Moikka, miten voit?

Kirjoituksestasi välittyy vahvasti peliriippuvaisen läheisen tuska ja turhautuminen.
Nykyään Pelirajat’on järjestää sekä läheisille että riippuvaisille vertaisryhmän zoomissa etänä, jolloin osallistuminen ei ole paikkakunnasta riippuvainen.

Peliriippuvuus on sairaus etkä todellakaan ole hölmö ajatellessasi niin tai jäädessäsi suhteeseen.
Kuulostaa kuitenkin siltä, että oman hyvinvointisi kannalta olisi tarpeellista asettaa rajoja ja keskittyä omaan vointiisi.
Riippuvaista voi auttaa esimerkiksi viemällä ruokakassin tai ostamalla jotain hänen tarvitsemaansa eikä lainaamalla tai antamalla rahaa.
Ei ole sinun vastuullasi huolehtia aikuisesta ihmisestä. Sekin mahdollistaa pelaamista, kun läheinen ottaa vastuuta pelaajalta pois ja aina hoitaa asiat kuntoon.
Silloin läheinen varmasti uupuu.
Siksi rajojen asettaminen on tärkeää. Vastuuta puolisoasi enemmän hoitamaan normaaleja aikuisten vastuulle kuuluvia asioita. Päästä irti jatkuvasta asioiden hoitamisesta ja huolehtimisesta.
Se on vaikeaa, mutta sinulla ei oman itsesi vuoksi ole muita vaihtoehtoja.

Suosittelen hakemaan keskusteluapua työterveydestä tai terveyskeskuksesta. Sinulla on oikeus saada apua tilanteeseen.

Itse olen ollut samassa tilanteessa, olen ollut ylikiltti ja aina hoitanut kaiken. Minun piti antaa itselleni lupa siihen, että kaikkea ei tarvitse jaksaa ja voin tarvita apua ja ottaa sitä vastaan.
Ainakin itseni kannalta se on ollut ensiarvoisen tärkeää.
Ilman ulkopuolista apua en varmasti olisi tässä kirjoittamassa.

Voimia ja jaksamista!

-Eveliina

Olen maailman hyväuskoisin hölmö, ja uskon edelleen, että avomieheni on sairas ja ansaitsee apuani. Miksi?

Olen elättänyt häntä ja osaksi hänen lastaan nyt kaksi vuotta, joiden aikana hän on valehdellut peliriippuvuutensa olevan ohi. Elättämisen ohella olen syyllistynyt pelaamisen mahdollistamiseen, koska olen 'lainannut' pelaajalle rahaa. Lisäksi hän on lainannut rahaa eläkeläisiltä sairailta vanhemmiltaan.

Miksi olen niin itsetuhoinen, että jään kyseisen henkilön kanssa parisuhteeseen, jossa toimin edelleenkin elättäjänä, ja nykyään myös hänen tukenaan?

Kuka minua tukee, mistä saan apua? Minulla on ollut ongelmia jo omienkin perhesuhteiden ja jaksamiseni kanssa, ja nytkään en voi jäädä sänkyyn makaamaan vaikka mieli tekisi, koska jonkun täytyy pitää minusta ja meistä huoli, hoitaa raha-asiat ja kantaa ruoka pöytään. Jos minä en jaksa, niin kuka?

Kuka auttaa minua? Miksi haluan auttaa tätä sairasta ihmistä, joka on pettänyt ja käyttänyt hyväkseen kaiken tähän asti saamansa tuen? Kuka auttaisi minua?

Suomesta ei löydy tarpeeksi laajaa verkostoa, mistä hakea apua. Tukiryhmien ja -verkostojen paikallinen rakentaminen tulisi olla myös kunnan vastuulla, koska täällä me ihmiset olemme; ympäri Suomen!

Haluan levätä, en olla yksin vastuussa - vaikka nyt kriisin hetkellä olenkin, enemmän kuin koskaan. Valtion tukema työkyvyn ylläpito HAH! Kyllä, se tuottava kansalainen haluan olla, nimenomaan se hyvin koulutettu ja työelämässä mukana, mutta hyvin äärirajoilla täällä mennään.