Moikka Nimetön3,

Mukavaa, että olet löytänyt tänne herttaan kirjoittelemaan!

En tiedä, kuinka tarkkaa kuvausta kaipaat ja jotain olen tietysti aiemminkin kirjoitellut, mutta kirjoitan nyt aika suurpiirteisesti pelaamisen loppumisen jälkeisestä ajasta.

Puolisoni on tosiaan pelannut viimeisen kerran elokuussa 2020.
Tuolloin hän oli itse jo ollut epäsäännöllisesti vertaisryhmässä ja syksyllä 2020 hän kävi säännöllisesti pelirajattoman vertaisryhmässä (12 kertaa). Hänen terapiansa myös on juuri nyt loppumassa ja siten yksi ajanjakso tulossa päätökseen, hän on käynyt 3v ajan kuntoutuspsykoterapiassa.

Voisi sanoa, että ensimmäinen vuosi oli paljon epävarmempaa aikaa kuin sen jälkeen. Myös suhteen jatkuvuutta kyseenalaistettiin ja molemmat kävimme aika isoja pohdintoja siitä, mitä haluamme elämältä. Oli edelleen välillä epäilystä ja epävarmuutta mielessä eikä puolisoni myöskään ihan alkuun osannut puhua kanssani pelaamiseen liittyvistä asioista (keväällä 2021 tilanne alkoi parantua). Myöskään minä en ole ollut hyvä puhumaan aiemmin hankalista asioista, joten tässä on ollut paljon opeteltavaa meille.

Emme ole käyneet vertaisryhmässä enää, mutta toimimme vertaisohjaajina molemmat nykyään. Se on lähentänyt meitä entisestään ja aihepiiri on meillä suhteellisen aktiivisessa käsittelyssä, kun kummallakin on omia tukitehtäviä ja voimme olla apuna muille. Keskusteluyhteys on parantunut koko ajan ja elämään on löytynyt mukava tasapaino. Nautimme tasaisesta arjesta ja teemme paljon asioita yhdessä. Lapsia meillä ei edelleenkään ole, mutta toivottavasti jossain vaiheessa! Muutoin elämä tuntuu sujuvan todella hyvin ja onnellisesti.

Taloudellisesti meillä ei mene mitenkään loistavasti, mutta tulemme toimeen. Toki se välillä aiheuttaa harmaita hiuksia, kun tulee vaikka isompi meno ja pohditaan, miten pärjätään. Mutta arjessa talous pyörii riittävän hyvin.
Aika harvoin nykyään tulee vastaan niitä hetkiä, kun jossittelee menneisyyttä ja esimerkiksi sitä, mitä kaikkea meillä voisi olla ilman puolison peliriippuvuutta.

Tavallaan puolison pelivuodet tuntuvat jo todella kaukaisilta, mutta se on varmasti myös mielen keino suojata itseään. Ja tietysti on aikaa kulunutkin jo jonkin verran. Tällä hetkellä olen tulevaisuuden suhteen luottavainen ja olen tyytyväinen siihen, missä pisteessä puolisoni kanssa olemme.

Kysy ihmeessä, jos jokin tietty asia mietityttää.

-Eveliina

Hei,

Minusta olisi mukavaa kuulla enemmän jatkoa tarinallesi. Voisitko kertoa, millainen ensimmäinen pelaamaton vuosi oli teillä ja miten elämä on (pelaamisen suhteen) vienyt eteenpäin? Käykö puolisosi tai käytkö itse vielä vertaistukiryhmissä?

Hei juuri sinä siellä,

Miten voit? Mitä asioita olet oman hyvinvointisi eteen tehnyt viime aikoina?

Syksy on taas tullut kuin varkain ja on aika alkaa herättelemään omaa itseään siinä, että miten jaksaa paremmin. Omalla kohdallani ainakin huomaan sen, että pimeys ja kylmyys ainakin hetkellisesti rokottavat omia energiatasoja ja on aiempaa väsyneempi. Asioiden aikaansaaminen vaatii hieman enemmän ponnistelua kuin esimerkiksi kesällä.

Elämäntapamuutos on taas edennyt tämän vuoden puolella sinänsä hyvin, että ruokavalioonkin on saatu pysyvämpää muutosta aikaiseksi. Huomaan voivani paremmin ja oma hyvinvointi näkyy myös parisuhteessa positiivisesti.
Yhteistä aikaa ei meillä edelleenkään paljon ole, mutta se vähäinen aika on laadukkaampaa, kuin esimerkiksi vaikka viisi vuotta sitten. On silläkin varmaan osansa, ettei toista enää pidä itsestäänselvyytenä millään tavalla.

Syksyllä käynnistyy taas esimerkiksi vertaisryhmät ja erilaisia tukimuotoja on taas hyvin saatavilla kesätauon jälkeen.

Haethan sinäkin tarvittaessa apua itsellesi. Älä jää yksin!

Lämmintä syksyä toivottaen
Eveliina

Moikka Rankkaa on!

Hienoa kuulla, että olet hakeutunut itse vertaisryhmään ja huolehdit itsestäsi!
Usein jo pelkkä puhuminen, asioiden ääneen sanominen ja niiden pallottelu toisen kanssa auttaa. Etenkin silloin, kun keskustelukumppanilla on ymmärrystä peliriippuvuudesta, mutta myös luotettaville läheisille, kuten ystävälle puhuminen, auttaa. Apu vaan on ehkä hieman erilaista silloin.
Vertaistuen antama tunne, ettei ole yksin, on äärettömän tärkeä. Etenkin kun pääsee kuulemaan muiden ratkaisuja ja toipumistarinoita luo toivoa myös itselle.

On mielenkiintoista, miten me läheiset yleensä heräämme itsemme hoitamiseen vasta myöhemmin. Usein huomio kiinnittyy niin paljon pelaajan tukemiseen tai ajatukseen siitä, miten pelaamisen saa loppumaan tai sitten mennään selviytymismoodiin ja täytetään elämää esimerkiksi töillä tai harrastuksilla, ettei asiaa sen kummemmin tule käsiteltyä. Parempi avun hakeminen on kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan tässäkin asiassa.

Upeaa, että lapsesi halusi itse asentaa pelinesto-ohjelman itselleen! Aivan huikea juttu. Merkki siitä, että ehdottomasti hänkin on menossa oikeaan suuntaan asian kanssa .

Hyvä kuulla, että olet saanut kuitenkin nukuttua hyvin. Tarvitsemme keinoja siihen, miten tyhjentää mieltä ajatuksista ja antaa mielellekin mahdollisuutta lepoon asiasta. Itselleni siihen toimii aika hyvin ulkoileminen yleensä podcastia kuunnellen tai fyysinen rasitus tai kevyt jooga/meditaatio. Myös ristikoiden ratkominen on välillä mukavaa ajanvietettä, joka vie ajatuksia muualle.

Mitä keinoja itselläsi käytät, että saisit asiaan etäisyyttä ja mieltä uusille urille?
Varmasti tuon vertaisryhmän myötä asia pyörii mielessä hyvin aktiivisesti, mutta muistuta itseäsi ottamaan asiasta taukoa ja tekemään sinulle mielekkäitä asioita, niin et uuvu ajatustesi kanssa.

Aurinkoa alkavaan viikkoon!

-Eveliina

Onpas ollut viikko!

Itse olen vertaisryhmässä saanut hyvää ja hienoa tukea. Asioiden puhuminen ääneen helpottaa minua.

On kyllä kiinnostava tutkailun kohde, että itselleni ei juolahtanut mieleen lainkaan hakea apua muutama vuosi sitten, kun nuoreni riippuvuus paljastui. Siitä olisi taatusti ollut itsellekin spua jo sillloin, mutta enpä vaan ymmrtänyt.
Oman kokemukseni kautta kannustan kaikkia läheisiä hakeutumaan tuen piiriin. Jo tietoisuus siitä, ettei ole ainut tällaisessa tilanteessa, on helpottanut minua valtavasti.

Nuoreni halusi muutama viikko sitten myös asentaa Gameban-ohjelman itselleen. Sitä pidän suurena askeleena eteenpäin.

Nyt koetan itse saada hieman etäisyyttä asiaan. Tämä pyörii mielessäni todella paljon. Uni onneksi on säilynyt hyvänä.

Pitäkäämme itsestämme huolta. Sen jälkeen muista.

Moikka!

Hyvä kuulla, että siellä asiat alkavat mennä parempaan päin. Hyvästä muutoksesta usein tulee sellainen positiivinen kierre ja muutos ruokkii muutosta.
Omasta hyvinvoinnista voi huolehtia hyvin perusasioilla: riittävästi unta, ravintoa, kevyttä liikkumista ja lepoa. Kriisitilanteessa vaan tuppaa käymään niin, että nuo perusasiat kärsivät, kun mieli ja usein myös keho voivat huonosti.

Riippuvuudessa on se erikoinen puoli, ettei sillä ole mitään tekemistä järjen kanssa. Järki ja tunteet menevät ihan eri kaistoja. Ja kun sairastunut on meille rakas ja läheinen, on tasapainoilu tunteiden ja järjen kanssa todella hankalaa.

Ainakin tämä keväinen viikonlopun auringonpaiste ilostuttaa ja virkistää mieltä, ehkä jopa tuo hieman toivoa.

Aurinkoa alkavaan viikkoon!

-Eveliina

Hei Eveliina,

tämä olikin hieno viestiketju - kiitos kun olet jakanut ’pidemmän kaaren’. Tällaisen lukeminen on kovin avartavaa. Ja lohduttavaa, ettei yksin ainoana ole läheisen tilanteessa.

Nuoreni on ottamassa ensi askeleita hoitoonsa, ja itselläni myös syöminen on lisääntynyt. Oma kuormitustilanne purkautuu tällä lailla.

Olen myös huolissani tulevaisuudesta, vaikkei se mitään autakaan. Tässä oma jörki ja tunteet ovat ristissä keskenään.

Koetan kannustaa nuortani hoidon pariin, ja osallistumaan siihen aktiivisesti. Rinnalla kulkeminen on erittäin rankkaa, ainakin minulle.

Hienoa ja arvokasta on se, että ongelma on esillä ja siitä voidaan keskustella.

Kevät tulee, ehkäpä sekin jotain auttaa.

Rankkaa on

Heippa kaikki!

Miten on vuosi lähtenyt käyntiin?
Täällä ollaan oltu muuton pyörteissä ja muuttohommat vielä jonkin aikaa jatkuvat siinä mielessä, että kaikki uudessa kodissa löytää paikkansa.
Muuttaminen tuli eteen taas pakosta, tosin tällä kertaa ei miehen pelaamisen takia. Omistaja laittoi asunnon myyntiin, eikä meillä ollut mahdollisuutta ostaa asuntoa itsellemme. Tämä koko rumba sai mieleen ne ikävät muistot siitä, kun viimeksi muutimme omistusasunnostamme vuokralle, ennen kuin ulosotto todennäköisesti pakottaisi myymään asunnon.
Henkisesti on ollut siis todella raskasta ja myös fyysisesti, kun muuttoa on tehty kahdestaan.
Onneksi tilanne alkaa vähitellen olla jo parempaan päin!

Toivottavasti voit hyvin 🙂

-Eveliina

Moikka kaikki!

Taas vuosi on mennyt hurjan nopeasti ja alkaa olla aika suunnata katseita ensi vuoteen.
Omalta kohdaltani vuosi on mennyt ihan mukavasti loppuvuotta lukuun ottamatta. Omassa elämässä on tullut taas hieman vastoinkäymisiä, jotka eivät tosin liity puolisoni peliriippuvuuteen millään tavalla. Silti huomaan olevani väsynyt siihen, että vastoinkäymisiä tulee eikä asiat ”voi mennä hyvin”. Sitä kuvittelee ansainneensa hyviä asioita ja tasaisuutta.
Samalla olen silti hyvin kiitollinen siitä, että puolisoni voi hyvin ja parisuhteemme samoin. Asiat kuitenkin järjestyvät aina jollain tavalla.
Millainen sinun vuotesi on ollut ja millä mielin suuntaat uuteen vuoteen?

-Eveliina

Moikka!

Mitä sinulle kuuluu? Miten olet pitänyt huolta omasta jaksamisestasi viime aikoina? Tunnistatko omia tarpeitasi ja toimit niiden mukaan?
Nuo kysymykset on sellaisia, joita itse mietin viikoittain aktiivisesti.
Peliriippuvaisen läheisenä sitä on herkistynyt aiemmin toisen voinnille ja tarpeille ja unohtanut itseään.
Nykyään kuuntelen herkästi itseäni ja omia tarpeitani ja yritän toimia sen mukaisesti, minkä ajattelen tekevän minulle hyvää. Se ei tarkoita ylimielisyyttä tai kieltäytymistä, vaan esimerkiksi sitä, että jos olen huonolla tuulella, saatan lähteä lenkille tuulettumaan. Kuuntelen herkemmin mielialaani ja kuulumisiani ja tarpeitani.
Tämän myötä olen huomattavasti onnellisempi kuin aiemmin.

Suosittelen kaikille välillä pysähtymään itsensä kanssa ja miettimään, mitä itselle kuuluu ja mitä tarvitset voidaksesi paremmin.

-Eveliina

Miten teidän kesä sujui ja millä mielin suuntaat syksyyn?

Täällä kesä tuntui jälleen kerran menevän supernopeasti. Mietin kulunutta kesää ja ihmettelen, mihin kesä taas meni. Mietin, olinko riittävän läsnä ja nautin kesästä vai oliko mieleni jossain muualla. Lopputuloksena tuumaan, että tuli tehtyä paljon kivoja asioita, käytyä uimassa paljon ja nähtyä tärkeitä ihmisiä. Ei siis huono kesä ollenkaan.

Samalla elämäntapamuutos on edennyt ihan mukavasti. Huomaan kaipaavani ulos jopa sateella. Tapoihin on tullut kiinteäksi osaksi päivittäinen ulkoilu ja säännöllinen kuntosaliharjoittelu. Ne parantavat aina mieltä, jos joskus meinaa olla alavireinen olo. Silloin yleensä lähden kävelylle kuulokkeet korvilla ja tultuani takaisin kotiin on mieli jo korkeammalla.

Puolisoni on ollut kokonaan pelaamatta yli vuoden ja olen siitä todella iloinen.
En aktiivisesti pelkää hänen repsahtavan enkä ajattele asiaa enää kovin usein.
Puolisossani on tapahtunut hurjan paljon hyviä muutoksia reilun vuoden kuluessa.
Välillä tietysti etenkin talousasiat ahdistavat, mutta päivästä toiseen pärjätään. Tämän kaiken keskellä olen itse onnistunut etenemään urallani ja luon haluamaani uraa tulevaisuutta varten.

Elämässä on paljon aihetta kiitokseen ja kiitollisuuteen. Nykyään pyrin olemaan realisti ja elän päivän kerrallaan. Tiedostan menneisyyden tapahtumat ja niiden vaikutukset, elän tässä hetkessä ja näen valoa tunnelin päässä.
Juuri nyt on hyvä.

Lämpimiä ajatuksia sinun syksyysi!

-Eveliina

Kesäisiä terveisiä meiltä!

Kesä tuntuu menneen hurjaa vauhtia jälleen. En ole vielä päässyt lomailemaan kuin muutaman päivän, mutta ensi viikon jälkeen alkaa vihdoin kesäloma.
Puolisollani on ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen kunnon loma.

Kesään on kuulunut ensimmäistä kertaa pitkään aikaan enemmän kuntoilua ja elämäntapojen parantamista. Meillä ei ole ollut aiemmin juurikaan jaksamista pistää elämäntapoja parempaan kuntoon. Itse huomaan etenkin nyt, että olen herkuttelulla ”parantanut” oloani ja lääkinnyt itseäni, kun en ole jaksanut tehdä mitään rakentavampaa. Sitten herkuttelusta onkin tullut tapa.
Ruokavalion parantaminen ja liikkumisen säännöllinen aloittaminen ovat tuntuneet yllättävän helpolta.
Samalla tunnistan sen, että jollain tavalla pelkään mahdollista muutosta. Herkuttelu ja siitä seurannut ylipaino ovat minulle ikään kuin turvapeitto.
Puolisoni on todella innostunut elämäntapamuutoksesta ja olen hänestä ylpeä. Ensimmäistä kertaa uskon, että tämä projekti voisi meillä onnistua ja elämämme menisi jälleen parempaan suuntaan.
Samalla työstän omia ajatusesteitäni ja mietin, miksi mieleni ei halua muuttaa minua fyysisesti terveemmäksi.

Olisi kiva kuulla, mitä teidän kesään kuuluu ja millaisia ajatusesteitä huomaatte omassa arjessanne?

Aurinkoa teille!
-Eveliina

Heippa kaikille!

Vaihteeksi ajattelin kirjoittaa hieman vapaamuotoisempia ajatuksia, joita itselläni on mielessä pyörinyt.
Olen ehkä kirjoittanutkin siitä, että puolisoni peliriippuvuuden vuoksi meidän lapsihaaveet on laitettu hyllylle ja se on itselleni tosi suuri suru ollut useamman vuoden.
Parisuhteemme voi paremmin ja luottamus on palautunut jo hyvälle tasolle, mutta taloudellisesti meillä on tosi tiukkaa. Tällä hetkellä se on suurin este lapselle.
Lähipiirissä ihmiset saavat lapsia, ja se aiheuttaa itselleni aina kovin ristiriitaisen olon; olen ystävieni puolesta iloinen, mutta samalla omasta puolestani hyvin surullinen. Oma sylini on edelleen tyhjä.

Lapsihaave on ikään kuin hyllyllä edelleen, välillä otan sen sieltä pois ja tarkastelen asiaa esimerkiksi lähipiirin uutisten vuoksi, ja laitan sen takaisin hyllylle. Elämässä on tullut koettua niin paljon pettymyksiä, että en uskalla ihan tosissani edes toivoa lasta. Se on enemmänkin haave, jota on vaikea konkreettisesti nyt ajatella. Jollain tavalla mieli varmaan yrittää suojella itseään, ettei pettymys olisikaan niin suuri uusien vastoinkäymisten ilmetessä.
Jaksan pitää itselläni yllä toivoa siitä, että jossain vaiheessa perheemme voisi täydentyä lapsella ja ikään kuin kaikki kokemamme tuska ja vaikeudet olisivat täyttäneet jotain suurempaa tarkoitusta. Samalla yritän olla onnellinen tässä hetkessä ja nyt.

Aurinkoa viikkoosi!

-Eveliina

Moikka!

Toivottavasti voit hyvin.

Itse huomaan lisääntyneen valon ja lämpimämmän ilman aiheuttavan itsessäni lisää positiivisia ajatuksia ja tunteita.

Koronatilanne on tällä hetkellä todella hankala ja huomattavissa on ihmisten väsymistä pandemiaan.

Onko teillä koronalla ollut vaikutusta esimerkiksi omaan mieleen tai kodin ilmapiiriin?
Itselläni vaikein tilanne tähän mennessä oli noin vuosi sitten, kun töitä piti alkaa tehdä etänä, työnkuva muuttui totuttua tylsemmäksi ja puolison peliriippuvuus oli vaikeassa pisteessä.
Vaikeudet jatkuivat vielä kun pelaamisen seuraukset paljastuivat pahemmiksi.

Olen itse käynyt psykoterapiassa reilun kahden vuoden ajan. Alun perin hakeuduin terapiaan sen vuoksi, että koin elämäni olevan kriisissä puolison peliongelman vuoksi. Se oli ikään kuin viimeinen pisara, jota en enää jaksanut.
Terapiasta olen hyötynyt todella paljon.
Olen löytänyt paljon keinoja jaksaa vastoinkäymisiä ja käsitellä ikäviä ajatuksia ja tunteita. Olen oppinut rakastamaan itseäni ja oppinut pohtimaan käyttäytymistäni ja oppinut myös muuttamaan sitä.
Itselleni terapia on ollut vertaistuen lisäksi suuri apu ja lämpimästi suosittelen sitä kenelle tahansa.

Aurinkoista alkavaa viikkoa!

-Eveliina

Tässäkin ketjussa voi vapaasti puhua omista murheista ja myös hyvistä asioista.
Ehkä muutos voisi olla tämän ketjun keskeinen teema.

Hauskaa lukea itse kirjoittamaani tekstiä, josta ei kuitenkaan ole kuin noin 2,5 kk.
Suurin osa siitä on minulle edelleen aivan totta ja ajattelen niin, mutta tilanteemme on edelleen vain tasoittunut.
Nautin tästä tasaisesta arjesta ja kotimme ilmapiiristä. Ehkä joskus aiemmin vuosia sitten olisin pitänyt tätä tylsänä, kun koronarajoitusten takia oma elinpiiri on kapeampi ja ollaan puolison kanssa paljon kotona.
Tylsyyden sijaan pidän tästä tasaisuudesta ja hyvästä fiiliksestä. Tietysti haaveilemme edelleen matkoista, ystäviä olisi kiva nähdä useammin ja päästä esimerkiksi teatteriin/museoihin, mutta se on tällä hetkellä mahdotonta.
Yritetään siis nauttia kotona olemisesta ja tekemisestä: olemme tehneet taas usein yhdessä ruokaa ja olen innostunut pitkästä aikaa leipomisesta. Lisäksi käymme yhdessä ulkoilemassa usein.

Edelleen pelko käy välillä takaraivossa, ja se varmasti tulee siellä pysymään jonkin aikaa tai ehkä jopa loppuelämän.
Silti olen toiveikas ja jollain tavalla tyytyväinenkin nykyiseen elämäämme.
Suurin unelmani on edelleen oma lapsi ja toivon, että jossain vaiheessa elämämme olisi siinä pisteessä, että lapsi olisi tervetullut.

Olisi mukava kuulla mitä teille kuuluu ja onko jotain muutoksia toiveissa ja millaisia muutoksia elämässä on tapahtunut, sekä hyvässä että pahassa.

-Eveliina