Kirjoittaja Eveliina » 21.3.2021 23:26:34
Moikka!
Selvisikö sinulle siskontyttösi velkakierteen syy? Oliko kyseessä peliongelma tai vastaava?
Jos velkaantumisen taustalla on riippuvuus, on myös riippuvuutta hoidettava eikä vain seurauksia.
Usein toki peliriippuvuudessa lähdetään hoitamaan konkreettisia asioita ja sammuttamaan tulipaloja, eli selvittämään talousasioita: listaamaan velkoja, tekemään maksusuunnitelmia ym.
Velkaantunut voi saada neuvonta-apua oman kuntansa talous- ja velkaneuvonnasta. Käsittääkseni jonot niihin ovat yleensä melko pitkiä, ja ajan saamisessa voi kestää jonkin aikaa.
Lisäksi Takuusäätiöltä saa apua ja neuvoja talousasioissa.
Taloudellisten ongelmien lisäksi on todella tärkeää selvittää ongelmien syy ja pohtia, miten velkaantumista voisi jatkossa estää.
Omaehtoinen luottokielto voi olla hyvä ratkaisu siinä vaiheessa, jos luottotiedot on vielä tallella mutta riski ylivelkaantumiseen esimerkiksi peliriippuvuuden vuoksi on.
Läheisille kommentti peliongelmaisten veloista: niitä ei kannata maksaa eikä muutenkaan auttaa taloudellisesti juuri muutoin kun esimerkiksi viemällä ruokaa, jos ongelmaisen taloudellinen tilanne on heikko. Usein esimerkiksi velkojen pois maksaminen vain mahdollistaa pelaamisen jatkumisen ja on karhunpalvelus pelaajalle.
Aurinkoista alkavaa viikkoa!
-Eveliina