Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

01.06.2012 | Pelaaminen

Miten tässä näin kävi? Elämää peliriippuvuuden kanssa

Nimimerkki: Mustasiipi

Tarina alkaa kymmen vuotta sitten. Olin juuri lopettanut nuoruusaikaisen suhteen väkivaltaiseen poikaystävääni, kun tapasin mukavan, rauhallisen ja turvalliselta tuntuvan miehen. Seurustelu eteni nopeasti, kaveri muutti luokseni asumaan. Olin juuri saanut opiskelut päätökseen ja ensimmäisen työpaikkani. Ostettiin omakotitalo ja aloitettiin remontoimaan sitä. Arki oli kiireistä tein kahta työtä ja remontoitiin kaikki vapaa aika huonokuntoista, mutta rakasta kotiamme.

Vuosi talon ostosta, sattui vesivahinko ja jouduimme muuttamaan kotoa pois. Vakuutus korvasi ja remontti jatkui, valitettavasti ei kulunut kuin kaksi kuukautta niin talomme paloi. Syytä ei saatu selville ja alkoi helvetti vakuutusyhtön kanssa. Alussa talon palosta syytettiin meitä. Avomieheni hoiti kaikki yhteydet vakuutusyhtiöön, eikä palosta puhuttu. Kaikkiaan kesti 4 vuotta, kun saimme pienen korvauksen vakuutusyhtiöltä. Tontti myytiin, koska täysarvo korvausta ei myönnetty ja velkaa jäi. Minä en ollut huolissani, koska olimme selvinneet koettelemuksesta.

Sitten kaiken tämän jälkeen tuli ilmi, että yhteiseltä tililtämme oli hävinnyt 20000e. Tuli ilmi, että avomieheni oli pelannut nettipokeria. Pankkilainoja ja vippejä kertyi kaikkiaan 60000e. Otettiin yhdessä laina ja maksettiin velat pois. Hain apua meille a-klinikalta ja siellä mies kertoi, että oli pelannut talon aiheuttamaan ahdistukseen. Minä olin onnellinen, en ollut syyllinen siihen, että miksi niin mukava kaveri oli muuttunut vetäytyväksi ja etäiseksi. Kerroin asiasta muutavalle ystävälle ja siitä miten huolissani olin peliriippuvuudesta. Asiaa vähäteltiin ja seliteltiin että se johtui meidän vastoinkäymisistä.

Asiat palasivat ennalleen. Peliriippuvuudesta tai mistään muustakaan negatiivisesta meillä ei puhuttu. Aika ajoin pystyimme naureskelemaan, että mitä kaikkea sitä olisi pelatuilla rahoilla saatu 🙂 Muutamia vuosia sitten haaveeni toteutui ja peloistani huolimatta saimme pankkilainan ja ihanan kodin. Teimme suunnitelmia, miten kotia remontoitaisiin. Mieheltäni ei vain koskaan jäänyt säästöön yhtään. Minä kituutin ja tein tarvittavat ostot mitä pystyin. Mutta olin onnellinen koska viimein oli koti.

Nyt huhtikuussa tuli ilmi, että mieheni on pelannut veikkauspelejä useammalla sadalla eurolla kuussa. Ja nettipokeria viimekesästä. Velkaa on taas paljon ja pikavippejä on otettu. Maailmani romahti, en jaksa enää tätä. Olin niin loukkaantunut, koska minulle oli valehdeltu. Tällä kertaa minusta tuntuu ettei minulla ole voimia huolehtia hänestä. Vaikka elämässäni on ollut paljon vastoinkäymisiä, ensimmäistä kertaa minusta tuntuu etten jaksa enää. Avomieheni ei halua mennä hoitoon, koska mitä hyötyä siitä on jos en halua jatkaa elämää hänen kanssaan. Minua ahdistaa, minunko tässä pitää taas pyydellä anteeksi, ettei arki ole ollutkaan niin ruusuista, EN HALUA!

Minua pelottaa ja väsyttää, joudun nyt kantamaan kaiken vastuun siitä suunnattomasta velkamäärästä joka meillä on. Avomies hoitaa tällä hetkellä vain pikavippivelkoja, muuhun ei jää rahaa. Koko tilannetta hän ei ole kertonut ja jos asian ottaa puheeksi, ovi käy. Tänään puhuttiin ensimmäistä kertaa moneeen viikkoon, mutta tilannetta ei saanut ottaa puheeksi. Jos minulla olisi paikka minne mennä lähtisin koirieni kanssa heti, mutta rahat ei riittäisi vuokraan. Toivoisin, että minulla olisi ollut nyt edes yksi ystävä joka olisi kulkenut kanssani tätä väsyttävää matkaa.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit

(3)

Location

toipuva pelinarkkari

09.09.2015 01:46:48

Moro! Näin toipuvan pelinarkkarin näkövinkkelistä suosittelen sua lähtemään. Vaikka kuinka kipeetä tekisi ja joutuisi asioita mm. Talon myymistä selvitellä. Jos miehesi ei pysty asiasta keskustelemaan, pystytkö elämään tuossa tilanteessa? Jos tiedät katkeroituvasi, suhteestanne ei tulevaisuudessa todnäk. tule mitään. Itse olen samasta syystä eron käynyt läpi, minun pelaamiseni vuoksi. Se on lopulta kummallekin paras ratkaisu.

vaimo

20.01.2017 17:31:40

Lähde pian, pian!

Eronnut riippuvaisesta

03.05.2018 13:47:27

Itse eronnut peliriippuvaisesta. Olin vielä raskaana ja pieni tyttö jo ennestään. Pelaaminen oli tärkeämpää kuin oma perhe. Peliriippuvuus on vaikea sairaus.