Olet täällä

Puolison käytös kuin kaksi eri ihmistä

Lähetä vastaus


Tämän kysymyksen tarkoitus on estää roskapostitusta foorumille.
Hymiöt
:D :) :( :o :shock: :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: :wink: :!: :?: :idea: :arrow: :| :mrgreen:

BBCode on Käytössä
[img] on Käytössä
[flash] on Poissa käytöstä
[url] on Käytössä
Hymiöt ovat Käytössä

Otsikko
   

Laajenna näkymää Otsikko: Puolison käytös kuin kaksi eri ihmistä

Re: Puolison käytös kuin kaksi eri ihmistä

Viesti Kirjoittaja Vieras » 27.8.2019 08:20:44

Avovaimo kirjoitti:Hei

Taisin kirjoittaa turhan epämääräisesti. Minun rikkomisellani viittasin siihen, kuinka hän humalassa arvosteli intiimejä alueitani. Tämä aiheutti minulle aikamoisen kriisin ja vei vapautuneisuuden ja toi tilalle ikävät ajatukset tilanteessa, jossa olisi tarkoitus nauttia eikä kokea häpeää. Vähän epämääräisesti varmaan nytkin kirjoitan. Mutta en osaa ihan pukea tätä sanoiksi. Eli syytin häntä, että on loukkauksillaan rikkonut seksuaalisuuttani ja vienyt siten tärkeän osan minua ja suhdettamme hankalaan tilanteeseen. Ja minun mielestäni se oli asia, jonka vain hän voi korjata. Toki itse täytyy myös töitä tehdä. Samalla painotin kuinka arkinen suhteemme on ihana ja haluan hänen kanssaan olla. Humalassa lentäneet loukkaukset ovat vain osuneet ja uponneet liian kovasti. Ja että hänen täytyy ymmärtää kuinka ne loukkaavat minua pitkään.

Selvensinkö yhtään kirjoitustani?


Hei vaan.
Tosiaan tulkitsin vähän väärin sen mitä aiemmin kirjoitit. Kiitos kun avasit vähän tuota ikävää tilannetta.Tuo humalassa toisen loukkaaminen on iso ongelma ja järkevintähän hänen olisi lopettaa juominen, koska todennäköisesti tuo on pysyvä toimintatapa, kun kerran on alkanut. Siis pahantuulisuus ja törkeä haukkuminen humaltuneena.
Tuo mitä kuvasit on kyllä äärimmäisen satuttavaa ja vaikka toinen yrittäisi sanomisiaan myöhemmin paikata, jää jokin mieleen kiertämään. Mun ex-puoliso ei niin paljon haukkunut. Käytös oli enempi välinpitämätöntä ja kyllä sanoittakin saa aika hyvin osoitettua, ettei toinen ole yhtään minkään arvoinen. saatoin odottaa häntä syömään kotiin ja mies painuikin ilmoittamatta kaljalle, antoi kavereidensa olla mulle todella ilkeitä, kun jossain iltaa vietettiin, mun kanssa sovitut asiat oli oikeastaan ainoat, mitkä oli ihan ok juomisen takia jättää hoitamatta jne. Yhden ainoan kerran kävi vähän samoin kuin teillä, että mies käytti mun intiimialueesta aika ikävää adjektiivia.. Mutta kyllä se itse asiassa vähän vaivaa mua vieläkin. Järjen tasolla tiedän, ettei se ole edes totta ja vaikka asiasta puhuttiinkin aikoinaan, ei siitä ylipääseminen ole helppoa. Muutenkin tyttöihin ja naisiin iskostetaan jo lapsesta alkaen, että sukuelimet on jotain hävettävää ja niille ei ole edes mitään kivaa nimeä. Sama häveliäisyys muuten on lehdissäkin ja on näitä juttuja "vaginasta" vaikka tuo termi ei ulkoisia elimiä tarkoita. Ei kuulu sinänsä tähän, mutta minusta p*llu sana saisi saada yleisen hyväksynnän korrektina ilmauksena ja se kätevästi kattaa koko setin.
Niin miten tosiaan heittäydyt nauttimaan, jos päässä pyörii kaikki loukkaavat sanat? Sitten seuraava vaihe on haukkua kylmäksi ja estoiseksi.

Nyt ymmärisin , että taisit enemmän tarkoittaa vähän samaa kuin luottamuksen palautumisessa. Mun ex valehteli niin paljon ja teki erinäisiä ohimarseja, niin siinäkin olisi vaatinut paljon rehellisyyttä, pidettyjä lupauksia ja suoruutta, että se mennyt petollisuus olis jäänyt taka-alalle ja olisin voinut häneen luottaa. Sun puolison kannattaisi olla korostetun hyväksyvä ja kannustava ja kehua sinua ja kehoasi, että ne haukut pikkuhiljaa jäisi vähemmän merkityksellisiksi menneeseen. Harmi vaan, että ihminen antaa negatiivisille kommenteille suuremman painoarvon ja yhdestä pahasta sivalluksesta ei pääse yli edes 10 kehun jälkeen. Luin tästä jostain. Tilanne on vielä jopa hankalampi, jos kehut ja humalassa haukkumiset vuorottelee ja jatkuu vaan. Jos teillä tuo johtuu päihdeongelmasta, niin joskushan kyse on psyykkisistä ongelmista ja monihan on vaikka nyt narsistin kanssa seurusteltuaan tosi romuna henkisesti. Murennettu ja itsetuntonsa lähes menettänyt, kun toisen käytös ja puheet on vuoroin todella törkeitä ja vuoroin ylistäviä, jiotta suhde saadaan taas jatkumaan.

Toivotaa, että miehesi havahtuu ja lopettaa juomisen ja voitte suhdetta korjata. Pahoin pelkään, että niin kauan kuin alkoholi on kuviossa mukana tuo sikamainen käytös kännissä jatkuu ja vaikeuttaa yhteiseloa. Se mollaaminen niin salakavalasti murentaa itsetuntoa pikkuhiljaa.

Mukavaa syyspäivää!

Re: Puolison käytös kuin kaksi eri ihmistä

Viesti Kirjoittaja Avovaimo » 26.8.2019 18:34:58

Ja unohtui vielä vastauksesta, että erittäin hyviä pohdintoja sinulla. Mietin niitä ajan kanssa. Kiitos kun kirjoitit.

Re: Puolison käytös kuin kaksi eri ihmistä

Viesti Kirjoittaja Avovaimo » 26.8.2019 18:31:36

Hei

Taisin kirjoittaa turhan epämääräisesti. Minun rikkomisellani viittasin siihen, kuinka hän humalassa arvosteli intiimejä alueitani. Tämä aiheutti minulle aikamoisen kriisin ja vei vapautuneisuuden ja toi tilalle ikävät ajatukset tilanteessa, jossa olisi tarkoitus nauttia eikä kokea häpeää. Vähän epämääräisesti varmaan nytkin kirjoitan. Mutta en osaa ihan pukea tätä sanoiksi. Eli syytin häntä, että on loukkauksillaan rikkonut seksuaalisuuttani ja vienyt siten tärkeän osan minua ja suhdettamme hankalaan tilanteeseen. Ja minun mielestäni se oli asia, jonka vain hän voi korjata. Toki itse täytyy myös töitä tehdä. Samalla painotin kuinka arkinen suhteemme on ihana ja haluan hänen kanssaan olla. Humalassa lentäneet loukkaukset ovat vain osuneet ja uponneet liian kovasti. Ja että hänen täytyy ymmärtää kuinka ne loukkaavat minua pitkään.

Selvensinkö yhtään kirjoitustani?

Re: Puolison käytös kuin kaksi eri ihmistä

Viesti Kirjoittaja Vieras » 25.8.2019 18:00:48

Kiinnostavia ajatuksia, meinaan tutkia lisää tuota traumajuttua, kun ehdin.
En usko, että on oikein reilua ajatella, että mies rikkoi sinut ja hän korjatkoon. Kyllä meissä, jotkä suostumme olemaan huonossa suhteessa, on mennyt rikki jotain jo aiemmin. Aikuisella ihmisellä on siinä mielessä vastuu itsestään, että kantaa vastuun valinnoistaan. Johonkin sinäkin juuri tuon miehen valitsit. Useimmiten juuri siihen, että hangataan samaa traumaa uudestaan. Hänkin voi olla rikki, ei mikään tasapainoinen korjaaja. Tietysti ihmiset voi toipua hyvässä suhteessa, mutta meillä ainakin kaksi rikkinäistä rikkoi toisiaan lisää.

Itseään voi hoitaa terapiassa, tai yksikseenkin ja oppia kantamaan itsensä ja tunteensa. Olemaan itsensä paras ystävä ja huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan. Ei parisuhde siinä mielessä ole hoitosuhde. Jos mimemmilla on tahtoa, voi yrittää antaa h palautetta ja sopia miten riidellään. Ei alkoholisoitunutkaan ihminen yksin vastuussa puolisonsa huonosta voinnista ole.. miksi siihen jää, miksei lähde, pidä itseään hyvän kohtelun arvoisena? Paraneminen lähtee omasta päästä ja siitä että ymmärtää olevansa omasta onnellisuudestaan vastuussa. Jos toinen ei halua kuulla, ymmärtää tai yhdessä yrittää ratkoa ongelmia, siihen hän ei pakotettua saa.
Kai, jos rakastaa, haluaa toisella olevan hyvä olla? Me monet monin tavoin vaille jääneet halutaan itsekkäästi jotain ja pyritään siihen hassuin keinoin. En munä ainakaan saanut tasaveroista, rakastavaa suhdetta omulla väärillä keinoillani;alistumalla, hoivaamalla, miellyttämällä. Ei siitä palkintoa saa, vaan ajautuu vääristyneeseen suhteeseen, joka muistuttaa enemmän äidin ja lapsen suhdetta.
Luulisin, että pitämällä vastavuoroisuudesta huolen alun alkaen, huonot suhdekehitelmät lopahtaa alkuunsa ja pitemmälle kehittyy vähän terveemmät.

Re: Puolison käytös kuin kaksi eri ihmistä

Viesti Kirjoittaja Avovaimo » 25.8.2019 16:19:53

Kuulumisia ja oivalluksia

Meillä on taas ollut rauhallisempaa. Silti mielessä pyörii ihan koko ajan kaikki loukkaukset, joita viime viikkoina ja kuukausina olen kokenut. Ne muhivat alitajunnassa. Pomppaavat esille välillä kymmeniä kertoja tunnissa, välillä muutamia kerran päivässä. Mutta siinä pinnan alla huomaan olevan koko ajan vihaa ja suuttumusta miestäni kohtaan.

Eilen sitten puhuin hänelle tästä. Kerroin, että koska emme käsittele asioita, jäävät ne mieleen pahasti pyörimään ja aiheuttavat vihaa. Ja tilanne tulee vaan pahenemaan kun emme käsittele niitä pois päästäni. Kerroin, että hän on näillä loukkauksillaan nyt rikkonut minussa jotain pahasti. En koe olevani oikeanlainen hänelle, en koe hänen haluavan minua. Ja nämä ajatukset ja tuntemukset pyörivät päässä kun hän koskee minua. Kerroin, että hän on rikkonut ja hänen täytyy minut korjata. En tiedä miten, mutta jos ei saa minua korjattua ei tästä suhteesta voi tulla mitään. Kuunteli ja otti vihdoin tosissaan.

Olen netistä lueskellut ihmisten kokemuksia ja törmäsin uuteen termiin. Trauma bonding. Kannattaa googlata. Luulen, että moni meistä, ellei suurin osa, kärsii siitä. Ja sen takia jatkamme, rakastamme, kärsimme ja taas rakastamme. Kunnes hajoamme itse.
Onko jollain enemmänkin tietoa tästä termistä? Tai siis traumasta?

Joka tapauksessa olen nyt ajanut itseni ajatuksillani ja itseinholla niin loppuun, että keho reagoi tähän stressiin jo selvillä oireilla. Onneksi sain kunnolla avauduttua eilen. Ja onneksi toinen kuunteli ja keskusteli. Aika näyttää mitä on edessä. Täytyy itsekin tehdä töitä, etteivät toisen loukkaukset pääse tekemään tällaista tuhoa.

Re: Puolison käytös kuin kaksi eri ihmistä

Viesti Kirjoittaja Vieras » 19.8.2019 19:04:02

Avovaimo kirjoitti:Hei
Oli muuten hyvä artikkeli, jonka linkkasit. Ja hyvät mielipiteet ja kommentit sinulla. Se alkoholistin tapa tehdä todellisuudesta itselleen oikeanlainen muuttamalla kaikki tapahtuneet asiat oman mielensä mukaisiksi on niin käsittämätön. Tuntuu, että järki lähtee. Mikä oikein on totta. Kun itse tietää mitä on tapahtunut ja toinen voi kirkkain silmin väittää ihan muuta. Täytyy pettyä tarpeeksi monta kertaa varmaan ennenkuin alkaa itse oppia tilannetta tulkitsemaan. Ja juuri tuo murentuminen. Varmasti murenee kun aikaa menee. Kiitos kirjoituksesta. Antoi paljon ajatuksia.


Kiitos kiitoksista!
Mun pitäisi kai myös rekisteröityä, kun kaikki jotka ei nimimerkkiä ota, menee "vieraina" ja sitten ei tiedä kuka on kukin, yksi vaiko monta..
Tahkosin useamman vuoden ja kuten sanottua, ajoittain vieläkin kaipaan ex-miestäni surumielisesti, vaikka tiedän, etten voi hänen kanssaa elää. Kumminkin tunsimme yli kymmenen vuotta ja jotenkin olisi ollut mukavaa yhdessä juopoteltujen vuosien jälkeen elää seuraavaa elämän vaihetta yhdessä.. Niinhän elämä muutenkin menee, vaikka opiskeluajat ja töihin siirtyminen tai pukkulapisvaike ja lasten kasvu. Kun en miestäni nähnyt koskaan raittiina; hän oli jo alkanut juoda aika lailla, kun tapasimme, olisi ollut kivaa nähdä millainen ihminen sieltä alkoholiongelman alta olisi kuoriutunut ja miten yhteiselo olisi sujunut. No se ei niin mennyt.

Usein sanotaan, että kun alkoholiongelma alkaa näkyä töissä, kotona se on haitannut aikalailla jo 10 vuoden ajan. Työ on se viimeinen kulissi, jota juoppo yrittää ylläpitää. Mua todella harmitti jäädä aina työn ja viinan jälkeen ties kuinka monennelle sijalle. Vaikka tajusin, että kyse on sairaudesta, sattui silti, kun mies hoiti kyllä työjutut, mutta oli loppuaikoina poikkeuksetta täysin kännissä, jos oli mun kanssa sopinut jotain ja aikonut auttaa jossain.

Me asuttiinkin välillä eri kämpissä. Katselin häntä humalassa sitten itse selvänä. Kun tähän väsyin, että ei helvetti, miksi mun pitäisi katsella juopottelua vapaa-ajat ja juhlapyhät, niin suostuin tapaamaan vain selvää miestä. Siitä seurasi se, että olin nuo ajat yksin ja surulinenkin kun katselin pariskuntia ruokakaupassa tai lenkillä. Mies tietty vietti laatuaikaa dokaten kotonaan ja mulle liikeni aina vaan vähemmän aikaa. Erosta puhuttiin usein ja jatkuvia sopimuksia, kuinka paljon hän joisi ja kuinka usein tavattaisiin; mies tietsti halusi jatkaa suhdetta. Ihme vääntöä koko ajan, sopimukset ei pitäneet ja mies ei "muistanut" muka niitä. :D saatoin mennä hänen luokseen ja jätkä onkin kännissä, syy juomiseen mun nalkutus, siis vaikka olin ollut tyysti poissa. Keljuilin välillä, että meidän on tosiaan parempi erota, koska sittenhän se juominen loppuu, kun saa olla rauhassa... Siis tosiaan juoppo haluaa olla yhdessä ja kumminkaan ei halua, asiat vääntyy ja kääntyy. Meillä oli sitten sitäkin, että mies halusi erota perjantaina ja palata yhteen maanantaina ja hänestä se oli ihan ok ja jotenkin ratkaissut sen pulman, että minä en halunnut "seurustella" alkoholiongelmaisen kanssa.

Näin jälkeenpäin naurattaakin, miten hölmöön teatteriin suostuin, se on täysin absurdia, epäloogista, eikä siinä päde mitkään normaalit peruskäyttäytymistavat. Toisekseen kaikilla taitaa olla oman juopponsa kanssa suht sama kuvio. Alkoholi tekee kaiksta aika samanlaisia. Se rakas ihminen häviää jonnekin... muuttuu ihan toiseksi.

Mun ex-miehen idea oli "vähentää", siis lopettaminen tai antabus ei tullut kyseeseen, takaportti juomisen piti olla. Monet kerrat puhuttiin määristä, puhuttiin siitä, miksi enää jatkaa ja kiusata toisiamme tällä pelleilyllä, mutta nämä keskustelut olivat saman toistoa, eikä tietenkään mikään muuttunut. Välillä silti kaipaan häntä, joitain hetkiä ja yhteistä historiaa. Yritän silloin palauttaa mieleen sen kuolaavan hiljalleen sohvalla kyljelleen jouluaattona kaatuvan säkin tai loukkauksia syytävän punapöhöisen naaman. Eroaminen on oikeasti todella vaikeaa, ei sitä pidä edes ihmetellä. Jossain vaiheessa on pakko päättää, kauanko elämästään haluaa odottamiseen käyttää, punnita hyvät ja huonot puolet ja tehdä itselleen sopiva ratkaisu. Suosittelen, ettei kukaan ui syvemmälle katiskaan tekemallä lapsia siinä toivossa, että juominen (tätähän luvataan kyllä) loppuu lapsen syntymään. Lapset jos haluaa siihen tehdä, tekee ne sitten sillä ajatuksella, että se toinen juo samaan malliin. Tai yhteinen asuntolainakin on vähän riski. Mekin yritettiin muuttaakin, että mjuka juominen muka soveliaamassa paikassa loppuu. Uskoisin, että juopon kanssa voi elää jotenkin, jos elä tätä päivää ja varautuu siihen, ettei juominen vähene vaan enempi lisääntyy. Se suojelee pettymyksiltä ja sortumiselta sitkun elämään, jossa elämä alkaa vasta kun toinen lopettaa.

Kaikkien läheisten kannattaa hankkia tietoa alkoholismista. Sairaushan se on ja sitä myöten oireet ja ongelmat samankaltaisia kaikilla ja kaikissa parisuhteissakin. Alkoholismi on hyvin yleinen kuolinsyy sairauksien ja tapaturmien kautta. Surkuteltavan harva lopulta taitaa siitä selviytyä. Ja minkä voi tehdä, kun pakkohoitoa ei ole ja monilla ei omaa hoitohalukkuutta löydy? Ei kai lopulta muuta kuin koittaa pelastaa itsensä ja oma mielenterveytensä. Ehkä itselleen voisi asettaa jonkun aikarajan, että jos silloin ei ole asiat paremmin, lähtee. Muuten tosi helposti kuukausista tulee vuosia ja vuosia ja vuosikymmeniä. Kyllä siinä odotellessa koko ajan valuu hiekka tiimalasissa itselläkin.

Re: Puolison käytös kuin kaksi eri ihmistä

Viesti Kirjoittaja Avovaimo » 19.8.2019 16:16:39

Hei
Oli muuten hyvä artikkeli, jonka linkkasit. Ja hyvät mielipiteet ja kommentit sinulla. Se alkoholistin tapa tehdä todellisuudesta itselleen oikeanlainen muuttamalla kaikki tapahtuneet asiat oman mielensä mukaisiksi on niin käsittämätön. Tuntuu, että järki lähtee. Mikä oikein on totta. Kun itse tietää mitä on tapahtunut ja toinen voi kirkkain silmin väittää ihan muuta. Täytyy pettyä tarpeeksi monta kertaa varmaan ennenkuin alkaa itse oppia tilannetta tulkitsemaan. Ja juuri tuo murentuminen. Varmasti murenee kun aikaa menee. Kiitos kirjoituksesta. Antoi paljon ajatuksia.

Re: Puolison käytös kuin kaksi eri ihmistä

Viesti Kirjoittaja Vieras » 19.8.2019 07:45:03

[quote="Avovaimo"

Olen sen jälkeen miettinyt, pitäisikö tässä todella alkaa suojelemaan itseään ja lopettaa suhde. Samalla tiedän, ettei minusta siihen ole. Ainakaan vielä. Mutta ehkä nyt alkoi prosessi, joka kehittyy ja kasvaa ajatuksissa ja kypsyttää minua siihen päätökseen. Katastrofi-illan jälkeen ei tietenkään muista mitään. Ei keskustele asiasta. Pyytää kyllä anteeksi ja kertoo rakastavansa. Kerroin, että nyt ei mene tällä ohi. Nyt on niin isoja loukkauksia, että aika näyttää saadaanko tilanne korjattua ja pääsenkö niistä yli. Tuntuu, että toisaalta tajuaa. Toisaalta tuntuu, että odottaa vaan minun taas ajan kanssa unohtavan ja elämä jatkuu.

Kun yritän miettiä tätä mieheni näkökulmasta, tulee itselleni ajatus, että jos en muistaisi mitään tehneeni niin en osaisi sitä myöskään samalla tavalla katua ja miettiä sen vaikutuksia. Koska tapahtuneet vain kerrotaan minulle eikä minulla ole mitään varsinaista tunnesidettä, muuta kuin yleinen tieto niiden loukkaavuudesta, niin eihän minulla varmaan olisi niin voimakasta tunnetta häpeästä tai asian vakavuudesta. Luulisin ajattelevani hänen tilassaan, että voi kurja kun tuli taas toilailtua. Ja olenpa nyt hiljaa ja nätisti niin puoliso rauhoittuu ja unohtaa.

Tähän olis kiva kuulla kommentteja. Miten tuollaisen tilanteen kokee alkoholisti itse?

Toinen asia, jota olen googlaillut on henkinen väkivalta parisuhteessa. Mielestäni mieheni kohdistaa sellaista minuun. Humalassa ollessaan toisissa asioissa. Ja selvinpäin rajoittaa vahvasti menemisiäni. Lähinnä ystävieni tapaamista. Mutta joka paikassa tuntuu henkisen väkivallan määritelmän ehtona olla se, että olen alistunut ja pelkään. Mitä mielipiteitä ja kokemuksia teillä on tähän? Mikä on henkistä väkivaltaa? Miksi apua tarjoavat tahot määrittelevät avun tarpeen kriteereiksi täydellisen alistumisen ja pelon? Vai onko se aina varma seuraus henkisestä väkivallasta? Enkö vain ole niin pitkällä? Vai enkö koe henkistä väkivaltaa, jos en alistu siihen vaikka sitä minuun mielestäni kohdistetaan? Tiedän, että henkistä väkivaltaa on huomattavasti rajumpaakin kuin mitä olen kokenut. Eikö tätä siis vielä sellaiseksi luokitella?[/quote]

Humalassa oleminen ei poista ihmisen vastuuta teoistaan. Ei näissä ihmissuhdejutuissa, eikä muisskaan. Tappokin on tappo, vaikka kuinka olisi ollut kännissä, eikä muista. Ihmisellä on vastuu hakea apua alkoholiongelmaansa, jos juominen on karannut käsistä ja jatkuvasti käyttäytyy huonosti humalassa. Eikö näin? Eikä puolison tai kenenkään tarvitse olla anteeksiantoautomaatti ja sama meno jatkuu koko ajan.
Alkoholiongelmaan tai alkoholismiin liittyy vahvasti ongelman kieltäminen, valehtelu ym.
allaolevassa linkissä on raitistuneen alkoholistin haastattelu, joka on minusta hyvä:

https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli ... laheiselle

Rakkaaseen alkoholistiin liittyy niin paljon ristiriitaisia tunteita. Olen eronnut ja välillä ikävöin miestä, hän jatkaa juomista ja voi koko ajan vaan huonommin. On ärtynyt, raivokas, mikään ei koskaan ole hyvin, on jo juomisesta tulleita sairauksia. Hän vajoaa ja vajoaa syvemmälle koko ajan. Apua ei halua, mihinkään hoitoon ei lähde. Viinalla ei tietenkään ole mitään tekemistä hänen olonsa kanssa. Tunnen joskus haikeaa kaipuuta. Me joimme yhdessä ja ero tuli kun itse raitistuin. Surettaa, ettei ex-puolisoni saanut intoa hakea apua, ei vaikka myönsin oman osuuteni parisuhdeongelmiin ja olisin toivonut, että juominen loppuu ja lähdetään vaikka parisuhdeterapiaan, jotta homma saataisiin paremmalle tolalle.

Henkinen väkivalta sattuu ja murentaa ihmistä pikkuhiljaa. Se ei voi olla vaikuttamatta vuosien saatossa. Tottakai juopolla on paha olla, mutta ei se oikeuta purkamaan sitä muihin. Se katkeruus ja mustasukkaisuus on ihan omaa syytä; jos olisi juomatta, niin tekin kaksi voisitte tehdä jotain mukavaa yhdessä. Juoppo usein haluaa, että puoliso olisi tallessa kuin kaapissa juoma-ajan odottelemassa kunnes häntä tarvitaan tai hänelle on aikaa. Ei munkaan puoliso sitä tajunnut, että ollessaan juomakuplassa, minä ja muu maailma mennään eteenpäin koko ajan.. Niin saa ja pitääkin olla. Jos ajattelee elämää junanan, juoppo on jäänyt jollekin autiolle seisakkeelle dokaamaan ja muut jatkaa eteenpäin.
Meillä ainakin niitä loukkauksia ja tyhjiä lupauksia oli niin paljon, että väsyin totaalisesti kun toiseen ei voinut luottaa, eikä hänen varaansa voinut laskea yhtään mitään. Siksi ainoa toivoni oli hänen raitistumisensa, jolloin ehkä valehtelu ja muu olisi loppunut. Hän itse halusi jatkaa juomista ja se päätös on ollut pakko hyväksyä. Hänellä on oikeus elää niinkuin itse haluaa.

Re: Puolison käytös kuin kaksi eri ihmistä

Viesti Kirjoittaja Avovaimo » 19.8.2019 07:02:53

Täällä minä, tämän ketjun aloittaja, taas kirjoittelen

Elämä jatkuu. Osittain erilaisena, osittain samanlaisena. Mies on selvästi vähentänyt baareissa käymistä. Kävimme niissä siis yhdessä. Alkoholinkäyttöön se ei ole vaikuttanut. Sitä otetaan sitten kotona. Kotona ei ole tullut samalla tavalla riitaa. Muutama kerta toki on alkanut ilkeät kommentit lentämään. Ja niissä onkin sitten päästy ihan uudelle tasolle. Nyt olen h... a, verrattuna exiin olen jollain tavalla vääränlainen, hyvin paljon henkilökohtaisempiin ja arempiin paikkoihin isketään. Ja niistä en nyt sitten niin vaan pääsekään yli vaan kommentit pyörivät mielessä välillä ihan koko ajan ja lyttäävät minua pohjamutiin. Ja olen niistä sanonut.

Nyt pitkästä aikaa tapasin ystävän ja lähdimme ulos. Mies ilmestyi paikalle. Haukkumispuheluiden jälkeen. Jälleen rakasti, vihaa, rakastaa, inhoaa, rakastaa, ei halua minua jne. Ja iskee muita naisia suoraan silmieni edessä. Niin humalassa, ettei menesty kylläkään yrityksissään. Ja tekee sen täysin loukatakseen minua. Ihan kaikkiaan kamala ilta.

Olen sen jälkeen miettinyt, pitäisikö tässä todella alkaa suojelemaan itseään ja lopettaa suhde. Samalla tiedän, ettei minusta siihen ole. Ainakaan vielä. Mutta ehkä nyt alkoi prosessi, joka kehittyy ja kasvaa ajatuksissa ja kypsyttää minua siihen päätökseen. Katastrofi-illan jälkeen ei tietenkään muista mitään. Ei keskustele asiasta. Pyytää kyllä anteeksi ja kertoo rakastavansa. Kerroin, että nyt ei mene tällä ohi. Nyt on niin isoja loukkauksia, että aika näyttää saadaanko tilanne korjattua ja pääsenkö niistä yli. Tuntuu, että toisaalta tajuaa. Toisaalta tuntuu, että odottaa vaan minun taas ajan kanssa unohtavan ja elämä jatkuu.

Kun yritän miettiä tätä mieheni näkökulmasta, tulee itselleni ajatus, että jos en muistaisi mitään tehneeni niin en osaisi sitä myöskään samalla tavalla katua ja miettiä sen vaikutuksia. Koska tapahtuneet vain kerrotaan minulle eikä minulla ole mitään varsinaista tunnesidettä, muuta kuin yleinen tieto niiden loukkaavuudesta, niin eihän minulla varmaan olisi niin voimakasta tunnetta häpeästä tai asian vakavuudesta. Luulisin ajattelevani hänen tilassaan, että voi kurja kun tuli taas toilailtua. Ja olenpa nyt hiljaa ja nätisti niin puoliso rauhoittuu ja unohtaa.

Tähän olis kiva kuulla kommentteja. Miten tuollaisen tilanteen kokee alkoholisti itse?

Toinen asia, jota olen googlaillut on henkinen väkivalta parisuhteessa. Mielestäni mieheni kohdistaa sellaista minuun. Humalassa ollessaan toisissa asioissa. Ja selvinpäin rajoittaa vahvasti menemisiäni. Lähinnä ystävieni tapaamista. Mutta joka paikassa tuntuu henkisen väkivallan määritelmän ehtona olla se, että olen alistunut ja pelkään. Mitä mielipiteitä ja kokemuksia teillä on tähän? Mikä on henkistä väkivaltaa? Miksi apua tarjoavat tahot määrittelevät avun tarpeen kriteereiksi täydellisen alistumisen ja pelon? Vai onko se aina varma seuraus henkisestä väkivallasta? Enkö vain ole niin pitkällä? Vai enkö koe henkistä väkivaltaa, jos en alistu siihen vaikka sitä minuun mielestäni kohdistetaan? Tiedän, että henkistä väkivaltaa on huomattavasti rajumpaakin kuin mitä olen kokenut. Eikö tätä siis vielä sellaiseksi luokitella?

Re: Puolison käytös kuin kaksi eri ihmistä

Viesti Kirjoittaja Avovaimo » 23.7.2019 15:03:45

Hei Pretiosus

Kun aloin kirjoitella tänne, luulin eläväni ainutlaatuisen oudossa tilanteessa, jota en ymmärtänyt ollenkaan ja luulin ettei tällaista kukaan muu ole kokenut. Ja kuten itsekin kirjoitit, huomaan löytäväni täältä lauseita, paloja toisten kokemuksista, jotka ovat aivan suoraan minun elämästäni. Nopeasti on silmät avautuneet!

Parisuhteesi kuulostaa todella paljon samalta kuin minun suhteeni.

Tämä tekstisi:


"Olin itse avovaimo ja viimeiset vuodet vaimo. Ei olisi pitänyt. Tämä on niin helppoa jälkikäteen todeta, mutta ihan samalla tavalla kuin sinäkin kirjoitat, itsekin ajattelin aikanaan parisuhteestani ja sen tilasta. Ei tämä ole niin mustavalkoista, ongelma on vain pari kertaa viikossa, selvinpäin mies on ihana ja niin edelleen.

Ensimmäiset vuodet mies oli ihana myös humalassa. Meillä oli vitsinä, että "juo itsensä mukavaksi". Ei naurata jälkikäteen. Kovimmassa humalatilassa hän oli aina valtavan huomionkipeä. Kun en siihen pystynyt, muuttui hän ensin inhottavaksi, kiukkuiseksi, sarkastiseksi ja viimeisten vuosien aikana julmaksi. Tilanne paheni huomaamattomasti ja vasta jälkikäteen pystyn hahmottamaan, olleeni henkisesti väkivaltaisessa suhteessa. Etäännyimme toisistamme ja kieltäydyin olemasta hänen seurassaan, kun hän oli humalassa. Hän petti ja siksi näki mielessään minut pettämässä. En pettänyt, koskaan. Lopulta mikä tahansa humalatilan vaihe sisälsi sen, että hän inhoaa minua. Viestit olivat todella julmia ja ivallisia."

Olen ehtinyt suhteessani tuohon mukavaan, huomionhakuiseen, pettämissyytöksiin, erittäin ilkeään ja jo hyvin julmaankin toimintaan ja vihaan minua kohtaan puolison ollessa humalassa. Huomio tarve alkaa heti juomisen alettua. Viha ja muu hyvin nopeasti jos en tajua vain häntä huomioida ja rakkautta osoittaa, vaan yritän vaikka jutella samalla ystävän kanssa. Vain yhden kerran on vähän potkinut ja tönäissyt. Eikö ole hyvin puolusteltu minulta. Vain kerran ja vain vähän. Kuvittelin, että fyysiseksi ei voi tilanne mennä. Enää en ole varma. Kuvailit tilanteen todella hyvin.

Kiitos kommentistasi, että vaikuttaa rajulta tämä verrattuna omaan tilanteeseesi. Minulla ei ole mitään vertailupohjaa emmekä ole olleet yhdessä kuin vasta muutaman vuoden. Tilannetta on vaikea uskoa todeksi kun se tapahtuu ja olen tästä aika sekaisin. En ole koskaan aiemmin joutunut poliisejakaan kutsumaan kotiini.

Luulin aluksi, että tämä palsta on hiljainen. On todella ihana huomata, että onhan meitä täällä. Ette uskokaan, kuinka paljon ymmärrystä olen päähäni täältä kirjoituksia lukemalla saanut. Ja kuten niin moni muukin, en ole vielä valmis myöntämään, että tulevaisuudessa tämä vain pahenee. Kuvittelen voivani vaikuttaa asioihin. Saa nähdä mitä tuleva tuo mukanaan.

Re: Puolison käytös kuin kaksi eri ihmistä

Viesti Kirjoittaja Pretiosus » 23.7.2019 09:06:05

Hei avovaimo,

Olin itse avovaimo ja viimeiset vuodet vaimo. Ei olisi pitänyt. Tämä on niin helppoa jälkikäteen todeta, mutta ihan samalla tavalla kuin sinäkin kirjoitat, itsekin ajattelin aikanaan parisuhteestani ja sen tilasta. Ei tämä ole niin mustavalkoista, ongelma on vain pari kertaa viikossa, selvinpäin mies on ihana ja niin edelleen.

Ensimmäiset vuodet mies oli ihana myös humalassa. Meillä oli vitsinä, että "juo itsensä mukavaksi". Ei naurata jälkikäteen. Kovimmassa humalatilassa hän oli aina valtavan huomionkipeä. Kun en siihen pystynyt, muuttui hän ensin inhottavaksi, kiukkuiseksi, sarkastiseksi ja viimeisten vuosien aikana julmaksi. Tilanne paheni huomaamattomasti ja vasta jälkikäteen pystyn hahmottamaan, olleeni henkisesti väkivaltaisessa suhteessa. Etäännyimme toisistamme ja kieltäydyin olemasta hänen seurassaan, kun hän oli humalassa. Hän petti ja siksi näki mielessään minut pettämässä. En pettänyt, koskaan. Lopulta mikä tahansa humalatilan vaihe sisälsi sen, että hän inhoaa minua. Viestit olivat todella julmia ja ivallisia. Itse kävin Al-anonissa. Ei ollut minun juttuni, mutta moni on saanut sieltä apua.

Se mitä kaikkien näiden vuosien matkan aikana oivalsin, oma tarinani voidaan koostaa kahden tai kolmen kohtalotoverin tarinoista. Tällä haluan sanoa sitä, että vaikka jokainen tarina on ainutkertainen itsessään, se ei ole poikkeuksellinen. Alkoholistin ja läheisten elämä noudattaa tiettyä kaavaa. Etenemisen nopeus ja rajuus vain vaihtelevat. Omiin korviini, omaan kokemukseeni peilaten, sinun tarinasi on aika raju jo näin alkuunsa.

Koskaan ei toinen tiedä tarkalleen, mitä toisen parisuhteessa tapahtuu. Haluan kuitenkin kertoa, että kun 14 yhteisen vuoden jälkeen vihdoin riuhtaisin itseni irti reilu vuosi sitten, yllätyin. Vaikka itse en pitänyt tilannetta erityisen pahana (vaikka se oli), jätti se minuun niin syvät jäljet, että niiden korjaaminen on paikoitellen melko paljon voimia vaativaa työtä. Ratkaisuni oli minulle oikea, älä ymmärrä väärin. Ennemminkin pääpointtini kirjoituksessani on, että usein tilanne on oikeasti kehnompi, kuin mitä haluamme myöntää. Täydellisen inhimillistä ja ymmärrettävää. Oma psyykkeemme suojaa meitä ja tilanteet ajautuvat pahempaan hiljalleen.

Erosta on nyt tosiaan yli vuosi. Viimeksi toissapäivänä sain laskuhumalaiselta exältä viestin, joka sisälsi julman syytöksen. Käytös ei muutu. Estin hänet. Enää en ole valmis kantamaan hänen taakkaansa.

Tsemppiä sinulle!

Re: Puolison käytös kuin kaksi eri ihmistä

Viesti Kirjoittaja Avovaimo » 22.7.2019 18:34:41

Hei Nalkuttava akka

Kiitos ihanasta vastauksesta. Kerrankin kuulen, että jollain on ihan samoja kokemuksia! Niinkuin ihan samoja!

Paitsi se ero meillä on, että minä olen jakorasia ja avaan jalat ihan kelle vaan ihan tuosta vaan. En nalkuta.

Ja juuri tuo, että unohtaa välittömästi sanomansa ja tosiaan laittaa omat sanomisensa minun sanomisikseni. Ja ihan järjettömiä juttuja.

Olen tässä myös huomannut, että uhkailut on vaan sanahelinää. Ja lopulta kääntyy niin, että minä olen käskenyt sitä lähtemään. Vaikken ikinä ole.

Olen minäkin monesti miettinyt, että jos joku ystävä kertoisi samanlaisista tilanteista kuin mitä meillä on ollut niin ihmettelisin suuresti, miten hän vielä on tuossa suhteessa. Ja omana kokemuksena kaiken vaan nielee. Ja suuttuu. Ja itkee. Ja nielee. Yrittää jutella. Yrittää unohtaa. Taas jossain vaiheessa kiukku nousee. Ja taas yritän tilanteen vaan unohtaa.

Tuttua juttua.

Kiitos kun kirjoitit!

Re: Puolison käytös kuin kaksi eri ihmistä

Viesti Kirjoittaja Nalkuttava akka » 22.7.2019 08:46:05

Avovaimo kirjoitti:No ongelmaksihan tässä muodostuikin ryhmään menossa se, että en voi mennä, kun ollaan niin tiiviisti yhdessä. Kavereidenkin tapaamiset ovat työn ja tuskan takana. Ensin on ehdoton kielto, pikkuhiljaa tajuaa että aion silti mennä. Sitten alkaa uhkailu: en ole sitten enää täällä kun tulet takaisin, tai minulla ei ole sitten mitään asiaa tulla kotiin takaisin.

NIIN tuttua! Alkuun meilläkin tuo oli ihan mahdotonta, hyvä kun töissä olisin saanut käydä. Aina olin joku h***ap***a, jos jonnekin lähdin ilman miestä. Vähitellen on kuitenkin tajunnut sen, että kotona en istu viikonloppuja vierestä katsomassa, kun tämä ryyppää. Haukut on pitänyt kuunnella moneen kertaan, mutta vähitellen olen siitä kuristusotteesta löysemmälle päässyt. Kävin al-anonissa ja valehtelin, että olen vanhempieni luona. Jos seuraavan kerran menen, aion kertoa, en valehtele enää. Itse hän on juomisellaan tämän kaiken saanut aikaan.

Nuo uhkailut olen kuullut myös: etsii uuden ja paremman, on lähdössä milloin minnekin, kotiin ei ole minulla tulemista jne. Sen olen tullut huomaamaan, että kaikki tuo on tyhjää uhoamista. Ei hänestä edes ole mihinkään lähtemään, on just niin huonossa kunnossa, kun ryyppää. Ja mitä enemmän aikaa on kulunut, sen vähemmän välitän. Joskus mietin, että löytäisikin uuden, tulisi joku loppu tälle paskalle.

Avovaimo kirjoitti:Ja haukkui minua jollain sanoilla ja minuutin päästä oli aivan vakuuttunut ettei ikinä voisi niin sanoa eikä siis ole niin sanonut.

Juuri näin. Minunkaan mies ei muista puoliakaan sanomisiaan, vaan väittää, ettei ikinä sanoisi minulle sellaista. Samoten saattaa omia kännisanomisiaan laittaa minun suuhun, että minä muka olisin syytellyt häntä, eikä toisinpäin. Ihan pokkana väittää tällaista ja tosiaan ihan muutaman minuutin päästä sanomisestaan. Käsittämättömiä ovat alkoholistin aivoitukset!

Avovaimo kirjoitti:Mutta nyt ekaa kertaa pyörii sellaisetkin ajatukset päässä. Mietin, jos olenkin itse väärässä. Jos olenkin nykyään sellainen, joksi minua haukkuu.

Tässäkin kohtaa tiedän tunteen. Kun toinen inttää jatkuvasti, millainen nalkuttaja olen (siitä nimimerkkinikin), miten hän ei saisi koskaan ottaa edes yhtä olutta, miten liioittelen ja ylireagoin jne, jne, niin sitä alkaa lopulta uskoa. Se raja, mikä on normaalia, hämärtyy vähitellen. Eräs ystäväni tuossa taannoin kysyi mieheni kännikäytöstä seuratessaan, miten minä jaksan tuota. Aloitin, että: ”Onhan se ärsyttävää…” Tämä ystävä keskeytti minut ja totesi: ”Miten voit sanoa sitä ärsyttäväksi? Se on paljon pahempaa kuin ärsyttävää”. Tämä keskustelu avasi silmiäni. Olen niin tottunut miehen ääliömäiseen käytökseen, että pidän normaalina sitä, mikä jonkun muun mielestä on pöyristyttävää. Siihenhän alkoholistit näyttävät pyrkivänkin: manipuloimaan toisen uskomaan, että vika on siinä toisessa, ei alkoholistissa. Ja valitettavan usein kai onnistuvatkin.

Voimia sinulle Avovaimo, ei hukata itseämme eikä omaa elämäämme. Minulle on meinannut niin käydä, mutta yritän rimpuilla pintaan. Ja ainakin minun tapauksessani se on herätellyt alkoholistiakin tajuamaan, että minulla on omakin elämä, eikä hänellä ole kaikki langat käsissään.

Re: Puolison käytös kuin kaksi eri ihmistä

Viesti Kirjoittaja Avovaimo » 21.7.2019 21:00:27

Hei
No ongelmaksihan tässä muodostuikin ryhmään menossa se, että en voi mennä, kun ollaan niin tiiviisti yhdessä. Kavereidenkin tapaamiset ovat työn ja tuskan takana. Ensin on ehdoton kielto, pikkuhiljaa tajuaa että aion silti mennä. Sitten alkaa uhkailu: en ole sitten enää täällä kun tulet takaisin, tai minulla ei ole sitten mitään asiaa tulla kotiin takaisin. Ja sitten mitä aikoo tehdä jos menen. Muuttaa pois. Ostaa jotain mihin ei ole varaa. Menee treffisivustoille etsimään seuraa, lähtee itsekseen baariin. Silti menen. En voi kaventaa elämästäni ystäviä pois.

Joten jäisi yksi ystävätapaaminen väliin jos huijasin tapaavani ystävän ja menisinkin ryhmään. Toisaalta ei minusta ole huijaamaan, joten odottelen tilanteen pahenevan jotta voisin sanoa meneväni ryhmään. Nyt en koe tilanteen olevan sellainen, että voisin niin toimia.

Elän itsekin liian hetkessä. Ison riidan jälkeen pari päivää kuluu ja tuntuu taas, että yli reagoin.

Vaikka viime riidan aikana oli puolison käytös ihan harhaista ja väänsi asiat oman totuutensa mukaisiksi. Ihan hullusti. Tuntui ihan sairaalta. Ja haukkui minua jollain sanoilla ja minuutin päästä oli aivan vakuuttunut ettei ikinä voisi niin sanoa eikä siis ole niin sanonut.

On tämä hullua. Näitä kirjoittaessa järki sanoo, että hae apua. Mutta arkea eläessä kaikki jotenkin muka muuttuu aina ihan tavalliseksi. Olen päättänyt, että en anna aivopestä itseäni siihen, että ajattelen itsekin olevani sellainen millaiseksi puolisoni minua haukkuu. Mutta nyt ekaa kertaa pyörii sellaisetkin ajatukset päässä. Mietin, jos olenkin itse väärässä. Jos olenkin nykyään sellainen, joksi minua haukkuu. Ja itse tulkitsen jotain vanhaa minää ja luulen olevani sellainen, mikä mielikuva itselläni omasta persoonastani on. Vaarallisen kuuloista tämäkin. Ja kertoo siitä, kuinka toinen voi oman pääni sisälle päästä manipuloimaan ihan mitä vaan.

Re: Puolison käytös kuin kaksi eri ihmistä

Viesti Kirjoittaja Merja » 19.7.2019 06:24:23

Hei taas,
hyvä ajatus, että aluksi voi mennä vaikka vaan kuuntelemaan ryhmään. Ja ryhmää voi myös vaihtaa, jos jostain syystä omat kemiat ei toimisi ryhmässä. Kaikki on vapaata, voit edetä aivan omien fiilistesi mukaan. Minusta ryhmään menoa ei kannata lykätä. Vaikka usein ajatellaankin, että tilanne ei ole vielä tarpeeksi paha tai vaikea. Päihdeongelmiin liittyy usein puhumattomuutta ja vertaisryhmässä saa jakaa omia kokemuksiaan avoimesti, suoraan ja rehellisesti. Tämä on tärkeintä itsellemme. "En kehtaa mennä kertomaan kuinka huonosti mieheni minua kohtelee". Tästä oma häpeä ja syyllisyys mm. syntyy. Älä ota näitä taakkoja kantaaksesi. Siellä asiaa ei kukaan kauhistele eikä sinua syyllistetä.

Alkoholisti on riippuvainen alkoholista ja kaikki menee päihteet edellä. Tämä kuuluu sairauteen keskeisesti. Läheiset tulevat vasta päihteiden jälkeen ja saavat usein huonoa kohtelua. Edellisen kirjoittajan mainitsema juojan vitutus lähtee hänen isosta syyllisyyden tunteestaan ja häpeästä ja hän on hyvin tietoinen mm. miten on läheisiään kohdellut. Hän ei kuitenkaan pysty lopettamaan juomistaan eikä tunnustamaan viinaa vahvemmakseen tai että tarvitsee apua ja näin kierre vaan jatkuu.

Voimia ja rohkeutta !

Ylös