyt vaikka en juo. Silloin menetin kun join.

Paljon olen kyllä saanut. Todella paljon.

Elän onnellisena ja terveenä. Patikoin erämaissa ja tuntureilla. Rakastan elämää ja olen nyt se ihminen joka olen aina halunnut olla. 

Vapaana kulkea saan, ilman viinan kahleita.

Nyt kun itse seison omilla jaloillani olen alkanut auttaa myös kaveriani kuiville.

On minun vuoroni auttaa.

Yst. Ilkka

 

Uudella nimimerkillä kirjoittelen päihdelinkin Me Lopettajissa:

Ketjuni Putka Häiriköille kirjoittaja 0132 sisältää mm. Viimeisen kaljani viimeisen reissun 30.8-18 alkaen, kuvien kera. 

Tuhkana18 ja muut, käykäähän moikkaamassa.

 

Kaikkea hyvää toivon teille alkoholin läheisinä eläville.

 

Raitistunut ja kiitollinen

Putkanvartija 0132

 

+1
+258

googlasin alkoholistin vaimo

Käyttäjän tanja kuva

googlasin alkoholistin vaimo hakiessani vertaistukea netistä. Tekstisi oli orvokki kuin omasta suustani paitsi tuo loppu ja se ettei olla  naimisissa. Tänään juuri kerroin siskolleni miten raivon valtaan miesystäväni saa minut ollessaan kännissä. Hän valehtelee turhista asioista mikä suututtaa. Hän kääntää myös asiat taidokkaasti jollain tavalla minun syyksi. Hän on saanut minut niin raivon valtaan etten enää pysty hillitsemään itseäni. Elämäni ensimmäistä kertaa tuntui siltä että haluan hakata miesystäväni tohjoksi ja lähes tappaa hänet hänen raivostuttavan olemuksen takia. Hän vittuilee kännissä ja arvostelee kaikesta mitä teen. Fitness kuvani oli yök ja silti hgän tykkää muista fitness naisista somessa vaikka minulle on väittänyt että tykkää minusta enemmän kun en ole niin fit. Uraani hän arvostelee haukkumalla työnantajiani ja väittää minun nussineen kaikkia. Hän sanoo kuulleensa ja tietävänsä että olen työpaikallani kuulemma käynyt vessassa panemassa. Puhumattakaan exästäni jota olen kuulemma myös pannut meidän suhteen aikana. Hän lupasi jossain vaiheessa hankkia apua mutta jätti menemättä a-klinikalle ja hetken hän oli ryhdistäytynyt niin että menimme kihloihin asti. No 2 päivää onnea kestikin kunnes nyt on menossa viikon juomaputki suuren riidan jälkeen mitä ei olisi tullut ilman alkoholia. Mietin itsekkin miksi olemme yhdessä mutta se hyvä mikä on kun hän on selvä on niin hyvää että se pieni hyvä kantaa tätä parisuhdetta yllä. Ei ole muuta vaihtoehtoa jatkaa kuin että hän menee hoitoon ja lopettaa alkoholin kokonaan ja lopullisesti tai sitten ei ole yhteistä tulevaisuutta. En halua pilata loppuelämääni alkoholistin vaimokkeena saatika pilata uraani ja lasteni elämää kärsiessä siinä sivussa. Mies on hyvä lapsille mikä on yksi syy miksi olen suhdetta kestänyt mutta ennenkaikkea olen toivonut ja halunnut uskoa parempaan. Tuntuu että hän on selvinpäin täysin eri ihminen ja juodessaan joku aivan muu jota en tunne ja jota en voi sietää.Valehteleeko kaikki alkoholistit samalla tavalla? Onko jollain jotain vastaavaa mutta onnellisella lopulla vai päättyykö kaikki vaan siihen mahdottomuuteen? Olisi hienoa kuulla jokin onnistunut alkoholistin vaimon tarina jossa mies olisi muuttunut hankkiessaan apua vai onko tämä vain taivaan rannan maalausta omassa mielessäni? Helpottavaa lukea muitten kertomuksia kun tajuan etten ole ainut jonka hermot ei enää kestä kännisen vittuilua ja että on joku muukin joka ei pysty enää hillitä itseään niin että on mennyt käsirysyyn riidat. Tässä on ite mennyt ihan äärimmilleen vihanhallinnan suhteen. Pää ei yksinkertaisesti enää kestä ja pakko hankki anyrkkeilysäkki agression purkuun... Tsemppiä kaikille alkoholistien vaimoille ja vaimokkeille. Itsellä vasta lyhyempi parisuhde alkoholistin kanssa mutta nyt jo olen aivan loppu.. </3

Miten voi niin rakastava, kiltti ja lempeä mies selvänä muuttua täysin toiseksi alkoholin alaisena.. En voi ymmärtää..

+1
+53

Hei Tanja! Kuullostaa tutulta

Käyttäjän Koko elämään väsynyt vaimoke kuva

Hei Tanja! Kuullostaa tutulta. Meillä ylä- alamäki huijaus jatkui 10-15 vuotta. Kun vihdoin tajusin, mistä on kysymys, olin ongelman kanssa yksin. Miehen sukulaiset pikemminkin epäilivät, että minä olin alkoholisti! Olen pyörittänyt tätä rumbaa tähän asti, lapset ovat jo teini-ikäisiä. Vielä pitäisi kai jotenkin jaksaa siihen asti, että lapset muuttavat kotoa pois. Oikeasti olisi pitänyt jättää mies jo aikapäiviä. Apua hän on hiljattain hakenut, ja väittää olevansa nyt jo 8. tta viikkoa raitis. Tulos on kuitenkin vielä epäselvä, en tiedä voinko häneen luottaa. Kirkkain silmin väittää, että hoito on toiminut. Mieliala vaihtelee edelleen tunneista tunteihin ja päivistä päiviin. Kuitenkin myös vielä monet asiat ovat minun syytä, mollaa minua kavereilleen, lapsille ja empatiakyky puuttuu täysin. Toipuminen on kipeä ja pitkä prosessi. Tulosta ei voi taata. Myös sukulaissuhteet ja ystävät menevät uusiksi. Monet eivät halua olla tekemisissä perheen kanssa, joka painii alkoholismin kanssa. Jaksamisia! 

+1
+52

Päädyin näille sivuille

Käyttäjän Cinderella kuva

Päädyin näille sivuille googletettuani alkoholistin tms. Olen eronnut pitkäaikaisesta kumppanista, jolla oli samantyyppisiä alkoholin käyttötottumuksia kuin edellä. Erityisesti lasten näkemät örvellykset hävetti ja vaivaannutti, vaikka näitä onneksi harvakseltaan oli. Vuosia elin kuten aiempi kirjoittaja kirjotti, vapaalla ollessa useimmiten krapulaisen tai humaltuneen miehen kanssa. Sammumiseenhan juominen useimmiten päättyi ja unihoureessa oli ölinää ja huitomista ilmaan. Toisinaan tavaroita rikkoutui ja sain pelastettua pahemmilta loukkaantumisilta.  Hieno ihminen kaikin puolin, mutta havaitsin, että olen kadottamassa itseni, kun niin paljon meni energiaa toisen miettimiseen. Kovan työn takana suhteen lopettaminen oli mutta nyt vielä näyttää siltä, että onnistuin, vaikka vieläkin tulee hetkiä, että erosinko liian herkästi. Viinan hajuun ei tartte nyt nukahtaa eikä herätä, ihanaa. Eron jälkeen tulleen mielen vapauden ja oman tilan runsaan määrään kanssa on ollut tottumista, kun ei tarvitse miettiä toista, mutta nautin tästä. Siitä tiedän, että tein oikean ratkaisun..

+1
+45

Moikka. Mua on jo pitkään

Käyttäjän Nana  kuva

Moikka. Mua on jo pitkään ahdistanut mieheni alkoholinkäyttö. En ole juuri kenellekään puhunut asiasta, ainakaan näin laajasti, mitä nyt aion. Toivottavasti jaksatte lukea.

Ollaan oltu yhdessä kohta 10 vuotta. Meillä on yhteisiä lapsia, sekä lapsia miehen aiemmasta suhteesta. Olen käytännössä hoitanut hänenkin lapsensa yksin. Mies oli lastensa ollessa pieniä paljon töissä, joten koti ja lapset jäi hoidettavakseni ollessani 20-vuotias. Eipä hän kyllä nykyäänkään paljon osallistu... No, mutta. 

Aluksi kaikki oli ihanaa; olinhan korviani myöten rakastunut. Pian suhteeseen kuitenkin alkoi tulla mukaan alkoholi ja sen nurjapuolet. Mieheni veti sammumiskännit joka viikonloppu. Myös aggressiot nostivat päätän. Oikeasti, jopa pelkäsin häntä.

Jouduin lähtemään kotoa karkuun, kun en uskaltanut jäädäkään. Olin yksin. Mieheni on saanut minut tuntemaan itseni lähes arvottomaksi kännipäissään solvaamalla. Milloin olen huora, kusipää, mulkku... Vasta nyt vuosien jälkeen olen alkanut tajuamaan, kuinka yksi ihminen on voinut muuttaa toisen persoonan aivan täysin.

Ennen olin aina menossa, harrastin paljon urheilua sekä vietin aikaa ystävien kanssa. Nyt olen kodin vanki, sillä olenhan hirveä horo, jos jossain käyn. En halua häntä myöskään seksuaalisesti, koska aina hän haisee kaljalle. Sitten hän ihmettelee, kun ei puoleen vuoteen ole saanut. Monet kerrat olen maininnut, että en halua häntä, koska haisee pahalle(kaljalle).  En vain halua häntä fyysisesti, enkä aina henkisestikkään. 

Olen miettinyt eroa jo melkein vuoden, mutta jokin pistää vastaan. Haluaisin uskoa, että hän pääsee alkoholista irti, mutta taitaa jäädä haaveeksi.

Mieheni on ihana selvinpäin, mutta muuttuu joksikin aivan toiseksi juodessaan... Olenko tyhmä, jos jään suhteeseen, jolla en näe tällä hetkellä tulevaisuutta? Kaksi yötä olen nyt valvonut, itkenyt ja miettinyt elämääni. Sen tiedän, että näin tämä ei ainakaan voi jatkua. frown​​​​​​

Kiitos, jos jaksat jakaa mielipiteesi. 

+1
+57

Hei,

Käyttäjän Päihdelinkin toimitus kuva

Hei,

hienoa, että olette löytäneet nämä Päihdelinkin tarinat ja uskaltaneet avautua omista tilanteistanne. Oletteko huomanneet, että Päihdelinkistä löytyy myös keskustelualue, jossa voi jakaa omia ajatuksiaan ja tunteitaan toisten samassa tilanteessa olevien kanssa? Keskustelualue on Päihdelinkin suosituin osio, joten siellä keskustelu on aktiivisempaa kuin näissä tarinoissa.

Päihteitä ongelmallisesti käyttävien puolisoille ja läheisille on tarkoitettu erityisesti Kotikanava. Tervetuloa mukaan sinnekin!

Kotikanava löytyy täältä: https://paihdelinkki.fi/keskustelu/viewforum.php?f=2

-Päihdelinkin toimitus

 

+1
+52

Moi,

Käyttäjän JiiPee kuva

Moi,

Aika monella tuntuu oleva tilanne, että mies juo. Omassa tilanteessani on toisin, eli nainen juo ja on siis jo täysin alkoholisti. 30 vuotta oltu yhdessä ja varmaan viimeiset kymmenen vuotta ollut niin, ettei hänen juonmisensa ole ollut kontrolllissa. Känissä hallitsee koko kotia, jossa elää myös vielä alaikäinen lapsi. Ja kyllä, useat lastensuojeluilmoitukset hänen humalaisten sairaalareissujen takia arkipäivää. Onneksi poika täyttää kohta 18 ja voi sitten tehdä valintoja. Itsekin olisin toivonut olevani kykenevä tekemään noita valintoja jo kauan sitten, mutta tämä kaikki on vienyt kaiken energian.

En oikeastaan toivo muuta, kun että nyt kun tämä "paska" päättyy, että löytyisi joku, joka vähän ymmärtää näitä, juttuja, pakko olisi nimittäin purkaakkin välillä, vaikken ketään miksikään ikävien asioiden ämpäriksi etsikään.

Hyvää Kevään jatkoa kaikille, itselle tuo korona ei nyt tunnu isoimmalta, vaikka vakava asia onkin.

+1
+42

MOI meilläkin on tilanne että

Käyttäjän kari t kuva

MOI meilläkin on tilanne että vaimo juo ja on tosi kauan.En tiijä mitä tässä pitäs kun pitää lähtee töihin yöy yhtä saakelin kaaosta.Koko talo humalaisen halussa. En oo kuulema mitään en oo koskaan oltutkaa enkä kuulema tuu olee.Lapset jo maalimalla kauan ...mut kun yhteistä taivalta kohta 40 v.pirun vaikeita päätöksijä jos erileen. Ei oikee oo elämän hyvijä puolii paljo tässä huushollissa

+1
+32

Hei kaikki! 

Käyttäjän Vissyvesi kuva

Hei kaikki! 

Löysin kuukkelin avulla tämän keskustelun, ja jätänpä oman tekstini tänne myös luettavaksi. 

Olen 42-vuotias nainen, ja parisuhteessa läträäjän kanssa. Yhteistä taivalta on takana kymmenen vuotta.

Tavatessamme mieheni ei juurikaan juonut, enkä itse käytä alkoholia. Vuosien varrella mies kuitenkin alkoi enenevässä määrin juomaan. Yksi saunaolut vaihtui neljäksi, kyytipoikana puoli pulloa tai pullo viskiä. Huolestuin, järkytyin, otin asian useasti puheeksi. Aina samat lupaukset vähentämisestä tai lopettamisesta, mutta eivät ne kauaa kestäneet. Pian viikonloput ja lomat alkoivat mennä miehellä enemmän ja vähemmän kosteasti. 

Samaan aikaan aloin huomata, että puoliso etääntyi. Ei koskaan edes kysynyt mitä minulle kuuluu, saati ehdottanut yhteistä tekemistä tai muutakaan. Läheisyys alkoi rakoilla, humalainen on niin vastenmielinen että itseäni ei edes kiinnosta. Mutta selvänäkin puoliso vaikutti etäiseltä, tuntui että olin olemassa vain kuuntelijana hänen työmurheitaan varten.

Kuinka ollakkaan, sairastuin pari vuotta sitten. En viitsi tarkemmin kertoa miten, sillä en halua että minut tunnistetaan (toisaalta onko sillä väliä...). Nyt tilanne on se, että puoliso juo edelleen. Koen, että hän jotenkin syyllistää minua sairaudestani ja olen jäänyt ihan yksin. Tunneyhteys on jotenkin off, eikä seksiäkään ole ollut ainakaan vuoteen. Ja sekin hänen mukaansa johtuu vain minusta ja sairaudestani. En tiedä mitä tehdä, kaikki tuntuu olevan minun vikani. Tiedän, että näin ei tietenkään ole, sillä kaksihan näihin asioihin aina tarvitaan. Koen kuitenkin, että puoliso ei näe oman alkoholinkäyttönsä haittoja. Itse haluaisin vain oman rakkaani takaisin sillä kuten monella muullakin - puoliso on selvänä mitä parhain.

+1
+26

En tiedä kuinka vanha tämä

Käyttäjän Anonyymi kuva

En tiedä kuinka vanha tämä ketju on mutta kirjoitan kuitenkin. Olen 30 vuotias ja minulla on edellisestä suhteestani lapsi. Nykyinen mieheni juo, joka päivä. Olemme olleet kuusi vuotta yhdessä ja vuosien aikana olen alkanut vihaamaan häntä, kännissä ja sekaisin. Hän on oksettava ja en voi sitä hänelle sanoa, koska saisin kymmenen kertaa takaisin. Tänään heräsin yövuoron jälkeen ja olin hänen mukaansa piilottanut autonavaimet. Oikeasti en ollut, koska olen lakannut välittämästä hänen touhuistaan jo vuosia sitten. Kuulin olevani jälkeen lahopää ja kusipää, hän käveli kengät jalassa pitkin asuntoa ja raivosi. Tietää kyllä kuinka vihaan kun kengät jalassa mennään pitkin asuntoa. Lapseni oli tulossa kotiin. Luojan kiitos hän ehti lähteä ennen kuin lapseni astui ovesta sisälle. En enää itke hänen peräänsä, niin kuin tein vuosia sitten. Tunnen oloni helpotuneeksi kun hän lähtee. Saan olla oma itseni. Rakastan kun hän on selvinpäin, mutta niitä päiviä on ollut enää harvoin.

+1
+23

Hei kaikille. 

Käyttäjän Minävaantäällä kuva

Hei kaikille. 

Olen tajunnut olevani suhteessa orastavan alkoholistin kanssa, nykyään ottaa olutta useasti viikossa ja luonne on muuttunut humalassa riitaa haastavaksi. Olen aina nähnyt hänen heikon puolen, hän ei itse sitä nää. Olen ollut viimeisen 5 vuotta onneton. Jotenkin rakkaus on puuttunut suhteesta. Takana on 14-vuotta yhteiseloa. 3 lasta,nuorin 6v. Eilen riitelimme,ja hän sanoi jättävänsä. Olen etsinyt asunto netistä, lapset ilmoitti et haluavat ehdottomasti muuttaa minun luo, olen tästä yllättynyt koska ennen se olisi ehdottomasti ollut isä kenen luo muuttaa. 

Miehessä on joku muuttunut alkoholin myötä,hän on nykyää komenteleva kontroillava on ollut aina. Tiedän että häm pelkää että jää yksin ja tiedän ettei selviä yksin. Joko juo tai ottaa uuden naisen. Itse koen että voisin hyvin pärjätä yksin ja viettää lasten kanssa elämää johon ei kuulu ylenpalttinen arvostelu,syyttely ja jatkuva komentelu. 

Veljensä on aito narsisti,olen pohtinut onko miehenikin kykenemätön löytämääm yhteyden itseensä. Odottaa minulta hirveesti jotain mitä en ole. 

Enemmänkin pelkään hänen tunneongelmien ja orastavan alkoholismin tuottavan meidän perheelle ongelmia. Olemme tähän asti olleet tiivis perhe, ja nyt tuntuu että minä olen lapsille se turvallinen aikuinen. Tiedän että mieheni ei ymmärrä tätä. 

Olo on toivoton. Itse olen alkoholisti isän tytär, ja olin pitkään läheisriippuva ja kuvittelin että voin parantaa ihmiset. Olen tehnyt matkaa itseeni kirjojen ja hyvinvointisivustojen kautta. Nykyään tiedän olevani arvokas ihminen. En koe olevani sitä miehelleni enään..

+1
+22

Moi Kaikki,

Käyttäjän Olli54 kuva

Moi Kaikki,

jotenkin hyvä lukea kirjoituksianne, kun itsestä tuntuu niin pahalta, kun rakas vaimoni juo uudestaan ja uudestaan itsensä känniin halvalla tölkkiviinillä. Ajokortti meni, luultavasti työpaikan menetykseen alkoholilla oli osuutta, ajoi uudestaan humalassa muttei jäänyt kiinni, piilottelee tölkkejä ja sanoo ettei juo ja ķuitenkin on kohta taas niin juovuksissa, että voi kaatua laattalattialle ja jälleen lyödä päänsä verille. Mitä ihmettä tässä pitäisi tai voisi tehdä. Selvin päin hän on ahkera, sosiaalinen, älykäs ja kaiken puolin hyvä. Sitten kun tiedustelu alkaa, ei keskustelu ole mahdollista ja syyttelyä saan kuulla. Lisäksi tulee kaikki 'säälikortit' kuten masennus, väsymys ja erilaiset dramaattiset tekaistut tarinat. Autoon laitatin alkolukon, ettei enää aja kännissä, koska edellisestä törkeästä rattijuopumuksesta on vielä ehdonalaisen vankeustuomion koeaika meneillään. Uskomaton tarina, kun näin sen kirjoittaa, ei olisi aikanaan kirkon alttarilla uskonut, että näin käy. Mitä pitäisi tehdä ja miten monta vuotta pitää jaksaa??? 

+1
+17

Minunkin mieheni juo. On kai

Käyttäjän Iines kuva

Minunkin mieheni juo. On kai juonut jo teini-ikäisestä asti paljon, hän on nyt 39v. Olemme olleet pian viisi vuotta yhdessä, osaksi sen takia että molemmat omistaa itse asuntonsa, osaksi sen takia että mieheni ei halua asua kenenkään kanssa yhdessä enää ja oma syyni on taas se, että minä en halua asua hänen kanssaan yhdessä, koska on kiva päästä kotiin omaan rauhaan kun se juominen alkaa. 

 

Selvinpäin asiat toimii hyvin, arki on mukavaa, mieheni on älykäs ja huomaavainen ja mukava keskustelukumppani, tosin seksi taas ei toimi selvinpäin. Tai sitä ei ole käytännössä ollenkaan. Vuosi sitten kesällä oli kerran ja sitä ennen edeltävänä talvena muutaman kerran ja sitä ennen en edes muista. Hän haluaa aina vain kännissä. Sekään ei sinänsä haittaa, jos on pikku pöhnässä, mutta missään kaatokännissä en kyllä enää anna, kun jotenkin alkanut vaan ällöttämään niin paljon tässä vuosien saatossa. 

 

Mieheni on selvinpäin melko hiljainen ja joskus jopa vaivaannuttava ja ennen tavallaan "pidin" siitä että hän "joi itsensä mukavaksi". Nykyään jo pienikin tissuttelu ärsyttää, osaan jo ennustaa että koska putki alkaa ja se alkaa aina tissuttelusta. Ja se putki saattaa kestää viikosta kahteen. Hävettää kun puoliso pörrää kylillä kapakassa ihan umpitunnelissa keskellä päivää ja ihmiset näkee ja sit haet sitä sieltä oman työpäivän päätteeksi kotiin. 

 

Viimeisen kahden vuoden aikana ne illat kun molemmat juomme, ovat alkaneet menemään fyysiseksikin tappeluksi. Nykyään hän aina haukkuu ja arvostelee minua, työtäni, työkavereitani, jne. Muutaman kerran on käynyt päällekin, ei lyönyt, mutta retuuttanut ja kuristanut. Rikkonut yhdet silmälasit. Itse käytän alkoholia kerran 3-4kk välein ja kerran siis meinaa yhtä iltaa, joko pe tai la jos on vapaata. Nyt olen päättänyt, että tätäkään vähää en enää ota mieheni seurassa, vaan lähden ennemmin kavereiden (niiden vähien, mitä enää on) kanssa mielummin ulos. 

 

Rakastan puolisoani, mutta en vain jaksa enää sitä juomista. Hän itsekin selvinpäin ja isoissa morkkiksissaan ymmärtää, että alkoholi on suuri ongelma ja hetken taas tsemppaa, mutta sitten viimeistään parin kuukauden päästä sortuu ja putki on valmis. 

 

Olen vasta 31v, meillä ei ole lapsia. Välillä tuntuu, että hukkaan elämäni ihan totaalisesti tässä suhteessa. 

 

Jopa helpotti :) 

+1
+14

Alussa piti lukea, että emme

Käyttäjän Iines kuva

Alussa piti lukea, että emme asu yhdessä, osaksi sen takia, jne...

+1
+15

Hei! Kuinka helpottavaakaan

Käyttäjän Hukassa kuva

Hei! Kuinka helpottavaakaan on huomata ettei asian kanssa ole yksin. Rohkaistuin viimein avautumaan tilanteestamme tälle palstalle, en ole voinut puhua tästä kenellekään. Salaan tilannetta vanhemmiltani, ja yritän esittää kaikille että kaikki olis hyvin, mutta ei se ole. Tunti sitten sain taas todistaa  aggressiivista kohtausta, juomisen jälkeen, tavarat lenteli ja syy oli tälläkertaa, kun tietokone ei pelittänyt toivotulla tavalla  ja kun puhelimen latauspistoketta  ei löytynyt, vaikka oli vieressä ja kun yritin auttaa siitä se vasta kimpaantuikin. Kaikki oli hänen mielestään päin vittua. Raivarit syntyy tavallisesti hyvin pienistä asioista, ikään ei ole minuun käynyt kiinni, mutta tavaroita on lennellyt, kerran vessan ovi. Huolettaa vain kun tällänen käytös on vaan lisääntynyt.  Ollaan oltu yhdessä 9 vuotta, alkoholi on ollut läsnä kokoajan, enempi ja vähempi, itse otan nykyään todella harvoin, korkeintaan 1-2kpl kuussa, monesti en lainkaan. Olen yrittänyt puhua, mutta eihän se auta. Surullista ja ahdistavaa, kun häneen ei saa minkäänlaista kontaktia. Niinkuin tuossa edellä monesti mainittiin :--"puolisosta löytyy paljon hyvää selvänä." --, elämämme olis mukavaa ilman alkoholia, kumpa se vain tajuais sen itse... Hän ottaa nykyään, aina perjantaisin, sen parikymmentä tölkkiä, kaikki mitä löytyy juodaan pois. Tuohtuu jos ei omasta mielestään ole riittävästi, loppuu ns. Kesken.  Aiemmin työttöminä aikoina/tai jos töissä, (entinen työpaikka) oli ollut paska päivä, ja välillä palkitun itseään hyvästä päivästä, otti myös arkena, jos seuraava päivä oli vapaa, mutta meni joskus krapulassakin töihin, mutta se ei  pomoa häirinny koska oli tavallaan tämän firman tapa.  Putkipäiviäkin oli silloin, kun suhteemme oli alkuvaiheessa ja työpaikka stressasi, ei onneksi enää. Se oli ihan hirveää aikaa. Miehen toiminta/toilailut oli käsittämättömiä. Minä olin aina se syyllinen, hänessä ei ollut koskaan mitään vikaa. Luottamuskin  kärsi kovasti. Itkin paljon ja tuntui, että kuolen siihen paikkaan, tai olis parempi että kuolisin niin ei tarttis kestää enää. Mietin monesti miksi olen vielä tässä, silloin ehkä koin että niitä positiivisia asioita selvänä oli enempi ja halusin auttaa. Tuloksettomien keskustelu yritysten jälkeen päätin olla olla puhumatta kokoasiasti. Hän on aikuinen mies, ja hänestä se päätös lähtee. Tämä hetki on tuohon aiempaa ehkä jollain tasolla parempi, mutta nämä perjantai juomiset on jotain ihan käsittämätöntä, varsinkin kun tuo nakkeleminen ja raivoaminen on tullut mukaan.  Yhteistä talolainaa lyhennetään, lapsia ei ole. Itse tällä hetkellä päätoiminen  opiskelija, mutta käyn myös töissä, miehellä on ollut töitä, mutta lomautus on edessä, koska korona vaikeutti yrityksen palvelutoimintaa.  ...pelkään vain, että tilanne karkaa jossain kohtaa käsistä,jolle itse ymmärrä omaa tilannettaan. Aiemmin käynyt jo suhteellisen pahassa.                                                              

+1
+6

30 vuotta yhdessä oloa. Mies

Käyttäjän Anonyymi kuva

30 vuotta yhdessä oloa. Mies on juonut aina, mutta "putket" pahenee vai loppuuko minulla sietokyky?. Lapsi muutti pois pari vuotta sitten, mutta ei kylläkään häirinnyt lapsenkaan kotonaoleminen koskaan juomista. Mies työssäkäyvä, mutta sai jossain vaiheessa potkutkin. Johtuiko juomisesta vai ei? Heti kun lähden esim. työreissuun, niin mies ryntään ALKOon ja putki on päällä kun saavun kotiin. Putkea ei meinaa millään saada poikki! Poissaoloa töistä, viinan piilottelua, humalassa autoilua kauppaan kaljan ostoon, soittelua puolitutuille viinan tuomiseksi, valehtelua... jne.. häpeän silmät päästäni. Haen aina viinapiiloja pihalta, taloyhtiön roskiksesta, kellarista, pyörävarastosta.. ! Yhdessä oloa siis lähes 30 vuotta ja kulissien ylläpitoa viimeiseen saakka. Kavereita en ole enää vuosiin kutsunut enkä ylläpitänyt ystävyyssuhteihta, ettei miehen alkoholmismi paljastuisi. Eroa miettinyt vuosia, mutta mies muutoin mukava, huumorintajuinen jne., mutta että aina pitää kaikki, siis aivan kaikki, miettiä tuon juomisen näkökulmasta.. minä viikonpäivänä voin lähteä työmatkalle, milloin viimeistään pitää palata ettei putki pääse päälle, voidaanko lähteä ulkomaille, voiko olla allinclusive..aivan tajuttoman kuluttavaa ja surullista ja turhauttavaa.. Mutta jos erotaan niin pahoin pelkään että miehellä/lapsen isällä ei ole ainakaan pitkäikäistä tulevaisuutta. Moni tuttavapiiristä ei varmaan uskoisi tätä todeksi, kyseessä sosiaalinen, charmatti, menestynyt mies...

+1
+8

Kiitos kaikille jotka tänne

Käyttäjän Täälläkin yksi kuva

Kiitos kaikille jotka tänne olette kirjoittaneet. Itku tuli kun noita tarinoita luki. Itse myös alkoholistin tytär ja nyt vaimokin. Jotenkin sitä lakkaa arvostamasta itseäänkin ja miettii miksi omille lapsille aiheuttaa saman minkä itselle. Isäni on kuollut ja asiat jäivät puhumatta. Mies suuttuu jos hänelle yrittää puhua eli liikaa vaikenemista. Itse olen ylipainoinen sillä äidin ratkaisu kaikkeen pahaan mieleen oli ruoka. Tämän onneksi onnistuin katkaisemaan enkä ole lapsilleni siirtänyt tätä jatkuvaa puputtamista. Itse en myöskään syö enää koko aikaa mutta jatkuvan stressin takia paino ei myöskään laske. Mieheni juo vain olutta ja se sai minutkin vähättelemään ongelmaa. En kiinnittänyt siihen aluksi huomiota, määrät pysyivät kohtuullisina ja sitten kun eivät pysyneet niin alkoi piilossa juominen. Helpotti lukea että muillakin alkoholistien puolisoilla raivoa vihaa ja ajatuksia että tekisi mieli käydä päälle. Myös meillä ollut pahoja riitoja. Rakastan miestäni kun hän on selvinpäin ja hän olikin juuri yli vuoden juomatta. Töiden loputtua alkoivat määrät taas vähitellen lisääntymään ja kesä mennyt niin että lähes joka päivä juonut vähintään muutaman oluen. Tuntuu raivostuttavalta että paluu entiseen taas edessä. Mies itse ei ymmärrä että niin voi tapahtua vaan kuvittelee kaiken olevan kontrollissa. Itse olen niin väsynyt tähän kaikkeen etten jaksaisi enää. Lapset huolehtii kyllä. Päivät pystyy olemaan selvinpäin, samoin kun jonnekin meno ja hoitaa sovitut asiat. Siksikin tuntuu pahalta edes sanoa sanaa alkoholisti kun minulle se alkoholistin tyttärenä merkitsee sammumista eteiseen ja monen päivän viinanhuuruisia putkia. Tuntuu jotenkin typerältä lähteä tätä edes kenellekään puhumaan kun asenne on se että jos mies ottaa muutaman oluen illassa niin se on ihan normaalia. Niinkuin monella muullakin itsellä juominen jäänyt kokonaan, eikä huvita myöskään hakeutua paikkoihin joissa muut juovat

+1
+7

Hei,

Käyttäjän HuolestunutMies kuva

Hei,

Luin näitä ja ajattelin kysyä ihmisiltä onko se huolestuttavaa. Kun parempi puolisko haluaa joka päivä alkoholia, sanoo ettei kestä olla kanssani selvinpäin. Joka kerta jos sanon varovasti, että olen huolissani alkoholin käytöstä. Joka kerta seuraksena on valtava suuttumus, huuto että olen kamala ihminen enkä rakasta yhtään kun väitän alkoholistiksi. Kun yritän sanoa etten väitä alkoholistiksi vaan että olen huolissani, saan kuulla että ihmiset käyttää normaalisti näin alkoholia ja kuka ei muka halua vetää päätä sekaisin jos on mahdollisuus. 

Taustalla on paljon eri asioita jotka vaikuttavat tilanteeseen mihin ollaan tultu, mutta en itse voi hyväksyä että lähes poikkeuksetta joka päivä on saatava alkoholia. Ja jos alkoholia ei ole tarpeeksi saan paskaa niskaan, ja välittömästi illalla jos alkoholi loppuu kesken, kuulen että nyt ollaan niin masentuneita ettei auta kuin mennä nukkumaan. Jos alkoholia on paljon, minulle sanotaan ettei kaikkea alkoholia aiota juoda. Kuitenkin ainoa joka pysäyttää juomisen, on juotavan loppuminen tai niin kova humalatila ettei vain pysty juomaan enempää.

Onko minulla aihetta huolestua? Samaa on jatkunut yli vuoden, ja koko ajan vaikuttaa että sama vanha määrä ei enää riitä. Olen koittanut puhua asiasta vain muutaman kerran, mutta se johtaa niin pahaan sanaharkkaan etten enää edes uskalla kysellä.

+1
+8

Enpä tiedä mistä aloittaisin.

Käyttäjän Mustikkasuu kuva

Enpä tiedä mistä aloittaisin. 

Olemme molemmat päälle 30v, minä enemmän elämää kokenut. Mies juo nyt kolmatta viikkoa putkeen, ensimmäistä kertaa näin paha. Yleensä menee neljän päivän vapaat suhteella 3 kännissä yksi vapaalla, ja toki jos vapaata on niin viikon putket ovat normeja. Mihinkään ei voi mennä, jos ei ole mahdollisuutta ottaa. Ei treffeille, ei matkoille, road tripistä puhumattakaan. Pari kertaa ollut putkassa, mutta poliisit on sikoja kun syyttä suotta vievät. Näin hänen mielestään. Aina on hyvä syy juoda, oli se hyvä asia tai negatiivinen asia. Ei tarvitse olla asiaakaan, tylsyyskin käy kun ei ole muutakaan. Olin etä-vanhempi aiemmasta suhteesta olleelle lapselle vuosia, nyt ammattikouluun pääsi ja halusi muuttaa luokseni. Tänään meillä on lennellyt kaukosäätimet, paiskottu ja hakattu ovia, huudettu. Onneksi teini pelaa kuulokkeet päässä eikä rekisteröi. Mies mulle ilmoitti humalassa, että suhde oli tässä. Katsoin silmiin ja otin sormukseni pois. Syy tälle raivolle oli, että halusin katsoa elokuvaa telkkarista, kun hän halusi kuunnella musiikkia (örinäheviä klo 22 jälkeen volumit kaakossa). Itse ollut mustikassa koko päivän ja grillasin ystävän kanssa, mistä päästään nyt seuraavaan syyhyn: en jaksanut syödä grillimakkaran jälkeen hänen tekemää ruokaa. Siitä paiskottiin jääkaapin ovea. Sanoin, että pelkään olla hänen seurassaan, ja tarkoitin sitä. En fyysistä väkivaltaa, vaan tuota riehumista. Sitä, että joudun soittamaan poliisit tai anopin paikalle, ja lapsestani tehdään lasu. Itse en huuda, ehkä kerran vuodessa tulee mitta täyteen ja korotan ääntäni. Tiukasti sanoin kyllä, että nyt menet rauhoittumaan.

Hän pystyy olemaan selvinpäin kuusi päivää putkeen kun on töitä, tai sitten useamman viikon kun pistää korkin kiinni. Koskaan en silti voi mitään suunnitella, kun en tiedä koska ratkeaa taas. Saattaa yhtäkkiä lähteä mökille, normaalissa suhteessa asiasta kai sovittaisiin? Meillä lukee perhekalenteriin aamulla merkittynä "mökillä" eikä asiasta puhuta. No, ei sitten mennä minnekkään tai tehdä mitään yhdessä. Kiire juomaan. Kaikki sosiaaliset suhteet hänellä on alkoholin ympärillä, eikä kovin moni hänen viesteihinsä ilmeisesti enää edes vastaa. Tämä tietysti puretaan kiukkuna minuun, ja taas on hyvä syy juoda.

Hän kovasti haluaisi lapsen. Sanoin, että asioiden on muututtava, ja vuoden hän näyttikin olevansa erilainen mies. Lopetti kirkkaat kun tuli kiukku ja otti paremmin huomioon. Rakensi suhdetta poikaani ja joikin vähemmän. Heti, kun ehkäisy jätettiin, homma lähti lapasesta. Nyt kadun. Selibaatti on varmin ehkäisykeino, mitä tulen käyttämään ennen kuin pystyy ryhdistäytymään. Jos sitä suhdetta nyt ylipäätään enää on. 

Enpä tiedä jaksaisinkokaan vauva-arkea alkoholistin kanssa. En usko ainakaan. Yksin pärjäisin, olen ennenkin pärjännyt, mutta nyt on talo ja kaikki. Vuosia kankkulan kaivoon.

Puhua ei voi, terapiaan ei voi mennä. Ei suostu kumpaakaan.

 

Voimia kaikille. 

+1
+7

Tätä suhdetta kesti 7v.

Käyttäjän Elämä on yhtä oppiläksyä kuva

Tätä suhdetta kesti 7v. Päihteiden käyttöä ollut alusta asti, mutta kuten tavallista, miehellä tahti kiihtynyt ja minulla lasten myötä rauhoittunut. Suhde on useasti ollut poikki. Erot kesti viikosta kahteen ja usein ne alkoi petetyistä lupauksista tai juova osapuoli teki riidan tyhjästä.

Nyt mennyt pari vuotta ilman eroamisia. Kuvittelin että meillä menee hyvin, ainoastaan juominen otti päähän. Mutta tulevaisuus kannatteli, suunniteltiin kesää ja remontteja yhdessä.

Yhtäkkiä miehen luottamus minua kohtaan romuttui, hänestä tuli mustasukkainen, huoritteli minut ja velloi itsesäälissä. Ei auttanut vakuuttelut siitä, miten paljon rakastan häntä ja yhteisiä lapsia. Sain kuulla hänen nuoruuden panonsa ja suhteensa, mutta en käsittänyt että jos kerron omistani, niin minä ole iljettävä huora. En tuolloin tajunnut, että asiat joita on tapahtunut ennen meidän tutustumista, voisi romuttaa toisen itsetunnon lopullisesti. Minä olin edelleen pettäjä, kertoi lapselleni miten on miehiä joka nurkalla, myös muut ihmiset sai haukuista ja uhkailuista osansa.

Mies ilmoitti että haluaa erota. Järjesti asunnon saman päivän aikana. Eron syy on vaihdellut useita kertoja. Lähtöpäivänä se eron syy olin minä. Myöhemmin hänen omat solmussa olevat ajatukset, nykyään vakuuttelee että suhteemme oli niin riitaisa eikä hän halua riidellä.

Olen tullut siihen tulokseen, että hän riitelee edelleen päänsä sisällä. Kyllä alkoholisti keksii syyn juoda. Itsellä romuttui koko elämä, matto vedettiin jalkojen alta. Hän on hyvä mies, mutta päihdeongelmainen. Hän on hoitanut lapset hyvin, mutta omaa lapsen tasolle jäänyttä mielenterveyttään hän ei ole valmis hoitamaan...

Olen miettinyt, että oliko se enemmän läheisriippuvaisuutta vai rakkautta, ja edelleen tulen siihen käsitykseen että rakastin ja rakastan edelleen. Valitettavasti toista ei voi parantaa ja joudun todella tehdä töitä itseni kanssa, että tästä joskus eheyden. Olenhan huomaamatta alkanut elää hänen kauttaan. Se tässä kai satuttaa, kun oma läheisriippuvainen kontrollifriikki ei pysty hallita toisen tekoja ja ajatuksia. 

Molemminpuolista rakkaudesta ja ikävästä on kerrottu myös tämän eron jälkeen. Nyt ajattelen että suurinta rakkautta on päästää irti... ja hänen rakkauteen uskon, jos hän joskus itse haluaa raitistua.

+1
+9

Lisää uusi kommentti