Olenko alkoholistin puoliso?

Tammikuun alussa tuli 35 v. täyteen tapaamisestamme. Siitä ollaan oltu 25v. naimisissa, koska mentiin naimisiin, kun vauva ilmoitti silloin tulostaan. Alkoholia käytettiin silloin 20 ikäisinä jonkin verran, ja tuntui olevan ok, mutta ainakin viimeiset 25 vuotta on mennyt kutakuinkin samalla käsikirjoituksella mitä sinulla Orvokki. Siihen on mahtunut niin paljon, niin paljon pettymystä, huolta, tuskaa ja hankaluuksia. Mieheni voi olla monta kuukautta, puoli vuottakin ilman viinan tippaa, mutta sitten se lähtee perinteisesti "parista (tarkoittaa ainakin isoa sixbagiä) saunaoluesta". Toissa päivänä viimeksi, meni sitten eilinenkin päivä, ja kun ei eilen illalla ukkoa näkynyt vielä 22.00 kotona, ja oli jo aamusta lähtenyt "korjaaville", niin se vanha intuitio kertoi minulle, että nyt on jotain pielessä, joko se sairaalaassa, putkassa tai jotain. Sitten tuli 22.30 kotiin silmä mustana. Putkassa ollut koko päivän. Ei ole eka kerta. Jos nyt jotain lieventävää asianhaaraa  ja ymmärrystä asialle voisi antaa, niin veti työkkärin "rekrykurssin"  3 kk kiitettävästi läpi, joka loppu viime viikolla. Työnantajan, jolle teki 2 kk ilmaista 8h päivä työtä ei ollutkaan enää kiinnostunut työsuhteen solmimisesta "ilmaistyöjakson" jälkeen. Työnantajaa ei saanut edes kiinni viimeisenä ilmaisena työharjoittelupäivänä. Kusettiin siis kurssilaisia TAAS 6-0. Tämä on nyt yksi tapaus tämän 35v. yhdessäolon aikana. Korttikin on ollut kuivumassa krapulassa ajon takia yms. Taskussa on ammattiajolupa, ja ammattiajopätevyys, ja koittaa varmaan vielä se päivä, että nekin menee, kun on otettu ne perinteiset "saunakaljat" ja siinä menee sitten muutama päivä. Työttömyys ei tätä asiaa yhtään helpota, eikä myöskään nuo lukuisat työnantajan kusetukset, työllistymistä lupaavat haistapaska rekrykurssit. Minä olen tullut siihen tulokseen, että meidän isännällä on alkoholiongelma. Urheilullinen, ja selvinpäin eroa kuin yöllä ja päivällä siihen mitä umpikännissä. Kaikki suunnitelmat pitää miettiä sataan kertaan, että mitä jos se ratkeaminen taas tulee, vaikka lomareissulla. Kovilla ollaan, ja välillä ei tiedä mitä tekisi. Aurinkoista kesää kaikesta huolimatta.

Arvoisa alkoholistin puoliso.

Tarinasi kuulostaa kyllä tosi surulliselta. Mutta näin etäältä kuunneltuna voin sinulle sanoa että et voi todellakaan paljoa tehdä toisen juomiselle. Eikä se ole sinun velvollisuutesikaan. Niin tiedän, mutta kuitenkin... haluaisit  auttaa.

Eipä se "nalkutus" paljoa auta vaikka se on kyllä monesti paikallaan. Pitäisi saada jotenkin olosuhde sellaiseksi että se koskettaisi alkoholistin viinan kastelemaa sisintä. On kuitenkin niin että alkoholistissakin asuu ihminen joka tuntee ja ymmärtää tiettyjä asioita. Saattaa olla että hänelläkin on oikeasti todella paha olla juomisongelman kanssa. Kun noin pitkään tilanne on jatkunut on se jo vakiintunut "normaaliksi elämäksi". Tarkoitan normaalilla elämällä juuri sitä että alkoholi on osa elämää halusi tai ei.

Kuulin kerran tarinan joka itseänikin hämmensi kun eräs kaveri sanoi vetävänsä kännit koska oli tyrinyt töissä jotain pientä. Toinen työkaveri sanoi että mennää kalalle, kyllä ne murheet siellä häipyy. Siis ilman viinaa. 

Se on siis normaalia elämää.

Kuinka sitten voisi sitä sisintä koskettaa? Saada aikaan jotain mitä ei viinalla voisi hukuttaa. Kiristäminen ja uhkailu ei auta. Pakottaa ei voi. Mieltä ei voi muuttaa... En minäkään tiedä. Pohdiskelu tämän kysymyksen äärellä voisi viedä asiaa eteenpäin. Päihdeklinikalla voit myös itse käydä jos hän ei mukaan halua.

Tukena varmasti haluaisit olla mikäli juomattomuuden saisi aloitettua. Aloittaminen on vaikein vaihe raitistumisessa.

Kun sinä kirjoitit tänne olin itse päässyt katkolta viikkoa aikaisemmin. Minua kosketti erittäin syvältä kun puolisoni lähetti tyttäreni tuomaan minulle koulun päästötodistuksensa, siis sinne katkolle!

Voin sanoa että silloin viimeistään jotain minussa murtui.

Niin minä olen se, jonka puoliso myös elää alkoholistin kanssa.

Toivon sydämmestäni että löydätte jonkin keinon jolla hän tajuaa tilanteensa ja aiheuttamansa kärsimyksen läheiselleen. Ymmärrän kyllä voimavarojesi rajallisuuden ja tilanteesi toivottomuuden tunteen. 

Minulle itselleni auttoi asiassa kun itse tajusin oikeasti missä tilanteessa olin. Oli vain hyväksyttävä tosiasiat ja katsottava niitä rehellisesti silmiin.

Keskustelu asiasta ei ole varmasti helppoa. Jos jollain tavalla saisit hänet itse oivaltamaan ongelman ilman että hän kokee "menettävänsä kasvonsa". Ylpeys säilyisi. ( Se on meille miehille niin tärkeää )

  Oli todella vaikea sanoa itseään alkoholistiksi.

Yst.Ilkka

Niin aikaa on kulunut edellisestä tarinasta. Minä olen edelleen alkoholisti. Puolisoni on edelleen alkoholistin puoliso. 

Olen ollut raittiina kohta kymmenen kuukautta. Minun puolisoni on nyt ylpeä minusta. Kiitos hänelle että hän jaksoi uskoa parempaan silloinkin kun minä en enää jaksanut.

Olen kulkenut matkaani raittiuteen rakentamalla elämääni pienin askelin.

Ei suuria suunnitelmia, ei mahtipontisia lupauksia. Kohtaamalla rohkeasti elämän sellaisena kuin se eteen tulee. Vaikeudet voitetaan järjellä, ei viinalla. Surut on surtava, ilman viinaa.  Iloita voi, ilman viinaa. Elämää ja hyvää sellaista on olemassa ilman päihteitä.

Suuri määrä ihmisiä on uskonut minuun. Minuun ja minun tahdonvoimaan. 

Tahdonvoimaan jonka heiltä sain.

...elin monta vuotta, lähes 30:tä, suhteessa, jossa alkoholi oli aina kuvioissa puolisolla. Olen alkoholistin tytär ja halusin toisenlaisen elämän kuin omalla äidillä; alkoholistin rinnalla loppuun asti. Isäni ei raitistunut koskaan.

Meillä on jo aikuiset lapset. Esikoinen muuti pois kotoa, ettei tarvitse katsella oman isän jatkuvaa juomista ja sohvalle sammumista. Nuorimmainen pitää välivuotta, asuu  kotona ja pohtii mitä tekisi..

En jaksanut enää katsoa puolison jatkuvaa, jokailtaista kaljan hakua eri kaupasta, kun samaan kauppaan hävettää mennä. Rakkaudesta tein päätöksen etten enää välitä..jätin hänet sohvalle, en valvonut enää tarkistaakseni ettei siihen sohvalle sammu ja tukehdu, en hakenut enää sänkyyn viereeni nukkumaan...Päivällinen ei ollut enää valmiina, kun hän tuli töistä kotiin. Kotitöihin hän ei osallistunut..

Nuorimmainen oli jo viimeisen vuoden asunut käytännössä omassa huoneessa ja tuli syömään keittiöön, jos olin itse paikalla..Laihtui, kouluun ei jaksanut mennä jne. . laitoin lapset etusijalle, keskityin heihin.

Vuosi sitten puoliso ilmoitti vain, että on hankkinut asunnon...otti vaatteensa ja asekaappinsa ja lähti..eropaperit tuli postissa..

En tiedä onko raitistunut..Ulkoista olemusta kun katson, niin tuskin. Hän ei halua olla yhteydessä minuun tai lapsiinkaan. ..elämässä hänellä menee kuitenkin lujaa.Uusi työ ja  ihmissuhde, koti...kaikki oli jo valmiina muuttoa varten..

Hän ei ollut valmis keskustelemaan omasta alkoholin käytöstä, koskaan. En juonut itse ennen avioliittoon menoa juuri ollenkaan, joskus viihteellä. Humalahakuinen juominen oli ja on edelleen minulle kauhistus. Hänellä oli tapana ostaa ja tarjota alkoholia minullekin - huono omatuntoko? 

Olen samaa mieltä kanssasi : "Ei suuria suunnitelmia, ei mahtipontisia lupauksia. Kohtaamalla rohkeasti elämän sellaisena kuin se eteen tulee. Vaikeudet voitetaan järjellä, ei viinalla. Surut on surtava, ilman viinaa.  Iloita voi, ilman viinaa. Elämää ja hyvää sellaista on olemassa ilman päihteitä."

Hänellä ei ollut halua kuitenkaan keskustella asioista,alkoholin käytön syistä...ehdotin, että haetaan apua yhdessä..ei käynyt..

Meillä ei tainnut olla kummallakaan oikeaa vanhemmuuden mallia, koska olimme molemmat alkoholistiperheen lapsia. Hänen vanhempana olivat eronneet jo kerran molemmat ja ehkä siksi hänelle lähtö oli paras/helpoin ratkaisu..

Elän kuitenkin itse lasten kanssa nyt hyvää ja tasapainoista elämää, osaamme jopa nauraa nykyisin asioille. Kotona ei tarvitse olla varpaillaan tai jännittää sitä, mitä kotoa löytyy, kun ulko-oven avaa...

...olisin vain toivonut, että asiat olisi puhuttu selviksi ...

Minä mietin olenko tosiaan alkoholistin puoliso. Viimeisen aika tarkkaan kuukauden aikana on jättänyt tulematta kotiin yöksi, ei selittele tulojansa eikä menojansa. Tilanne pahenee joka ikinen kesä kun hänellä on kiirettä työssä. Talvella voi olla pitkiäkin aikoja juomatta. Tänään viimeksi asiasta puhuttiin ja kaikki tuntuu olevan taas minun pään sisällä. Teen itse vuorotyötä enkä siis voi olla jatkuvasti vahtimassa kotona juomista, ainakin kerran viikossa on yöllä porukkaa juhlimassa meillä. Maailman ihanin ihminen selvänä, juodessa koko maailman kuningas. Ja nyt ei puhuta kolmekymppisestä ihmisestä vaan kohta viisikymppisestä. Lauantaina osti viimeksi kunnon kassin viinaa kotiin, lauantaina yhdessä kävimme ulkona ja totta kai riita syntyi. Tänään kavereita on mennyt käymään, jännittää nyt jo onko ketään kotona kun sinne menen. Minun ystävät ovat hermona mun puolesta, sanovat että olen ihan tyhmä kun en lähde kävelemään. Olen saanut asunnon mutta en uskalla lähteä, pelottaa jos hän ei haluakaan enää edes yrittää seurustelua minun kanssa. Minun sydän on ihan säpäleinä ja luulen että olen tulossa hulluksi.

mitähän Ilkalle kuuluu ?

Heips.

Minäpä kerron kuulumisiani.

Olen edelleen raitis. Olen ollut ilman mitään päihteitä jo yli vuoden ja neljä kuukautta. Aion myös pysyä ja olenkin etsinyt kaikenlaisia tukia ympärilleni. 

Päihdeklinikka auttoi ensimmäisen puolivuotta ja siitä jatkoin Antabuksella. Antabusta käytän yhä, niin kauan kuin 1000 päivää tulee raittiutta täyteen. Muutama ystäväni on päihdehoitoon saanut koulutuksen ja he myös tarvittaessa auttavat.

Päihdelinkki myös auttaa kirjoittelun ja vertaistuen muodossa.

Olen sinut sen asian kanssa että alkoholi ei enää minulle sovi. En koe että olisin mitään menettänyt vaikka en juo. Silloin menetin kun join.

Paljon olen kyllä saanut. Todella paljon.

Elän onnellisena ja terveenä. Patikoin erämaissa ja tuntureilla. Rakastan elämää ja olen nyt se ihminen joka olen aina halunnut olla. 

Vapaana kulkea saan, ilman viinan kahleita.

Nyt kun itse seison omilla jaloillani olen alkanut auttaa myös kaveriani kuiville.

On minun vuoroni auttaa.

Yst. Ilkka

Uudella nimimerkillä kirjoittelen päihdelinkin Me Lopettajissa:

Ketjuni Putka Häiriköille kirjoittaja 0132 sisältää mm. Viimeisen kaljani viimeisen reissun 30.8-18 alkaen, kuvien kera. 

Tuhkana18 ja muut, käykäähän moikkaamassa.

Kaikkea hyvää toivon teille alkoholin läheisinä eläville.

Raitistunut ja kiitollinen

Putkanvartija 0132

googlasin alkoholistin vaimo hakiessani vertaistukea netistä. Tekstisi oli orvokki kuin omasta suustani paitsi tuo loppu ja se ettei olla  naimisissa. Tänään juuri kerroin siskolleni miten raivon valtaan miesystäväni saa minut ollessaan kännissä. Hän valehtelee turhista asioista mikä suututtaa. Hän kääntää myös asiat taidokkaasti jollain tavalla minun syyksi. Hän on saanut minut niin raivon valtaan etten enää pysty hillitsemään itseäni. Elämäni ensimmäistä kertaa tuntui siltä että haluan hakata miesystäväni tohjoksi ja lähes tappaa hänet hänen raivostuttavan olemuksen takia. Hän vittuilee kännissä ja arvostelee kaikesta mitä teen. Fitness kuvani oli yök ja silti hgän tykkää muista fitness naisista somessa vaikka minulle on väittänyt että tykkää minusta enemmän kun en ole niin fit. Uraani hän arvostelee haukkumalla työnantajiani ja väittää minun nussineen kaikkia. Hän sanoo kuulleensa ja tietävänsä että olen työpaikallani kuulemma käynyt vessassa panemassa. Puhumattakaan exästäni jota olen kuulemma myös pannut meidän suhteen aikana. Hän lupasi jossain vaiheessa hankkia apua mutta jätti menemättä a-klinikalle ja hetken hän oli ryhdistäytynyt niin että menimme kihloihin asti. No 2 päivää onnea kestikin kunnes nyt on menossa viikon juomaputki suuren riidan jälkeen mitä ei olisi tullut ilman alkoholia. Mietin itsekkin miksi olemme yhdessä mutta se hyvä mikä on kun hän on selvä on niin hyvää että se pieni hyvä kantaa tätä parisuhdetta yllä. Ei ole muuta vaihtoehtoa jatkaa kuin että hän menee hoitoon ja lopettaa alkoholin kokonaan ja lopullisesti tai sitten ei ole yhteistä tulevaisuutta. En halua pilata loppuelämääni alkoholistin vaimokkeena saatika pilata uraani ja lasteni elämää kärsiessä siinä sivussa. Mies on hyvä lapsille mikä on yksi syy miksi olen suhdetta kestänyt mutta ennenkaikkea olen toivonut ja halunnut uskoa parempaan. Tuntuu että hän on selvinpäin täysin eri ihminen ja juodessaan joku aivan muu jota en tunne ja jota en voi sietää.Valehteleeko kaikki alkoholistit samalla tavalla? Onko jollain jotain vastaavaa mutta onnellisella lopulla vai päättyykö kaikki vaan siihen mahdottomuuteen? Olisi hienoa kuulla jokin onnistunut alkoholistin vaimon tarina jossa mies olisi muuttunut hankkiessaan apua vai onko tämä vain taivaan rannan maalausta omassa mielessäni? Helpottavaa lukea muitten kertomuksia kun tajuan etten ole ainut jonka hermot ei enää kestä kännisen vittuilua ja että on joku muukin joka ei pysty enää hillitä itseään niin että on mennyt käsirysyyn riidat. Tässä on ite mennyt ihan äärimmilleen vihanhallinnan suhteen. Pää ei yksinkertaisesti enää kestä ja pakko hankki anyrkkeilysäkki agression purkuun... Tsemppiä kaikille alkoholistien vaimoille ja vaimokkeille. Itsellä vasta lyhyempi parisuhde alkoholistin kanssa mutta nyt jo olen aivan loppu.. </3

Miten voi niin rakastava, kiltti ja lempeä mies selvänä muuttua täysin toiseksi alkoholin alaisena.. En voi ymmärtää..

Hei Tanja! Kuullostaa tutulta. Meillä ylä- alamäki huijaus jatkui 10-15 vuotta. Kun vihdoin tajusin, mistä on kysymys, olin ongelman kanssa yksin. Miehen sukulaiset pikemminkin epäilivät, että minä olin alkoholisti! Olen pyörittänyt tätä rumbaa tähän asti, lapset ovat jo teini-ikäisiä. Vielä pitäisi kai jotenkin jaksaa siihen asti, että lapset muuttavat kotoa pois. Oikeasti olisi pitänyt jättää mies jo aikapäiviä. Apua hän on hiljattain hakenut, ja väittää olevansa nyt jo 8. tta viikkoa raitis. Tulos on kuitenkin vielä epäselvä, en tiedä voinko häneen luottaa. Kirkkain silmin väittää, että hoito on toiminut. Mieliala vaihtelee edelleen tunneista tunteihin ja päivistä päiviin. Kuitenkin myös vielä monet asiat ovat minun syytä, mollaa minua kavereilleen, lapsille ja empatiakyky puuttuu täysin. Toipuminen on kipeä ja pitkä prosessi. Tulosta ei voi taata. Myös sukulaissuhteet ja ystävät menevät uusiksi. Monet eivät halua olla tekemisissä perheen kanssa, joka painii alkoholismin kanssa. Jaksamisia! 

Päädyin näille sivuille googletettuani alkoholistin tms. Olen eronnut pitkäaikaisesta kumppanista, jolla oli samantyyppisiä alkoholin käyttötottumuksia kuin edellä. Erityisesti lasten näkemät örvellykset hävetti ja vaivaannutti, vaikka näitä onneksi harvakseltaan oli. Vuosia elin kuten aiempi kirjoittaja kirjotti, vapaalla ollessa useimmiten krapulaisen tai humaltuneen miehen kanssa. Sammumiseenhan juominen useimmiten päättyi ja unihoureessa oli ölinää ja huitomista ilmaan. Toisinaan tavaroita rikkoutui ja sain pelastettua pahemmilta loukkaantumisilta.  Hieno ihminen kaikin puolin, mutta havaitsin, että olen kadottamassa itseni, kun niin paljon meni energiaa toisen miettimiseen. Kovan työn takana suhteen lopettaminen oli mutta nyt vielä näyttää siltä, että onnistuin, vaikka vieläkin tulee hetkiä, että erosinko liian herkästi. Viinan hajuun ei tartte nyt nukahtaa eikä herätä, ihanaa. Eron jälkeen tulleen mielen vapauden ja oman tilan runsaan määrään kanssa on ollut tottumista, kun ei tarvitse miettiä toista, mutta nautin tästä. Siitä tiedän, että tein oikean ratkaisun..

Moikka. Mua on jo pitkään ahdistanut mieheni alkoholinkäyttö. En ole juuri kenellekään puhunut asiasta, ainakaan näin laajasti, mitä nyt aion. Toivottavasti jaksatte lukea.

Ollaan oltu yhdessä kohta 10 vuotta. Meillä on yhteisiä lapsia, sekä lapsia miehen aiemmasta suhteesta. Olen käytännössä hoitanut hänenkin lapsensa yksin. Mies oli lastensa ollessa pieniä paljon töissä, joten koti ja lapset jäi hoidettavakseni ollessani 20-vuotias. Eipä hän kyllä nykyäänkään paljon osallistu... No, mutta. 

Aluksi kaikki oli ihanaa; olinhan korviani myöten rakastunut. Pian suhteeseen kuitenkin alkoi tulla mukaan alkoholi ja sen nurjapuolet. Mieheni veti sammumiskännit joka viikonloppu. Myös aggressiot nostivat päätän. Oikeasti, jopa pelkäsin häntä.

Jouduin lähtemään kotoa karkuun, kun en uskaltanut jäädäkään. Olin yksin. Mieheni on saanut minut tuntemaan itseni lähes arvottomaksi kännipäissään solvaamalla. Milloin olen huora, kusipää, mulkku... Vasta nyt vuosien jälkeen olen alkanut tajuamaan, kuinka yksi ihminen on voinut muuttaa toisen persoonan aivan täysin.

Ennen olin aina menossa, harrastin paljon urheilua sekä vietin aikaa ystävien kanssa. Nyt olen kodin vanki, sillä olenhan hirveä horo, jos jossain käyn. En halua häntä myöskään seksuaalisesti, koska aina hän haisee kaljalle. Sitten hän ihmettelee, kun ei puoleen vuoteen ole saanut. Monet kerrat olen maininnut, että en halua häntä, koska haisee pahalle(kaljalle).  En vain halua häntä fyysisesti, enkä aina henkisestikkään. 

Olen miettinyt eroa jo melkein vuoden, mutta jokin pistää vastaan. Haluaisin uskoa, että hän pääsee alkoholista irti, mutta taitaa jäädä haaveeksi.

Mieheni on ihana selvinpäin, mutta muuttuu joksikin aivan toiseksi juodessaan... Olenko tyhmä, jos jään suhteeseen, jolla en näe tällä hetkellä tulevaisuutta? Kaksi yötä olen nyt valvonut, itkenyt ja miettinyt elämääni. Sen tiedän, että näin tämä ei ainakaan voi jatkua. ​​​​​​

Kiitos, jos jaksat jakaa mielipiteesi. 

Moi,

Aika monella tuntuu oleva tilanne, että mies juo. Omassa tilanteessani on toisin, eli nainen juo ja on siis jo täysin alkoholisti. 30 vuotta oltu yhdessä ja varmaan viimeiset kymmenen vuotta ollut niin, ettei hänen juonmisensa ole ollut kontrolllissa. Känissä hallitsee koko kotia, jossa elää myös vielä alaikäinen lapsi. Ja kyllä, useat lastensuojeluilmoitukset hänen humalaisten sairaalareissujen takia arkipäivää. Onneksi poika täyttää kohta 18 ja voi sitten tehdä valintoja. Itsekin olisin toivonut olevani kykenevä tekemään noita valintoja jo kauan sitten, mutta tämä kaikki on vienyt kaiken energian.

En oikeastaan toivo muuta, kun että nyt kun tämä "paska" päättyy, että löytyisi joku, joka vähän ymmärtää näitä, juttuja, pakko olisi nimittäin purkaakkin välillä, vaikken ketään miksikään ikävien asioiden ämpäriksi etsikään.

Hyvää Kevään jatkoa kaikille, itselle tuo korona ei nyt tunnu isoimmalta, vaikka vakava asia onkin.

MOI meilläkin on tilanne että vaimo juo ja on tosi kauan.En tiijä mitä tässä pitäs kun pitää lähtee töihin yöy yhtä saakelin kaaosta.Koko talo humalaisen halussa. En oo kuulema mitään en oo koskaan oltutkaa enkä kuulema tuu olee.Lapset jo maalimalla kauan ...mut kun yhteistä taivalta kohta 40 v.pirun vaikeita päätöksijä jos erileen. Ei oikee oo elämän hyvijä puolii paljo tässä huushollissa

Hei kaikki! 

Löysin kuukkelin avulla tämän keskustelun, ja jätänpä oman tekstini tänne myös luettavaksi. 

Olen 42-vuotias nainen, ja parisuhteessa läträäjän kanssa. Yhteistä taivalta on takana kymmenen vuotta.

Tavatessamme mieheni ei juurikaan juonut, enkä itse käytä alkoholia. Vuosien varrella mies kuitenkin alkoi enenevässä määrin juomaan. Yksi saunaolut vaihtui neljäksi, kyytipoikana puoli pulloa tai pullo viskiä. Huolestuin, järkytyin, otin asian useasti puheeksi. Aina samat lupaukset vähentämisestä tai lopettamisesta, mutta eivät ne kauaa kestäneet. Pian viikonloput ja lomat alkoivat mennä miehellä enemmän ja vähemmän kosteasti. 

Samaan aikaan aloin huomata, että puoliso etääntyi. Ei koskaan edes kysynyt mitä minulle kuuluu, saati ehdottanut yhteistä tekemistä tai muutakaan. Läheisyys alkoi rakoilla, humalainen on niin vastenmielinen että itseäni ei edes kiinnosta. Mutta selvänäkin puoliso vaikutti etäiseltä, tuntui että olin olemassa vain kuuntelijana hänen työmurheitaan varten.

Kuinka ollakkaan, sairastuin pari vuotta sitten. En viitsi tarkemmin kertoa miten, sillä en halua että minut tunnistetaan (toisaalta onko sillä väliä...). Nyt tilanne on se, että puoliso juo edelleen. Koen, että hän jotenkin syyllistää minua sairaudestani ja olen jäänyt ihan yksin. Tunneyhteys on jotenkin off, eikä seksiäkään ole ollut ainakaan vuoteen. Ja sekin hänen mukaansa johtuu vain minusta ja sairaudestani. En tiedä mitä tehdä, kaikki tuntuu olevan minun vikani. Tiedän, että näin ei tietenkään ole, sillä kaksihan näihin asioihin aina tarvitaan. Koen kuitenkin, että puoliso ei näe oman alkoholinkäyttönsä haittoja. Itse haluaisin vain oman rakkaani takaisin sillä kuten monella muullakin - puoliso on selvänä mitä parhain.

En tiedä kuinka vanha tämä ketju on mutta kirjoitan kuitenkin. Olen 30 vuotias ja minulla on edellisestä suhteestani lapsi. Nykyinen mieheni juo, joka päivä. Olemme olleet kuusi vuotta yhdessä ja vuosien aikana olen alkanut vihaamaan häntä, kännissä ja sekaisin. Hän on oksettava ja en voi sitä hänelle sanoa, koska saisin kymmenen kertaa takaisin. Tänään heräsin yövuoron jälkeen ja olin hänen mukaansa piilottanut autonavaimet. Oikeasti en ollut, koska olen lakannut välittämästä hänen touhuistaan jo vuosia sitten. Kuulin olevani jälkeen lahopää ja kusipää, hän käveli kengät jalassa pitkin asuntoa ja raivosi. Tietää kyllä kuinka vihaan kun kengät jalassa mennään pitkin asuntoa. Lapseni oli tulossa kotiin. Luojan kiitos hän ehti lähteä ennen kuin lapseni astui ovesta sisälle. En enää itke hänen peräänsä, niin kuin tein vuosia sitten. Tunnen oloni helpotuneeksi kun hän lähtee. Saan olla oma itseni. Rakastan kun hän on selvinpäin, mutta niitä päiviä on ollut enää harvoin.

Hei kaikille. 

Olen tajunnut olevani suhteessa orastavan alkoholistin kanssa, nykyään ottaa olutta useasti viikossa ja luonne on muuttunut humalassa riitaa haastavaksi. Olen aina nähnyt hänen heikon puolen, hän ei itse sitä nää. Olen ollut viimeisen 5 vuotta onneton. Jotenkin rakkaus on puuttunut suhteesta. Takana on 14-vuotta yhteiseloa. 3 lasta,nuorin 6v. Eilen riitelimme,ja hän sanoi jättävänsä. Olen etsinyt asunto netistä, lapset ilmoitti et haluavat ehdottomasti muuttaa minun luo, olen tästä yllättynyt koska ennen se olisi ehdottomasti ollut isä kenen luo muuttaa. 

Miehessä on joku muuttunut alkoholin myötä,hän on nykyää komenteleva kontroillava on ollut aina. Tiedän että häm pelkää että jää yksin ja tiedän ettei selviä yksin. Joko juo tai ottaa uuden naisen. Itse koen että voisin hyvin pärjätä yksin ja viettää lasten kanssa elämää johon ei kuulu ylenpalttinen arvostelu,syyttely ja jatkuva komentelu. 

Veljensä on aito narsisti,olen pohtinut onko miehenikin kykenemätön löytämääm yhteyden itseensä. Odottaa minulta hirveesti jotain mitä en ole. 

Enemmänkin pelkään hänen tunneongelmien ja orastavan alkoholismin tuottavan meidän perheelle ongelmia. Olemme tähän asti olleet tiivis perhe, ja nyt tuntuu että minä olen lapsille se turvallinen aikuinen. Tiedän että mieheni ei ymmärrä tätä. 

Olo on toivoton. Itse olen alkoholisti isän tytär, ja olin pitkään läheisriippuva ja kuvittelin että voin parantaa ihmiset. Olen tehnyt matkaa itseeni kirjojen ja hyvinvointisivustojen kautta. Nykyään tiedän olevani arvokas ihminen. En koe olevani sitä miehelleni enään..

Moi Kaikki,

jotenkin hyvä lukea kirjoituksianne, kun itsestä tuntuu niin pahalta, kun rakas vaimoni juo uudestaan ja uudestaan itsensä känniin halvalla tölkkiviinillä. Ajokortti meni, luultavasti työpaikan menetykseen alkoholilla oli osuutta, ajoi uudestaan humalassa muttei jäänyt kiinni, piilottelee tölkkejä ja sanoo ettei juo ja ķuitenkin on kohta taas niin juovuksissa, että voi kaatua laattalattialle ja jälleen lyödä päänsä verille. Mitä ihmettä tässä pitäisi tai voisi tehdä. Selvin päin hän on ahkera, sosiaalinen, älykäs ja kaiken puolin hyvä. Sitten kun tiedustelu alkaa, ei keskustelu ole mahdollista ja syyttelyä saan kuulla. Lisäksi tulee kaikki 'säälikortit' kuten masennus, väsymys ja erilaiset dramaattiset tekaistut tarinat. Autoon laitatin alkolukon, ettei enää aja kännissä, koska edellisestä törkeästä rattijuopumuksesta on vielä ehdonalaisen vankeustuomion koeaika meneillään. Uskomaton tarina, kun näin sen kirjoittaa, ei olisi aikanaan kirkon alttarilla uskonut, että näin käy. Mitä pitäisi tehdä ja miten monta vuotta pitää jaksaa??? 

Minunkin mieheni juo. On kai juonut jo teini-ikäisestä asti paljon, hän on nyt 39v. Olemme olleet pian viisi vuotta yhdessä, osaksi sen takia että molemmat omistaa itse asuntonsa, osaksi sen takia että mieheni ei halua asua kenenkään kanssa yhdessä enää ja oma syyni on taas se, että minä en halua asua hänen kanssaan yhdessä, koska on kiva päästä kotiin omaan rauhaan kun se juominen alkaa. 

Selvinpäin asiat toimii hyvin, arki on mukavaa, mieheni on älykäs ja huomaavainen ja mukava keskustelukumppani, tosin seksi taas ei toimi selvinpäin. Tai sitä ei ole käytännössä ollenkaan. Vuosi sitten kesällä oli kerran ja sitä ennen edeltävänä talvena muutaman kerran ja sitä ennen en edes muista. Hän haluaa aina vain kännissä. Sekään ei sinänsä haittaa, jos on pikku pöhnässä, mutta missään kaatokännissä en kyllä enää anna, kun jotenkin alkanut vaan ällöttämään niin paljon tässä vuosien saatossa. 

Mieheni on selvinpäin melko hiljainen ja joskus jopa vaivaannuttava ja ennen tavallaan "pidin" siitä että hän "joi itsensä mukavaksi". Nykyään jo pienikin tissuttelu ärsyttää, osaan jo ennustaa että koska putki alkaa ja se alkaa aina tissuttelusta. Ja se putki saattaa kestää viikosta kahteen. Hävettää kun puoliso pörrää kylillä kapakassa ihan umpitunnelissa keskellä päivää ja ihmiset näkee ja sit haet sitä sieltä oman työpäivän päätteeksi kotiin. 

Viimeisen kahden vuoden aikana ne illat kun molemmat juomme, ovat alkaneet menemään fyysiseksikin tappeluksi. Nykyään hän aina haukkuu ja arvostelee minua, työtäni, työkavereitani, jne. Muutaman kerran on käynyt päällekin, ei lyönyt, mutta retuuttanut ja kuristanut. Rikkonut yhdet silmälasit. Itse käytän alkoholia kerran 3-4kk välein ja kerran siis meinaa yhtä iltaa, joko pe tai la jos on vapaata. Nyt olen päättänyt, että tätäkään vähää en enää ota mieheni seurassa, vaan lähden ennemmin kavereiden (niiden vähien, mitä enää on) kanssa mielummin ulos. 

Rakastan puolisoani, mutta en vain jaksa enää sitä juomista. Hän itsekin selvinpäin ja isoissa morkkiksissaan ymmärtää, että alkoholi on suuri ongelma ja hetken taas tsemppaa, mutta sitten viimeistään parin kuukauden päästä sortuu ja putki on valmis. 

Olen vasta 31v, meillä ei ole lapsia. Välillä tuntuu, että hukkaan elämäni ihan totaalisesti tässä suhteessa. 

Jopa helpotti :) 

Alussa piti lukea, että emme asu yhdessä, osaksi sen takia, jne...

Hei! Kuinka helpottavaakaan on huomata ettei asian kanssa ole yksin. Rohkaistuin viimein avautumaan tilanteestamme tälle palstalle, en ole voinut puhua tästä kenellekään. Salaan tilannetta vanhemmiltani, ja yritän esittää kaikille että kaikki olis hyvin, mutta ei se ole. Tunti sitten sain taas todistaa  aggressiivista kohtausta, juomisen jälkeen, tavarat lenteli ja syy oli tälläkertaa, kun tietokone ei pelittänyt toivotulla tavalla  ja kun puhelimen latauspistoketta  ei löytynyt, vaikka oli vieressä ja kun yritin auttaa siitä se vasta kimpaantuikin. Kaikki oli hänen mielestään päin vittua. Raivarit syntyy tavallisesti hyvin pienistä asioista, ikään ei ole minuun käynyt kiinni, mutta tavaroita on lennellyt, kerran vessan ovi. Huolettaa vain kun tällänen käytös on vaan lisääntynyt.  Ollaan oltu yhdessä 9 vuotta, alkoholi on ollut läsnä kokoajan, enempi ja vähempi, itse otan nykyään todella harvoin, korkeintaan 1-2kpl kuussa, monesti en lainkaan. Olen yrittänyt puhua, mutta eihän se auta. Surullista ja ahdistavaa, kun häneen ei saa minkäänlaista kontaktia. Niinkuin tuossa edellä monesti mainittiin :--"puolisosta löytyy paljon hyvää selvänä." --, elämämme olis mukavaa ilman alkoholia, kumpa se vain tajuais sen itse... Hän ottaa nykyään, aina perjantaisin, sen parikymmentä tölkkiä, kaikki mitä löytyy juodaan pois. Tuohtuu jos ei omasta mielestään ole riittävästi, loppuu ns. Kesken.  Aiemmin työttöminä aikoina/tai jos töissä, (entinen työpaikka) oli ollut paska päivä, ja välillä palkitun itseään hyvästä päivästä, otti myös arkena, jos seuraava päivä oli vapaa, mutta meni joskus krapulassakin töihin, mutta se ei  pomoa häirinny koska oli tavallaan tämän firman tapa.  Putkipäiviäkin oli silloin, kun suhteemme oli alkuvaiheessa ja työpaikka stressasi, ei onneksi enää. Se oli ihan hirveää aikaa. Miehen toiminta/toilailut oli käsittämättömiä. Minä olin aina se syyllinen, hänessä ei ollut koskaan mitään vikaa. Luottamuskin  kärsi kovasti. Itkin paljon ja tuntui, että kuolen siihen paikkaan, tai olis parempi että kuolisin niin ei tarttis kestää enää. Mietin monesti miksi olen vielä tässä, silloin ehkä koin että niitä positiivisia asioita selvänä oli enempi ja halusin auttaa. Tuloksettomien keskustelu yritysten jälkeen päätin olla olla puhumatta kokoasiasti. Hän on aikuinen mies, ja hänestä se päätös lähtee. Tämä hetki on tuohon aiempaa ehkä jollain tasolla parempi, mutta nämä perjantai juomiset on jotain ihan käsittämätöntä, varsinkin kun tuo nakkeleminen ja raivoaminen on tullut mukaan.  Yhteistä talolainaa lyhennetään, lapsia ei ole. Itse tällä hetkellä päätoiminen  opiskelija, mutta käyn myös töissä, miehellä on ollut töitä, mutta lomautus on edessä, koska korona vaikeutti yrityksen palvelutoimintaa.  ...pelkään vain, että tilanne karkaa jossain kohtaa käsistä,jolle itse ymmärrä omaa tilannettaan. Aiemmin käynyt jo suhteellisen pahassa.                                                              

30 vuotta yhdessä oloa. Mies on juonut aina, mutta "putket" pahenee vai loppuuko minulla sietokyky?. Lapsi muutti pois pari vuotta sitten, mutta ei kylläkään häirinnyt lapsenkaan kotonaoleminen koskaan juomista. Mies työssäkäyvä, mutta sai jossain vaiheessa potkutkin. Johtuiko juomisesta vai ei? Heti kun lähden esim. työreissuun, niin mies ryntään ALKOon ja putki on päällä kun saavun kotiin. Putkea ei meinaa millään saada poikki! Poissaoloa töistä, viinan piilottelua, humalassa autoilua kauppaan kaljan ostoon, soittelua puolitutuille viinan tuomiseksi, valehtelua... jne.. häpeän silmät päästäni. Haen aina viinapiiloja pihalta, taloyhtiön roskiksesta, kellarista, pyörävarastosta.. ! Yhdessä oloa siis lähes 30 vuotta ja kulissien ylläpitoa viimeiseen saakka. Kavereita en ole enää vuosiin kutsunut enkä ylläpitänyt ystävyyssuhteihta, ettei miehen alkoholmismi paljastuisi. Eroa miettinyt vuosia, mutta mies muutoin mukava, huumorintajuinen jne., mutta että aina pitää kaikki, siis aivan kaikki, miettiä tuon juomisen näkökulmasta.. minä viikonpäivänä voin lähteä työmatkalle, milloin viimeistään pitää palata ettei putki pääse päälle, voidaanko lähteä ulkomaille, voiko olla allinclusive..aivan tajuttoman kuluttavaa ja surullista ja turhauttavaa.. Mutta jos erotaan niin pahoin pelkään että miehellä/lapsen isällä ei ole ainakaan pitkäikäistä tulevaisuutta. Moni tuttavapiiristä ei varmaan uskoisi tätä todeksi, kyseessä sosiaalinen, charmatti, menestynyt mies...

Kiitos kaikille jotka tänne olette kirjoittaneet. Itku tuli kun noita tarinoita luki. Itse myös alkoholistin tytär ja nyt vaimokin. Jotenkin sitä lakkaa arvostamasta itseäänkin ja miettii miksi omille lapsille aiheuttaa saman minkä itselle. Isäni on kuollut ja asiat jäivät puhumatta. Mies suuttuu jos hänelle yrittää puhua eli liikaa vaikenemista. Itse olen ylipainoinen sillä äidin ratkaisu kaikkeen pahaan mieleen oli ruoka. Tämän onneksi onnistuin katkaisemaan enkä ole lapsilleni siirtänyt tätä jatkuvaa puputtamista. Itse en myöskään syö enää koko aikaa mutta jatkuvan stressin takia paino ei myöskään laske. Mieheni juo vain olutta ja se sai minutkin vähättelemään ongelmaa. En kiinnittänyt siihen aluksi huomiota, määrät pysyivät kohtuullisina ja sitten kun eivät pysyneet niin alkoi piilossa juominen. Helpotti lukea että muillakin alkoholistien puolisoilla raivoa vihaa ja ajatuksia että tekisi mieli käydä päälle. Myös meillä ollut pahoja riitoja. Rakastan miestäni kun hän on selvinpäin ja hän olikin juuri yli vuoden juomatta. Töiden loputtua alkoivat määrät taas vähitellen lisääntymään ja kesä mennyt niin että lähes joka päivä juonut vähintään muutaman oluen. Tuntuu raivostuttavalta että paluu entiseen taas edessä. Mies itse ei ymmärrä että niin voi tapahtua vaan kuvittelee kaiken olevan kontrollissa. Itse olen niin väsynyt tähän kaikkeen etten jaksaisi enää. Lapset huolehtii kyllä. Päivät pystyy olemaan selvinpäin, samoin kun jonnekin meno ja hoitaa sovitut asiat. Siksikin tuntuu pahalta edes sanoa sanaa alkoholisti kun minulle se alkoholistin tyttärenä merkitsee sammumista eteiseen ja monen päivän viinanhuuruisia putkia. Tuntuu jotenkin typerältä lähteä tätä edes kenellekään puhumaan kun asenne on se että jos mies ottaa muutaman oluen illassa niin se on ihan normaalia. Niinkuin monella muullakin itsellä juominen jäänyt kokonaan, eikä huvita myöskään hakeutua paikkoihin joissa muut juovat

Hei,

Luin näitä ja ajattelin kysyä ihmisiltä onko se huolestuttavaa. Kun parempi puolisko haluaa joka päivä alkoholia, sanoo ettei kestä olla kanssani selvinpäin. Joka kerta jos sanon varovasti, että olen huolissani alkoholin käytöstä. Joka kerta seuraksena on valtava suuttumus, huuto että olen kamala ihminen enkä rakasta yhtään kun väitän alkoholistiksi. Kun yritän sanoa etten väitä alkoholistiksi vaan että olen huolissani, saan kuulla että ihmiset käyttää normaalisti näin alkoholia ja kuka ei muka halua vetää päätä sekaisin jos on mahdollisuus. 

Taustalla on paljon eri asioita jotka vaikuttavat tilanteeseen mihin ollaan tultu, mutta en itse voi hyväksyä että lähes poikkeuksetta joka päivä on saatava alkoholia. Ja jos alkoholia ei ole tarpeeksi saan paskaa niskaan, ja välittömästi illalla jos alkoholi loppuu kesken, kuulen että nyt ollaan niin masentuneita ettei auta kuin mennä nukkumaan. Jos alkoholia on paljon, minulle sanotaan ettei kaikkea alkoholia aiota juoda. Kuitenkin ainoa joka pysäyttää juomisen, on juotavan loppuminen tai niin kova humalatila ettei vain pysty juomaan enempää.

Onko minulla aihetta huolestua? Samaa on jatkunut yli vuoden, ja koko ajan vaikuttaa että sama vanha määrä ei enää riitä. Olen koittanut puhua asiasta vain muutaman kerran, mutta se johtaa niin pahaan sanaharkkaan etten enää edes uskalla kysellä.

Enpä tiedä mistä aloittaisin. 

Olemme molemmat päälle 30v, minä enemmän elämää kokenut. Mies juo nyt kolmatta viikkoa putkeen, ensimmäistä kertaa näin paha. Yleensä menee neljän päivän vapaat suhteella 3 kännissä yksi vapaalla, ja toki jos vapaata on niin viikon putket ovat normeja. Mihinkään ei voi mennä, jos ei ole mahdollisuutta ottaa. Ei treffeille, ei matkoille, road tripistä puhumattakaan. Pari kertaa ollut putkassa, mutta poliisit on sikoja kun syyttä suotta vievät. Näin hänen mielestään. Aina on hyvä syy juoda, oli se hyvä asia tai negatiivinen asia. Ei tarvitse olla asiaakaan, tylsyyskin käy kun ei ole muutakaan. Olin etä-vanhempi aiemmasta suhteesta olleelle lapselle vuosia, nyt ammattikouluun pääsi ja halusi muuttaa luokseni. Tänään meillä on lennellyt kaukosäätimet, paiskottu ja hakattu ovia, huudettu. Onneksi teini pelaa kuulokkeet päässä eikä rekisteröi. Mies mulle ilmoitti humalassa, että suhde oli tässä. Katsoin silmiin ja otin sormukseni pois. Syy tälle raivolle oli, että halusin katsoa elokuvaa telkkarista, kun hän halusi kuunnella musiikkia (örinäheviä klo 22 jälkeen volumit kaakossa). Itse ollut mustikassa koko päivän ja grillasin ystävän kanssa, mistä päästään nyt seuraavaan syyhyn: en jaksanut syödä grillimakkaran jälkeen hänen tekemää ruokaa. Siitä paiskottiin jääkaapin ovea. Sanoin, että pelkään olla hänen seurassaan, ja tarkoitin sitä. En fyysistä väkivaltaa, vaan tuota riehumista. Sitä, että joudun soittamaan poliisit tai anopin paikalle, ja lapsestani tehdään lasu. Itse en huuda, ehkä kerran vuodessa tulee mitta täyteen ja korotan ääntäni. Tiukasti sanoin kyllä, että nyt menet rauhoittumaan.

Hän pystyy olemaan selvinpäin kuusi päivää putkeen kun on töitä, tai sitten useamman viikon kun pistää korkin kiinni. Koskaan en silti voi mitään suunnitella, kun en tiedä koska ratkeaa taas. Saattaa yhtäkkiä lähteä mökille, normaalissa suhteessa asiasta kai sovittaisiin? Meillä lukee perhekalenteriin aamulla merkittynä "mökillä" eikä asiasta puhuta. No, ei sitten mennä minnekkään tai tehdä mitään yhdessä. Kiire juomaan. Kaikki sosiaaliset suhteet hänellä on alkoholin ympärillä, eikä kovin moni hänen viesteihinsä ilmeisesti enää edes vastaa. Tämä tietysti puretaan kiukkuna minuun, ja taas on hyvä syy juoda.

Hän kovasti haluaisi lapsen. Sanoin, että asioiden on muututtava, ja vuoden hän näyttikin olevansa erilainen mies. Lopetti kirkkaat kun tuli kiukku ja otti paremmin huomioon. Rakensi suhdetta poikaani ja joikin vähemmän. Heti, kun ehkäisy jätettiin, homma lähti lapasesta. Nyt kadun. Selibaatti on varmin ehkäisykeino, mitä tulen käyttämään ennen kuin pystyy ryhdistäytymään. Jos sitä suhdetta nyt ylipäätään enää on. 

Enpä tiedä jaksaisinkokaan vauva-arkea alkoholistin kanssa. En usko ainakaan. Yksin pärjäisin, olen ennenkin pärjännyt, mutta nyt on talo ja kaikki. Vuosia kankkulan kaivoon.

Puhua ei voi, terapiaan ei voi mennä. Ei suostu kumpaakaan.

Voimia kaikille. 

Tätä suhdetta kesti 7v. Päihteiden käyttöä ollut alusta asti, mutta kuten tavallista, miehellä tahti kiihtynyt ja minulla lasten myötä rauhoittunut. Suhde on useasti ollut poikki. Erot kesti viikosta kahteen ja usein ne alkoi petetyistä lupauksista tai juova osapuoli teki riidan tyhjästä.

Nyt mennyt pari vuotta ilman eroamisia. Kuvittelin että meillä menee hyvin, ainoastaan juominen otti päähän. Mutta tulevaisuus kannatteli, suunniteltiin kesää ja remontteja yhdessä.

Yhtäkkiä miehen luottamus minua kohtaan romuttui, hänestä tuli mustasukkainen, huoritteli minut ja velloi itsesäälissä. Ei auttanut vakuuttelut siitä, miten paljon rakastan häntä ja yhteisiä lapsia. Sain kuulla hänen nuoruuden panonsa ja suhteensa, mutta en käsittänyt että jos kerron omistani, niin minä ole iljettävä huora. En tuolloin tajunnut, että asiat joita on tapahtunut ennen meidän tutustumista, voisi romuttaa toisen itsetunnon lopullisesti. Minä olin edelleen pettäjä, kertoi lapselleni miten on miehiä joka nurkalla, myös muut ihmiset sai haukuista ja uhkailuista osansa.

Mies ilmoitti että haluaa erota. Järjesti asunnon saman päivän aikana. Eron syy on vaihdellut useita kertoja. Lähtöpäivänä se eron syy olin minä. Myöhemmin hänen omat solmussa olevat ajatukset, nykyään vakuuttelee että suhteemme oli niin riitaisa eikä hän halua riidellä.

Olen tullut siihen tulokseen, että hän riitelee edelleen päänsä sisällä. Kyllä alkoholisti keksii syyn juoda. Itsellä romuttui koko elämä, matto vedettiin jalkojen alta. Hän on hyvä mies, mutta päihdeongelmainen. Hän on hoitanut lapset hyvin, mutta omaa lapsen tasolle jäänyttä mielenterveyttään hän ei ole valmis hoitamaan...

Olen miettinyt, että oliko se enemmän läheisriippuvaisuutta vai rakkautta, ja edelleen tulen siihen käsitykseen että rakastin ja rakastan edelleen. Valitettavasti toista ei voi parantaa ja joudun todella tehdä töitä itseni kanssa, että tästä joskus eheyden. Olenhan huomaamatta alkanut elää hänen kauttaan. Se tässä kai satuttaa, kun oma läheisriippuvainen kontrollifriikki ei pysty hallita toisen tekoja ja ajatuksia. 

Molemminpuolista rakkaudesta ja ikävästä on kerrottu myös tämän eron jälkeen. Nyt ajattelen että suurinta rakkautta on päästää irti... ja hänen rakkauteen uskon, jos hän joskus itse haluaa raitistua.

Olen ollut parisuhteessa yli 11 vuotta päivittäin alkoholia käyttävän miehen kanssa. Aluksi se ei häirinnyt, koska hän käyttäytyi hyvin hoitaen työt, kodin ja parisuhteen. Joka ilta klo 21 napsahtaa kaljatölkki oli sitten arki tai viikonloppu. Hän juo arkena 10 olutta ja viikonloppuna jopa enemmän. 7 kaljan jälkeen alkaa rähinä vaikka talouspaperirullasta ja se on pidemmän päälle raskasta. Hän hoitaa työnsä, mutta on aina väsynyt. Valvoo myöhään ja menee suoraan töistä tultua nukkumaan. Hän ei hoida kotitöitä eikä tunnu edes kiinnostuvan mistään muusta kuin nukkumisesta, juomisesta ja videoiden katsomisesta. Surullista tässä on se etten tunne eläväni hänen kanssaan. On raskasta olla parisuhteessa ilman mitään seksielämää jo yli 8 vuoden ajan. Häntä ei yhtään kiinnosta. Mielestäni tämä ei ole kunnon parisuhde.

Tämä viimeisin kommentti sai minutkin kirjoittamaan, koska on niin lähellä omaa elämääni. Viimeiset 1,5kk on mennyt nenänvalkaisuviikoilla, mutta joka päivä hetkittäin onnellisuuden keskeltä mietin, että mikä sen muuttaa. Ja tunnemylläkkähän sen muutti.

Olen niin väsynyt elämään viinan varjossa jatkuvasti väsyneen, terveysongelmaisen ja aina ihan äärimmäisyyksissä olevan tyypin kanssa. Pelossa, että milloin hän menehtyy, tulee joku kohtaus, todetaan syöpä tms. Hän on elämäni rakkaus ja yhteistä taivalta on parikymmentä vuotta.

En ole halunnut toivoa lapsia, mutta parempaa tulevaisuutta toivon kyllä. Oi sitä ilon ja onnen aikaa, mitä sai elää viimeiset viikot. Mitähän tästä eteenpäin?

Olin kirjoittanut tänne viime vuonna, että erosin miesystävästä. Eihän siinä mennyt pitkään, kun unohdin suhteen huonot puolet. Tavattiin ja juteltiin ja taas singahti suhde käyntiin. Sama ralli jatkui sitten. Läheisyyttä ei vain enää ollut ja väsyin siihenkin. Vaan melkein meni vuosi ja taas sain riuhtaistua itseni irti. Nyt oikeasti lopullisesti! Ihmeekseni olen vain havainnut, että olen alkanut viihtymään erään alkoholin suurkuluttaja- ystäväni kanssa ja vain naureskelen hänen jutuilleen juomisesta. Onko ihminen oikeasti niin tyhmä olento, että voi toistaa samaa virhettä mahdollisesti uudestaan? Miten ihmeessä saan itseni pidettyä sinkkuna, kun olen niin kovasti ihmisiin kiinnittyvää sorttia aka läheisriippuvainenko? 

Heips, tässä makaan sängyllä pimeässä poikaystävän porukoilla, poikaystävän siskon huoneessa ovi lukittuna, sillä en halua että känninen poikaystävä tulee puhumaan mulle kun juuri teki paskasti. Olen 21v nuori nainen ja suhdetta takana vasta 2,5v. Kumppanilla jo juuri ennen seurustelua alkanut alkoholismi, joka on jatkunut koko suhteen ajan. Ollaan vanhoja yläastekavereita, joka tekee hänestä vielä rakkaamman kun luulettekaan. En muista kesän jälkeen viikkoa, jolloin hän ei olisi juonut 1-3 kännit. Tätä pahinta aikaa on jatkunut 6kk. Meidän yhteinen aika ja parisuhde on lähes täydellistä kun hän on selvinpäin. Alkoholi on ainoa ongelma. Mä oon ekaa kertaa ikinä miettinyt itse tosissani eroa, mutta se tyssää aina siihen kun meillä onkin niin ihanaa yhdessä hänen ollessa selvinpäin. Rakastan häntä niin paljon. Poikaystäväni käy viikottain päihdepsykologilla, mutta se ei tunnu auttavan mitään. Meillä on yhteinen kämppä, mutta hän asuu oikeastaan enimmäkseen porukoillaan, koska työ on toisessa kaupungissa kuin meidän koti. Olemme siis oikeastaan olleet vaihtelevasti etäsuhteessa vähän aikaa, ja se tulee jatkumaan. Appivanhemmat kertoivat, että tällä viikolla hän on juonut viitenä iltana jotain. Pahinta tässä on vielä se, että poikaystävällä on diabetes 1, niin totta helvetissä hänestä automaattisesti kaikki huolehtii kun on ympäripäissään. Kaksi kertaa tämän syksyn aikana joutunut hirveän kännin takia ambulanssilla sairaalaan. Tahtoisin luottaa että hän vielä joskus raitistuisi ja saisimme suunnitella tulevaisuutta, häitä ja lapsia yhdessä. Mutta kuitenkin nyt on enemmän ollut mielessä ajatus, että en mä voi tässä odotella että raitistuu, sillä mä en halua alkoholistin kanssa tulevaisuutta ja perhettä perustaa.

Tiedän, mikä olisi oikeasti se oikea ratkaisu, mutta tämä on niin helvetin vaikeaa.

Hei, nämä kommentit ovat jotakin sellaista luettavaa, että piti kerätä itseni moneen kertaan, että uskallan oman näkemykseni tuoda esille juovana alkoholistina. Kaiken aluksi haluan tuoda esille sen, että en todellakaan vähättele alkoholistipuolisoiden tai perheenjäsenien kokemuksia, päin vastoin. Nämä tarinat todella ravistelee minua, alkoholistia. Olen siis alkoholisti, alkoholisti monesta syystä. Mutta tällä hetkellä pystyn näkemään sen, kuinka puolisoni ja lähipiirini kärsii sairaudestani. Päivittäiset kommentit kyvyttömyydestäni hoitaa arkisia asioita tai kyvyttömyydestäni rakastaa toista, ovat sellaisia kommentteja mitkä ruokkii juopon juomahaluja. Ja kyllä, te raittiit puolisot teette aivan oikein arvostellessanne meidän kykenemättömyyttä toimia arkielämässä ilman viinaa. Se arvostelu ei auttanut minua hoitoon, kuten ei mikään muukaan vastoinkäyminen elämässäni. Vasta se oivallus, että MINÄ ITSE voin ainoastaan vaikuttaa loppuelämääni on ollu ratkaiseva tekijä siinä, että olen hakenut sairauteeni apua. Häpeän, ja vihaan itseäni ajatellesani mitä olen aiheuttanut lähipiirilleni, mutta koitan parhaani mukaan ajatella asian niin, että nyt vihdoin sen huomaan ja teen asiaan korjausliikkeen. Meillä ei ole lapsia, ketkä olisivat joutuneet sijaiskärsijöiksi, mutta puolisoni on kärsinyt sairadaudestani senkin edestä. Hävettää tätä kirjoittaa ja avata tuntemuksiani, mutta koen että nyt jos joskus minulla on korkea aika katsoa onglmaa silmästä silmään ja myöntää, että alkoholi ja minä ja sairauteni ollaat juurisyyt parisuhteessa ilmeneviin ongelmiin.

Mieheni alkoholismi on vienyt hänet nyt täysin ja yritän irrottaa. Olen jo vuosia ollut se kyttääjä ja rajojen asettaja. Joskus ne ovat toimineet, yleensä eivät. Kerään hänen pettämistä lupauksista itselleni katkeruuden pankkia ja oikeasti välillä ihmettelen miksi hän ei tajua miten hän minua loukkaa. Odottelen anteeksipyyntöjä ja muutosta, mutta nyt ollaan menty jo sen rajan yli, ettei mitään noistakaan valheellisista löpinöistäkään ole edes tulossa. Mies on juonut kohta kuukauden putkeen, ehkä pari selvää päivää. Selvänäkin päivänä hän sanoo, että pelottaa kun voisi taas vaan juoda. Eilen oli tuo päivä, tänään hän on jo kännissä. 

Kännissä ja krapulassa hän on nykyään uhmakas, ärtynyt, ja millään ei ole väliä edes silloin. Hän ei halua minulle puhua oloistaa, tunteistaan, unelmistaan, ei mistään. Hän juo kavereiden kanssa kuin jokin teini, kotona kuulemma ahdistaa. Annan hänen mennä, koska enää en jaksa kytätä. Aivan sama kunhan ei lapsen edessä sekoile, minulle hän sekoilee. Varsinkin jos kehtaan hänen juomisestaan sanoa. 

Olemme tähän olleet menossa jo vuosia, se on ollut selvää. Jostain luin, että alkoholistin kanssa on kaksi vaihtoehtoa; joko menet showhun mukaan ja luovit siinä aallokossa tai sitten jatkat omaa elämää. Alkoholisti vie kaikki läheiset mukanaan syvimpään helvettiinsä.

Ei ole helppoa, kun rakastaa sitä jotain siellä takana. On meillä ollut tosi hauskaa yhdessäkin juoda. Muistot yrittävät luoda uskoa parempaan mutta nykyhetki ja teot osoittavat toiseen suuntaan. Nyt on lähdettävä! 

Tuntuu, että alkoholistipuolisosta on vielä vaikeampaa irtautua, kun mies on selvinpäin fiksu ja lempeä, ongelma ei ole vielä paisunut ainakaan mielestäni mahdottomaksi (ei väkivaltaa, ei juo väkeviä, ei juo seurassani yms.) ja huomaa pieniä askeleita muutosta kohti. Esimerkiksi päihdetyöntekijällä käymisen ja uusia kokeiluja rikkoa vanhoja tapoja. Tämä yksinäisyyttä pelkäävä, liian vastuuntuntoinen ja ihmisiin sinisilmäisesti uskova likka tulkitsee tilannetta niin, että muutosta kohti ollaan menossa. Jonka jälkeen hän saa sadantuhannen kerran pettyä ja todistaa rakkaan ihmisen vaipumisen yhä uudelleen pimeään ja alkoholista kosteaan kuoppaan. En minä sellaista muutosta tarkoittanut! Toki ei kukaan yhdessä yössä muutu, mutta tätä touhua olen katsonut jo parisen vuotta, eikä loppua näy.

Ehkä lähtemällä en pelkästään pelasta itseäni, mutta samoin hänet. Ehkä hän voi eri tavalla havahtua alkoholiongelmaan ja ihan omassa rauhassa ja omassa tahdissa lähteä purkamaan tilannetta, ilman vieressä tuomitevaa puolison katsetta. Tai sitten hän vaipuu syvempään masennukseen ja kadottaa syyn olla juomatta. Mistäs minä tiedän, sen vaan tiedän, että oman mielenterveyden tässä on pelastettava. 

No niin. Nyt olemme siinä pisteessä että puolisoni uhitteli itsetuhoisilla ajatuksilla ja poliisi otettiin soppaan mukaan ensi kertaa. Aseet lähti kaapista veks. 

Puoliso läksi taksilla ja sitä ennen oli laitellut hyvästely viestejä. 

Taksilla olikin menty baariin tienaamaan lisää. Kotona oli jo vahvat pohjat otettu. Poliisi kertoi puolison löytyneen ajotieltä konttaamasta kotiin päin.

Olen ollut todella sokea. 

Ensi viikolla varattu aika lääkäriin ja psykologille. 

Tässä tulee minulle nyt tilaisuus tarkastella omia toimiani tarkemmin. Ajatus tuntuu raskaalta ja kipeältä, isona möykkynä joka itkettää. 

Olemme olleet 32v aviossa ja meillä on kaksi aikuista poikaa,pojat tulivat tuekseni eilen ja siitä olen iloinen. Sain myös kuulla heiltä asioita juomiseen liittyen,joista en ole ollut tietoinen. Puolisoni yritti vetää poikansa mukaan salailuun jo 15v sitten. 

Mikä teki minusta sokean tälle asialle? En pystynyt puuttumaan niihin asioihin joilla puoliso yritti saada mukaan salailuun. Oli niin surullista kuulla asiasta ja pyysinkin heiltä anteeksi.

Jaksanko olla tukena puolisolle?

Haluanko olla?

Nimimerkille Liisa ihmemaassa: Jos miehesi haluaa raitistua, lähtee hoitoon niin voit olla tukena. Jos ei halua raitistua, niin jätä se. Parempi olla yksin kuin juovan puolison kanssa.

Hei. Kerron oman tarinani. Olen reilu 30v. nainen ja minulle on selvinnyt hiljattain että miehelläni taitaa olla paha alkoholiongelma. Suhteemme alussa molemmat joimme paljon viikonloppuisin. Jossain vaiheessa kun olimme olleet yhdessä n. 2,5 vuotta ja muutimme omakotitaloon, mieheni alkoi juomaan muutaman oluen aina iltaisin. Olen antanut tämän jatkua sillä ajattelin että on hänen tapansa rentoutua raskaan työpäivän jälkeen. Hän ei myöskään ihan joka ilta juonut sitä yhtä-kahta olutta. Nyt viime joulukuussa meille tuli riitaa sillä hän epäili minua pettämisestä ja haukkui huoraksi yms. Hänellä on kellarissa/autotallissa ns."miesluola" jossa on ruvennut vuoden sisällä entistä enemmän istumaan yksikseen. Riitamme jälkeen sulkeutui sinne, uhkasi itsemurhalla ja joi sunnuntaina itsensä kauheaan kuntoon. Aamulla lähti töihin autolla, ei varmana ollut edes ajokunnossa. Tämän jälkeen olen huomannut hänen silmistään usein että on ottanut muuta kuin kaljaa - eli vahvaa viinaa, arkisinkin. Ottanut kovasti päähän, mutta en ole uskaltanut sanoa asiasta koska siitä syntyy ihan kauhea riita ja vika on tietenkin minussa. Pari kuukautta takaperin meille tuli kauhea riita kun kysyin juomisesta. Taas mies lähti autotalliin miesluolaansa ja uhkasi tappaa itsensä hyppäämällä läheiseen jokeen. Lähdin nukkumaan, mutta pelon vuoksi menin kuitenkin tarkastamaan tilanteen. Mies oli sammuneena enkä saanut häntä hereille. Katsoin että hengittää ja käänsin kyljelleen. Seuraavana päivänä, siis ihan iltaan asti, mies oli aivan sekaisin. Ihmettelin tilannetta, että onko juonut lisää sillä aikaa kun kävin ulkoilemassa, mutta selvisi että oli lyhyessä ajassa edellisyönä juonut raakaa viinaa niin paljon että oli ollut ilmeisesti alkoholimyrkytyksen alaisena. Jos olisin tiennyt, olisin soittanut yöllä ambulanssin. Mies oli vielä maanantai aamulla niin sekaisin että en päästänyt häntä auton rattiin ja töihin. Käskin soittaa että on kipeänä. Kävin miesluolan läpi ja löysin pahvilaatikollisen viinaa jota mies on tilannut postitse minun tietämättäni. Vein viinat pois ja piilotin. Keskusteltiin mieheni kanssa ja hän lupasi lopettaa juomisen. Pari viikkoa kului ja luulin tilanteen helpottaneet kunnes huomasin että on löytänyt mun piilottamat viinat ja juonut ne kaikki - kaikki! Sanoi että saa paremmin unta kun juo iltaisin. Miehellä todettiin joulukuussa keskivaikea masennus ja minulla myös - johtuen tästä kaikesta - helmikuussa. Juominen jatkuu edelleen. Kaikki viikonloput on aivan kännissä ja valehtelee että on juonut vain pari kaljaa. En tiedä miten kauan jaksan. Lapsuuteni olen elänyt alkoholistiperheessä jonka vuoksi tilanne ahdistaa. Mieheni on alkanut ällöttämään minua kännissä ja krapulassa. Istun kaikki vapaat yksin ja vahdin alakouluikäisiä lapsiamme kun iskä juo "vähän" kellarissa. En tiedä mitä tehdä.

Lisättäköön vielä että olemme olleet nyt 12 vuotta yhdessä ja mieheni on selvinpäin täysin eri ihminen ja lapsista huolehtiva. Itse otan enemmän alkoholia vain satunnaisesti kun on vaikka naiskavereiden kesken illanviettoa. Mieheni masennus todettiin joulukuussa sillä pakotin hänet juttelemaan työpsykologille. Ei kuitenkaan itse halunnut jatkaa hoitoa, sillä hänen mielestään psykologit on tyhmempiä kuin hän itse. Itse olen saanut apua ja aloitan pian psykoterapian lapsuuden traumojen vuoksi, jotka nousseet pintaan tämän kaiken keskellä. 

Olen ollut yhdessä kumppanini kanssa viisi vuotta. Alkoholi on aina kuulunut suhteeseemme, ja olemme juoneet enemmän ja välillä vähemmän. Kuitenkin noin vuosi sitten päätin lopettaa alkoholinkäytön kokonaan, koska en nähnyt enää järkeä juomisessa. Ilmoitin kumppanilleni, että hän saa käyttää alkoholia jatkossakin, mutta itse asiassa hänen kulutuksensa on vain lisääntynyt sen jälkeen, kun minä lopetin. Olen huomauttanut hänelle asiasta ja viimeisin riita meille tuli siitä, kun tulin iltavuorosta kotiin ja hän sammui ruokapöytään. Sanoin, että tällaisesta en tykkää yhtään! Nyt pääsiäisenä onkin ollut hyvä syy tissutella monena päivänä. Auta armias, jos huomautan hänelle asiasta, sillä olen moralisoiva nalkuttaja, jolla ei pitäisi olla oikeutta sanoa mitään, koska olen entinen alkoholin käyttäjä. Muuten ihana ihminen, jota rakastan kovasti ja haluan olla hänen kanssaan. Olen huolissani hänestä.

Miten teille kävi? Olet onnekas kun et ole tehnyt hänen kanssaan lapsia. 

Itse ihastuin vuosi sitten mieheen, joka ei edes yrittänyt peitellä sitä, että juo. Mutta vasta nyt olen tajunnut kuinka paljon. Sairasta. Ei voi kun ihmetellä miten paljon joku voi inhota itseään, jos pystyy juomaan niin paljon. Juo joka perjantai ja lauantai ja ainakin toisena päivänä ihan täyskänniin. Viikollakin juo ja selittelee sitä sillä, että omat hommat kotona niin stressaavia, että joutuu ottamaan muutaman kaljan. 

No itse en juo juuri ollenkaan, eli ollaan ihan match made in heaven. Juon hyvässä seurassa, hän yksin. Pahinta on se, että näen hänet nykyisin heikkona, enkä miehenä joka pystyy olla myös tukena minulle. 

Sinun tarinasi pysäytti minut tajuamaan, etten halua itse huomata hukanneeni suhteeseen enää yhtään kauempaa niin, että joutuisin vielä vuosikymmenen jälkeen miettimään missä olen. 

Alkoholistin voi pysäyttää viemällä häneltä kaiken sen rakkauden ja hyväksynnän mistä nauttii. Eli lähden suhteesta ja ilmoitan, että tilanne ei muutu niin kauan kuin viina menee itseni edelle. Toivon, että olet jo hokannut tehdä itse samoin. 

Olen itse hoitoon hakeutunut alkoholisti, tarkoituksena raitistua. Kamalia juttuja kyllä, vaikken tunne teitä sain vähän lisää tukea päätökselleni. Sellanen vinkki, että krapula kestää 1-2 viikkoa ja sen aikaa tekee pirusti mieli juoda ja kaikki harmittaa.

Jos saatte noi juopot olemaan sen 2viikkoa selvinpäin niin ehkä ne huomaa miten kivaa elämä on ilman ja hankkii itselleen apua (itsestään harva raitistuu). 

Yhdessäoloa yli 20v, ei lapsia. Ollaan naimisissa. Vuosia käytettiin molemmat alkoa, aika runsaastikin. Nyt olen ollut absolutisti toista vuotta. Mies juo päivittäin. Hän ei huolehdi itsestään, hygieniastaan. Käy sentään töissä. Taloudellisesti pärjätään hyvin.

Mä olen tämän mahdollistanut, tiedän. En halua häntä enää seksuaalisesti. Haisee pahalta ja erektiovaikeuksia alkaa olemaan. Mitään ei jaksa tehdä, (kylläkin aina laiska ollut ) . Mä hoidan kodin, talousasiat, omat asiat, hänen asiat. Väkivaltaa ei ole. Häntä ei kiinnosta lopettaa juomista. Joskus sanoo, ettei pysty lopettamaan vaikka haluaisikin, tiedä sitten kummasta kiinni. En enää tiedä, rakastankokaan enää. Hän sanoo rakastavansa yli kaiken mutta käytös antaa ymmärtää muuta. Vai onko tuo tyypillistä, että ei vaan kykene muuhun? Mitä pitäisi tehdä? Erota? Miten hänen saisi tajuamaan tilanteen? Nalkutus kun ei kannata. Kauniisti puhuminen ei johda mihinkään. Jos sanon lähteväni, hän sanoo, että lähe sitten. 

Minua huolestuttaa omakin käyttäytymiseni alkoholistin puolisona. Ollaan oltu 4 v yhdessä ja eilen oli meidän ensimmäinen hääpäivä. Mies olikin lähtenyt Kanarialle kaverinsa kanssa ja vietti hääpäivämme siellä juhlien. Itse olin toivonut töistä vapaata tuolle päivälle ja järjestänyt lapsen hoitoon.

Olemme olleet todella läheisiä kaikin puolin ja meillä on ollut ihanaa yhdessä, vietämme paljon aikaa kahdestaan ja pidetään hauskaa sekä tehdään arikisia asioita yhdessä nauttien.

Olen niin pettynyt ja surullinen ja hämmentynyt, kuinka päihteet muuttavat toista ihmistä. Siksi minunkin on vaikeaa hillitä itseni tilanteissa, kun puoliso alkaa syyttelemään, haukkumaan ja käyttäytymään uhkavaasti yhtäkkiä, vaikka aikaisemmin olisin hänen sanojensa mukaan ainoa tärkeä asia hänen elämässään. Hän usein sanoo, että hänelle on tärkeintä vain se, että tekee minut onnelliseksi. Kuitenkin, hän satuttaa minua aina uudestaan ja tuntuu että olen aina uusien toiveajattelujen jälkeen taas pettyessäni surullisempi. Huomaan itse raivostuvani tilanteissa ja huutavan hänelle, nyt viimeksi huusin häpeäväni häntä ihmisenä. Hän tukisti ja löi ja haukkui huoraksi, olen kuulemma hyväksikäyttänyt häntä. Jatkuva mustasukkaisuus vaikka mihinkään ei ole aihetta, olen 100 % uskollinen puolisolleni.

Tätä samaa on jatkunut koko yhdessäolon ajan, välillä paremmin ja välillä suuressa tuskassa. Ja rakastan silti häntä niin kovin. Ymmärrän ettei mikään muutu jos hän ei sitä itse halua. Harmittaa se joudunko jättämään hänet ennen kuin mitään mahdollista muutosta tulee tapahtumaan.

Toisten kirjoituksia lukiessa huomasin miten moni vielä koki puolison mukavana selvinpäin. Itse olen ohittanut jo sen ajatuksen. Alkoholisti on suuri lapsi joka haluaa ihailua ja tsemppiä selvinpäinkin. Tarvitsee myötätuntoista tsemppiä vaativista töistä ja ymmärrystä. Mutta itse ei kykene olemaan kellekkään läsnä henkisesti. Lapsille ostaa kalliit luistimet ja sukset ja vie ne kerran vuodessa niitä kokeilemaan ja vuoden isä titteli on omasta mielestä saavutettu. Sitten voikin taas juoda kaljaa ja soittaa kitaraa kun on niin väärinymmärretty parisuhteessa. Seksi ei ukkoa kiinnosta 10 vuoteen, mielummin kourii tölkkiään. Viisi vuotta vielä niin lapset on täysi-ikäisiä, niin sitten voin lähteä. Onneksi tuo sammu tuonne sohvalle niin ei tarvitse itse sinne siurtyä nukkumaan.

Hei! Luin aloittajan viestin ja meitä on niin monta. Minä hullaannuin mieheeni 6v sitten. Olin aiemmin ollut suhteessa väkivaltaiseen juovaan mieheen Enkä todellakaan kuvitellut että vielä joskus olisin suhteessa saati koskisin yhteenkään mieheen. Tämä mies siis tuli ja tavallaan otti minut omakseen. Siinä ei mietitty. Näin että mies joi paljon mutta ajattelin sen liittyvän kesään. Myös Minä aloin juoda. En ole ikinä osannut käyttää alkoholia vaan tapani juoda on holistinen. Olin tuolloin tavatessamme ollut juomatta pidemmän aikaa. Näissä 6 vuodessa on tapahtunut liikaa. Alkoholi on aiheuttanut kamalia asioita. Mies ei kuitenkaan koskaan ole väkivaltainen tai edes ilkeä. Minä en enää juo, hän juo edelleen. En kestä juovaa häntä enää. Toivoisin että hänkin lopettaisi ja voisimme tutustua toisiimme raittiina. Vaikka en juo en toivu koska elän hänen juomisen varjossa. Tekisi mieli kiroilla tähän, "jätä se" on turha huudella ei läheisriippuvainen sitä tee. Toivon että asia ratkeaa itsestään joskus. Ikää tulee lisää elämä menee johonkin. Olisi ihana tehdä yhdessä asioita joita ei voi kun juominen. Umpikuja tämä on. Ei ole kovin todennäköistä että hän ikinä lopettaa, krooninen alkoholisti. Sitten kuolinvuoteellako mietin että olisin voinut elää toisinkin. Pelkuri olen. Halusin jakaa oman tarinani joka voisi olla niin monen muun tarina. Tsemppiä kaikille jotka "elää" juovan kumppanin kanssa. Tää ei ole elämää tämä on hidasta kuolemaa.

Piti vielä mainita se "pari kaljaa" on helvetinmoinen vitsi. Se ei tarkoita ikinä kahta. 

Olen ollut mieheni kanssa 20 vuotta. Pian lapseni syntymän jälkeen näin hänessä ensimmäiset alkoholistin oireet, nykyään hän juo päivittäin nelosolutta ja vahvempaa. Tiedän että hän juo itsensä hautaan ja päätin etten jää häntä hoitamaan eikä kyllä lapsenikaan. Vein lapseni aloittamaan opintojaan toiselle paikkakunnalle parinsadan kilometrin päähän, varmistin hänelle oman asunnon, teimme muuton yhdessä ja autoin alkuun. Tajusin että voin itse tehdä saman. Etsin itselleni asunnon pääkaupunkiseudulta missä sisareni asuvat, hommasin opiskelupaikan ja etsin osa-aikatyön. Nykyisestä työstäni hain opintovapaata. Kun saan uuden työn opiskelemaltani alalta sanon entisen irti. Uusi elämä ja tulevaisuus odottaa.

Lisään vielä että hänessä on paljon hyviä puolia, ja olen häntä rakastanut. Halusin myös että lapsellani on isä. Mutta viime vuosina alkolismi on saanut voiton. Tutkin asiaa paljon, ja olen miettinyt myös hänen lapsuutensa, geeniensä ym. vaikutusta alkoholismiin. Hän ei itse halua ottaa asiaa puheeksi, ja se todellakin menee kaiken muun edelle hänen valinnoissaan. Ymmärrän ettemme voi häntä muuttaa, joten hän voi puolestani elää kuten haluaa, me valitsemme paremman tulevaisuuden. Ehkä olisi pitänyt toimia aikaisemmin, mutta hyvä näinkin.

Selasin eilen hääkansiotamme kymmenen vuoden takaa. Minä niin kauniina, mieheni niin komeana. Rakastuneina ja jännittyneinä. Alttarilla. Lupaamassa toisillemme; "kunnes kuolema meidät erottaa".

Jos silloin olisin tiennyt, miten alkoholi tulee väliimme. Saa aikaan räiskyvät riitamme. Rikkoo lupaukset luottamukselle ja särkee sisimpäni, en olisi luvannut suuria lupauksia. Olisin lähtenyt jo silloin. 
 

En tiennyt...

Tänään olemme tilanteessa, että voin sanoa mieheni olevan alkoholisti. Juominen ei ole jatkuvaa, mutta kun elämässä tulee vaikeita hetkiä, silloin mieheni tarttuu pulloon. Hän kuvittelee, että se ei satuta, kun hän tekee sen nurkan takana. Eikä juo edessäni. Hän kuvittelee, että en haista viinan hajua kun hän tulee autolla hakemaan minua töistä kotiin. Hän kuvittelee, että hän ei ole alkoholisti, koska hän pystyy hoitamaan työnsä ja hän ei lähde baariin asti. Sillä kuvittelmalla on myös toinen puoli. Hän on saanut minut vihaamaan ja halveksimaan. Hän on saanut minut raivoamaan ja huutamaan. Hän on saanut minut murenemaan ja etsimään uuttta suuntaa elämälleni.
 

"Kyllä! Olen alkoholisti! Lopetan nyt alkoholin käytön! " On lause minkä olen kuullut monta kertaa. Tuo lause on yhtä monta kertaa rikottu kuin sanottu. Hän ei ole lähtenyt AA- kerhoon. Hän on suostunut lähtemään parisuhdeterapiaan. Pieni askel kohti omaa raittiutta, jos vain on valmis kohtaamaan oman varjonsa ja tuomaan sen päivänvaloon.
 

En tiedä miten tarinamme jatkuu, sen tiedän millaista tarinaa haluan kertoa ja mihin haluan uskoa...

...tämä ei ole se tarina !!

Olen neuvoton,mieheni saa juoppoputkia ,mutta nyt aikaisemmin harvemmin ,nyt iski juoppoputki ja on juonut 24/7 jo kolmatta viikkoa kokoajan yötäpäivää ,aloitti 3 pulloavotkalla ja siitä jatkanut kaljalla ,on tosi kipeäja juo väkisin ,oksentaa ja juo,voiko Amuulansssin soittaa ,mutta mies on haluton lähtemään,suuttuu jos mainitsen asiasta 

Olen neuvoton lähteäkkö vai yrittääkö vielä auttaa olemme seurustelleet 5 vuotta puolison kanssa hän on aina juonut ja jo alusta asti olin kuskina koko ajan loppu peleissä tajusin vuoden jälkeen että olen vain kuski ja kaljan kärrääjä se ei ollut alussa joka päivästä mutta nyt jo 3-4 vuotta se on ollut joka päiväistä 1 kahdessa viikossa menee 2-5 kaljalla jos ei ole rahaa muuhun niinä öinä vieroitus oireet on niin pahat että mies näkee unisena harhoja heräilee hiestä märkänä ja syö kun hevoinen kun muuten syö ihan olemattoman vähän. Päivittäin lainaa rahaa läheisiltään kaljaan kaljaa menee päivittäis arkisin10-18kpl pe-la 24kpl humalassa hän muuttuu ja monesti on väkivaltainen ja ihan eri ihminen. 4 vuoden aikana on tehnyt töitä noin puolen vuoden aikana 3 eri työpaikoissa mitkä on loppunut tai on lopettanut alkoholin takia kun ei ole aikaa juoda tai ei jaksa käydä töissä kun on aamuisin niin vösynyt eilis illan kännien takia välillä käyttää jopa minua tekosyynä että minä olisin sairas ja tatvitsen häntä vaikka itse käym töissä normaalisti. Sattuu kun näkee että itselle rakas ihminen pilaa oman elämänsä ja kukaan muu läheinen ei auta vaan uskoo kaikki selitykset yleensä minä joudun maksamaan yhteiset asiay vuokran sähkön ja aina kaiken ruuan taloon kaikki talossa oleva omaisuus on minun koska miehellä ei ole mitään omaisuutta kun kaikki menee alkoholiin. Omat voimat alkaa olemaan nollassa joka päivä toivon että toinen ei joisi tai jos juo niin odotan kello kädessä että kello olisi yhdeksän eikä haluisi enään hakea lisää. Arvostusta ei ole yhtään huutaa haukkuu päivittäin.