Kirjoittaja sade » 26.12.2019 05:27:18
Hei kaikille,
Tulin tänne lukemaan muiden tarinoita ja koska porukka vaikuttaa mukavalta ja tarvin vertaistukea, voisin jakaa myös oman tilanteeni.
Olen kaksikymppisten puolivälissä oleva opiskelija ja seurustelen kolmikymppisiä lähenevän miehen kanssa. Molemmilla meistä on masennus. Puoli vuotta seurustelun aloittamisen jälkeen mies tunnusti minulle, että hänellä on alkoholismi sekä historia amfetamiinin käyttäjänä. Hän on päässyt amfetamiinista irti. Alkoholiongelman pimittäminen minulta tuntui ikävältä. Olinkin ihmetellyt mistä kaljalta haiseva hengitys johtuu. Itse käytän kannabista työ- ja opiskelustressieni hallintaan, tästä toki on lääkäri eri mieltä sen hyödyllisyydestä. Tuntuu etten saa stressiäni muulla keinolla kuriin, koska joudun tukikuukausien loppumisen vuoksi käymään viikonloputkin töissä.
Parisuhdettamme raastaa mieheni juominen ja riitelemme jatkuvasti myös juomisen suhteesta minun kannabiksen käyttööni. Hänen mielestä olen tekopyhä kritisoidessani hänen juomista.
Olen traumatisoitunut lapsuudenkotini vanhempien juomisesta, tulen siis riitaisesta avioeroperheestä jossa oli myös väkivaltaa. En ole koskaan pitänyt siitä millaisia ihmisistä tulee kännissä. Kannabista en ole kokenut vastaavasti uhkaavana. Ehdotin tänään, että voisin hänen vuoksensa lopettaa polttelun, jos se helpottaisi hänen juomisensa lopettamista. Tuntuu, ettei minun käytökselläni olisi silti kuitenkaan vaikutusta häneen. Hän usein sanoo ettei häntä haittaa poltteluni, mutta käyttää sitä kuitenkin aseena minua vastaan kun kommentoin hänen juomistaan.
Asumme erillämme ja hän juo yleensä
kotonaan yksin niin etten minä eikä kukaan sitä nää. Eilen minulle tuli häneltä yöllä itsetuhoisia itsemurhalla fantasioivia viestejä ja arvasin että hän oli kännissä. Itsemurhalla uhkailu ei ollut ensimmäinen kerta. Ehkä kymmenes tai viidestoista. Yritän aina olla tukena ja ohjata häntä avun piiriin sekä jutella, mutta hänen kuolemafantasiointi vaan toistuu eikä hän ota apua helposti vastaan. Pelkään oikeasti herääväni joskus siihen aamuun kun hän on vahingoittanut itseään.
Erosimme syksyllä jo kerran minun toimestani, mutta rakkaus ja kaipuu vei minut nopeasti takaisin. Tunteet ovat liian vahvat. Kaikki läheiseni sanovat että ovat minusta huolissaan ja minun pitäisi erota. Minä en haluaisi. Kun olemme yhdessä ja hän ei juo, meillä on ihanaa. En ole koskaan tavannut miestä kenen kanssa arvot ja ajatukset elämän haaveista menisi näin yksiin. Yksinäisyys ja ikävä myös pelottaa, vaikka tiedän että olen nuori eikä meillä ole edes lapsia joiden takia ero voisi olla vaikeampaa.
Hän on yhteenpaluumme jälkeen retkahtanut lukuisia kertoja vaikka vaatimus yhteenpaluulle oli että hän menisi kuntoutukseen. Hän nukkuu pommiin kuntoutustapaamisista ja on kaksi kertaa välttänyt meidän yhteisen pariterapian aloituksen. Ensin sanoi ettei halua tulla ja toisella kerralla jäin yksin vastaanotolle istumaan koska mies nukkui pommiin. Seuraava aika olisi tammikuussa.
Nyt tappelimme tekstiviestitse ja hän lupasi joulupyhien jälkeen menevänsä kuntoutukseen ja arvioimaan tilanteen uudestaan. Olen toiveikas mutta tuntuu että toivo varmaan menee roskiin taas parin viikon sisällä. Uusi vuosi on yleensä kostea suomalaisilla, joten se pelottaa jo valmiiksi.
Mies ajattelee pystyvänsä maagisesti saavuttamaan kohtuukäytön. Hän tivaa minulta ”Miksi haluat että muut ihmiset elää kuten sinä, miksi ajattelet että sinun tapa on ainut oikea? Miksi minun pitäisi olla absolutisti?” En ole absolutismia koskaan vaatinutkaan, mutta mielestäni hän on epärealistinen luullessaan että kohtuullisuus putoaisi taivaalta ja hän yhtäkkiä osaisi juoda kohtuudella. Hän ei halua selkeästi luopua viinasta kokonaan. En usko että hän kykenisi kohtuuteen. Enkä voi jatkaa näin, mutta myös ero tuntuu mahdottomalta..
Hei kaikille,
Tulin tänne lukemaan muiden tarinoita ja koska porukka vaikuttaa mukavalta ja tarvin vertaistukea, voisin jakaa myös oman tilanteeni.
Olen kaksikymppisten puolivälissä oleva opiskelija ja seurustelen kolmikymppisiä lähenevän miehen kanssa. Molemmilla meistä on masennus. Puoli vuotta seurustelun aloittamisen jälkeen mies tunnusti minulle, että hänellä on alkoholismi sekä historia amfetamiinin käyttäjänä. Hän on päässyt amfetamiinista irti. Alkoholiongelman pimittäminen minulta tuntui ikävältä. Olinkin ihmetellyt mistä kaljalta haiseva hengitys johtuu. Itse käytän kannabista työ- ja opiskelustressieni hallintaan, tästä toki on lääkäri eri mieltä sen hyödyllisyydestä. Tuntuu etten saa stressiäni muulla keinolla kuriin, koska joudun tukikuukausien loppumisen vuoksi käymään viikonloputkin töissä.
Parisuhdettamme raastaa mieheni juominen ja riitelemme jatkuvasti myös juomisen suhteesta minun kannabiksen käyttööni. Hänen mielestä olen tekopyhä kritisoidessani hänen juomista.
Olen traumatisoitunut lapsuudenkotini vanhempien juomisesta, tulen siis riitaisesta avioeroperheestä jossa oli myös väkivaltaa. En ole koskaan pitänyt siitä millaisia ihmisistä tulee kännissä. Kannabista en ole kokenut vastaavasti uhkaavana. Ehdotin tänään, että voisin hänen vuoksensa lopettaa polttelun, jos se helpottaisi hänen juomisensa lopettamista. Tuntuu, ettei minun käytökselläni olisi silti kuitenkaan vaikutusta häneen. Hän usein sanoo ettei häntä haittaa poltteluni, mutta käyttää sitä kuitenkin aseena minua vastaan kun kommentoin hänen juomistaan.
Asumme erillämme ja hän juo yleensä
kotonaan yksin niin etten minä eikä kukaan sitä nää. Eilen minulle tuli häneltä yöllä itsetuhoisia itsemurhalla fantasioivia viestejä ja arvasin että hän oli kännissä. Itsemurhalla uhkailu ei ollut ensimmäinen kerta. Ehkä kymmenes tai viidestoista. Yritän aina olla tukena ja ohjata häntä avun piiriin sekä jutella, mutta hänen kuolemafantasiointi vaan toistuu eikä hän ota apua helposti vastaan. Pelkään oikeasti herääväni joskus siihen aamuun kun hän on vahingoittanut itseään.
Erosimme syksyllä jo kerran minun toimestani, mutta rakkaus ja kaipuu vei minut nopeasti takaisin. Tunteet ovat liian vahvat. Kaikki läheiseni sanovat että ovat minusta huolissaan ja minun pitäisi erota. Minä en haluaisi. Kun olemme yhdessä ja hän ei juo, meillä on ihanaa. En ole koskaan tavannut miestä kenen kanssa arvot ja ajatukset elämän haaveista menisi näin yksiin. Yksinäisyys ja ikävä myös pelottaa, vaikka tiedän että olen nuori eikä meillä ole edes lapsia joiden takia ero voisi olla vaikeampaa.
Hän on yhteenpaluumme jälkeen retkahtanut lukuisia kertoja vaikka vaatimus yhteenpaluulle oli että hän menisi kuntoutukseen. Hän nukkuu pommiin kuntoutustapaamisista ja on kaksi kertaa välttänyt meidän yhteisen pariterapian aloituksen. Ensin sanoi ettei halua tulla ja toisella kerralla jäin yksin vastaanotolle istumaan koska mies nukkui pommiin. Seuraava aika olisi tammikuussa.
Nyt tappelimme tekstiviestitse ja hän lupasi joulupyhien jälkeen menevänsä kuntoutukseen ja arvioimaan tilanteen uudestaan. Olen toiveikas mutta tuntuu että toivo varmaan menee roskiin taas parin viikon sisällä. Uusi vuosi on yleensä kostea suomalaisilla, joten se pelottaa jo valmiiksi.
Mies ajattelee pystyvänsä maagisesti saavuttamaan kohtuukäytön. Hän tivaa minulta ”Miksi haluat että muut ihmiset elää kuten sinä, miksi ajattelet että sinun tapa on ainut oikea? Miksi minun pitäisi olla absolutisti?” En ole absolutismia koskaan vaatinutkaan, mutta mielestäni hän on epärealistinen luullessaan että kohtuullisuus putoaisi taivaalta ja hän yhtäkkiä osaisi juoda kohtuudella. Hän ei halua selkeästi luopua viinasta kokonaan. En usko että hän kykenisi kohtuuteen. Enkä voi jatkaa näin, mutta myös ero tuntuu mahdottomalta..