Hei Pikkuäiti,

Halusin vielä kirjoittaa sinulle erikseen.

Muista, että olet vastuussa itsestäsi ja omista valinnoistasi. Et ole vastuussa puolisosi valinnoista.

Ei ole missään nimessä heikkoutta tai huonoutta lähteä suhteesta, jossa ei ole luottamusta, jossa valehdellaan ja koetaan jopa henkistä väkivaltaa.
Ymmärrän hyvin, ettei tilanne ole helppo ja siksi usein on hyvä ottaa aikalisä ja miettiä asioita perin pohjin.

Toivottavasti olet saanut apua ja sinä ja lapset voitte paremmin.
Nykyään Pelirajat’on-vertaisryhmä on tarjolla myös etänä, jolloin omalla paikkakunnalla ei ole merkitystä.
Etänä toteutettavista vertaisryhmistä on saatu paljon hyviä kokemuksia ja palautetta.
Kannattaa ainakin kokeilla, jos vertaistuelle edelleen on tarvetta.

Aurinkoista alkavaa viikkoa!

-Eveliina

Hei,

Täällähän on ollut todella hyvää keskustelua läheisenä olemisen vaikeudesta.

Läheinen ei voi estää riippuvaisen pelaamista, eikä se vastuu hänelle kuulukaan.
Hyvä on miettiä, millaista elämää itselleen haluaa ja mitä tarvitsee. On tärkeää myös yrittää kertoa näitä asioita pelaajalle.
Läheisenä oleminen on niin vaikeaa siksi, että pelaajan teot ovat todella loukkaavia.
Ehkä jollain tavalla voi helpottaa, kun asettaa rajoja ja pitää niistä kiinni.

On ensiarvoisen tärkeää pitää huolta itsestään ja omasta hyvinvoinnista.
Omasta kokemuksestani tunnistan tuon, että läheisen peliriippuvuudesta voi syntyä kriisi itsellekin.
Itse hakeuduin psykologille, vertaistuen piiriin ja lopulta terapiaan.

Nykyään Pelirajat’on läheisten ryhmä on tarjolla myös etänä Zoomin kautta, jolloin omalla asuinpaikalla ei ole merkitystä.

On hyvä myös muistaa, ettei kukaan ole peliriippuvainen tahallaan ja peliriippuvuus on sairaus.

Hyvä video aiheesta on esimerkiksi Matti Nokelan luento peliriippuvuudesta. Video löytyy YouTubesta Pelirajattoman kanavalta. Suosittelen videota sekä riippuvaisille että läheisille.

Voimia uuteen viikkoon!

-Eveliina

Tuntuu jotenkin surullisemmalta lukea näitä läheisten viestejä kuin pelihullujen omia viestejä.

Peliongelmaan liittyy kaikkea mahdollista kurjaa läheisiin kohdistuvaa, kuten: valehtelua, salailua, kavalluksia, petoksia yms. Peliongelmainen on todella taitava salailemaan peliongelmaansa.

Muistan hyvin kun painin itse peliongelmaisena parisuhteessa, oli ne vuodet yhtä helvettiä. Ottakaa kovat otteet käyttöön ja estäkää pelaaminen kaikilla mahdollisilla tavoilla. Jos mikään ei tunnu auttavan niin suosittelen lähtemään suhteesta. Se pelaaminen ei oikeasti lopu välttämättä koskaan. Lapsienkin on paha kasvaa "sairaassa" ilmapiirissä.

Kuulostaa kivalta, että teillä PorcoRosso rehellisyys toimii. Ite koen olevani jo niin sekasin, etten tiiä uskonko ikinä täysin mitä mies kertoo. Aina, kun hän on sulkeutuneempi tai ärsyyntynyt, mieleen tulee ahistus, että eikai vain..

Viimesin kerta josta kerroin, oli päättyä tylsästi, mutta päätettiin keskustella vielä. Käytetään kaikki keinot. Miehen etujen ja palkanmaksutili muutetaan mulle, siru-mobilessa on esto, zimpleriä ei voi käyttää ulosottojen vuoksi, samasta syystä ei myöskää lainoja saa. Toistaiseksi meidän vähiin käyneet säästöt on vielä miehen takana oottamassa nostoa minun taakse. Tuntuu, etten voi kunnolla hengittää ennenkö ne on mun näkyvillä.

Kaikki siis näennäisesti on hoidossa, itellä silti hieman ahdistaa ja mietityttää tulevaisuus(tai onko sellaista). Vaikea keskittyä edes nykyisyyteen, kun nää tunteet nousee välillä pintaan.

Oon alkanu hoitaa itteäni ja keskittymään omaan jaksamiseen ja hyvinvointiin. Kaikki pohdiskelu vaan tuntuu herättävän jotain lapsuuden traumoja, jotka pistää koppaa vielä enemmän sekasin. Miten onki niin, että tän miehen pelaamisen myötä on selvinny, että myös mun isä on samanlainen pelaajakusipää. Miksi mun ympärillä on vaa tämmösiä itsekeskeisiä satuttajamiehiä, joilta en ikinä tuu saamaan tarvitsemaani huomiota. Ehkä paras tapa hoitaa itseäni olisi ottaa kunnon hajurako molempiin paskiaisiin. Ehkä minun ei tarvi parantaa kumpaakaan, vaan opetella olemaan välittämättä kokonaan. Tää vitun paska on pistäny minun pään iha sekasi enkä jaksa tämmöstä psykologiakakkaa käsitellä nyt ollenkaan. Epäreilua, tää ei ole millään lailla minun syy, eikä ne pelaamiset ees liity minuun, mutta silti meen kaikista eniten sekasi. Miten ikinä voin luottaa miehiin?

Moi..

Itse olen peliriippuvainen.. Kohta 40, joista miltei 30 vuotta jotain rahapeliä pelanna..

Kaks kertaa jääny pelaamisesta kiinni ja jälkimmäisen kerran jälkeen otin itseäni niskasta ja kerroin kaiken..
Velkaa en ole ottanu, mut kaikki ylijäämäiset rahat pelanna :cry:
Jotakuinkin viimeisten 10 peli vuoden aikana pelanna 50-60tuhatta..

Avovaimoni näkee nyt tili siirtoni, enkä tiedä kuinka niitä kyttää.. Jos pelaan, niin se on sit siinä..

Meille synty n. 10kk sit lapsi ja olin itselleni uskotellu ett ku lapsi syntyy, niin pelit jää!! Olisko jääny jos en olis kiinni jääny, niin sitä en saa koskaan tietää..??

Mut nyt ku rehellisesti oon kertonu miten asiat ovat, niin elämä on paljon helpompaa..
Viimeiset 13 kuukautta on nyt menny ilman pelin peliä :mrgreen: siitä olen ylppiä..

Rahaa ollu enemmän käyttää yhteisiin menoihin ja olen kuulema rauhallisempi sekä iloisempi, kun ei tarvihe enää salailla mitään..

Rehellisyys on se mikä kannattelee parisuhdetta.. Itse meinasin tuhria omani, mut viimeisillä metreillä sain suuntani kääntymään.. Enkä ole päivääkään katunu!!

Tsemppiä teille
ja
Parempaa vuotta 2020..

Kuulostaa kyllä just niin tutulle, meillä ei ole vaan lapsia, joka toisaalta tekee sen, että olisi helpompi vaan lähteä.. Mutta mikä hitto siinä on kun ei vaan lähde. Meillä oli sama homma, oli puolisen vuotta pelaamatta ja nyt kun olen ollut tarkkaavaisempi niin jäi heti kiinni. Tyhmänä taas olen vaan uskonut kaiken mitä suustaan päästää. "nyt ei oo enää mitään salaisuuksia" on jo niin paska lause ettei mitään järkee. Jos ei suostu tiliään näyttävän->pelaa jälleen. Näillä meillä mennään. Hullua tämä elämä tällä hetkellä, tuntuu että katsoo jostain toisesta ulottuvuudesta tätä meininkiä, en vieläkään jotenkin oo sisäistänyt että tässä tämä elämä sitten on. Huh huh, 12 vuotta valheellisessa parisuheessa, on sitä kyllä tyhmä. Sitten tämä esitys muille "joo meillä on kaikki hyvin", vaikka sisällä kuohuaa hulluna.

[quote="Elna"]Oletko saanut apua?oletko soittanut ja pyytänyt vertaistukipuhelua?minulla se auttoi juurikin tuohon,meidän asuinkunnalla ei myöskään ole mitään vertaisryhmiä..[/quote]
Pitäs vissiin soittaa. En oo nyt tehny asian eteen mitään, ko sain sopivasti helpotusta muutamasta keskustelukerrasta mielitiimissä. Huomasin kuinka ankara oon itelle, ja päätin olla sekä itselle, että miehelle armollisempi. Mies lupasi olla avoimempi, rehellinen ja lähteä itse, jos vielä tämä kuvio toistuu. Aioin uskoa tätä ja pitää samalla mielessä, että kaikkiin parantumisiin kuuluu repsahduksia. Seuraavan kerran ku mies pelaisi, olisin ymmärtäväinen, enkä ota sitä henkilökohtaisesti.

Nyt poikkeuksellisen pitkän ajan kuluttua(ennen 2-3kk on ollu pitkä aika, nyt päästiin jopa 5kk), mies kävi netticasinolla häviämässä reilu parisen sataa. Hän jäi asiasta kiinni, ja mie toistelin tuota ymmärtäväisyyttä ja "ollaan jo päästy näin pitkälle" ajatusta päässä. Myöhemmin halusin nähä miehen tilin varmistuakseni rehellisyydestä, mutta mies sai raivarit. Yhtäkkiä hänen tilinsä asiat ei kuulu mulle, ja selvis myös että se hävitty pari sataa oliki kolme kertaa sen verran. Mietin jo monta kertaa, että lunastan sen lupauksen häipymisestä. Mutta sitten se ero ois ollu minun päätös, ja mie oisin se heikko surkea, joka ei viitsi nähdä vaivaa parisuhteen eteen ja antaa raha-asioiden tulla väliin. Kaikki tämä miettiminen pistää minun pään sekasi. En tiiä oonko uhri vai pahis vai hiljanen hyväksyjä. En saanu nähä ees sitä tiliä ja seki jäi vaivaan nii perhanasti, että mitä muuta salattavaa sillä on. Onko kaikki meidän säästötki menny? Ja kuinka helvetissä se kehtaa tässä tilanteessa vielä vedota luottamukseen? Tuli hetkellisesti jo semmonen fiilis, että no näillä mennään päivä kerrallaan, mutta empä tiiä. Ollaan molemmat loppu ja ihan pihalla ko ei ehitä ees nukkua. Yritetään ajatella, että tää on vaa vaihe ja yli päästään. Mutta mie näen vaa tunnelin päässä valon sijaan mörön ja helvetin huonon tulevaisuuden. En pääse irti tästä olosta tai elämästä ja alan olla ihan oikeasti väsyny. Ja aina väärään aikaan liikkeellä, ku mitkää chatit tai puhelimet ei oo käytössä. Alan taas etsiä epätoivosia ratkaisuja, eikä mein parisuhde kestä enää yhtää sellaista.

Oletko saanut apua?oletko soittanut ja pyytänyt vertaistukipuhelua?minulla se auttoi juurikin tuohon,meidän asuinkunnalla ei myöskään ole mitään vertaisryhmiä..

Mie vaan haluisin henkilökohtaisesti tavata ihmisiä, jotka ymmärtäis prikulleen, mitä käyn läpi. Täällä pohjoisessa ei järjestetä tukiryhmiä läheisille. Oon murtumispisteessä, oon jumissa tässä elämässä, ja tunnen jatkuvas huonoa omatuntoa lasten takia.

Nuo pikkuset tytöt ei ansaitse tätä tappelua, masentunutta ilmapiiriä, äitin itkukohtauksia, aggressiivisuutta, välinpitämättömyyttä. Kaikki muka on menossa parempaan suuntaan kokoajan, aina vaan. Silti ollaan taas samassa pisteessä. Mies sai puolenkuun palkan. Maksoi pari laskua, joista toinen oli vanhoja pelivelkoja, ja pelasi loput.

Kuulema nyt on viimeinen kerta. Jos tämän mahdollisuuden vielä annan, niin sitte ei enää hölmöillä. Niin se oli viimeksikki. Viimeksi sovittiin, että siirretään aina yhteiselle tilille palkat, vähän itelle saa jättää käyttörahaa, mutta max. 200. Nyt kun kysyin, miksei oo tilistä siirretty yhteiselle mitään, nii paljastu taas vanha kunnon nettikasino syyksi.

Tätä on jatkunu n.kolme vuotta, väliin mahtuu kihlat ja kaks pientä tyttöä, joista nuorin vaan kolmisen kuukautta. Miks hullussa enää haluisin naimisiin tuommosen miehen kans, joka pettää satavarmasti luottamuksen. Miks pois yksin jäämisen ajatus on niin sietämättömän hankala. En voi lähteä, kun tytöt on näin pieniä, mutten sais jäädä, koska niiden elämä menee pilalle tässä tilanteessa. Enkähän minä pärjää yksin. Mies meistä kahesta on se joka tienaa. En saa yksin ees uuden asunnon vuokraa maksettu niin että jäis elämiseen ja laskuihin killinkiäkään. Ja tosiaan muutto on parhaillaan päällä.

Edellinen pommi oli just ennen ristiäisiä, sitä edellinen vähä ennen vauvan syntymää. Miten saan miehen hoitoon ja onko tässä enää mitää mahollisuutta tai järkeä jatkaa? Oonko mie taas yks hyväuskonen höhlä joka joutuu lopulta ulosottoon ja kipeään avioeroon ja mielisairaalaan lopulta? Kuka auttais minua?