Moi adeliina ja vielä pelaajan vaimo!

Edellisessä viestissä oli tosi hyviä ajatuksia ja tsemppiä adeliinalle. Toivottavasti Adeliina olette päässeet puhumaan asioista ja puolisosi pystyisi tai ainakin haluaisi ymmärtää sinun ajatuksiasi ja tunteitasi.

Ja tosiaan jos keskustelu ei kahdestaan tunnu mahdolliselta, kannattaa miettiä pariterapiaa tai muuta ulkopuolista apua. Meillä siitä oli suuri apu.

Nuo epäreiluuden tunteet voi pysyä matkassa vielä jonkin aikaa. Itse olen tässä viime aikoina paininut niiden tunteiden kanssa, kun taloudellisesti meillä on haastavaa. Siinäkin parhaiten on auttanut kertoa puolisolle mistä kenkä puristaa. Ei tosin pahimmassa tunnekuohussa, silloin keskusteluista ei yleensä tule kovin järkeviä.

Tsemppiä uuteen viikkoon!

-Eveliina

Hei!
Hyvä, että olet saanut myös itsellesi apua asioiden käsittelyyn. Tuo kertomasi tyrmäys vaikuttaa hyvin normaalilta puolison reaktiolta. Epäreiluuden tunne nousee herkästi pintaan, kun pelaaja tuntuu kulkevan jo elämässä hyvillä mielin eteenpäin kun läheinen taas vasta ottaa ensiaskeleitaan asian käsittelyyn. Voi jopa suututtaa, jos pelaaja on iloinen kun itsestä tuntuu, että on saanut itselleen vain kaatamalla ongelmia niskaan. On hyvä, että pahoittelit rektiotasi, mutta enempää syyllisyyttä sinun ei tästä pidä enää tuntea.

Puolisosi on alkanut nyt uhriutumaan ja kokee tulleensa väärin kohdelluksi. Itse olen kokenut samanlaista kohtelua puolisoni osalta. Meillä ei tilanteeseen auttanut lopulta muu, kuin puhua suuni puhtaaksi ja kertoa kaikki ne tunteet, joita hänen pelaamisensa velkoineen ovat aiheuttaneet. Lisäksi kerroin ystävillemme ja perheelle tilanteemme, jonka jälkeen myös mieheni on ollut helpompi olla, kun ei ole tarvinnut enää salata mitään.

Jos keskusteluyhteyttä ei tunnu löytyvän, suosittelen harkitsemaan myös pariterapian kokeilua. Olisiko puolison helpompi alkaa keskustelemaan asiasta, jos mukana ainakin alkuun olisi joku ulkopuolinen? Me olisimme välillä tarvinneet keskusteluihimme välituomaria ulkopuolisesta, mutta ystävät ajoivat meidän osalta hyvin tätä asiaa :lol: Läheisyys palaa, kunhan keskustelu alkaa sujumaan :wink:

Moi Adeliina!

Hyvä kuulla, että olette molemmat olleet avun piirissä ja kokeneet hyötyvänne siitä.
Kirjoituksestasi tuli mieleeni heti ensimmäisenä henkinen väkivalta. Tuo miehesi käytös ei kuulosta hyväksyttävältä vaan nimenomaan siltä, että hän jollain tavalla uhriutuu ja syyttää sinua tilanteesta. Ei hän voi sinua kieltää osallistumasta esimerkiksi yhteisten ystävien kanssa tapaamiseen tai vastaavaa. Viikon tai vaikka kaksikin voisin vielä ymmärtää ja sen, ettei puhuminen ole helppoa. Mutta noin pitkän ajan vaatiminen on väärin. Teitä on parisuhteessa kaksi ja molemmilla oikeus ja myös velvollisuus puhua asioista, jotta voitte olla tasavertaisina osallisina suhteessa. Nyt vaikuttaa siltä, että nimenomaan sinua pidetään löysässä hirressä ja odotetaan sinulta kärsivällisyyttä, koska olet kurssin jälkeen ”tyrmännyt” puolisosi. Olet kuitenkin myöntänyt virheesi ja pyytänyt anteeksi eli toiminut tilanteen jälkeen oikein.

Parisuhteessa pitää tehdä kompromisseja. Voisitteko hakea teille yhteistä keskusteluapua, jos puhuminen muuten tuntuu vaikealta? Me kävimme aikoinaan puhumassa seurakunnan perhetyöntekijän kanssa useamman kerran, kun emme keskenämme saaneet asioista keskusteltua. Meille siitä oli paljon apua, joten jotain vastaavaa voin suositella. Miehelläni oli silloin usein pelit vielä päällä eikä hän kyennyt useinkaan ymmärtämään minun tarpeitani ja tunteitani, minkä vuoksi ilmapiiri oli aika räjähdysherkkä. Lisäksi voi yrittää ”ajan varaamista” yhteiselle keskustelulle. Tarkoittaa sitä, että esimerkiksi sovitte ensi viikolle päivän ja kellonajan, milloin keskustelette aiheesta X. Silloin kumpikin tietää etukäteen keskusteluun valmistautua eikä voi luistaa tekosyyn varjolla.
Et ansaitse puolisosi käytöstä enkä ymmärrä, millä hän käytöksensä ”oikeuttaa”. Sinulla on oikeus siihen, että puolisosi yrittää puhua kanssasi ja saada suhteenne jälleen toimimaan. Sinä et voi yksin pitää suhdettanne pystyssä.
Voimia tulevaan viikkoon!

-Eveliina

Moikka,

2019 ennen joulua sain tietää miehen peliongelmasta ja 70000€ peliveloista lukuisiin vippifirmoihin. Molemmat olemme olleet avun piirissä, minä vertaisryhmässä ja jutellut oman tukihenkilön kanssa. Mies vastaavissa pelaajille tarkoitetuissa ja lisäksi käynyt viikon voimavaraleirin. Itse pääsin avun piiriin vuodenvaihteessa 2020-2021. Elämä on ollut hirveää vuoristorataa, kuten täällä monet ovat kertoneet. En toista samoja asioita vaan kerron tilanteesta, jossa nyt ollaan ja joka on äärimmäisen kuluttava. Mies kävi keväällä voimavarakurssin ja tuli sieltä todella energisenä ja voimaantuneena. Kertoili innoissaan mitä oli leiriltä saanut. Jostain syystä oma reaktioni oli tyrmäävä häntä kohtaan. Olin jotenkin todella ärsyyntynyt enkä kyennyt olemaan kannustava. Muutaman päivän päästä tästä, Mies muuttui täysin ja on kohdellut minua sen jälkeen niin että olen kuvaillut hänelle kokevani olevani "vastenmielinen". Hän ei ole halunnut ottaa minua mukaan mihinkään missä tavattaisiin ihmisiä, koska ei halua esittää että muka kaikki olisi hyvin. Sen verran on avautunut, että on sanonut ääneen asioita, joita on kokenut suhteemme aikana minun osalta epäreiluiksi ha niistä on hyvin pienesti puhuttu. Olen myöntänyt virheeni ja haluavani kehittyä asioissa ja tietysti olen pyytänyt anteeksi sitä tyrmäystä kurssin jälkeen. Olen yrittänyt saada puheyhteyttä häneen, mutta hän kertoo tarvitsevansa aikaa ja omaa tilaa. Sitä olen antanut mm viettänyt lukuisia öitä hotelleissa nyt lomilla ja viettämällä aikaa muualla kun kotona. Nyt tätä on kestänyt kolmatta kuukautta...Olen itkenyt tällä lomalla niin paljon. Olen tehnyt päätöksiä lähteä ja perunut puheeni hyvänä hetkenä. Olen toiminut hänen toiveen mukaan antaa aikaa, mutta hän ei ole lunastanut lupausta puhua asioista. Kuulemma "kierrosten pitää laskea"ennenkun voidaan puhua. Hän ei lainkaan kestä riitelyä ja odottaa että myös mun pitäisi olla viilipytty... lisäksi tämä odottaminen millon puhutaan on täysin minun toiminnan vastainen, haluan puhua asiat selviksi. Tää on ollut tosi rankkaa. Hän on toivonut myös läheisyyttä, mutta on tyrmännyt kaikki halaukset ja pienet eleet. Oon tosi väsynyt tähän ja pohdin taas lähtöä. Eihän kukaan voi vaan roikkua löysässä hirressä odottamassa kuukausitolkulla puhumista :o Hän on ymmärtänyt, että ongelmansa on juurikin tunteiden hilloaminen ja pitäminen omana tietonaan...täähän on juuri sitä ja jos tämä jatkuu katkeaa ihan varmasti myös puolen vuoden pelaamaton aika. Onko kellään vastaavia kokemuksia pelaajan kanssa? Ihmettelen hänen motiivia meidän olemassaoloon :shock: