Meillä ihan sama ongelma!
Mies hakee syitä pelaamiseen ihan muualta kuin peilistä. Mä en jaksa! Pakko kuitenkin 2 lapsen takia yrittää olla arjessa mukana.
Valehtelua koko ajan ja hyväksikäyttöä. Koska tämä loppuu?

sortsima kirjoitti:Hei!


Älä päästä häntä lähellesi, ennen kuin on kulunut pari vuotta ja todisteet paranemisesta ovat oikeasti olemassa. Rakastava kantaa itsestään huolen ja kunnioittaa toista. Kunnioita sinä itseäsi ja pidä itsestäsi huolta. Voisitko mennä isäsi luokse asumaan hetkeksi ja saada elämäsi kuntoon? Sinulla ei ole itselläsi peliongelmaa, joten pärjäät varmasti upeasti! Paljon voimia elämääsi, se ei ole nyt helppoa.

T. Sortsima

Kuka on tämä Sortsima joka on tullut kirjoittelemaan tänne jossa pelaamisen ongelmakseen kokevat yrittävät auttaa toisiaan, olet todella väärässä paikassa

Hei,

kukaan ei ole näköjään osannut vastata sinulle. En valitettavasti minäkään. Luulisin, että kannattaa ottaa yhteyttä oikeusapuun.

Todella kurjaa, jos olet joutunut kärsimään puolisosi pelaamisesta. Haluatko kertoa tarkemmin, millainen tilanteesi on?

Jos selvittelet omaa tilannettasi, olisi hienoa, jos jaksaisit kirjoittaa, miten asia etenee. Sama ongelma voi olla muillakin. Ymmärrän tietysti, ettei välttämättä kaiken keskellä jaksa kirjoittaa, mutta ehkä myöhemminkin, kun voimat on palautuneet...

Voimia,
t. sortsima

Heippa. Onnistuuko saada pois omalta niskalta ulosotot jos käy tekemässä puolisosta rikosilmoituksen? Mitä siitä puolisolle seuraa?

Hei sheldon!

On hienoa, että kirjoitit tälle palstalle. Arvostan sitä, että myönnät itsellesi pelaamisen vakavuuden ja siitä aiheutuvat ongelmat. Ja parasta on, että haet apua. Oletko saanut apua? Jos mahdollista pyri akuutin psykiatrian puolelle ja siellä psykologille. Riippuvuutta on turha vähätellä, niinkuin selvästikään et tee ja kannattaa yrittää löytää parasta apua mitä saa. Siinä tekee palveluksen itselleen ja samalla lapsille. Ja on esimerkkinä omille lapsilleen. Jälkeen päin ei tarvitse jossitella tai hävetä, vaan voi olla ylpeä itsestään. Se, mitä on tapahtunut joskun aiemmin, voi tapahtua kelle hyvänsä. Sinä olet tärkeä ja lapsesi ovat tärkeitä.

Vaikka sinusta ei nyt tunnukaan siltä, mutta mielestäni miehesi teki sinulle palveluksen, kun ilmoitti lähtevänsä. Hän ei ylläpidä pelaamistasi. Itse olisin jäänyt mieheni rinnalle, jos hän olisi taistellut ja hakenut apua, mutta ehkä miehelläsi on sellainen tunne, ettei hän kykene pysymään alkoholista irti pelaamisen rinnalla? Olisiko mahdollista, että sitoudut omaan parenemiseen ja kun olet ollut pari vuotta kuivilla ja edelleen tuen piirissä, tulisi aika miettiä teidän tilannetta uudelleen? Onko pakko laittaa kaikki yhteydet saman tien poikki, voisiko välillä käydä syömässä ja jutella tilanteesta, vaikka erillään oltaisiinkin?

Paljon voimia ja sitkeyttä sinulle. Olisi mukava kuulla jatkossa, miten sinulla menee! Puhu kaikille pelaamisesta, ja ongelmista siihen liittyen. Usko minua, kukaan ei tuomitse sinua. Saat tukea ja sinulla on kevyempi olo. Ja puhu erityisesti retkahduksista ja etsi aktiivisesti tietäsi itseesi. Hyväksy se, että olet pelannut, älä vastusta menneisyyttäsi ja kokemuksiasia. Siihen on turha käyttää energiaa. Olet hyvä tyyppi!

T. sortsima

Olen näillä sivuilla ensimmäistä kertaa. Eilen miehelleni paljastui koko syksyn jatkunut pelaamiseni. Olen yhteisiä rahojamme pelannut noin 4000euron edestä. Mieheni ei suostu asiasta kanssani juttelemaan ja ilmoitti kylmästi avioliittomme olevan ohi. Kaipaisin juuri tällä hetkellä juuri hänen tukeaan ja rinnallaseisomista. Hän on itse raitistunut alkoholismistaan reilu kolme vuotta sitten, ja hän kyllä hyvin tietää, mitä riippuvuus on. Olen tehnyt kamalan väärin, ja kadun tekoani enemmän kuin mitään. Olemme olleet naimisissa 10kuukautta, ja yhdessä yhteensä vasta reilun vuoden. Rakastan miestäni yli kaiken. Jos menetän hänet peliriippuvuuteni takia, en tiedä, kuinka jaksan eteenpäin. Minulla on kaksi alaikäistä lasta, jotka ovat kuulleet avioerokeskustelun. Tämä on yhtä helvettiä, sekä minulle että varmasti myös miehelleni. Olen tänään ottanut yhteyttä moneen eri auttavaan tahoon ja tahdon todella parantua riippuvuudestani. Tuntuu kuitenkin raskaalta ajatus, että ihminen, jota rakastan eniten, ei olisikaan tukenani paranemisprosessissa.

Hei!

Olen ollut pelaajan kanssa naimisissa 15 vuotta ja suhde vei minulta fyysisen terveyden, masensi ja vaikutti lastemme ja meidän vanhempien väliseen suhteeseen. He eivät ole nähneet rentoja toisensa hyväksyviä vanhempia. Teillä ei ole vielä lapsia, mutta kuvittele mielessäsi elämäsi 5 vuotta eteenpäin. Jaksatko vielä viiden vuoden päästä kuulla repsahduksesta, pelätä toisen pelaamista ja epäillä omaa jaksamista.

Jos pystyt ja jaksat elämään puolitoista vuotta pelaajan kanssa, jaksat ja pystyt hänestä myös irtoamaan.Palaaja on itsestään täysin vastuullinen, kukaan ei häntä voi muuttaa. Olet fiksu, kun olet tajunnut tilanteen noin tarkkaan noin aikaisessa vaiheessa ja vielä puhunutkin anopin kanssa. Hyvä, että miehesi äiti tietää, hän hakee kyllä apua pojalleen. Jokaisella meistä on ihana elämä kuljettavanamme, pieniä kimaltavia valonsäteitä pilkottaa oksien välistä. Otetaan me niistä kiinni ja annetaan elämän kantaa. Sama odottaa myös pelaajaa, mutta hän valitsee ainakin tällä hetkellä toisin. Jos jää pelaajan rinnalle, jää oman elämän varjoon ja se jää elämättä.

Olemme eronneet ja nautin kaikkien vaikeuksien keskellä omasta ja lasten elämästä. On mahtava elää ja tehdä omia valintoja, kantaa vastuu elämästä. Dr. Phil sanoi kerran televisio-ohjelmassaan, että jos puoliso pelaa, juokse pois niin nopeasti kuin pääset. Hän piti pelaamista toivottomana. Jos tilanne olisikin tai muuttuisi toiseksi, eli pelaaja havahtuisi, hakeutuisi hoitoon ja muuttuisi, hän kantaisi vastuunsa ja tulisi luoksesi nöyränä. Hän käsittäsisi, että pelaamisen voima on häntä itseään suurempi ja ei pärjää yksin.

Älä päästä häntä lähellesi, ennen kuin on kulunut pari vuotta ja todisteet paranemisesta ovat oikeasti olemassa. Rakastava kantaa itsestään huolen ja kunnioittaa toista. Kunnioita sinä itseäsi ja pidä itsestäsi huolta. Voisitko mennä isäsi luokse asumaan hetkeksi ja saada elämäsi kuntoon? Sinulla ei ole itselläsi peliongelmaa, joten pärjäät varmasti upeasti! Paljon voimia elämääsi, se ei ole nyt helppoa.

T. Sortsima

Olemme olleet n. 1,5 vuotta yhdessä poikaystäväni kanssa. Rakastan häntä todella paljon, niin paljon että olen kestänyt häneltä melkein mitä vain.

Kun aloimme seurustelemaan, tiesin, että poikaystävälläni on peliongelma ja että hän on masentunut. Silti annoin itseni rakastua häneen, siitäkin huolimatta, että siskoni oli peliriippuvaisen miehen kanssa naimisissa n. 10 vuotta ennen kuin he erosivat. Siskoni joutui maksamaan miehen vippejä ja elättämään samalla perheen (2 lasta). Nykyään hän syö masennuslääkkeitä ja yrittää toipua erosta. Tiesin siis jo silloin, että otan valtavan riskin ja että tulen satuttamaan itseäni vielä pahasti tässä suhteessa.

Olen saanut itkeä monet itkut poikaystäväni pelaamisen vuoksi. Puoleen vuoteen en uskaltanut puhua kenellekään poikaystäväni peliongelmasta ja se aika oli todella raskasta. Sitten se tapahtui. Poikaystäväni pelasi itsensä siihen tilanteeseen, ettei ulospääsyä enää ollut ja hän tarvitsi kipeästi lainaa pikavippien maksuun. Silloin päätin, että kerron peliriippuvuudesta poikaystäväni äidille. Ja hyvä että kerroin, sillä hän auttoi poikaystäväni pois pikavippikierteestä. Mutta se ei riittänyt. Meni ehkä 2 kuukautta hyvin ja silloin tapahtui taas repsahdus. Iso repsahdus. Ja taas anoppini oli liian kiltti ja otti itse velkaa pankista maksaakseen poikaystäväni pikavipit. Silloin poikaystäväni meinasi tehdä myös itsemurhan.. Olen itse ollut siitä lähtien (n. 0,5 vuotta) hyvin stressaantunut ja allapäin, mikään ei tunnu enää samalta kuin ennen. Pelkään jatkuvasti poikaystäväni puolesta ja joudun olemaan jatkuvasti varpaillani. Pelkään myös itseni puolesta, entä jos minäkin masennus tämän takia? Poikaystäväni kuitenkin käy (ehkä?) psykologilla puhumassa ja syö masennuslääkkeitä. Tieto hoidosta on saanut minut hieman rentoutumaan..

Myös vanhempani saivat tietää itsemurhayrityksestä (olin alaikäinen) ja poliisit soittivat siis isälleni siitä. Sen jälkeen poikaystäväni ei ole tullut käymään enää meillä, koska häpeää niin paljon tekojaan. Asumme eri paikkakunnilla ja asia stressaa minua, koska minä joudun olemaan nykyään aina se, joka tulee kylään. En tiedä kuinka kauan jaksan enää tällaista epänormaalia tilannetta.

Alkoholi on taas astunut myös kuvioihin. Suhteemme alussa hän päätti, että lopettaa juomisen, mutta tiedän, että hän on juonut silti. Lisäksi hän tietää myös sen, että minä vihaan juomista lapsuuden kokemuksista johtuen todella paljon. Silti hän satuttaa minua juomalla.

Tänään löysin taas pitkästä aikaa pikavippilaskuja (4kpl) poikaystäväni laatikosta. Päätin kesällä, että jos ennen joulua hän alkaa taas pelaamaan, jätän hänet. Nyt se sitten tapahtui, enkä tiedä mitä tehdä! En halua jättää häntä, mutta en halua hukata aikaani huonoon suhteeseen. Olen liian kiltti, lapsellinen ja tyhmä jättääkseni hänet. Ja joka kerta poikaystäväni osaa puhua minut ympäri, tai vaihtoehtoisesti uhkaa jättävänsä minut ja silloin roolit kääntyvät toisinpäin. Silloin minä olen se syyllinen ja pelkään jätetyksi tulemista. Häpeän tätä suhdetta, mutta en uskalla jättää poikaystävääni.

Moikka!

Olen kirjoitellut tänne jo aiemmin, viimeksi lokakuun alkupuolella.
Kävin siis lokakuussa tekemässä rikosilmoituksen näistä vippilaskuista, minun nimellä tilatuista tietokoneista, kännyköistä, kotiteattereista yms.
Mieheni muutti pois yhteisestä asunnostamme silloin, hän ei kyennyt millään hyväksymään eroa. Sanoi että pystyy muuttumaan ja toivoi että alkaisimme käymään yhdessä terapiassa selvittämässä näitä asioita. Hän "vainosi" minua n.3 viikon ajan, odotteli parkkipaikalla että tulen kotiin, kävi koputtelemssa ikkunoita ja lähetteli tekstiviestejä.. Vaikeaahan se oli, todella vaikeaa. Halusin/haluan edelleen uskoa, että hän pystyy muuttumaan ja toivon myöskin sitä ihan vain hänen omaksi parhaakseen..

Muttakun se ei ole pelkästään pelaamisen lopettamisesta kiinni, vaan siitä että hän on koko seurustelumme ajan hujannut minua, piilotellut perintä laskuja sekä ulosotto kirjeitä, tehnyt valtakirjoja minun nimissäni, kirjoitellut sähköpostia minun nimissäni jne. en edes muista mitä kaikkea.!
Nyt asiat ovat edenneet hyvin ja yllättävän nopeasti, Kiitos hyvälle tutkijalle ! Rikosilmoituksen tekemisestä on nyt n. 3kk. Pöytäkirja on mennyt syyttäjälle ja oikeudenkäynti on piakkoin. Inhottavinta tässä on ollut nyt mm. se että joudun joka kuukausi maksamaan palkastani 1/3 osan ulosottoon eli n. 600e, koska perintäfirmat eivät ole jäädyttäneet perimisiä vaikka ovat saaneet rikosilmoituksen. Eli maksan koko ajan ex mieheni ottamia vippilainoja sekä muita hänen aiheuttamia sotkuja. Toivon vaan että oikeus määrää perintätoimistot maksamaan rahat takaisin joita he ovat minulta perineet, koska eihän siinä ole mitään järkeä että minä hoidan toisten sotkut!

Nooh, kyllä tämä tästä vielä toivottavasti hyväksi muuttuu.

Täällä myös toinen kohtalotoveri. Avomieheni alkoi pelata nettipokeria kolme vuotta sitten ja kun mietin suhdetamme taakse päin, niin näen vasta nyt kaikkien parisuhdeongelmien kietoutuvan pokeriin. Mieheni hurahti pokerin maailmaan kuin kuuma veitsi voihin. Hän alkoi pelata ilmaispelejä ja pienen panoksen pelejä. Onneksi hän on pelannut (tietääkseni) suht pienillä panoksilla ilman pikavippejä ja lainoja kavereilta. Pakolliset asunto- ja auto kulut on maksettu, joten en ole ollut niin huolissaan rahapuolesta.

Itse olen ollut joulun jälkeen pelaamatta, mutta aloitin laskemaan vasta vuodenvaihteesta. Itse hoidin yleensä meidän perheessä maksupuolen. Pikavipit oli vaan helvettiä niitä en uskaltanut paljastaa koska häpesin niin paljon. Lähinnä sen takia meidän suhde lähti eriteille, koska olin omissa oloissani ja mietin vain miten saisin velat maksettua ja yritin välttää puhumista pelaamisesta.

Rahan sijaan parisuhdetta rasitti hänen ajankäyttönsä. Hän pääsi töistä jo kahden kolmen maissa ja kun minä tulin puoli viideltä oli hän koneen kimpussa ja hyvä jos ehti tervehtiä. Illalla jokin pieni tauko ruokailuun ja pelaaminen jatkui aamun pikkutunneille ja yöllä nukuttiin vain parin tunnnin unia. Väsymyksen hän purki minuun. Yhteiset harrastukset ja menemiset jäivät. Pidemmät automatkat sain minä ajaa, koska läppärillä ja nettitikulla voi pelata myös autossa. Eikö olekin nerokasta!

Ajan kulkua ei huomaa pelatessa ja se tuhoaa parisuhteen koska yhteistä aikaa menee siinä. Itse muutuin aika paljon myös kun pelasin olin ärtyisä, vaativa, eikä minulle kannattanu sanoa mitään, koska suutuin siitä sitten niin helposti ja saatoin sanoa jotain takaisin pahasti.

Nyt kahden kuukauden eron jälkeen hän on havahtunut siihen, mitä on menettänyt. Hän on ollut uuden vuoden jälkeen pelaamatta ja pyytänyt minua mukaan vanhojen yhteisten harrastusten pariin. Hän on myöntänyt pokerin olevan suuri osatekijä suhteemme laadun huonomisena ja sitä kautta erossa. Hän on sanonut olevansa pelaamatta, mutta saattaa kuulemma joskus vielä pelata. Jos hän näin ajattelee, niin onko hän kuitenkaan tiedostanut peliriippuvuuttansa? Voinko luottaa häneen, että hän panostaisi nyt pelimerkkien sijaan parisuhteeseen vai palaako hän pelien maailmaan, jos saa minut taas saman katon alle?

Uskon kyllä että hän on huomannut mitä on menettäny. Niin minäkin olen huomannut mitä olen menettänyt. Ehkä sinun kannattaa hänen vielä olla omissa oloissaan, saa miettiä vielä enemmän mitä haluaa. Ja lähtisitte pikkuhiljaa lähentymään toisianne harrastuksien ja muutenkiin yhdessä olemisen kautta. mutta ei ehkä kannata vielä muuttaa takaisin yhteen, sanot vaikka että halut ensin nähdä kumpi on tärkeämpää pelit vai sinä?

Minä haluisin ainakiin näyttää vaimolleni kumpi minulle on tärkeämpää pelit vai meidän perhe .

Kuulostaa täsmälleen minun elämältä vielä puoli vuotta sitten. En itsekään aluksi ajatellut, että minulla on mitään ongelmaa, kunnes vain havahduin yhtenä päivänä. "Pokeri ei ole tuuripeli" "Siitä saa hyviä lisätienestejä". Ehkä jotkut ihmiset saavat. Mutta jos siitä on tullut itselle pakkomielle ja mielialanvaihtelut tulosten mukaan hallitsevat elämää, en näe muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa kokonaan. Mutta siinä tarvitsee itse kokea ikäänkuin "valaistuminen", vähän niinkuin erittäin lihava ihminen voi laihtua pysyvästi vain jos itse tajuaa tarvitsevansa pysyvän muutoksen elämäänsä.
Miehesi vastaus kuulostaa ex-pokerinpelaajan korvaan juuri sellaiselta, että pari viikkoa hän ehkä jaksaa tehdä muita juttuja, mutta sitten taas aika alkaa kulua yhä enemmän pokerin parissa ja kunnes huomaatkaan olet samassa tilanteessa kuin nyt.
Tämä vain minun mielipiteeni. Ainahan voi tietysti antaa sen yhden mahdollisuuden, kunhan vain mieli kestää mahdollisen pettymyksen.

Hei kaikille!
Täällä myös toinen kohtalotoveri. Avomieheni alkoi pelata nettipokeria kolme vuotta sitten ja kun mietin suhdetamme taakse päin, niin näen vasta nyt kaikkien parisuhdeongelmien kietoutuvan pokeriin. Mieheni hurahti pokerin maailmaan kuin kuuma veitsi voihin. Hän alkoi pelata ilmaispelejä ja pienen panoksen pelejä. Onneksi hän on pelannut (tietääkseni) suht pienillä panoksilla ilman pikavippejä ja lainoja kavereilta. Pakolliset asunto- ja auto kulut on maksettu, joten en ole ollut niin huolissaan rahapuolesta.

Rahan sijaan parisuhdetta rasitti hänen ajankäyttönsä. Hän pääsi töistä jo kahden kolmen maissa ja kun minä tulin puoli viideltä oli hän koneen kimpussa ja hyvä jos ehti tervehtiä. Illalla jokin pieni tauko ruokailuun ja pelaaminen jatkui aamun pikkutunneille ja yöllä nukuttiin vain parin tunnnin unia. Väsymyksen hän purki minuun. Yhteiset harrastukset ja menemiset jäivät. Pidemmät automatkat sain minä ajaa, koska läppärillä ja nettitikulla voi pelata myös autossa. Eikö olekin nerokasta!

Hän muuttui pelaamisen myötä siitä ihanasta huomioivasta läsnäolevasta miehestä kylmäksi, vaativaksi, ärtyisäksi mieheksi, jonka tunnetilat muuttuivat hetkestä toiseen. Tiesin aina aamulla oliko yön peleissä tullut voittoja vai häviöitä. Pienetkin häviöt vetivät miehen masentuneeksi ja samalla ärtyisäksi, poissaolevaksi.

Hän kielsi peliongelmansa, mutta aavistin sen olevan. Hän piti pari kertaa taukoa pelaamisesta, kun siihen meni ilmeisesti liikaa rahaa. Mutta hän ei osannut nähdä sitä aikaa mikä siihen kului. Tauon jälkeen pelit jatkuivat.

Pari kuukautta sitten muutin pois yhteisestä kodistamme vieden koiramme mukana. (Hänhän ei voinut niitä viedä esim. iltapisulle kesken pelien, tai sit tietty sillä 5 minuutin tauon aikana...) Meillä ei ole lapsia. Mikäli niitä olisi ollut, en välttämättä olisi harkinnut erilleen muuttoa, vaan jotain toista hoitomuotoa. Minä selviydyin pelaajan läheisenä pitämällä kiinni omista harrastuksista ja haaveista.

Nyt kahden kuukauden eron jälkeen hän on havahtunut siihen, mitä on menettänyt. Hän on ollut uuden vuoden jälkeen pelaamatta ja pyytänyt minua mukaan vanhojen yhteisten harrastusten pariin. Hän on myöntänyt pokerin olevan suuri osatekijä suhteemme laadun huonomisena ja sitä kautta erossa. Hän on sanonut olevansa pelaamatta, mutta saattaa kuulemma joskus vielä pelata. Jos hän näin ajattelee, niin onko hän kuitenkaan tiedostanut peliriippuvuuttansa? Voinko luottaa häneen, että hän panostaisi nyt pelimerkkien sijaan parisuhteeseen vai palaako hän pelien maailmaan, jos saa minut taas saman katon alle?

Hei Hep!
Koska olet noin nuori ja sinulla on tulevaisuutesi vasta edessä, kannatan erilleen muuttoa. Saat oman taloutesi kuntoon ja anna hänen siivota omat sotkunsa. Et ole hänestä vastuussa. Jokainen on oman elämänsä sankari. Älä heitä eläämääsi pois toisen vuoksi. Et kuitenkan saa häneltä takaisin sitä samaa. Elät vain kerran, mieti oletko ansainnut suhteeseen jäämisen vai oletko ansainnut jotain muuta. Jatka matkaa omiin unelmiisi.

Kyllä se tästä vaikka ajatukset on koko ajan exässä. Pelamattomia päiviä 8, koska aloitin laskemaan vasta 1 päivästä lähtien. Välillä olen ajatellut, että mitä sitten jos menen pelamaan, ku ei ole enää ketää joka välittäisi. Mutta en ole mennyt pelamaan vaikka vaikeaa on ollut. Tällä hetkellä minua ei harmita niin hävitty raha, vaan se mitä se pelaaminen teki minulle. En ole ollut oma itseni, tai se mitä olen sisimmässäni.

Moi

musta sanoit tossa pari aika hyvää juttua;

"jaksaisi iloita pienistä asioista"

niin, tämän kun muistaa niin hyvin menee

ja se toinen, itse asian myöntäminen, ja päättäminen siitä eroon pyrkimiseen vie jo pitkälle

tsemppiä

t: kaikki meni, ihan kaikki, mutta nyt jo välillä hymyilyttää tämä elämä