Hei,

Minusta on kysymys juuri valinnan vapaudesta. Miten haluan elää, mikä on minulle tärkeää, haluanko elää pelaajan rinnalla? Jos haluan, kuinka kauan? Ilman muuta voi jatkaa elämää pelaajan rinnalla, siihen on myös oikeus. Vuosien saatossa on syntynyt hyvä käsitys, mitä se tarkoittaa, millaista on arki ja kanssa käyminen. Mikäli tuntuu siltä, että se on paras vaihtoehto itselle, hienoa. Ei siihen ole kenelläkään mitään sanomista. Ehkä on sitä tyyppiä, joka ei halua erota tai haluaa odottaa muutosta.

Jos toisen pelaaminen ahdistaa ja itse sairastuu pelaajan rinnalla ja tulee sellainen olo, että ei jaksa, apua kannattaa hakea. Ja jos uskaltaa tai tuntee tarvetta arvioida, onko nykyinen elämäntapa paras elämäntapa loppuelämäksi, sitä ei kukaan voi tehdä läheisen puolesta. Meillä on mahdollisuus tehdä muutoksia, jos haluamme. Mikäli pelaaja kieltäytyy muutoksista, hän on kertonut rehellisesti omasta puolestaan, kuinka toimii. Läheisen kannattaa tehdä sama asia ja miettiä ja punnita omasta puolestaan, jääkö pelaajan rinnalle. Henkilökohtaisesti tunnen surua, jos läheinen valitsee silloin tuon ahdistavan tavan elää lyhyessä narussa pelaajan elämää, koska ainakaan itse en voinut hyvin ja sairastuin. pelkäsin muita vaihtoehtoja ja en uskaltanut moneen vuoteen tehdä ratkaisua, mikä on ihan ymmärrettävää. uusi asia tietenkin pelottaa.

Olen sitä mieltä, että jos onnistuu elämään pelaajan rinnalla taloudellisesti ja henkisesti todella haastavassa ympäristössä, onnistuu kyllä löytämään tavan elää myös itsenäisesti. Me olemme vahvoja. Ja onnistumme kyllä löytämään myös apua, niin taloudellista kuin henkistäkin. Loppujen lopuksi elämä on hieno seikkailu, josta voi olla kiitollinen.

Tsemppiä! Tiedän, että löydämme ne keinot ja tavat ottaa vastuuta omasta hyvinvoinnista kuin on meille hyväksi. Hyvää juhannusta kaikille! :D
t. sortsima

[quote]J Pelaajalla on oikeus pelata, se ei ole rikollista. pelaaja on aikuinen, joka valitsee ja jolla on mahdollisuus tehdä valintoja. Kuka haluaa pelata, pelatkoon.[/quote]'

Nämä sanat pitäisi kaivertaa betoniseinään ikuisesti. Se on ihan oma valinta. Se että kärsin rinnalla, on melkeimpä minun itseni harrastamaa syntiä, josta pitää vapautua.

".arki menee näin viikonloppuna: minä herään noin klo:06.30,menen ulos puuhailemaan jotten herättäisi ukkoani.Ukko herää palttieralleen klo 12. haukottelee on kärttyinen,menee keittämään kahvia ja kävelee sieltä suoraan koneen luo.minä sanon hänelle-"anna pusu",hän kumartuu vähän ja antaa olemattoman muiskauksen huulilleni.minä alan yleensä siivoamaan tai menen takaisin pihalle tekemään milloin mitäkin,näin kesällä leikkaan ruohon.kun tulen sisälle istuu hän edelleen koneella,joko toinen nappikuuloke korvassa tai molemmat.puhun jotain,mutta hän tuijottaa kokoajan vain ruutua.ei nosta katsettaan minuun ja vain pelaa.alan tehdä ruokaa noin klo 17,koko tämän ajan hän on istunut hiljaa koneellaan."

JOO! SIis niin tätä !! Tismalleen.
Onneksi en asunut yhdessä mutta jos oli minun luonani, niin se oli justiin tätä näin. Tietenkään tietokonetta hän ei luonani voinut käyttää, mutta älykännykän räplääminen ajoi saman asian kuin tietokone. Sitten kun lähti niin varmaan suorinta reittiä lähikaupan pelimasiinalle. Tai lottokuponkia ostamaan, tai tarkistamaan..tekemään vetoja.Väiin mahtui todellisia yrityksiä myös lopettaa, joita kyllä suuresti arvostan vieläkin, mutta nehän sitten "kostautui" että mies halusi olla kokoajan seurassani, ja tajusinkin pian että minua käytetään vahtikoirana. On ihana olla yhdessä ja sitä luulisi että haluaa olla yhdessä toisen kanssa kerran hänkin yrittää, mutta sekin osoittautui mahdottomaksi tilanteeksi.
Mun koko elämä on täysin toisenlaista ilman miestä. En tiedä onko tämä pelkkien peliriippuvaisten elämää, vai onko se sitä että kun "mies vs. nainen" ? Vai onko vikaa kenties itsessäni? Päivärytmi ihan päin helvettiä miehen kanssa. Sen huomasin kuin yö ja päivä, että ensinnäkin miehen ollessa paikalla jouduin heräämään kahdesti-kolmesti samaan päivään. Koska mies ei ikinä herännyt aikoinaan, niin piti keittää neljät kahvit ja haistella kahdet aamupaskat ja kuunnella aamusuihkun lotinaa vielä siinä vaiheessa päivää, kun itsellä alkaisi olla jo iltapäivä parhaimmillaan. Tottakai sitä sosiaalisena ihmisenä haluaa vaihtaa pari sanaa puolisonsa kanssa, joten jäin sitten itsekin kahvittelemaan miehen herättyä vaikka piti tehdä muuta. Kesken lauseen vain sitten huomasi, ettei toinen ole kuunnellut koska siltä roikkuu taas ne letkut korvista ja ei se mitään kuule. Sitten katsoa sitä jurottajaa, joka ei ole missään asiassa oikein kunnolla mukana, ei osaa vastata mihinkään kysymykseen ja ei kiinnostu eikä innostu mistään. ja miettiä että kampais tuokin naamansa tai häipyisi kokonaan.
Ei :twisted: Carina83, Kiitos tarinastasi, ainakin viritti muistot, ettei tarvi katua päivääkään suhteen lakkauttamista- mikäli sellainen katuminen ikinä mielessä kävikään. Tietenkin jokaisessa suhteessa on ne hyvätkin puolensa.
Poikkeuksena sinun arkeesi, niin meillä kuitenkaan minä en läheisyyttä joutunut pyytelemään, enemmänkin se oli mies joka halusi että pussaan ja palvon häntä, ja varsinkin seksiä olisi pitänyt olla aina ja minun olisi pitänyt kukoistaa ja hymyillä hehkeänä miehelle, josta tehtävästä en sitten jaksanut suoriutua erinäisistä syistä.
Joten minun tarinasta voi puolestaan oppia sen, että vaikka läheisyyden ja rakkaudenosoitukset olisivat kohdillaan, niin se irvokas ja hämäräperäinen asetelma, olisiko se ikäänkuin vääristynyt peili? josta ei kunnolla saa selvää, raastaa hermot. Kun viettää paljon aikaansa ihmisen kanssa, niin se alkaa väkisinkin vaikuttamaan myös omaan minäkuvaan.
En olekaan hauska, enkä kiinnostava ihminen, koska vaikkamitä sanon niin toisella ei edes kulmakarva kohoa. En olekaan järkevä enkä mukavaa seuraa, koska minun kanssa ei kukaan halua keskustella ja haluaa paeta jne.
Sellainen konkretia alkaa vallitsemaan, huolimatta siitä miten hyvä alkutilanne on itsetunnon puolesta, niin kyllä sekin aikanaan rapisee. Tai sitten joutuu tilanteeseen jossa sitä asiaa kompensoi, oikeen huomaamalla miehen kaikki virheet ja alkaa niitä miettiä sitten. Tosi likainen olo itselläkin siitä, kun toisen virheitä sitten etsii ja katsoo, ja yrittää selvittää "pelaako" koska sen ei pitäisi liikuttaa minua karvan vertaa.
Mun hermot meni ihan kokonaan.

tuo oli niin ytimekkäästi sanottu "Kun minä olen iloinen, niin mies onkin synkkä, salaperäinen, ja selittää asiaa työstressillä. Kyllä veikkaan että mies pelaa. Tai oikeastaan sanotaanko näin: En voi luottaa siihen, että miehen tunteet, väsymykset, ajatukset ja elämäntilanne olisivat sellaisia asioita, joissa voisin häntä tukea, koska aina jos tuen häntä viettämällä hänen kanssa aikaa ja yrittämällä pitää iloista mieltä yllä, niin tietämättäni saatan kaataa vettä kaivoon jonka nimi on pelimorkkis..Eli pelaajan kanssa joutuu aina miettimään, voinko normaalilla tavalla eläytyä häneen, olla mukana",näin minäkin asian koen,juurikin näin.ajattelin,että hänen luonteenlaatunsa vain on synkkä,mutta ei nähtävästi.olen nyt sietänyt niin pitkään tätä kaikkea,pukahtamatta.arki menee näin viikonloppuna: minä herään noin klo:06.30,menen ulos puuhailemaan jotten herättäisi ukkoani.Ukko herää palttieralleen klo 12. haukottelee on kärttyinen,menee keittämään kahvia ja kävelee sieltä suoraan koneen luo.minä sanon hänelle-"anna pusu",hän kumartuu vähän ja antaa olemattoman muiskauksen huulilleni.minä alan yleensä siivoamaan tai menen takaisin pihalle tekemään milloin mitäkin,näin kesällä leikkaan ruohon.kun tulen sisälle istuu hän edelleen koneella,joko toinen nappikuuloke korvassa tai molemmat.puhun jotain,mutta hän tuijottaa kokoajan vain ruutua.ei nosta katsettaan minuun ja vain pelaa.alan tehdä ruokaa noin klo 17,koko tämän ajan hän on istunut hiljaa koneellaan.kun saan ruoan valmiiksi annan hänen ottaa ensin,koska se nyt vain on tapana.hän ottaa ruoan ja menee tietokoneen ääreen syömään.kun hän on lopettanut syömisen jättää hän astiat minun korjattavakseni.menen hänen viereensä sohvalle istumaan ja katson tv:tä,edelleenkin hänen nenänsä on kiinni tietokoneen ruudussa.saatan sanoa kaikkea mikä tulee mieleen vaikkapa tvstä,hän kommentoi lyhyin lausein,muttei nosta katsettaan.välillä hän käy tupakalla,mutta palaa samantien koneelle.kysyn että saisiko täällä rakkautta,hän sanoo joo,muttei liikahdakkaan.sanon hetken päästä uudelleen,"mitä se muka tarkoittaa?" kysyy mies.minä luettelen halimista,pusuja,vieressä istumista,huomiota.edelleenkin tuijottaa koneen ruutua eikä nosta persettään.noin klo 22.30 minä olen nukahtamaisillani sohvalle,joten könyän makuuhuoneeseen nukkumaan.jos hyvä tuuri käy,tulee hän hetken päästä perässäni käy antamassa olemattoman pusun,sulkee oven perässään ja menee takaisin koneelle.seuraavana päivänä kysyn mihin aikaan menit nukkumaan "en tiiä" on vastaus noin 98%,mutta arvatenkin myöhäisestä noususta hän pelasi ainakin kahteen/kolmeen -tämä sama kuvio toistuu päivästä toiseen-kertokaa minulle mitä minun tulee tehdä?

Hei,
olen samaa mieltä-jos ymmärsin oikein, mitä ajoit, toivoton ihminen - että ei läheisellä ole mitään velvollisuutta jäädä pelaajan rinnalle elämään pelaajan elämää. Vain ja ainoastaan pelaajalla on vastuu itsestään, ei kukaan aikuinen, ei pelaajakaan, oikeasti halua antaa vastuuta itsestä toiselle. Hyvän mielen saa siitä, kun pystyy katsomaan omaa elämää silmästä silmään ja tekee itse harkitusti valintoja. Kun itse nousee suosta ylös omien päätösten ansioista ( esim. avun vastaan ottamisesta), tuntee taas elävänsä.

Pelaajaa tilanne harmittaa, kun läheinen tunnustaa tilanteen itselleen: pelaajapuoliso elää niin kuin elää, hänelle on kerrottu avusta, mutta hän ei halua muuttaa elämäänsä. Läheisen tehtävä on myös tarkastella, miten itse elää, palveleeko tämänhetkinen elämä itseä. Kannattaa kysyä myös itseltä, mitkä on ne kolme asiaa elämässä, joita ei haluaisi missään tilanteessa vaihtaa? Toteutuuko nuo asiat nyt? Itsellä oli sellaiset asiat kuin terveys, perhe ja suhde lapsiin sekä oma mielenrauha niitä asioita, jotka tuntuivat itsestä niiltä kaiken tärkeimmiltä. Ja tajusin, ettei mikään toimi pelaajan rinnalla. Viimeinen osoitus entiselle puolisolle oli kertoa vaiheemme ja elämäni tuntemukset sekä rakkaudenosoitus pienenä vihkona. Sekään ei ollut mitään, pelaaminen vei voiton. Ja vaikka se kurjalta tuntui, päätin erota, koska en voinut itse kävellä oman hyvinvoinnin yli. Mitä minulle todella jää, tai lapsille, jos äiti sairastuu pelaajan riippuvuudesta.

Joten, elämä kantaa, sen ei tarvitse olla pelaajan reikäisessä taskussa, taskussa, joka vähän väliä hukkuu vuoren väliin. Pelaajalla on oikeus pelata, se ei ole rikollista. pelaaja on aikuinen, joka valitsee ja jolla on mahdollisuus tehdä valintoja. Kuka haluaa pelata, pelatkoon. Se, että koko perhe kärsii vuosikausia rinnalla, ei ole hyvä asia. Pelaaja saa apua halutessaan. Ja vaikka pelaaja apua ei haluaisi, läheiselle se on henkireikä.

Vaikka jouduin suremaan vuoden eroa, olen elänyt aivan mahtavaa elämää monta vuotta eron jälkeen. En ole katkera, emme ole vihoissa ja pelaaminen ei ole missään roolissa omassa elämässäni. teen palkitsevaa työtä, lapset ovat rauhallisempia ja elämä menee oikein hyvin. Verrattuna pelaajan rinnalla elämiseen, olen tasapainoisempi ja luottavaisempi ja minun on hyvä olla. On ollut hyvä oppia elämään oman itsen kanssa ja luoda lämpimät ja kannustavat suhteet lapsiin. Olen henkisesti rennompi ja vastaanottavaisempi kuin aiemmin. Suosittelen, jos eroa vakavasti harkitsee. Kun tuntuu siltä, että on menettämässä itsensä pelaajan rinnalla, miksi luopua omasta itsestä kun elämää varmasti löytyy myös muualta. Vastaukset ovat meissä ja sisimmässämme tiedämme mikä on oikein. Hyvinvoivina ja ilman katkeruutta meistä riittää jaettavaa ja iloittavaa muillekin.

t. sortsima :wink:

:lol:

Siinäpä välinpitämätön, kylmä tunteeton ja itsekäs ihminen !

Lisään vielä että tärkeä sana on myös rakkaudella irrottautuminen.
Että pystyy uskomaan toiseen, pystyy sanomaan mieluummin aina hyvää, kuin pahaa. Ettei päästäisi sitä siihen pisteeseen, että on hänen pettymyksensä ovat myös minun pettymyksiä, hänen tappionsa ovat myös minultakin pois. Jolloin alan sättimään miestä, enkä enää osaa olla hänelle nätisti. Vaan lähden ovet paukkuen että haista pas*a.
Niin kauan kun pystyy toiselle sanomaan, että kyllä sinä vielä siihen pystyt, niin se olisi kaunista. Vaikka se oliskin jotain mitä sanotaan kun eroaa. Ettei ole siinä itse ollenkaan mukana. Koska jos on samassa veneessä, niin ei voi kyllä auttaa. Jälkiviisaana taas, että jos minulla ei mitään ole hyvää lisättävää tilanteeseen joka auttaisi asiaa, niin poistun paikalta. Ja sen olen oppinut, että mikään ei auta, koska sijaitsen ihan väärässä kohtaa mitä pelaamisen tulee. hän luontaisesti pyrkii tekemään minusta mahdollistajan, terapeutiksi minusta ei ole, ja näin ollen minusta ei voi olla kovin paljon hyötyä.

Pelaajan puoliso täällä myös. Mä jokin aika sitten totesin, ettei tuu mitään.
Kun kaikki on ns. hyvin, Mies myöntää ongelmansa säännöllisesti ja on "avoin", sitten me ei asuta yhdessä, miehen ja minun raha-asiat ovat täysin erilliset. Kaikki edellytykset pitäisi olla siihen, etät miehen pelaaminen ei vaikuta minuun ja ei ole osa minun elämääni. Minulla on myös niin sanottua omaakin tekemistä niin paljon, ja riittävästi, että en jouda kyttäämään miehen tekemisiä enkä vaivaamaan niillä edes päätäni.
Mutta sekään ei siis auta. Kun luulen että rupeamme vaikkapa yhteistä lomaa suunnittelemaan, omilla rahoillamme puoleksi, menee mies hiljaiseksi. Kun minä olen iloinen, niin mies onkin synkkä, salaperäinen, ja selittää asiaa työstressillä. Kyllä veikkaan että mies pelaa. Tai oikeastaan sanotaanko näin: En voi luottaa siihen, että miehen tunteet, väsymykset, ajatukset ja elämäntilanne olisivat sellaisia asioita, joissa voisin häntä tukea, koska aina jos tuen häntä viettämällä hänen kanssa aikaa ja yrittämällä pitää iloista mieltä yllä, niin tietämättäni saatan kaataa vettä kaivoon jonka nimi on pelimorkkis..Eli pelaajan kanssa joutuu aina miettimään, voinko normaalilla tavalla eläytyä häneen, olla mukana, voimmeko keskustella todella rehellisesti, vai onko mies kokoajan jossain pelaamisen aiheuttamissa jutuissa kiinni, ja hänen kapasiteettinsa ja persoonallisuutensa on siellä. Jolloin minä vain ihmettelen epämääräisesti että "jokin" mättää mutta mikä. Lopulta sitä alkaa taas pohtia ja kytätä mitä toinen tekee, vaikka siihen ei edes mahdollisuuksia olisi. Omakin mieli rupeaa kummallisella tavalla askartelemaan, ja sitten kun menen vaikkapa kauppaan ja näen miehen automaatilla pelaamassa, on kamala kun siitä voi vetää johtopäätöksen JAha, tästä oli siis kokoajan taas kyse, ja minä kun luulin että pystyn jotenkin vaikuttamaan yhteiseen mielialaan kun olemme yhdessä..
Mä en kestä pelaajia. En enää vaan kestä. Kun ei siinä auta edes se, että onko mies muka rehellinen ja myöntää. Eikä se että on erilliset raha-asiat ja pelaaminen ei koske mua mitenkään. Se on kuin pihka,. sitä tulee jostain käteen ja kohta huomaat että sitä on hiuksissa ja vaatteissa, etkä tiedä mistä olet sen pihkan saanut eikä siitä tunnu pääsevän eroon millään.
Itselleni antaisin jälkiviisaan neuvon silloiselle joka alkoi siis seurustelemaan pelaajan kanssa. Että mitä aikaisemmin irroittautuu sen parempi. Ei kuluta itseään koska työ on täysin loputon. Enemmän kiinnittäisin huomiota siihen, että mikä omassa elämässä on niin huonoa, että se ei riitä. Miten sitä ajautuu elämään toisen tekemisten varjossa, ja miten sitä ei vaistoa eikä huomaa ajoissa. Itseään pitää kehittää aktiivisesti, että miksi olen altis hankkimaan tällaisen suhteen. Mutta siitä hankala "tauti", että eihän sitä pysty oppimaan kuin sen kantapään kautta. Mutta eniten se opettaa itsestä. Onneksi olen laajasti nyt perehtynyt riippuvuuksiin, ja ymmärrän että niitä on jokaisella enemmän tai vähemmän, se ei ihmistä tee huonoksi ja kenenkään velvollisuus ei ole silti elää todellisuudessa, joka ei ole hänen omansa. Vaikka olisin itse alkoholisti, bulimikko ja tupakoitsija, lohtusyöjä tai mikä hyvänsä, niin se ei velvoita minua olemaan ja katselemaan jotain riippuvuutta, mitä en itse omaa enkä välttämättä haluakaan.
Kyllä niillä pelaajilla on elämä just niin vaikeaa kuin on ollakseen, se ei siitä pahene eikä parane että silittääkö sen päätä vai ei. Sitä varten on ammattilaiset, ja mitä nopeampaa irrottautuu toisen ongelmasta, sitä nopeampaa hän hakee sitten todellista apua eikä roiku löysässä hirressä kuvitellen itsekin, että kyllä hänen valheet on tosia kerran joku muukin ne uskoo, eli se nainen tässäkin tapauksessa siinä vieressä.

Kuulosti niin meidän arjelta,että pakko vastata.Olemme olleet nyt 5 vuotta yhdessä,eikä tämä tunnu muuttuvan ollenkaan.Ensimmäisten kahden vuoden aikana mainitsin pelaamisesta,mutta mitään ei tapahtunut.Siksipä en ole asiasta enää maininnutkaan,riitaa en voi asiasta nostaa,koska miehestä ei ole ottamaan kritiikkiä,vaan pistää vahvan tunnelukon päälle ja on hiljaa seuraavat 2 päivää.Meillä pelataan arkena töitten lomassa noin 8tuntia,ja viikonloppuina se 12-15 tuntia per päivä.
Olen niin loppu tähän kaikkeen.Keskustelumme ei kanna.Miehen vastaukset ovat joo-tai ihmm hymähdys.Olen myöskin kauhukseni huomannut,että hän puhuu paljon asioita mitä ei sitten teekkään,tai puhuu jotain mitä ei sitten tarkoittanutkaan.Hän istuu kuulokkeet päässä,aina.Minun tulee toistaa asioita,koska hän ei kuule/kuuntele.Olen aika yksinäinen.Eikä hän tunnu ymmärtävän miten loukkaavaa hänen käytöksensä on,mutta toisaalta eihän ymmärrä alkoholistikaan jos hänellä itsellään on kivaa,sattuipa se sitten läheisiinsä kuinka paljon tahansa.
Läheisyyttä ei ole,seksiä ei ole.Avioliitosta puhuttiin suhteen alussa,jopa niin varman kuuloisesti hänen suustaan että hämmästyin hiukan kun avioliittoa ei sitten 6kk sisällä tullutkaan-eikä ole tullut vieläkään.Katteettomia lupauksia,pistää niin vihaksi.
En tiedä mitä tehdä.Olen aika väsynyt hänen tyytyväiseen ilmeeseensä tietokonetta näpytellessä.

muumimaailmaan
https://www.youtube.com/watch?v=oSmjvnr3-GU

Hei kolmas pyörä,

olet valinnut hyvin kuvaavan nimimerkin itsellesi. Pelaaminen tuntuu menevän kaiken edelle, myös sinun ja se säätelee paitsi miehesi, myös sinun elämää. Tiedätkö, mitä miesystäväsi pelaa, rahapelejä vai muita verkkopelejä?

Minulla ei ole kokemusta kuin rahapelejä pelaavasta ex-miehestä. Samalla tavalla myös hänen elämänrytmiä sotki pokerin pelaaminen yöllä, mukana oli viikonloppuisin oli myös alkoholi. Pelaaminen ei ole enää miehesi käsissä. Eikä se ole sinun käsissäkään. Teet oikein, kun annat hänen kantaa vastuunsa omasta elämästään. Sinä et ole hänen äitinsä ja on kurjaa, jos hän ei ymmärrä elää aikuisena ihmisenä sinun rinnalla. Useimmiten pelaamisen lopettamiseen tarvitaan ulkopuolista apua ja tärkeintä on pelaajan oma motivaatio lopettaa pelaaminen. Rahapelaaja ei voi vähentää pelaamista, addiktio on kova ja verrattavissa huumeisiin, se koukuttaa kemiallisesti. Näiltä sivuilta infon puolelta löydät ohjeita niihin paikkoihin, joista pelaaja voi saada apua. Ja vaikka pelaaja ei hakisikaan apua, läheisen kannattaa pitää itsestä huolta. Onko sinulla ystäviä, joille puhua tilanteesta? Onko sinulla jotain harrastusta tai muuta mieluista tekemistä, jossa saat henkisesti levättyä?

Jokainen täysi-ikäinen ihminen kantaa vastuun omasta elämästään. Sinun ei tarvitse kantaa huolta miesystäväsi elämästä. Jos hän pelaa rahasta, kannattaa huolehtia omista rahoista ja omaisuudesta. Kirjoitit luottamuksesta ja sen menettämisestä: miksi luottaisit ihmiseen, joka tekee kaikkensa pettääkseen sen? Mitä sinä ajattelet siitä, jos mies valitsee niin sanoissa ja teoissa pelin eikä sinua? Mitä sinä haluat siinä tilanteessa?

Voimia, aurinko paistaa pilven takana,

sortsima

Nightwish While Your Lips Are Still Red with lyrics
https://www.youtube.com/watch?v=9lDhZJMyM_4

https://www.youtube.com/watch?v=giAzopSy-g0

Ehkä juuri tämän takia on töissäkin tuo naisen euro hieman heikompi.