Nyt tiedän - mitä teen?

Jos tiedät lapsesi kokeilleen huumeita puutu asiaan. Ilmaise lapsellesi huolesi ja se, ettet hyväksy huumeita. Voit vaikkapa kysyä häneltä: "No, vastasiko kokeilu odotuksiasi? Mitä siitä opit? Mitä muuta opit?" Tavoitteena on saada keskustelua aikaan ja nuori miettimään toimintaansa.

Suurin osa huumeiden kokeilijoista tunnustaa, että kokeilu ei ole tuntunut erityisemmin miltään. Silloin ei tarvitse erityisemmin edes korostaa, että huumeita ei kannata ryhtyä käyttämään. Jos lapsesi vakuuttaa, että kokeilu jää yhteen kertaan, sinun tehtäväsi on uskoa häntä ja luottaa häneen, jos sinulla ei ole erityistä syytä olla luottamatta.

On luonnollista, että ensireaktiosi lapsesi huumekokeiluihin on järkytys ja shokki, mutta sen päälle pitäisi malttaa pysähtyä ja miettiä. Tilanteeseen on reagoitava ja siihen on puututtava. Pidä kiinni aikuisen roolistasi, säilytä ja ylläpidä tässäkin tilanteessa puheyhteyttäsi nuoreen. Kerro, että olet hyvin huolissasi ja kysy ainakin seuraavia asioita:

• Missä ja kenen kanssa se olet käyttänyt?
• Montako kertaa? Onko kyse ollut kokeilusta vai pidemmälle menneestä käytöstä?
• Mitä aineita olet käyttänyt?
• Mikä sai sinut kokeilemaan?
• Mitä opit kokemuksestasi?

Se, että 16-17-vuotiaat polttavat keskenään kannabista on toki eri asia kuin että porukassa mukana on myös joku vanhempi kovempien aineiden käyttäjä.

Säilytä mielenmalttisi äläkä pahenna tilannetta harkitsemattomilla teoilla, esimerkiksi fyysisellä väkivallalla. Yliampuvat reaktiot saattavat herättää nuoressa vain tunteen epäoikeudenmukaisuudesta, uhmaa ja kostonhalua.

Jos asioita pyörittelee vain omassa päässään, juuttuu helposti samoihin ajatuskehiin eikä ajattelu etene. Hoitopaikkaan voi ottaa yhteyttä milloin vain, esimerkiksi kun haluat peilata, jäsentää tai täsmentää omia ajatuksiasi jonkun näitä asioita paljon ajatelleen ihmisen ajatuksia vasten. Yksi vaihtoehto on ottaa yhteyttä huumeita kokeilleen nuoren kaverien vanhempiin ja kysyä, onko tilanne heillä sama. Mahdollista on myös sopia yhteisistä menettelytavoista.

Jos tuntuu, että selvittely-yrityksistä seuraa vain riitaa ja varsinkin jos huumeiden käyttö on ollut pidempiaikaista, kannattaa ottaa yhteyttä ammatti-ihmiseen. Voit kertoa tilanteesta ja saada neuvoja, mitä olisi viisainta tehdä. Auttavia tahoja ovat esimerkiksi nuorisoasema, A-klinikka, auttavat puhelimet, terveyskeskus, mielenterveystoimisto sekä kasvatus- ja perheneuvola. Myös lastensuojeluviranomaisilta saa kasvatusasioissa apua ja neuvoja. Mitä aiemmin ryhdytään toimiin, sitä paremmin asioihin pystytään vaikuttamaan.

Keskusteluyhteyden rikkoutuminen ei ole huonon vanhemmuuden merkki. Joskus sukset vain menevät ristiin, ja silloin kannattaa tunnustaa itselleen, että väliaikaisesti puheyhteyttä ei nyt ole. Keskusteluyhteyden katkeaminen saattaa kuulua murrosikään. Puheyhteys saattaa myös olla näennäinen: toinen vastaa sitä mitä toinen haluaa kuulla. Nuori saattaa haluta suojella ja säästää vanhempaansa ja samalla myös itseään.

Yhteyden katkeamisen voi ymmärtää kummin päin vain. Myös lapsi saattaa ajatella, että hänellä ei ole keskusteluyhteyttä vanhempiinsa. He ovat esimerkiksi aina töissä, heillä on kiire hoitaa muita asioita tai he ovat liiaksi kiinni omissa ongelmissaan.

Tärkeintä on kuitenkin yrittää rakentaa keskusteluyhteys uudelleen. Keinot saattavat olla hyvin erilaisia perheistä riippuen. Voit etsiä sukulaisista tai ystäväpiiristä ihmistä, jonka avulla yhteyttä voisi palauttaa. Jokaisella nuorella pitäisi olla lähipiirissään vanhempien lisäksi muitakin aikuisia, joihin heillä olisi luottamukselliset välit. Joskus puheyhteys voi löytyä uudelleen ammattiauttajan luona, kun keittiön pöydän äärestä on siirrytty neutraalimpaan ympäristöön.

Aina on olemassa vaihtoehto, että aikuisena tuot nuoren hoitopaikkaan. Jos hän ei suostu tulemaan, toteat saaneesi häneltä avoimen valtakirjan mennä itse puhumaan ammattiauttajan kanssa hänen tilanteestaan. Lapsen kieltäytyminen kertoo, että hän luottaa vanhemman tietävän, mikä hänelle on parhaaksi. Helpotus on sekin, että saat edes itse mahdollisuuden puhua.

Nuoren sotkeentuminen päihteisiin aiheuttaa usein puheyhteyden katkeamisen. Liittyyhän siihen laittomalle toiminnalle ominaista salailua, esim. "vasikoimisen" pelkoa. Voi myös olla, että jokin vanhemman tai lapsen käytöksessä tai tavassa reagoida laukaisee puheyhteyden katkeamisen. Kaikki - vanhemmatkaan - eivät myöskään ole kovin hyviä ilmaisemaan asioita sanoin.

Kokeilussa voi olla kyse jopa sattumasta. Huumekokeilussa voi olla kyse yksinomaan siitä, että nuori on ollut väärässä paikassa ja väärässä porukassa väärään aikaan. Hän on saattanut joutua tilanteeseen, jossa on ollut pakko kokeilla ilman vapautta valita. Kokeileminen liittyy myös nuoren sosiaaliseen tilanteeseen, siihen, miten kaveripiiri mahdollistaa tai vaikeuttaa kokeilua.

Monelle nuorelle huumeiden kokeilu on myös tapa kapinoida, hätkähdyttää aikuisia ja hakea heidän huomiotaan. Huumeet ovat aihe, josta vanhemmat uskovat vähiten tietävänsä. Huumeiden kokeilu saa vanhemmat tyrmistyneiksi ja avuttomiksi, jolloin nuori voi tuntea olevansa perheessä vallan kahvassa kiinni.

Nuoren huumekokeilusta ei kannata tehdä suhteetonta numeroa. Siinä ei välttämättä ole kyse sen kummemmasta asiasta kuin hänen vanhempiensa ikäluokan tupakka- ja alkoholikokeiluista.

Kysymys kuuluu, mitä tehdä, ettei kokeilusta tulisi säännöllisempää käyttöä. Kokeilujen jatkuminen saattaa kertoa, että nuorella on vaikeuksia tai että vaikeuksia ainakin alkaa syntyä käytön myötä. Huumeiden satunnaiskäyttö saattaa kertoa, että nuori käyttäytyy vastuuttomasti itseään kohtaan tai että nuorella on vaikeuksia, joita hän "lääkitsee" tai että hänelle ei ole asetettu riittävästi rajoja.

Huumeidenkäyttäjän vanhempi saattaa jäädä piehtaroimaan omassa epäonnistumisen tunteessaan. Se syö hänen kaikki voimansa ja estää puuttumasta tilanteeseen. Tärkeämpää on katsoa eteenpäin kuin taaksepäin. Nuoren tilanne on asetettava etusijalle ja mietittävä, mikä hänelle olisi tässä tilanteessa paras mahdollinen hoito. Vanhemmilta kysytään jaksamista, sillä heidän mukanaolonsa ja tukensa on hoidossa tärkeää.

"Mitä olen tehnyt väärin?" on luonnollinen mutta hyödytön kysymys pohdittavaksi. Syitä huumeidenkäytölle löytää vaikka kuinka paljon. Sanotaan myös, että mitä etsii sitä löytää. Syiden pohtiminen on hukkaan heitettyä aikaa tilanteen ratkaisemisen kannalta. Jos tappiolle joutunut shakinpelaaja haluaa sinulta neuvoja tukalassa tilanteessaan, tuskin kysyt, miten hän on tilanteeseen joutunut, vaan neuvot, mikä siirto hänen ehkä kannattaisi seuraavaksi tehdä.

Vanhempien kasvatuksellakaan ei aina ole kovin keskeistä merkitystä. Nuoren elämässä tapahtuu paljon sellaista, mihin vanhempana ei voi vaikuttaa. Vanhempana tässä tilanteessa kannattaa kuitenkin kysyä itseltään, mihin vielä voi vaikuttaa. Mitä voisi tehdä enemmän? Ovatko rajat olleet liian väljät? Rajoja voi myös ryhtyä tiukentamaan, vaikkakin se vaatii tässä vaiheessa enemmän työtä.

Kuitenkin lähes kaikki vanhemmat, joiden lapsi on huumeongelmainen, kelaavat epäonnistumisen ja syyllisyyden tunnetta. Silti - jos vilpittömästi hyvää yrittää, ei voi olla epäonnistunut. Myös lapsi osaa halutessaan syyllistää vanhempaansa, syyttää esimerkiksi väärän mallin antamisesta tai yliholhoamisesta.

Aluksi vanhempi saattaa tuntea torjuntaa lapsensa huumeidenkäyttöä kohtaan. Kuitenkin varmasti on hyvä asia, jos vanhempi jossain vaiheessa selvittää itselleen oman suhteensa lapsensa huumeidenkäyttöön. Siihen ei edes välttämättä tarvita ulkopuolista apua, vaan asioita voi helposti selvitellä esimerkiksi ystävän kanssa tai vaikkapa vanhempainryhmässä, jollaisia toimii esimerkiksi joillakin nuorisoasemilla. Jos menneistä voi oppia jotakin, kokemukset voi kääntää hyödykseen ja voimavarakseen.

Riippuvuuden syntyyn vaikuttavat geneettiset ja muut persoonallisuustekijät, ympäristötekijät ja käytetyn aineen ominaisuudet. Mikään niistä ei automaattisesti johda ongelmakäyttöön, mutta on tekijöitä, jotka lisäävät nuoren haavoittuvuutta ja alttiutta huumeiden käyttöön. Kokeilujen johtaminen ongelmakäyttöön ja riippuvuuteen on aina monen asian summa.

Koukkuun jäämisen riskiä lisää, että kodin säännöt eivät toimi, koulu ei suju, itsetunto ja sosiaaliset taidot ovat huonoja. Ei ole suunnitelmia tai toiveita tulevaisuuden varalle, kuva omasta tulevaisuudesta on pessimistinen. Ajaudutaan porukoihin, joissa saa hyväksyntää. Uusi kaveripiiri ja sen omaksumat elämänarvot saavat nuoren elämässä merkittävän sijan.

Ongelmakäytön syntyyn saattaa vaikuttaa esimerkiksi käytön aloittamisen syy. Huumeen käyttö kaveripiirissä hauskanpitoon johtaa ongelmakäyttöön pienemmällä todennäköisyydellä kuin aineen käyttö oman olon "korjaamiseksi" tai jonkin sellaisen tunteen saavuttamiseksi josta tuntee ettei sitä pysty muuten saavuttamaan. Jos kokeilija uskoo aineen todella auttavan pahaan oloon, hän on altis joutumaan psyykkiseen koukkuun.

Riippuvuuteen joutumista edesauttaa, että nuorella on myönteinen asenne huumeita kohtaan ja että hän uskoo voivansa käyttää huumeita hallitusti. Biologiset perintötekijät selittävät osaltaan alttiutta riippuvuuden kehittymiseen. Psyykkistä alttiutta voi tuottaa sokea usko perintötekijöiden voimaan: "jos kokeilen, jään varmasti koukkuun".

Sanotaan, että varmin tapa tehdä nuoresta narkomaani on kohdella häntä sellaisena. Vastaavasti - nuoren leimaamisesta "lapsijuopoksi" voi tulla itseään toteuttava ennuste.

Vaikutuksensa on myös käytettävällä aineella, jotkut aineet tuottavat riippuvuuden toisia nopeammin. Myös käytön tahti kokeiluvaiheessa vaikuttaa: jos kokeilut seuraavat toisiaan nopeassa tahdissa, ongelmakäyttöön ajautuminen on todennäköisempää. Käytön tahtiin saattaa vaikuttaa esimerkiksi aineen saatavuus.

Usein puhutaan porttiteoriasta: lievemmistä päihteistä siirrytään helposti yhä kovempiin ja vaarallisempiin aineisiin. Jotkut saattavat uskoa teoriaan, mutta yleisesti ottaen riippuvuus ei etene näin.

Oikeanlainen väliintulo ja apu olisi tärkeää jo siinä vaiheessa, kun riippuvuus on syntymässä. Ongelmana on, että nuori itse ei tässä vaiheessa välttämättä koe olevansa avun tarpeessa.

Huumeriippuvuus ei tarkoita kuolemantuomiota. Vaikeistakin kuvioista ja pitkästäkin käytöstä on mahdollisuus päästä eroon. Jos lyhytkin käyttö voi johtaa kuolemaan, myös pitkästäkin käytöstä voi päästä eroon.

Huumeista eroon pääsemiseksi ei ole hokkuspokkuskonstia. Huumeettomaan elämään palaaminen ei ole helppoa. Muutos ei tapahdu hetkessä, vaan joskus tarvitaan pitkäaikaista ponnistelua. Yritykset ja erehdykset kuuluvat "taudinkuvaan". Vaikeastakin riippuvuudesta pääsee eroon, jos oma motivaatio, hoitopaikka ja tavoitteessa tukeva verkosto osuvat yksiin.

Huumeriippuvuudesta eroon pääsemistä edeltää usein eri hoitopaikkojen kokeilua, retkahduksia ja epäonnistumisia. Onnistumisen tielle päästään, kun riippuvuudesta kärsivän omassa päässä asiat asettuvat kohdalleen. Usein ratkaisevaa on, että nuoren huume-elämää edeltäneeseen aikaan liittyneet unelmat on saatu herätettyä henkiin. Ongelmat ovat sammuneita unelmia. Unelmat on kaivettava esiin ongelmien alta.

Motivaation lähde, unelma, on aina yksilöllinen. Jollakin se saattaa olla lapsi, toisella parisuhde, kolmannella jokin tulevaisuuden haave. Se on kuin palkinto, jota kohti huumeriippuvuudesta irtautuminen vie. Eteenpäin vievät pienet mutta merkitykselliset askeleet.

Epäluottamus muihin ihmisiin kuuluu varsinkin huumeriippuvuuden "taudinkuvaan". Oikeanlaisessa hoitopaikassa on töissä ihmisiä, joiden huumeongelmainen voi uskoa ja luottaa ajavan hänen asiaansa. Hoitohenkilöstön tehtävänä on herätellä henkiin ongelmaisen toipumista motivoivaa omaa unelmaa, antaa vauhtia asioiden kehittymiselle hyvään suuntaan ja tukea hyviä juttuja, jotka jo sinänsä tukevat toisiaan. Myös huumeriippuvaisen lähipiiri on parhaassa tapauksessa valmis auttamaan ihmistä unelman tavoittamisessa.

"Epäonnistuneetkin" hoitoyritykset ja "takapakit" jättävät kuitenkin jotain hyvää jälkeensä. Pidemmät selvänäolojaksot ja vakavat yritykset päästä huumeista eroon voi nähdä toipumisen askelina. Vaikka takapakit kokisi tapahtuessaan silkkoina pettymyksinä, myöhemmin jaloilleen päästyään asioiden yhteyksiä alkaa tajuta uudella tavalla ja nähdä, että epäonnistumisillakin on ollut eteenpäin vievä merkityksensä.