Olet täällä

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy sivustolle, jotta voit käyttää kirjanmerkkejä

Olenko alkoholistin puoliso?

Julkaistu 8.6.2017

Haluan kirjoittaa elämästäni, josta en ole puhunut rehellisesti koskaan kenellekkään. Pidän yllä kulissia mukavasta elämästä ja parisuhteesta, mutta toivon että uskaltaisin näyttää tämän tekstin joskus jollekkin, edes miehelleni. Alettiin seurustella vajaa 15 vuotta sitten parikymppisinä. Näin jälkikäteen mietittynä mieheni joi jo silloin reippaasti, mutta kai se kuului nuoruuteen. Olin usein kuskina ja hain miestäni töitten jälkeen baarista, mutta silloin ei vielä ollut asiasta suuria riitoja, koska olin syvästi rakastunut. Seksiäkin meillä oli, mutta sekin loppui kun en halunnut mieheni enää koskevan minua kännissä, halusikohan hän minua edes selvänä, sitä en edes muista, koska viimeisen kymmenen vuoden aikana sitä on ollut pari kertaa.

Tällä hetkellä alkoholi säätelee minun elämää, olen alkanut inhota miestäni humalassa. Kyttään hänen tekemisiään ja pelkään milloin juominen alkaa. Saunan lämmitys, autotalliin meno, juhlapyhät, lomat, ulkomaanmatkat jne. on varmoja merkkejä, että silloin lähtee, ei niistä tarvitse edes minulle ilmoittaa. Olen alkanut vihata juhlapyhiä ja viikonloppuja jos mieheni on vapaalla. Hän on arvostetussa työssä ja paljon pois kotoa. En edes tiedä miten paljon silloin juo, koska niistähän ei puhuta ja hermostuu jos kysyy. En oikeestaan tiedä hänen reissuista paljoakaan.

Silloin kun hän on poissa niin elän omaa elämää rauhassa. On kiva sopia kavereitten kanssa menoja, kun tiedän ettei alkoholi pilaa niitä tai kukaan ei makaa kotona sammuneena tai krapulassa. Saatan käydä myös itse baarissa, koska ei tarvitse kytätä tai hävetä toista, itse osaan nykyisin ottaa vaan muutaman. Mieheni taas saattaa ottaa esim. "saunaoluet" ja kun minä hermostun niin siinä on syy lähteä kapakkaan, kun ei kestä nalkuttavaa akkaa. Aina vika löytyy jostakin ja on hyvä syy juoda.

Nyt ollaan siinä pisteessä, että ainoa minulle tärkeä juhla joulu on pilattu myös juomalla. Juominen on mennyt myös siihen, että lähes aina juodaan itsensä sammuksiin, viimeksi pari päivää sitten naapurin lakkiaiset kesti pari päivää, en tiedä edes missä oli, koska sammui kotiin ja lähti aamulla ulkomaille työreissulle ja emme ole tuttuun tapaan pitänyt yhteyttä, kotiutuu sitten huomenna ja esitetään normaalia.

Olen niin kyllästynyt elämään alkoholin sanelemana! Välillä piileskelen verhot kiinni kotona tai valehtelen olevani kipeä kun en ilkeä sanoa kenellekkään etten tiedä missä mieheni on. Välillä en viitsi mennä kauppaan, kun hävettää jos mieheni örveltää kaupungilla. Olen joskus kuvannut hänen käytöstä kun saapuu sekaisin kotiin ja meinaa sammua pöntölle, sain kuulla olevani apina ja hän sylki naamalleni, mutta sekin oli minun vika kun olin mennyt kuvaamaan, vaikka näytin videon mieheni selvittyä.

Muutaman kerran olen kuullut olevani ruma lehmä ja riidat on mennyt käsirysyyn saakka. Tosin mieheni ei lyö, mutta minä en enää hillitse itseäni. Olen sanonut monesti, etten hillitse enää itseäni jos minulle valehdellaan ja mussutetaan humalassa. Mutta minä olen kuulemma se joka hoitoa tarvitsee. Olen myös luvannut mennä hoitoon jos hän keksii paikan, jossa alkoholin kyllästämien idioottien puolisoita hoidetaan.

Tämä on niin vaikeaa, koska rakastan miestäni selvänä, mutta olen oikeasti alkanut inhota humalassa. Hän ei ole kännissä pahapäinen, mutta ei oma itsensäkkään. Juodessaan muuttuu liiankin sosiaaliseksi ja on koko ajan äänessä, olipa tilaisuus mikä tahansa. Juominen ei aina haittaisi, mutta ei osaa lopettaa ja lupaukset petetään. Vapaat menee yleensä juodessa tai sit maataan krapulassa tietokone nenän edessä, eikä puhuta mitään. Koti ja eläimet on lähes minun vastuulla.

Meillä ei ole lapsia, koska kumpikaan ei halua. Olen nyt vanhempana miettinyt, että enkö oikeasti halua lapsia vai enkö halua vaan hänen kanssa, koska yksin senkin todennäköisesti hoitaisin. Naimisissakaan ei olla, koska en halua yksiäkään ylimääräisiä juhlia, joissa joudun häpeämään mieheni juomista, eikö ole hullua?

Nimimerkki: 
Orvokki
+1
+269

Kommentit

Vahvasti näyttää että olet alkoholistin puoliso

Käyttäjän Tokanimikaima kuva

Tammikuun alussa tuli 35 v. täyteen tapaamisestamme. Siitä ollaan oltu 25v. naimisissa, koska mentiin naimisiin, kun vauva ilmoitti silloin tulostaan. Alkoholia käytettiin silloin 20 ikäisinä jonkin verran, ja tuntui olevan ok, mutta ainakin viimeiset 25 vuotta on mennyt kutakuinkin samalla käsikirjoituksella mitä sinulla Orvokki. Siihen on mahtunut niin paljon, niin paljon pettymystä, huolta, tuskaa ja hankaluuksia. Mieheni voi olla monta kuukautta, puoli vuottakin ilman viinan tippaa, mutta sitten se lähtee perinteisesti "parista (tarkoittaa ainakin isoa sixbagiä) saunaoluesta". Toissa päivänä viimeksi, meni sitten eilinenkin päivä, ja kun ei eilen illalla ukkoa näkynyt vielä 22.00 kotona, ja oli jo aamusta lähtenyt "korjaaville", niin se vanha intuitio kertoi minulle, että nyt on jotain pielessä, joko se sairaalaassa, putkassa tai jotain. Sitten tuli 22.30 kotiin silmä mustana. Putkassa ollut koko päivän. Ei ole eka kerta. Jos nyt jotain lieventävää asianhaaraa  ja ymmärrystä asialle voisi antaa, niin veti työkkärin "rekrykurssin"  3 kk kiitettävästi läpi, joka loppu viime viikolla. Työnantajan, jolle teki 2 kk ilmaista 8h päivä työtä ei ollutkaan enää kiinnostunut työsuhteen solmimisesta "ilmaistyöjakson" jälkeen. Työnantajaa ei saanut edes kiinni viimeisenä ilmaisena työharjoittelupäivänä. Kusettiin siis kurssilaisia TAAS 6-0. Tämä on nyt yksi tapaus tämän 35v. yhdessäolon aikana. Korttikin on ollut kuivumassa krapulassa ajon takia yms. Taskussa on ammattiajolupa, ja ammattiajopätevyys, ja koittaa varmaan vielä se päivä, että nekin menee, kun on otettu ne perinteiset "saunakaljat" ja siinä menee sitten muutama päivä. Työttömyys ei tätä asiaa yhtään helpota, eikä myöskään nuo lukuisat työnantajan kusetukset, työllistymistä lupaavat haistapaska rekrykurssit. Minä olen tullut siihen tulokseen, että meidän isännällä on alkoholiongelma. Urheilullinen, ja selvinpäin eroa kuin yöllä ja päivällä siihen mitä umpikännissä. Kaikki suunnitelmat pitää miettiä sataan kertaan, että mitä jos se ratkeaminen taas tulee, vaikka lomareissulla. Kovilla ollaan, ja välillä ei tiedä mitä tekisi. Aurinkoista kesää kaikesta huolimatta.

+1
+248

Arvoisa alkoholistin puoliso.

Käyttäjän Ilkka kuva

Arvoisa alkoholistin puoliso.

Tarinasi kuulostaa kyllä tosi surulliselta. Mutta näin etäältä kuunneltuna voin sinulle sanoa että et voi todellakaan paljoa tehdä toisen juomiselle. Eikä se ole sinun velvollisuutesikaan. Niin tiedän, mutta kuitenkin... haluaisit  auttaa.

Eipä se "nalkutus" paljoa auta vaikka se on kyllä monesti paikallaan. Pitäisi saada jotenkin olosuhde sellaiseksi että se koskettaisi alkoholistin viinan kastelemaa sisintä. On kuitenkin niin että alkoholistissakin asuu ihminen joka tuntee ja ymmärtää tiettyjä asioita. Saattaa olla että hänelläkin on oikeasti todella paha olla juomisongelman kanssa. Kun noin pitkään tilanne on jatkunut on se jo vakiintunut "normaaliksi elämäksi". Tarkoitan normaalilla elämällä juuri sitä että alkoholi on osa elämää halusi tai ei.

Kuulin kerran tarinan joka itseänikin hämmensi kun eräs kaveri sanoi vetävänsä kännit koska oli tyrinyt töissä jotain pientä. Toinen työkaveri sanoi että mennää kalalle, kyllä ne murheet siellä häipyy. Siis ilman viinaa. 

Se on siis normaalia elämää.

Kuinka sitten voisi sitä sisintä koskettaa? Saada aikaan jotain mitä ei viinalla voisi hukuttaa. Kiristäminen ja uhkailu ei auta. Pakottaa ei voi. Mieltä ei voi muuttaa... En minäkään tiedä. Pohdiskelu tämän kysymyksen äärellä voisi viedä asiaa eteenpäin. Päihdeklinikalla voit myös itse käydä jos hän ei mukaan halua.

Tukena varmasti haluaisit olla mikäli juomattomuuden saisi aloitettua. Aloittaminen on vaikein vaihe raitistumisessa.

Kun sinä kirjoitit tänne olin itse päässyt katkolta viikkoa aikaisemmin. Minua kosketti erittäin syvältä kun puolisoni lähetti tyttäreni tuomaan minulle koulun päästötodistuksensa, siis sinne katkolle!

Voin sanoa että silloin viimeistään jotain minussa murtui.

Niin minä olen se, jonka puoliso myös elää alkoholistin kanssa.

Toivon sydämmestäni että löydätte jonkin keinon jolla hän tajuaa tilanteensa ja aiheuttamansa kärsimyksen läheiselleen. Ymmärrän kyllä voimavarojesi rajallisuuden ja tilanteesi toivottomuuden tunteen. 

Minulle itselleni auttoi asiassa kun itse tajusin oikeasti missä tilanteessa olin. Oli vain hyväksyttävä tosiasiat ja katsottava niitä rehellisesti silmiin.

Keskustelu asiasta ei ole varmasti helppoa. Jos jollain tavalla saisit hänet itse oivaltamaan ongelman ilman että hän kokee "menettävänsä kasvonsa". Ylpeys säilyisi. ( Se on meille miehille niin tärkeää angel)

  Oli todella vaikea sanoa itseään alkoholistiksi.

Yst.Ilkka

 

 

+1
+242

Ihminen voi ehkä muuttua

Käyttäjän Ilkka kuva

Niin aikaa on kulunut edellisestä tarinasta. Minä olen edelleen alkoholisti. Puolisoni on edelleen alkoholistin puoliso. 

Olen ollut raittiina kohta kymmenen kuukautta. Minun puolisoni on nyt ylpeä minusta. Kiitos hänelle että hän jaksoi uskoa parempaan silloinkin kun minä en enää jaksanut.

Olen kulkenut matkaani raittiuteen rakentamalla elämääni pienin askelin.

Ei suuria suunnitelmia, ei mahtipontisia lupauksia. Kohtaamalla rohkeasti elämän sellaisena kuin se eteen tulee. Vaikeudet voitetaan järjellä, ei viinalla. Surut on surtava, ilman viinaa.  Iloita voi, ilman viinaa. Elämää ja hyvää sellaista on olemassa ilman päihteitä.

Suuri määrä ihmisiä on uskonut minuun. Minuun ja minun tahdonvoimaan. 

Tahdonvoimaan jonka heiltä sain.

 

 

+1
+197

...elin monta vuotta, lähes

Käyttäjän Love is stronger than pride kuva

...elin monta vuotta, lähes 30:tä, suhteessa, jossa alkoholi oli aina kuvioissa puolisolla. Olen alkoholistin tytär ja halusin toisenlaisen elämän kuin omalla äidillä; alkoholistin rinnalla loppuun asti. Isäni ei raitistunut koskaan.

Meillä on jo aikuiset lapset. Esikoinen muuti pois kotoa, ettei tarvitse katsella oman isän jatkuvaa juomista ja sohvalle sammumista. Nuorimmainen pitää välivuotta, asuu  kotona ja pohtii mitä tekisi..

En jaksanut enää katsoa puolison jatkuvaa, jokailtaista kaljan hakua eri kaupasta, kun samaan kauppaan hävettää mennä. Rakkaudesta tein päätöksen etten enää välitä..jätin hänet sohvalle, en valvonut enää tarkistaakseni ettei siihen sohvalle sammu ja tukehdu, en hakenut enää sänkyyn viereeni nukkumaan...Päivällinen ei ollut enää valmiina, kun hän tuli töistä kotiin. Kotitöihin hän ei osallistunut..

Nuorimmainen oli jo viimeisen vuoden asunut käytännössä omassa huoneessa ja tuli syömään keittiöön, jos olin itse paikalla..Laihtui, kouluun ei jaksanut mennä jne. . laitoin lapset etusijalle, keskityin heihin.

Vuosi sitten puoliso ilmoitti vain, että on hankkinut asunnon...otti vaatteensa ja asekaappinsa ja lähti..eropaperit tuli postissa..

En tiedä onko raitistunut..Ulkoista olemusta kun katson, niin tuskin. Hän ei halua olla yhteydessä minuun tai lapsiinkaan. ..elämässä hänellä menee kuitenkin lujaa.Uusi työ ja  ihmissuhde, koti...kaikki oli jo valmiina muuttoa varten..

Hän ei ollut valmis keskustelemaan omasta alkoholin käytöstä, koskaan. En juonut itse ennen avioliittoon menoa juuri ollenkaan, joskus viihteellä. Humalahakuinen juominen oli ja on edelleen minulle kauhistus. Hänellä oli tapana ostaa ja tarjota alkoholia minullekin - huono omatuntoko? 

Olen samaa mieltä kanssasi : "Ei suuria suunnitelmia, ei mahtipontisia lupauksia. Kohtaamalla rohkeasti elämän sellaisena kuin se eteen tulee. Vaikeudet voitetaan järjellä, ei viinalla. Surut on surtava, ilman viinaa.  Iloita voi, ilman viinaa. Elämää ja hyvää sellaista on olemassa ilman päihteitä."

Hänellä ei ollut halua kuitenkaan keskustella asioista,alkoholin käytön syistä...ehdotin, että haetaan apua yhdessä..ei käynyt..

Meillä ei tainnut olla kummallakaan oikeaa vanhemmuuden mallia, koska olimme molemmat alkoholistiperheen lapsia. Hänen vanhempana olivat eronneet jo kerran molemmat ja ehkä siksi hänelle lähtö oli paras/helpoin ratkaisu..

Elän kuitenkin itse lasten kanssa nyt hyvää ja tasapainoista elämää, osaamme jopa nauraa nykyisin asioille. Kotona ei tarvitse olla varpaillaan tai jännittää sitä, mitä kotoa löytyy, kun ulko-oven avaa...

...olisin vain toivonut, että asiat olisi puhuttu selviksi ...

 

 

+1
+79

Minä mietin olenko tosiaan

Käyttäjän Minä kuva

Minä mietin olenko tosiaan alkoholistin puoliso. Viimeisen aika tarkkaan kuukauden aikana on jättänyt tulematta kotiin yöksi, ei selittele tulojansa eikä menojansa. Tilanne pahenee joka ikinen kesä kun hänellä on kiirettä työssä. Talvella voi olla pitkiäkin aikoja juomatta. Tänään viimeksi asiasta puhuttiin ja kaikki tuntuu olevan taas minun pään sisällä. Teen itse vuorotyötä enkä siis voi olla jatkuvasti vahtimassa kotona juomista, ainakin kerran viikossa on yöllä porukkaa juhlimassa meillä. Maailman ihanin ihminen selvänä, juodessa koko maailman kuningas. Ja nyt ei puhuta kolmekymppisestä ihmisestä vaan kohta viisikymppisestä. Lauantaina osti viimeksi kunnon kassin viinaa kotiin, lauantaina yhdessä kävimme ulkona ja totta kai riita syntyi. Tänään kavereita on mennyt käymään, jännittää nyt jo onko ketään kotona kun sinne menen. Minun ystävät ovat hermona mun puolesta, sanovat että olen ihan tyhmä kun en lähde kävelemään. Olen saanut asunnon mutta en uskalla lähteä, pelottaa jos hän ei haluakaan enää edes yrittää seurustelua minun kanssa. Minun sydän on ihan säpäleinä ja luulen että olen tulossa hulluksi.

+1
+37

mitähän Ilkalle kuuluu ?

Käyttäjän Tuhkana18 kuva

mitähän Ilkalle kuuluu ?

+1
+21

Heips.

Käyttäjän Anonyymi kuva

Heips.

Minäpä kerron kuulumisiani.

Olen edelleen raitis. Olen ollut ilman mitään päihteitä jo yli vuoden ja neljä kuukautta. Aion myös pysyä ja olenkin etsinyt kaikenlaisia tukia ympärilleni. 

Päihdeklinikka auttoi ensimmäisen puolivuotta ja siitä jatkoin Antabuksella. Antabusta käytän yhä, niin kauan kuin 1000 päivää tulee raittiutta täyteen. Muutama ystäväni on päihdehoitoon saanut koulutuksen ja he myös tarvittaessa auttavat.

Päihdelinkki myös auttaa kirjoittelun ja vertaistuen muodossa.

Olen sinut sen asian kanssa että alkoholi ei enää minulle sovi. En koe että olisin mitään menettänyt vaikka en juo. Silloin menetin kun join.

Paljon olen kyllä saanut. Todella paljon.

Elän onnellisena ja terveenä. Patikoin erämaissa ja tuntureilla. Rakastan elämää ja olen nyt se ihminen joka olen aina halunnut olla. 

Vapaana kulkea saan, ilman viinan kahleita.

Nyt kun itse seison omilla jaloillani olen alkanut auttaa myös kaveriani kuiville.

On minun vuoroni auttaa.

Yst. Ilkka

 

Uudella nimimerkillä kirjoittelen päihdelinkin Me Lopettajissa:

Ketjuni Putka Häiriköille kirjoittaja 0132 sisältää mm. Viimeisen kaljani viimeisen reissun 30.8-18 alkaen, kuvien kera. 

Tuhkana18 ja muut, käykäähän moikkaamassa.

 

Kaikkea hyvää toivon teille alkoholin läheisinä eläville.

 

Raitistunut ja kiitollinen

Putkanvartija 0132

 

+1
+21

Lisää uusi kommentti