Kirjoittaja toivoton ihminen » 26.5.2015 17:21:52
Pelaajan puoliso täällä myös. Mä jokin aika sitten totesin, ettei tuu mitään.
Kun kaikki on ns. hyvin, Mies myöntää ongelmansa säännöllisesti ja on "avoin", sitten me ei asuta yhdessä, miehen ja minun raha-asiat ovat täysin erilliset. Kaikki edellytykset pitäisi olla siihen, etät miehen pelaaminen ei vaikuta minuun ja ei ole osa minun elämääni. Minulla on myös niin sanottua omaakin tekemistä niin paljon, ja riittävästi, että en jouda kyttäämään miehen tekemisiä enkä vaivaamaan niillä edes päätäni.
Mutta sekään ei siis auta. Kun luulen että rupeamme vaikkapa yhteistä lomaa suunnittelemaan, omilla rahoillamme puoleksi, menee mies hiljaiseksi. Kun minä olen iloinen, niin mies onkin synkkä, salaperäinen, ja selittää asiaa työstressillä. Kyllä veikkaan että mies pelaa. Tai oikeastaan sanotaanko näin: En voi luottaa siihen, että miehen tunteet, väsymykset, ajatukset ja elämäntilanne olisivat sellaisia asioita, joissa voisin häntä tukea, koska aina jos tuen häntä viettämällä hänen kanssa aikaa ja yrittämällä pitää iloista mieltä yllä, niin tietämättäni saatan kaataa vettä kaivoon jonka nimi on pelimorkkis..Eli pelaajan kanssa joutuu aina miettimään, voinko normaalilla tavalla eläytyä häneen, olla mukana, voimmeko keskustella todella rehellisesti, vai onko mies kokoajan jossain pelaamisen aiheuttamissa jutuissa kiinni, ja hänen kapasiteettinsa ja persoonallisuutensa on siellä. Jolloin minä vain ihmettelen epämääräisesti että "jokin" mättää mutta mikä. Lopulta sitä alkaa taas pohtia ja kytätä mitä toinen tekee, vaikka siihen ei edes mahdollisuuksia olisi. Omakin mieli rupeaa kummallisella tavalla askartelemaan, ja sitten kun menen vaikkapa kauppaan ja näen miehen automaatilla pelaamassa, on kamala kun siitä voi vetää johtopäätöksen JAha, tästä oli siis kokoajan taas kyse, ja minä kun luulin että pystyn jotenkin vaikuttamaan yhteiseen mielialaan kun olemme yhdessä..
Mä en kestä pelaajia. En enää vaan kestä. Kun ei siinä auta edes se, että onko mies muka rehellinen ja myöntää. Eikä se että on erilliset raha-asiat ja pelaaminen ei koske mua mitenkään. Se on kuin pihka,. sitä tulee jostain käteen ja kohta huomaat että sitä on hiuksissa ja vaatteissa, etkä tiedä mistä olet sen pihkan saanut eikä siitä tunnu pääsevän eroon millään.
Itselleni antaisin jälkiviisaan neuvon silloiselle joka alkoi siis seurustelemaan pelaajan kanssa. Että mitä aikaisemmin irroittautuu sen parempi. Ei kuluta itseään koska työ on täysin loputon. Enemmän kiinnittäisin huomiota siihen, että mikä omassa elämässä on niin huonoa, että se ei riitä. Miten sitä ajautuu elämään toisen tekemisten varjossa, ja miten sitä ei vaistoa eikä huomaa ajoissa. Itseään pitää kehittää aktiivisesti, että miksi olen altis hankkimaan tällaisen suhteen. Mutta siitä hankala "tauti", että eihän sitä pysty oppimaan kuin sen kantapään kautta. Mutta eniten se opettaa itsestä. Onneksi olen laajasti nyt perehtynyt riippuvuuksiin, ja ymmärrän että niitä on jokaisella enemmän tai vähemmän, se ei ihmistä tee huonoksi ja kenenkään velvollisuus ei ole silti elää todellisuudessa, joka ei ole hänen omansa. Vaikka olisin itse alkoholisti, bulimikko ja tupakoitsija, lohtusyöjä tai mikä hyvänsä, niin se ei velvoita minua olemaan ja katselemaan jotain riippuvuutta, mitä en itse omaa enkä välttämättä haluakaan.
Kyllä niillä pelaajilla on elämä just niin vaikeaa kuin on ollakseen, se ei siitä pahene eikä parane että silittääkö sen päätä vai ei. Sitä varten on ammattilaiset, ja mitä nopeampaa irrottautuu toisen ongelmasta, sitä nopeampaa hän hakee sitten todellista apua eikä roiku löysässä hirressä kuvitellen itsekin, että kyllä hänen valheet on tosia kerran joku muukin ne uskoo, eli se nainen tässäkin tapauksessa siinä vieressä.
Pelaajan puoliso täällä myös. Mä jokin aika sitten totesin, ettei tuu mitään.
Kun kaikki on ns. hyvin, Mies myöntää ongelmansa säännöllisesti ja on "avoin", sitten me ei asuta yhdessä, miehen ja minun raha-asiat ovat täysin erilliset. Kaikki edellytykset pitäisi olla siihen, etät miehen pelaaminen ei vaikuta minuun ja ei ole osa minun elämääni. Minulla on myös niin sanottua omaakin tekemistä niin paljon, ja riittävästi, että en jouda kyttäämään miehen tekemisiä enkä vaivaamaan niillä edes päätäni.
Mutta sekään ei siis auta. Kun luulen että rupeamme vaikkapa yhteistä lomaa suunnittelemaan, omilla rahoillamme puoleksi, menee mies hiljaiseksi. Kun minä olen iloinen, niin mies onkin synkkä, salaperäinen, ja selittää asiaa työstressillä. Kyllä veikkaan että mies pelaa. Tai oikeastaan sanotaanko näin: En voi luottaa siihen, että miehen tunteet, väsymykset, ajatukset ja elämäntilanne olisivat sellaisia asioita, joissa voisin häntä tukea, koska aina jos tuen häntä viettämällä hänen kanssa aikaa ja yrittämällä pitää iloista mieltä yllä, niin tietämättäni saatan kaataa vettä kaivoon jonka nimi on pelimorkkis..Eli pelaajan kanssa joutuu aina miettimään, voinko normaalilla tavalla eläytyä häneen, olla mukana, voimmeko keskustella todella rehellisesti, vai onko mies kokoajan jossain pelaamisen aiheuttamissa jutuissa kiinni, ja hänen kapasiteettinsa ja persoonallisuutensa on siellä. Jolloin minä vain ihmettelen epämääräisesti että "jokin" mättää mutta mikä. Lopulta sitä alkaa taas pohtia ja kytätä mitä toinen tekee, vaikka siihen ei edes mahdollisuuksia olisi. Omakin mieli rupeaa kummallisella tavalla askartelemaan, ja sitten kun menen vaikkapa kauppaan ja näen miehen automaatilla pelaamassa, on kamala kun siitä voi vetää johtopäätöksen JAha, tästä oli siis kokoajan taas kyse, ja minä kun luulin että pystyn jotenkin vaikuttamaan yhteiseen mielialaan kun olemme yhdessä..
Mä en kestä pelaajia. En enää vaan kestä. Kun ei siinä auta edes se, että onko mies muka rehellinen ja myöntää. Eikä se että on erilliset raha-asiat ja pelaaminen ei koske mua mitenkään. Se on kuin pihka,. sitä tulee jostain käteen ja kohta huomaat että sitä on hiuksissa ja vaatteissa, etkä tiedä mistä olet sen pihkan saanut eikä siitä tunnu pääsevän eroon millään.
Itselleni antaisin jälkiviisaan neuvon silloiselle joka alkoi siis seurustelemaan pelaajan kanssa. Että mitä aikaisemmin irroittautuu sen parempi. Ei kuluta itseään koska työ on täysin loputon. Enemmän kiinnittäisin huomiota siihen, että mikä omassa elämässä on niin huonoa, että se ei riitä. Miten sitä ajautuu elämään toisen tekemisten varjossa, ja miten sitä ei vaistoa eikä huomaa ajoissa. Itseään pitää kehittää aktiivisesti, että miksi olen altis hankkimaan tällaisen suhteen. Mutta siitä hankala "tauti", että eihän sitä pysty oppimaan kuin sen kantapään kautta. Mutta eniten se opettaa itsestä. Onneksi olen laajasti nyt perehtynyt riippuvuuksiin, ja ymmärrän että niitä on jokaisella enemmän tai vähemmän, se ei ihmistä tee huonoksi ja kenenkään velvollisuus ei ole silti elää todellisuudessa, joka ei ole hänen omansa. Vaikka olisin itse alkoholisti, bulimikko ja tupakoitsija, lohtusyöjä tai mikä hyvänsä, niin se ei velvoita minua olemaan ja katselemaan jotain riippuvuutta, mitä en itse omaa enkä välttämättä haluakaan.
Kyllä niillä pelaajilla on elämä just niin vaikeaa kuin on ollakseen, se ei siitä pahene eikä parane että silittääkö sen päätä vai ei. Sitä varten on ammattilaiset, ja mitä nopeampaa irrottautuu toisen ongelmasta, sitä nopeampaa hän hakee sitten todellista apua eikä roiku löysässä hirressä kuvitellen itsekin, että kyllä hänen valheet on tosia kerran joku muukin ne uskoo, eli se nainen tässäkin tapauksessa siinä vieressä.