Olet täällä

Loppuukohan jo,oikeesti...?

Lähetä vastaus


Tämän kysymyksen tarkoitus on estää roskapostitusta foorumille.
Hymiöt
:D :) :( :o :shock: :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: :wink: :!: :?: :idea: :arrow: :| :mrgreen:

BBCode on Käytössä
[img] on Käytössä
[flash] on Poissa käytöstä
[url] on Käytössä
Hymiöt ovat Käytössä

Otsikko
   

Laajenna näkymää Otsikko: Loppuukohan jo,oikeesti...?

Re: Loppuukohan jo,oikeesti...?

Viesti Kirjoittaja Pelurin vaimo » 11.2.2017 00:04:15

Ei tullut autosta isoa laskua,huh voin huokaista helpotuksesta :D

Kyllä mua auttaa jo se että mieheni puhuu mulle avoimesti palaamisestaan ja siihen liittyvistä tuntemuksistaan,niistä me emme riitele vaan keskustelemme.
Varmaan pahoja hetkiä viime aikoina on ollut ne,jolloin olen kirjoitellut tänne. Kirjoittanut purkaakseni sen pahan olon ja ahistuksen tänne ja se on kyllä auttanutkin.
Eli kyllä mä pärjään vallan mainiosti,vaikka täällä välillä käynkin purkautumassa :mrgreen:

Re: Loppuukohan jo,oikeesti...?

Viesti Kirjoittaja Vieras » 10.2.2017 10:57:22

Kiitos teille vastauksista. Ymmärrän, että vuosia kestänyt riippuvuus ei hetkessä lopu, mutta olisi vaan niin helppoa ja mukavaa, jos sen saisi samantien lakaistua johonkin maton alle... Tuntuu rankalta ajatella, että mies ja sitä kautta minä tullaan tarpomaan tässä suossa vuosia - vai loppuelämämme? Rakastan totta kai miestäni, mutta juuri nyt tulevaisuus ahdistaa ja pelottaa. Tiedän, että meidän kummankin pitäisi edetä askel kerrallaan, pikkuhiljaa, mutta ainahan se on helpommin sanottu kuin tehty. Mistä sitä kärsivällisyyttä saisi? Hän on hakenut ongelmaansa onneksi apua mutta eihän yksi keskustelukerta vielä mitään muuta, joten kärsivällisyyttä vaaditaan. Yritän muistaa, että en ole täydellinen itsekään niin kuin ei kukaan meistä.

Tsemppiä meille kaikille. Päivien valoisuus onneksi tuntuu vähän helpottavan oloa :)

Re: Loppuukohan jo,oikeesti...?

Viesti Kirjoittaja Tsempparitar » 10.2.2017 09:45:49

Omasta mielestäni, näin entisenä peliriippuvaisena (en tosin tiedä uskallanko koskaan sanoa olevani entinen riippuvainen mutta nyt sanon) on oikeasti iso askel, kun riippuvuuden myöntää jollekin ulkopuoliselle. Toinen iso askel on myöntää, ettei selviä yksin ja hakee apua. Kaikki riippuvaisetkin ovat erilaisia tietenkin, joten kaikilla on myös se oma polku. Minulla kokemus on se, että repsahduksetkin ovat olleet omalla parantumisen tiellä välttämättömiä, sillä joka kerralla olen oppinut aina jotain uutta - yleensä tietenkin sen ettei pelaaminen kannata, koska häviän kuitenkin. Vaikka voittaisin, en pystyisi lopettamaan ennen kuin voitot on pelattu. Niinpä olen nyt esimerkiksi psykologin avulla "luopunut" tuosta tuhoa aiheuttavasta vanhasta ystävästä, sillä minun on ollut pakko hyväksyä se etten yksinkertaisesti voi pelata netticasinoilla enää koskaan.

Oletteko hakeneet apua ulkopuolelta? Terapiaa, psykologin kanssa juttelua yms.? Minulla ensimmäisenä suurimpana apuna toimi hypnoosi, joka ikäänkuin katkaisi ne kelat ja hälvensi pahinta sumua ympäriltä. Sen jälkeen tuli vielä kyllä pelailtua, mutta pelittömiä päiviä alkoi kertyä kuitenkin koko ajan enemmän.

Ulkopuolista apua suosittelen kyllä näiden kaikkien tuntemuksienkin vuoksi, ei teidän tietenkään kuuluisi tuntea kaikesta rahaan liittyvästä syyllisyyttä tai stressiä, vaikka ymmärrän tuntemukset oikein hyvin. Haluatte olla tukena ja auttaa toista mäessä, mikä on todella hienoa. Omaa jaksamista täytyy kuitenkin myös ajatella!

Re: Loppuukohan jo,oikeesti...?

Viesti Kirjoittaja Pelurin vaimo » 9.2.2017 19:50:26

Moikka vieras!
Ikävä kyllä peliongelmaan ei ole pikaratkaisua,yleensä se on pitkä prosessi jonka aikana pitää varautua takapakkeihin. Vuosia on meilläkin sahattu eestaas mutta nyt pikkuhiljaa paranemaan päin. Kaikki on kiinni pelaajasta itsestään. On "helppo" luvata puolisolle ettei enää pelaa,sitten kun repsahtaakin niin se on kova paikka pelurille ja epäonnistumisen myöntäminen rakkaalle on hyvin vaikeaa :?

Itse päätin tukea miestäni tuli sitten mitä tuli...takapakkeja tuli ja tuli. Sitten lopulta näin selvän muutoksen miehessäni,näin että nyt lopultakin hän on oikeasti tosissaan. Ja se on tuottanut tulosta. Kyllä,repsahduksia on tullut edelleen mutta hänessä tapahtunut muutos sai minut luottamaan ja uskomaan tulevaan.

Tämä on tietysti vain minun elämästäni ja jokaisen pelurin perheen tarina on omanlaisensa. Mutta niin kauan kun peluri yrittää kaikkensa,on toivoa.

Re: Loppuukohan jo,oikeesti...?

Viesti Kirjoittaja Vieras » 9.2.2017 16:57:10

Voi kun minäkin haluaisin tietää, voiko tämä loppua. Pelottaa, ollaanko meillä vasta pitkän ja kiemuraisen tien alkupäässä. Olen tiennyt jo pitkään mieheni pelaamisesta, mutta se, miten pahasti hän on koukussa, selvisi minulle vasta äskettäin. Hän on pahassa velkakierteessä ja rahoittanut pelaamistaan mm. pikalainoilla. Kun asia selvisi, hän vannoi lopettavansa ja hoitavansa raha-asiansa kuntoon, vannoi haluavansa parantua ja meidän elävän normaalia, tasaista elämää. En tietenkään pysty hänen pelaamistaan ympäri vuorokauden pitämään silmällä, koneella voi tehdä niin paljon muutakin kuin pelata, mutta äsken vilkaisin, mitä sivuja hänellä olí koneellaan auki, ja siellä oli eri pikavippisivuja ja lainasivu (?) [Poistettu kaupallinen linkki - Päihdelinkin moderaattori]

Miten tällaista jaksaa? Eihän aikuista ihmistä voi jatkuvasti valvoa? Mutta nyt mietin koko ajan, mitä hän tekee selkäni takana. En voi enkä todellakaan halua joutua makselemaan hänen velkojaan - mutta en tietenkään halua, että hänkään tuhlaa elämäänsä näin. Palaako luottamus koskaan?

Re: Loppuukohan jo,oikeesti...?

Viesti Kirjoittaja Pelurin vaimo » 9.2.2017 11:09:34

Kiitos kysymästä Tsempparitar :)
Hienosti oli mies jo pelaamatta ja sitten tuli repsahdus. Rahallisesti ei mitenkään älytön,mutta silti. Olin siihen kyllä jo ajatuksissani varautunutkin,mutta miehen vuoksi tietysti harmittaa. Hän otti repsahduksen aika raskaasti,mutta mielestäni otti sen muistutuksena ja opetuksena että pelipiru vaanii nurkan takana.
Olen vaan huolissani silti. Raha-asiat vaivaa häntä kovasti. Heti kun tulee jotain kuluja niin hänen mielestä ollaan konkurssiin menossa. Ajattelen että johtuukohan se hänen omasta syyllisyydestään...vai pelkääkö lipsuvansa rahahuolien takia pelaamaan...yritän aina rauhoitella että pärjäämme kyllä (ja olemme pärjänneetkin) eikä rahat lopu, jos tulee extra-kuluja niin kiristetään muualta,yhdessä pärjätään aina. Mutta ei vakuutteluni auta,vaan hän stressaa silti. Ja sitten myös mua alkaa ahdistaa ja pelottaa hänen puolesta.
Viime repsahduksen pahin jälkimaininki taisi olla jo ohi,kunnes nyt tuli auto-ongelmaa. Eli mahdollista rahan menoa. Tietoa autosta viel oottelen mutta on mahdollista että mun vika...mies tietysti otti stressiä,että jos tulee iso lasku. Ja musta tuntuu ihan kamalalta,syyllisyys on ihan valtava :cry: :cry: en missään nimessä halua hänelle stressiä aiheuttaa,kun kokoajan olen pyrkinyt sitä häneltä poistamaan ja häntä auttamaan. Ja silti tässä olen,itkemässä tunnontuskia jonkun saakelin auton takia.

Vihaan pelipirua,vihaan sitä koko sydämestäni. Kuvittelin että riittää kun olen miehen apuna ja tukena kaikessa. Tuli mitä tuli. Ja niin olenkin,mutta en tajunnut ollenkaan mitä se voisi myös mulle aiheuttaa. Ison kirjon tunneskaaloja ja sellaista ihmeellistä syyllisyyttä kaikesta rahaan liittyvästä.
Niin,syylisyys omasta rahankäytöstä on varmaan ollut mulle se yksi isoimmista ylläreistä...enkä ole sitä vielä osannu käsitellä. Keskityn vaan niin miehen ajattelemiseen,että unohtuu tuo minä aina :roll: mutta pikkuhiljaahan tässä muutenkin näiden asioiden kanssa mennään. Me voitetaan kyllä :!:

Re: Loppuukohan jo,oikeesti...?

Viesti Kirjoittaja Tsempparitar » 8.2.2017 22:11:20

Minä käyn täällä edelleen silloin tällöin katsomassa vaikka tosiaan tuolla Valtin puolella tulee enemmän kirjoiteltua ja mietin itsekin miksi täällä on niin hiljaista, meidän riippuvaisten ongelmat kun koskettavat kuitenkin myös lähipiiriä. Monet ovat siis peliriippuvuuden tai velkakierteen otteessa ainakin jollain tasolla.

Miten teillä on viime aikoina mennyt, Pelurin vaimo? Omasta mielestäni et ole heikko, päin vastoin. Hyvä asiahan se on kun haluaa purkaa tuntemuksia. Läheisilläkin kuitenkin melkoinen taakka kannettavana.

Re: Loppuukohan jo,oikeesti...?

Viesti Kirjoittaja Pelurin vaimo » 7.2.2017 20:08:35

Todella harmi juttu että tämä Hertta on näin turha ja kuollut paikka. Monta kertaa ajatellut jotain taas kirjoittaa mutta täällä ei edes varmaan kukaan käy niin olen häipynyt itsekkin... itseäni varten tietysti olen kirjoitellut aiemminkin mutta senhän voisi sitten tehdä vaikka päiväkirjaan :roll:
Missä pelaajien puolisot? Eikö he ole vertaistukea vailla? Ilmeisesti ei.
Olenko minä siis vain heikko,kun olen tänne eksynyt... tiedä häntä.
Jotenkin vaan taas rupesi harmittamaan ja ärsyttämään kun pölypalloja tulin tänne kattelee. Että semmosta.

Re: Loppuukohan jo,oikeesti...?

Viesti Kirjoittaja Pelurin vaimo » 8.12.2016 03:18:04

Olen valtavan ylpeä miehestäni. Repsahdusta ei ole nyt tullut. Tiedän että on pelikoneita hakannut välillä,mutta ei tietääkseni paljoa. Muutenkin tässä peliongelman mittakaavassa tuo ei ole mielestäni paha...suunta kuitenkin oikea. Rahankäytössä hänellä on kyllä tullut nyt sitten muunlaisia lipsahduksia,eli tuhlaa ihan turhiin juttuihin. Niihinkään en kuitenkaan ole tarttunut,koska eivät ole pelaamista. Itse asiassa liittyvät muuhun aktiviteettiin,jonka on tarkoitus pitää pelipirua loitolla.
Joten annan olla.
Ajattelen tämän niin,että nyt vaan täytyy pitää pelaaminen kurissa "hinnalla millä hyvänsä". Se on se mihin keskitytään juuri nyt.

Siihen mun ajatukset sitten pysähtyikin...yövuorossa töissä :lol:

Re: Loppuukohan jo,oikeesti...?

Viesti Kirjoittaja Tsempparitar » 10.11.2016 18:43:08

Kiva kuulla! :) ...Ei siis itku-osio, mutta muutoin kiva kuulla. :D

Kaikille tietenkin toimii varmasti erilaiset asiat läheisten puolesta, mutta uskoisin että eniten me peliriippuvaiset kuitenkin tarvitsemme ymmärrystä ja tukea ajatukseen, että tästä selvitään kyllä. Retkahduksia tulee varmasti, niille ei voi mitään ja uskon että ne ovat myös tärkeä osa parantumista (itsellänikin niitä lukuisia jo takana), koska olen ainakin itse huomannut että jokainen retkahdus on ollut erilainen ja jokaisesta olen aina oppinut jotain uutta - lähinnä siis tunnetasolla. Se perinteinen oppi on tietenkin joka kerta se, että sinnehän ne rahat taas menivät vaikka niillä olisi ollut niin paljon muutakin käyttöä.

Olen kirjoitellut tuonne Valtin puolelle parista kirjasta otteita ja tuota toista kirjaa Overcoming gambling suosittelen kyllä sekä peliriippuvaisille että läheisille. Jos siis englanniksi lukeminen sujuu (on todella yksinkertaista englantia) edes jotenkuten, niin suosittelen lainaamaan sen. Kirjassa on myös ihan konkreettisia askelia, joilla päästä pelaamisesta eroon, jos niistä vaikka olisi apua. :)

Re: Loppuukohan jo,oikeesti...?

Viesti Kirjoittaja Pelurin vaimo » 10.11.2016 14:48:38

Kiitos Tsempparitar,ihan hirveesti kiitos! Tuli ihan itku kun luin tekstiäsi. Tuntuu todella hyvältä ja huojentavalta kuulla että olen oikealla polulla. On ollut pitkä taival itsenikin kanssa miettiä miten asioihin suhtautua ja miten toimia. Se ei ole helppoa,ei ollenkaan. Kaikki tuntemukset on olleet niin ristiriitaisia,mutta olen löytänyt onneksi jonkunlaisen rauhan ja voin keskittyä vain olemaan tukena.

Olen käynyt paljon Valtin puolellakin lukemassa pelaajien kirjoituksia. Jokaisen läheisen olisi hyvä niitä lukea,että ymmärtää edes vähän mitä pelaaja joutuu käymään läpi.

Peliriippuvuus on juurikin se paha piru ja pelaaja on sen uhri. Tahtomattaan.

Re: Loppuukohan jo,oikeesti...?

Viesti Kirjoittaja Tsempparitar » 9.11.2016 20:17:10

Tulin tänne Hertan puolelle lueskelemaan kirjoituksia ja täytyy kyllä myöntää, että vaatii tämä ongelma kyllä teiltäkin todella paljon (aivan liikaa) ja minusta on todella hienoa, että sinäkin olet päättänyt pysyä miehen rinnalla tosissasi tämän ongelman kanssa. Tukea, kun hänellä on vaikeaa. Oikeassa olet, pelifirmat ovat todella fiksuja ja tunnistavat kyllä riippuvaisen todella nopeasti. Ja sitten niistä ei päästäkään eroon. Sama juttu lainafirmojen kanssa myös (en ehtinyt syventyä tarinaanne enempää, Pelurin vaimo, joten en tiedä millainen tilanne teillä on velkojen kanssa), että mainoksia tulee ovista ja ikkunoista, kun niihin joskus sortuu. Eikä tarvitse sortua edes lainanottamiseen asti, vaan harkinta-asteella käyminenkin riittää.

Eihän tässä kirjoituksessa ole kyllä nyt mitään järkeä ja tuntuu etten oikeen moneen asiaan uskalla kommentoidakaan, kun en ehtinyt kovin pitkälle lukea (jos vaikka kaikkiin kysymyksiini ja kommentteihin löytyisikin lisätietoa muista keskusteluista), mutta minulle tuli tarve tulla sanomaan, että nostan teille läheisille hattua ja olen todella onnellinen lukiessani kommentteja, joista välittyy tunne ettette ajattele peliriippuvuuden olevan sama asia kuin läheisenne, vaan näette sen eräänalsena paholaisena joka ottaa vallan. Valtin puolella me riippuvaiset puhumme paljon pelipirusta, sitä se on. :twisted: Olet kuitenkin mielestäni ottanut oikean asenteen, Pelurin vaimo, tukeminen on paras keino tässä tilanteessa. Moittiminen ja haukkuminen ei auta, vaan mitä luultavammin vain pahentaa tilannetta.

Hirveästi voimia! Toivottavasti tuolla Valtin puolellakin käyminen auttaa teitä läheisiä ymmärtämään asiaa paremmin.

Re: Loppuukohan jo,oikeesti...?

Viesti Kirjoittaja Pelurin vaimo » 5.11.2016 20:56:43

Nyt tuntuu että alan taas saamaan itteni kasaan.
Kyllä tämä taas tästä,pikkuhiljaa.
Olen onnellinen,enkä anna pelimörön viedä sitä pois. Näytän sille kieltä. :!:

Re: Loppuukohan jo,oikeesti...?

Viesti Kirjoittaja Pelurin vaimo » 27.10.2016 00:01:44

Pelottaa. Surettaa. Haluan sen turvallisuuden tunteen takaisin,joka mulla oli vielä kuukausi sitten.
On niin hyödytön olo...en voi tehdä mitään,olen turha. Mies taas kyllä tekee asioita pelaamattomuuden eteen,yrittää kaikkensa. Pelifirmat vaan on niin perseestä,kerran ku sivuilla pelaa ni niistä ei pääse millää eroon. Houkutellaan jatkuvasti joka tuutista pelaamaan. Se pistää niin vihaksi.

Olen viimisen viikon ollut jotenkin hermostunut. Skitsoan miehelle hölmöistä jutuista...johtuu varmasti siitä,kun pelaamisesta en suostu nalkuttamaan niin se purkautuu ulos toisella tavalla. Saan siitä sitten kommentteja jotka sattuu niin että sydän särkyy. Tulee kamalan syyllinen olo...vaikka yritän ja yritän. Autan ja tuen. Yritän ymmärtää. Silti olen paska,kun on vähän paha olla.

Syvä huokaus. Kaikki pelifirmat vois vaan mennä konkkaan ja pelikoneet vois räjäyttää.

Haluan että rakkaallani olisi kaikki hyvin. Ei se voi olla liikaa vaadittu.

Re: Loppuukohan jo,oikeesti...?

Viesti Kirjoittaja Pelurin vaimo » 7.10.2016 11:08:29

Vastaus omaan kysymykseeni: Ei,ei se lopu. Pitkästä aikaa vuodatan kyyneleitä tämän asian takia.

Ylös