Olet täällä

Miehen juominen vie järkeni, auttakaa!

Lähetä vastaus


Tämän kysymyksen tarkoitus on estää roskapostitusta foorumille.
Hymiöt
:D :) :( :o :shock: :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: :wink: :!: :?: :idea: :arrow: :| :mrgreen:

BBCode on Käytössä
[img] on Käytössä
[flash] on Poissa käytöstä
[url] on Käytössä
Hymiöt ovat Käytössä

Otsikko
   

Laajenna näkymää Otsikko: Miehen juominen vie järkeni, auttakaa!

Re: Miehen juominen vie järkeni, auttakaa!

Viesti Kirjoittaja Orvokkiko » 31.1.2021 13:56:19

Olen lueskellut tässä muiden tarinoita ja kerron nyt omat viikonlopun kuulumiset. Ollaan nelikymppisiä puolet elämästämme yhdessä viettäneet lapseton pariskunta. Päällisin puolin kaikki hyvin ja taloudellisesti tullaan ihan hyvästi toimeen. Tehdään molemmat 3-vuorotyötä ja vapaat viikonloput ei ole itsestään selvyyksiä. Tämä viikonloppu oli pitkästä aikaa molemmilla vapaa ja aloin jo tuttuun tyyliin etsiä merkkejä meinaako puoliso viikonlopun juoda. Suoraan ei voi kysyä koska hermostuu tai valehtelee. Ensimmäinen merkki tulikin jo keskellä viikkoa, suklaalevy ja pitsatarvikkeet lauantaille. Suklaa oli tarkoitettu minulle, joten kysyin mitäs hän itselleen on meinannut, vastaus "pari olutta". Mulla tästä kierrokset nousee, koska 2 viikkoa sitten meni taas koko viikonloppu juodessa. Vastaus oli vanha tuttu, on jo oppinu ettei liikaa juo. No perjantai meni hyvin, kotona oltiin. Ehdotin että ottaisi ne oluet siinä illalla, ei tarviis koko lauantaita niille varata ja voitais yhdessä jotain lauantaina tehdä. Ei käynyt. Lauantai koittikin ja lähti heti aamusta koiran kanssa ajelemaan, minä jäin lumitöihin. Tuli parin tunnin päästä takaisin ja kehui miten olut oli veljen luona käydessä maistunut hyvälle. Tästä hävisi puolilta päivin autotalliin juomaan. Iltapäivällä yhytin hänet kaljakassin kanssa pihalta, oli naapuriin lähdössä. Kertoi, että ovat lähdössä toiselle paikkakunnalle kaveria morjestamaan ja pubiin. Pyysin tulemaan lähemmäksi juttelemaan ja kielsin lähtemästä, kumpikaan ei hänelle käynyt. Sanoi tulevansa seitsemäksi kotiin, sit tehdään pitsa ja loppuu hänen ralli. Kello tuli seitsemän, ei näy ketään. Laitoin viestiä missä olet ja joko alan pitsaa tekemään. Sain vastaukseksi kuvan, jossa auton konepelti ylhäällä. Soitin ja pyysin osoitteen missä on, ilmoitin, että voin tulla hakemaan. Äkäinen vastaus ettei minun tarvitse puuttua ja luuri korvaan. Yhdeksältä nään naapurin auton tulevan pihaan, mutta kyydissä ei ketään. Soitto perään missä olet, vastaus Pubissa. Kysyin itkien mikä häntä vaivaa kun tekee tällaista. Vastaus oli tuttu, kohta tulen ja luuri korvaan. Jossain vaiheessa havahdun autotalliin syttyviin valoihin, en jaksa reagoida. Herään kolmen maissa astioitten kilinään ja mikron ääneen keittiössä. Pian tuttu hiljaisuus ja tuolin nitinä, sammunut keittiöntuoliin istualteen. Raivaan ruokia pöydästä ja käyn pari kertaa tarkastamassa hengittääkö. Aamuun mennessä siirtynyt sänkyyn nukkumaan, minä nukuin eri huoneessa. Heräsin aamulla käyttämään koiraa, autotallissa valot ja basso jytkää. Herätän puolison huutamalla ja pakotan ylös sammuttamaan musiikin. Saadaan riita aikaiseksi ja saan hysteerisen itkukohtauksen, en jaksa enää. Nousee samuttamaan musiikit ja alkaa pitsanpaistoon. Edelleen humalassa kommentoi koko ajan tekemisiään koiralle, selittää myös miten pidän pari päivää mykkäkoulua ja lepyn sitten. En kestä kuunnella, laitan makkarissa kuulokkeet korviin. Pian häviää taas autotalliin, puen ja menen perässä. Siellä on jo kaksi humalaista kaveria valmiina. Pyydän tulemaan juttelemaan, ei onnistu, kerkeää minun ripityksen kuunnella kuulemma myöhemminkin. Seuraan sisällä autotallin nurkalle kusekselevia juoppoja. Äsken tuli auto pihaan, olin koiraa käyttämässä ulkona. Porukka pakkaantuu humalassa pihalle, kello ei vielä edes kahta iltapäivällä. Kukaan ei olevinaan huomaa meitä vaikka kuulen yhden sanovan minun olevan pihalla. Porukka pakkantuu autoon, pitsa on edelleen koskematta pöydällä.

Re: Miehen juominen vie järkeni, auttakaa!

Viesti Kirjoittaja juhapetteri » 18.8.2020 08:28:18

Tästä viestiketjusta on syntynyt hyvä ja monipuolinen vuoropuhelu parisuhteeseen ja perheeseen pesiytyneen päihdeongelman ytimiin. Keskustelu osoittaa myös konkreettisella tavalla sen seikan, että vaikka meistä jokainen on kohtaamiemme ongelmien asiantuntija, ei meistä kuitenkaan kukaan henkilö ole sanomaan ehdottomasti muille miten itse kunkin tulisi toimia pelastaakseen suhteensa ja itsensä; päihdeongelmaisen henkilön pelastaminen kun harvoin onnistuu. Omien selviytymistarinoiden jakaminen sen sijaan antakoon eväitä muille poimia niistä itselleen sopivat neuvot.

Olipa ihmisen elämän mitta millainen tahansa, lopulta se kuitenkin on lyhyt. Siksi ratkaisut - olivatpa ne millaiset tahansa - pitäsi kyetä tekemään riittävän varhain. Itse tein päätökseni jäädä - kaikista vastoinkäymisistä huolimatta - parisuhteeseen päihderiippuvaisen henkilön kanssa. Olen kuitenkin pyrkinyt mahdollisuuksieni mukaan elämään täysipainoista elämää kumppanini sairaudesta huolimatta suuntaamalla lähes kaiken tarmoni mieltäni kiinnostaviin asioihin. Kumppani tyytyy paljon vähempään. Hänelle riittää päivittäinen humaltuminen.

Me olemme kaksi aikuista ihmistä ilman lapsia. Ajatetelen, että taannoinen ratkaisuni tulevan elämäni suuntaviivoiksi olisi saattanut olla toinen, mikäli olisi ollut tarpeen ajatella asiaa myös lasten tulevaisuuden kannalta. Oma ratkaisuni oli näin ollen monin verroin helpompi kuin täällä keskuetelevan monen muun henkilön kohdalla.

Vaikeita asioita eikä missään nimessä suoraviivaisen selkeitä...

Re: Miehen juominen vie järkeni, auttakaa!

Viesti Kirjoittaja Omenankukka » 7.8.2020 19:26:28

Tekstisi tuntuu kovin tutulta. Ikävä kyllä. Omakohtaista kokemusta juopon vaimona. Ollaan oltu parikymppisistä yhdessä, silloin maistui molemmille reippaasti, mikäs siinä, sitä surutonta nuoruusaikaa. Haimatulehduksia, rattijuopumuksia en muista enää kuinka monta, tällä rakkaalla miehelläni. Nykyään olemme perhe, kolme rakasta lasta, alle kouluikäisiä. Itse en ole humalassa ollut sen jälkeen kun esikoinen ilmoitti tulostaan. Yhden käden sormilla laskettavissa ne kerrat kun olen max 5 olutta tms ottanut.

Viimeinen vuosi mennyt huonompaan suuntaan, tämän kuningas alkoholin kanssa. Se on hyvin raskas pyörä perhe-elämässä. Taas on miehellä kortti kuivumassa, eipä tunnu haittaavan, ei käy töissä muutenkaan. Nyt kun alkaa olemaan jokapäiväistä tuo kaljankittaaminen, se väkisinkin saa minut raivon partaalle. Heti kun kuulenkin tölkin aukaisun, tai vaihtoehtoisesti miehen äänestä, että jo on korkattu, niin nousee niskavillat pystyyn ja tulee niin valju tunne sisälle. Surullinenkin, miksi taas. Jo nyt, aamusta alkaen. Esikoinen huomaa myös muutoksen isässään, ja tietää jo odottaa että seuraavana päivänä isä on taas huonolla tuulella.

Osaa, ja on myös hyvä isä. Kun selvinpäin. Ja hyvä mies. Mutta vaikka miten koitan muistella niitä hyviä puolia miehessäni, niin jotenkin ne pikkuhiljaa ovat alkaneet murentua, tämän juoppomiehen varjon alle. Vasta tänä vuonna olen alkanut puhumaan miehen alkoholinkäytöstä. Ennen hyssyttelin, salailin, keksin jopa peitetarinoita. Nykyään en enää tee niin.

Lupasi viimeksi lopettaa kuukausi sitten. En oikein edes sisimmässäni uskonut. Vaikka samalla toivoin eniten maailmassa, että tee se nyt. Mitään ei tapahtunut. Tuli krapula, päivät kuluu, olutta kannetaan kaupasta entiseen tahtiin. Tai hän kantaa, en minä. Siksi en meillä käykään ruokakaupassa, vaan toimin kuskina. Muutenhan jäisi oluet saamatta.

Olen käynyt ennenkin täällä lukemassa useita elämän kohtaloita. Monet niin pelottavan tutun kuuloisia. Tämä on ensimmäinen kerta kun itse kirjoitan. Lapset nukkuu. Mies kännissä, missä lie.
Mitenhän aloittajan elämä on soljunut eteenpäin? Voimia, jokaiseen päivään!

Re: Miehen juominen vie järkeni, auttakaa!

Viesti Kirjoittaja Hemmiina ei kirj. » 8.7.2020 09:38:48

Aloittajan teksti oli kuin omasta kynästäni joskus v. 2011, kun löysin tämän Päihdelinkin ja aloin kertomaan ajatuksiani Viikonloppujuoppo-keskustelussa. Silloin tosin oli ihan seesteinen vaihe menossa.

En kertaa nyt oman perheeni ja parisuhteeni yli 20-vuotista tarinaa, vaan kerron, mitä ajatuksia minulla on kaikesta tuosta nyt jo menneestä. Erostamme on siis jo kuusi vuotta.

Olen eron jälkeen oivaltanut, että ex-mieheni, nyt jo aikuisten lastemme isä, ei juonut määrällisesti paljon, ja joi muutenkin harvakseltaan, mutta siitä huolimatta en vaan itse kestänyt sitä. Meilläkin ne tilanteet, joissa mies innostui ottamaan olutta, olivat ennakoimattomia, mikä kenties horjutti turvallisuuden tunnettani, jos sitä kokemusta yrittää jotenkin analysoida. Ehkä olisi ollut kiva ottaa itsekin, mutta kukas silloin olisi lapsista huolta kantanut? En sinänsä kyllä kokenut tarvetta päihtymiseen, joten en voinut ymmärtää, että puolisolla oli siihen tarve. Omasta mielestäni en kontrolloinut häntä ja olin muutenkin hyvin salliva - sai siis toteuttaa itseään ja lähteä vaikka äkkilähdöllä etelän lämpöön, minulla ei ollut tuollaisesta asiasta tapana huomautella, niin kuin ei juuri muustakaan. Asioita ei kuitenkaan lakaistu maton alle eli jos minulla oli jotakin mielen päällä, niin sen selkeästi sanoin ja oletin, että toinen ymmärtää puhetta. Niin hän tekikin, useimmiten.

Jälkeen päin ajatellen, olihan se yhdenlaista kontrollointia, että yritin rajoittaa harrastusmenojani, jottei mies sillä aikaa "livistä" johonkin baariin. Tai välttelin ystäväparien tapaamista, koska se tiesi perisuomalaista tapaa juoda... Koitin siis ohjelmoida elämäämme sellaisilla asioilla, joista tiesin miehenkin nauttivan, ja joissa sitä tarvetta juomiseen ei niin herkästi tullut. Vietin tyttöjemme kanssa paljon aikaa harrastuksemme parissa; arkisin kolmisen tuntia ja viikonloppuisin joskus enemminkin. Ehkä mies alkoi kokemaan olonsa yksinäiseksi/syrjäytetyksi tms, mikä ajoi siihen, että lähti ns. ihmisten ilmoille olusille. Kuinka monesti ehdotinkaan, että etsisi itselleen mieluisan harrastuksen, vaikka kuntoilun, jota sitten välillä harrastikin; hänellä kun nuo kaudet vaihteli ns. terveellisestä perheenisän elämästä riippumattomaan "poikamieselämään".

Minäkin viimeisen vuoden aikana olin päättänyt ottaa sellaisen asenteen, että jos/kun mies esim. perjantai-iltana lähti baariin, mutta jo lauantaiaamuna osallistui perheen "arkeen", niin en jäänyt vatvomaan asiaa, vaan koitin itsekin olla normaalina hyväntuulisena itsenäni mukana siinä arjessa, kuitenkaan yhtään teeskentelemättä. Totesin siis edellisen illan kurjalle ololle, että "näkemiin, se meni jo". Tuota aloittajakin voisi kokeilla, koska se helpottaa omaa oloa. Miksi voida ITSE monta päivää huonosti, jos sitä juovaa puolisia ei ole tarvinnut katsella kuin yhtenä päivänä.

Lopulta minä jouduin kuitenkin toteamaan, että jos aion elää loppuelämäni ilman toistuvia huolikausia, niin on pakko erota. Meillä mies ei siis koskaan luvannut mitään, enkä lupauksia häneltä tivannutkaan. Tiedostin vaan, että ne ikävät kaudet, joita muutaman vuoden välein aina tuli, jatkuisivat loputtomiin, enkä enää halunnut niitä kokea. Ikää alkoi olla 50 v ja peilistä alkoi pikkuhiljaa näkymään iloton, väsynyt nainen. Mihin oli kadonnut se hymyilevä, pirteä, elämäänsä tyytyväinen naisihminen; hänet halusin takaisin ja erottuani sainkin!

Meidän ero oli hyvin asiallinen, mies on rakas ihminen minulle edelleen, vaikkemme juurikaan ole enää yhteyksissä. Vieläkin pystyn muistamaan kehossani sen kamalan olon, mitä pahimmillaan miehen temput aiheutti, mutta on ihana huomata, että se on vain muisto, joka kiusaa, ja sille voi sanoa saman tien näkemiin. Ikävöin kuitenkin sitä pääosin turvallista kumppaniani, jonka kanssa tässä kotona (lunastin itselleni meidän talon) puuhasteltiin ja käytiin tarkkailemassa luontoa ym. ym. Hänen saappaisiinsa on todella huono kenenkään toisen miehen enää hypätä, sen olen tässä sinkkuvuosinani joutunut hyväksymään :) .

Ainiin, meillä on siis kaksi nyt jo aikuista tytärtä, jotka ovat ihania, fiksuja, tasapainoisia ihmisiä, mutta joiden elämään ei kuulu alkoholi, ehkäpä juuri lapsuuskodin muistojen seurauksena. Tai sitten ovat vaan vanhempiaan älykkäämpiä tuon asian suhteen :P .

Re: Miehen juominen vie järkeni, auttakaa!

Viesti Kirjoittaja Vieras » 27.6.2020 15:59:41

Oma eropäätökseni muuten syntyi siinä vaiheessa, kun löysin itseni huutamasta ja rähjäämästä jostain suht pienestä asista koiralle ja katsoin sen kasvoja ja tajusin, että se pelkää minua. Silloin mietin, että ei helvetti, olen muuttunut hirviöksi ja nyt siitä saa kärsiä täysin asiaan syytön luontokappale.
Puolison juominen voi olla niin stressaavaa ja voimia vievää, että jaksaminen loppuu ja hermot riekaleina sitä pahaa oloaan purkaa ympärilleen ja usein kohteeksi häveliäisyyssyistä valikoituu lapset ja lemmikit, jos itsensä töissä tai muualla kykeneekin hillitsemään, eikä julkisella paikalla kehtaa rähistä.
Päätin silloin, että en anna toisen ihmisen alkoholiongelman tuhota minua ja elämääni. En halua olla joku syöksytorvi, jonka kautta se paska lentää syyttömien niskaan, kun toinen ei edes kärsi ongelmastaan, tai ainakaan samassa mittakaavassa mitä minä.

Sama oikeastaan oli lapsuudenperheessäni; äiti oli pelottavampi jaa arvaamattomampi rähisijä kuin isä. Onhan se ihan hemmetin surullista, että toisen ihmisen päihdeongelma muuttaa oman käytöksen niin kammottavaksi. Ja se muuttaa, jos näin antaa käydä. Saattaa jopa itse muuttua perheessä pahemmaksi ilmapiirin pilaajaksi kuin se juoppo.

Re: Miehen juominen vie järkeni, auttakaa!

Viesti Kirjoittaja Vieras » 27.6.2020 15:40:15

Ruusavain kirjoitti:Yleensä kun on juonut, on omissa oloissaan pihalla, tiedän että läheskään kaikkia kertoja ei lapset ole huomanneet, mutta en tietenkään ole kaikilta kerroilta heitä saanut suojeltua vaikka parhaani teen. Ja toki teini huomaa jo helpommin mistä on kyse.


Lapset tietävät usein paljon enemmän, mitä luulee. Mistäs sinä itse huomaat miehesi juoneen? Lapset huomaa muuttuneen käytöksen, he huomaavat hajun.. Ja todellakin huomaavat senkin, että se on asia, josta teillä ei voi puhua. Se kuuluisa virtahepo olohuoneessa, jota kukaan ei olle näkevinäänkään.
Eikö sekin, jos mies on "ulkoistettu" herätä lapsissa kysymyksiä: Miksi isä on yksin ulkona ja tunnelma kireä? Alkoholiongelmainen usein myös hakee lapsista liittolaisia. Jos lapsi näkee juomista, isä saattaa sanoa, että ei kerrota tätä äidille, kun se alkaa taas huutaa. Salaisuuksien verkko kehittyy ja jos asia on muutoin vaiettu, miten lapsikaan siitä puhuu vaikkapa äidilleen? Ei hän halua riitaa ja tuntee syyllisyyttä, jos isälle aletaan huutaa. Olin lapsena isän liittolainen pitkään, isän kaveri ja se ei todellakaan ollut hyväksi, koska ajan myötä isäni alkoi aivan liikaa kuormittaa minua huolillaan.

Tuo varjelu, mitä se sitten onkaan.. Sitäkö, ettei sano missä isä on vai (jos on omakotitalo tms) kieltää lapsia menemästä isän luo? Miten se isän lymyily selitetään lapsille?

Olen itse kuuleman mukaan ollut 3-vuotias, kun olen kysynyt, miksi isi muuttuu niin kummalliseksi, kun se ju tuosta pullosta? Niinkin pienenä siis osannut yhdistää omituisen käytöksen siihen, että isä juo tietynnäköisestä pullosta.

Oma kantani on se, että jos perheessä on alkoholista johtuvia ongelmia, lapsille täytyy olla edes jotain tukea. Joku jolle voi puhua huolistaan. Se autaa kuitenkin selviytymään paremmin ja vanhemman ongelma ei ala syödä lapsen voimia kaikkine salailuineen. Aikuiset ottavat vastuun aikuisten ongelmista, hakevat molemmat apua itselleen. Jos juova ei hae apua, puolison kannattaa silti hakea apua itselleen ja lapsille. Se muuttaa elämää kuitenkin piirun verran paremmaksi ja saa tietoa alkoholiongelmista ja niiden vaikutuksista perheeseen ja perheen vuorovaikutukseen. Eikä se erokaan huono ratkaisu ole, jos juominen lisääntyy tai alkaa muuten haitata liikaa muiden perheenjäsenten terveyttä ja oloa. Lapsillakin on opiskelut edesssä ja elämän tärkeät päätökset. Paljon järkevämpää on keskittyä heidän tukemiseensa kuin vastahankaisen liikaa juovan pakkoraitistamiseen. Se on hyvä alku ja alkoholiongelman painoarvo pikkusen vähenee omassa mielessä, kun ei sitä liikaa mieti. Sen ratkaisun avaimet ja vastuu siitä on miehellä. Kun painopiste on siirtynyt enemmän omaa elämään ja lapsiin, mahdollinen erokin on helpompi järjestää ja se päätös tehdä tarpeen vaatiessa.

Re: Miehen juominen vie järkeni, auttakaa!

Viesti Kirjoittaja Vieras235 » 27.6.2020 06:26:45

Todella antoisa keskustelu ja mietittyä tekstiä. Kiitos kaikille. Tästä tuli oivalluksia ja näkökulmia.

Re: Miehen juominen vie järkeni, auttakaa!

Viesti Kirjoittaja Vieras » 26.6.2020 10:58:09

18is9 kirjoitti:
Koko perhettä ajatellen, millainen on ilmapiiri?


Omasta lapsuudesta muistan että toivon että koskaan ei olisi viikonloppu tai varsinkaan loma. Se perusarki oli kaikekin turvallisinta, silloin ei oltu kännissä eikä tapeltu. Pahinta oli jos päätettiin lähteä lomalle jonnekin yhdessä jonkin toisen perheen kanssa. Sen tiesi jo vatsanpohjan tunteesta että mitä siitä seurasi. En usko että vanhempen suuntaan tämä jatkuva pelko tai turvattomuus näkyi. Tai ei ne ainakaan sitä nähneet. Tai halunneet nähdä. Tai pystyneet tekemään mitään vaikka ehkä olisivat halunneetkin.


Hassua, mulla on noista lomista ja matkoista ihan sama kokemus.. enkä oikeastaan niustä muistakaan muuta kuin rähinän, riitelyn ja kireän ilmapiirin. Kävimme eläunpuistoissa, särkänniemessä ja muissa perhekohteissa, mutten niistä muista mitään.. vain sen riitelyn, joka alkoi usein jo kotipihasta lähtiessä tai jo ennen sitä.

Äidilläni taisi olla tarve jotenkin esittää normaalia perhettä näillä perhereissuilla. Hyväänhän hän siinä pyrki, mutta koska vanhempien välit olivat niin huonot, ei ne kivoja reissuja olleet. Mukavampia muistoja liittyy reissuihin tai asioihin, joita olen tehnyt kaksin jomman kumman kanssa. Riitainen parisuhde vaikuttaa aina lapsiinkin. Eihän sitä mielellään aikuisenakaam toisten riitelyä kuuntele ja katso. Meilläkin olisi ollut paljon parempi liikkua muilla kokoonpanoilla kuin koko perhe. Ei olisi lasten tarvinnut sitä riitelyä ja huutoa kuunnella.

Re: Miehen juominen vie järkeni, auttakaa!

Viesti Kirjoittaja 18is9 » 26.6.2020 07:46:45

Koko perhettä ajatellen, millainen on ilmapiiri?


Omasta lapsuudesta muistan että toivon että koskaan ei olisi viikonloppu tai varsinkaan loma. Se perusarki oli kaikekin turvallisinta, silloin ei oltu kännissä eikä tapeltu. Pahinta oli jos päätettiin lähteä lomalle jonnekin yhdessä jonkin toisen perheen kanssa. Sen tiesi jo vatsanpohjan tunteesta että mitä siitä seurasi. En usko että vanhempen suuntaan tämä jatkuva pelko tai turvattomuus näkyi. Tai ei ne ainakaan sitä nähneet. Tai halunneet nähdä. Tai pystyneet tekemään mitään vaikka ehkä olisivat halunneetkin.

Re: Miehen juominen vie järkeni, auttakaa!

Viesti Kirjoittaja Vieras » 26.6.2020 06:18:48

Mietin vielä illalla sängyssä näiden ongelmien monimutkaisuutta. Ruusakin jo otsikossa pyytää apua, niin millaista apua sitten toivot? Että joku pystyy sanomaan jonkun kikkakolmosen, jolla mies raitistuu, vai mitä?

Minusta alkoholiogelmaisen läheisellä on sama pulma kuin alkoholistilla itselleen; on jo etukäteen päättänyt mitä apua haluaa ja millainen lopputuloksen pitää olla. Alkoholistikin voi mennä lääkäriin, muttei halua kuulla, että juominen pitäisi lopettaa. Vähentäminen vielä käy ja sillä saa oikeuden jatkaa juomista. Ainahan on joku stressinaihe, johon juuri tänään pitää juoda, mutta vähennän sitten myöhemmin.
Juopottelun aiheuttamiin oireisiin lievitystä otetaan myös vastaan unilääkkeiden tai sairausloman muodossa, mutta ongelmien varsinainen syy, juominen, on kuin kipeä paise, johon tökkääminen saa aikaan valtavan älähdyksen.

Ei läheinenkään halua kuulla, että eroaminen voisi olla hyvä vaihtoehto, eikä oikein sitäkään, että etsisi itselleen apua. Jonkun ammattilaisen kanssa keskustellessa saisi sitä omaa elämäänsä ja ajatuksiaan jäsenneltyä. Miksi ihmeessä, kun ongelma on miehellä ja kaikki on hyvin, kun hän vaan lopettaa. Juovan miehen mielestä taas ongelma on vaimolla, ei hänellä mitään ongelmaa ole. Kumpikaan ei oikein ota vastuuta.

Haastaa Ruusan ja muutkin miettimään sen parisuhteensa tilaa ja sitä, millainen on omasta mielestä hyvä parisuhde ja sitäkautta pohtimaan, onko se oma parisuhde niin hyvä, mitä luulee sen olevan. Onko viina edes ainoa ongelma.

Hyvään ihmissuhteeseen kuuluu vastavuoroisuus; kumpikin tukee toista vaikeissa paikoissa ja kannustaa toteuttamaan haaveitaan. Ei niin, että toinen on vetovuorossa koko ajan. Auttaako ja tukeeko mies, jos itse on sairas tai uupunut tai elämässä sattunut jotain raskasta? (ja antaako itse toisen auttaa? Monelle suorittajalle ei toisen erilainen tapa tehdä kotitöitä tai hoitaa lapsia kelpaa, koska ne nyt vaan pitää tehdä tietyllä tavalla)

Tuleeko kuulluksi ja arvostetuksi? Tässä on jo ongelmaa, jos toinen ei korvaansa lotkauta tai vähättelee, kun ottaa puheeksi juomisen aiheuttaman kuormituksen.

Koko perhettä ajatellen, millainen on ilmapiiri? Onko yhdessäolo jatkuvaa suorittamista ja vauhtia vai kohtaako perheenjäsenet oikeasti tunnetasolla toisensa.. Tiedätkö itse, mitä puoliso toivoo, kaipaa, pelkää? Tai lapset? Onko sellaista kiireetöntä kahdenkeskistä aikaa kunkin lapsen kanssa, että on oikeasti läsnä lasta varten ja kiinnostunut hänen asioistaan?
Monissa ongelmaperheissä saatetaan paeta suorittamiseen ja kiireeseen, ettei tarvitse kohdata ongelmia tai edes toisiaan. On harrastuksia, jatkuvaa siivoamista tai remontointia, tai muuten eletään kuin kämppikset, syödään eri aikaan ja oikeastaan väistellään toisiaan. Kulissit näyttää ihan kivalle, mutta ne ovat vain kulissit ja ihmiset niissä voivat huonosti.

Ihminen näkee usein vain sen mitä suostuu näkemään. Voi tuntea häpeää, ei halua ajatella, että olisi jotenkin epäonnistunut elämässään tai vanhempana. Jos perheessä on alkoholi-tai muita ongelmia, siellä ne kuitenkin muhivat koko ajan ja jossain vaiheessa voi tulla piste, kun kaikki pullahtaa. Itse voi palaa loppuun ja masentua, lapsilla voi ilmeta syömishäiriöitä, viiltelyä, koulukiusaamista, päihteiden kokeilua..

Millaisen tulevaisuuteen tämän päivän valinnat ja elämä johtaa tai on johtamassa? Usein väsymyksen ja häpeän takia pikkuhiljaa ystävyyssuhteet katoaa, terveys, työteho ja -kyky heikkenee, välit omiin lapsiin voi olla myöhemmin hankalat ja katkeruuden värittämät tai hyvin etäiset. Minulle alkoi tulla monenlaisia terveysongelmia jatkuvasta stressistä ja osa niistä jäi pysyväksi riesaksi... Ja lopulta, vaikka olisi kuinka huonossa jamassa, siitä juoposta ei ole auttajaksi tai tukijaksi. Päinvastoin; läheisten sairastaminen tietenkin stressaa ja siihen pitää juoda, joten siinä kohtaa kun oma jaksaminen loppuu ja terveys pettää, se juoppo on ainoastaan lisärasitteena jatkuvine vaatimuksineen.

Niin. Sanoisin , että sitä apua kannataa hakea itselleen ja jos suhteeseen jääkin, koittaa pitää huoli muistakin ihmissuhteista ja omasta terveydestään ja antaa sen toisen juoda niin paljon kuin haluaa. Ei ota turhaan kantaakseen toisen ongelmaa vaan jättää vastuun siitä juovalle itselleen. Jatkuvat kehityskeskustelut eivät johda mihinkään, vaan rasittavat itseäkin turhaan. Jos ensimmäinen "kissä pöydälle"-palaveri ei vaikuta mihinkään, niin ei vaikuta se sadaskaan.

Re: Miehen juominen vie järkeni, auttakaa!

Viesti Kirjoittaja Vieras » 25.6.2020 15:53:47

Vieras2 kirjoitti:Nyt kun jälkeenpäin ajattelen, käyttäydyin kuin pikkulapsi, syyllistin miestäni siitä että voin huonosti. Eihän minun olisi tarvinnut kuin pelastaa itseni. Ei mies edes halunnut mitään apua.


Näinhän se on; jälkeenpäin kaiken näkee kirkkaammin, myös sen oman hulluutensa, takertumisensa ja pakonomaisen halun muuttaa se toinen erilaiseksi. Kummallista, miten kauan omalle toiminnallaan voi olla sokea. Mitä hyötyä on yksin "yrittää" muuttaa asioita, jos toinen ei halua? Ei mikään silloin muutu.

Ja kuten juopolla on aina joku syy juoda, samoin puolisolla on aina joku syy jäädä. En minäkään (äitini lailla) ottanut vastuuta omasta elämästäni ja onnellisuudestani. Minulla oli oma käsikirjoitus ja siihen koitin miehen pakottaa. Mies ei juomisestaan kärsinyt, eikä se hänen mielestään ollut ongelma tai haitannut muita. Siinä mielessä tosiaankin ogelma oli minulla ja vasta kun tajusin sen, ymmärsin myös, että minulla on avaimet ja valta se ongelmani ratkaista. Ei tarvitse rähistä ja kiukutella oloaan ja syytellä siitä häntä. Nyt meistäkin kumpikin saa elää juuri niinkuin itse haluaa; ex-mies juo joka päivä ja minun ei tarvitse sitä katsella. Olen saanut viinan ja sen tuomat ongelmat ulos elämästäni.

Omaa toimintaani pidän jälkeenpäin röyhkeänäkin; yrittää tosiaan muuttaa toista. Kyllähän sekin eräänlaista henkistä väkivaltaa on; asettaa vaatimukset, toinen ei saa elää ja olla niinkuin haluaa. Kaipa se onnellisin parisuhde syntyy ihna molempien vapaaehtoisesta halusta ottaa toinen huomioon; vältää toista satuttavia asioita ja tehdä niitä jotka parantavat parisuhdetta. Silloin siinä on helppo ja vapaa hengittää ilman pelkoa jatkuvaa kontrollointia ja määräilyä.

Syystä tai toisesta usein tulee valinneeksi kumppanin, jonka kanssa ei voi tulla onnelliseksi. Jollain tapaa sellaisen, jonka kanssa ei sovi yhteen arvomaailmaltaan tai muutenkaan. Kärsimystä se on molemmille. Rakkaus ja kunnioitus punnitaan siinä kun ottaa asiota puheeksi, niitä jotka tekee kipeää.. Kuunteleeko toinen ja ymmärtää ja on valmis yhdessä pyrkimään parempaan suhteeseen vai lupaileeko tyhjiä ja valehtelee, ostaa vaan taas lisää aikaa, kun sitä muutosta jää odottelemaan.

Alkoholiongelmaisen kanssa on usein vuosikausia löysässä hirressä, kuin loputtomia pätkätöitä uutta pätkää toisen perään.. Lupauksista ja "keskusteluista" seuraavaan ja taas seuraavaan. Niin kauan kuin siihen pelleilyyn suostuu. Alkoholi oli entisen puolisoni varsinainen vaimo ja minä jonkinlainen jalkavaimo ja kun tiukille pistin valitsemaan (edes haettava apua tai lähden), niin siihenkin pirttiin viina jäi, eikä perääni niin itketty. Kyllähän sen huomaaminen lähtöni jälkeen suoraan sanottuna järkytti; näinkö vähän tosiaan arvoa hänelle minulla ja parisuhteellamme oli. Olen jo siitä yli päässyt ja oma tollous samoin kuin houreet siitä, että pystyn kankeamaan itseni miehen ja viinan väliin naurattaa..

Re: Miehen juominen vie järkeni, auttakaa!

Viesti Kirjoittaja Vieras2 » 25.6.2020 12:36:13

Minulla oli tapana etsiä syitä sille, miksi en lähtenyt. Syitä oli mm se, että mies ei ollut koskaan väkivaltainen, ei haastanut riitaa, päinvastoin muuttui puheliaammaksi ja rennommaksi. Mitä nyt maratonpäiväunia otti välillä olohuoneen sohvalla kaljoissaan. Sekin oli syy, että hän hoiti työnsä ja meillä "meni hyvin", kun hän oli selvä. Etsin siis syitä, miksi en lähtenyt. Tällä hetkellä, jos olisin parisuhteessa, puolison minua häiritsevä alkoholin käyttö olisi syy suhteen lopettamiselle. En halua parisuhteeseen ylimääräisiä elementtejä. Se jäytävä pahanolon tunne, mikä minua piinasi vuosikaudet, sitä ei ole enää. Tällä hetkellä koen olevani onnellinen, elämässä on kaikki sävyt.
Nyt kun jälkeenpäin ajattelen, käyttäydyin kuin pikkulapsi, syyllistin miestäni siitä että voin huonosti. Eihän minun olisi tarvinnut kuin pelastaa itseni. Ei mies edes halunnut mitään apua.

Re: Miehen juominen vie järkeni, auttakaa!

Viesti Kirjoittaja Vieras2 » 25.6.2020 12:28:10

Minä elin alkoholistin kanssa parisuhteessa ja avioliitossa kaikkineni 22,5 vuotta. Lapsia tuli kaksi. Erosimme kaksi vuotta sitten. Suhteemme kymmenen viimeistä vuotta oli juurikin "yrittämistä" ja "kaikkeni antamista". Hetkelläni ajattelin, että teinkin kovastikin töitä suhteemme ( lue mieheni raitistamisen eteen, mies ei tehnyt mitään, koska ongelmaa ei ollut) eteen. Ajattelin myös, että lapset voivat hyvin, koska heillä on huolehtiva ja täyspäinen äiti. Täyspäinen?? No, sitähän minä en ollut. Minun silmäni aukesivat pikkuhiljaa , kun voimat loppu ja jouduin pakosta turvautumaan ulkopuoliseen apuun. Puoliso yritti koko ajan "vähentää", tosiasiassa juominen kiihtyi koko ajan. Kaikki "yrittäminen " tapahtui puheen tasolla, toiminta ei koskaan muuttunut, alkoholi ei jäänyt. Nyt, kun mietin sitä viimeistä kymmentä vuotta, en voi kuin surullisena ihmetellä. Se oli koko ajan saman toistoa. Ihan koko ajan. Minun ajatukset pyöri tavalla toisella miehen ja hänen juomisen ympärillä. Kun erosimme, meni noin vuosi, että kykenin näkemään mitä vaurioita oli tullut. Ei ne ainakaan minun kohdalla heti ilmenneet. Poden hirveää syyllisyyttä, miksi en eronnut aiemmin. Siksi, koska en uskaltanut ja koska olin niin läheisriippuvainen. Koskettaa suunnattomasti läheisten kirjoitukset, läheisten jotka ovat niin alussa vielä omalla taipaleellaan. En minäkään halunnut, että minulle olisi tultu sanomaan että kyllä lapset kärsivät. Asia, mikä on päivänselvä nyt, tottakai he kärsivät. Minä en halunnut edes ajatella sitä, koska jos olisin ajatellut, olisin joutunut itse ottamaan vastuuta myös siitä, millaisessa ympäristössä ja seurassa lapset elävät.

Re: Miehen juominen vie järkeni, auttakaa!

Viesti Kirjoittaja Vieras » 25.6.2020 11:38:12

18is9 kirjoitti:Tuo Ruusavain vastaus on kyllä niin kuin suoraan jostain läheisriippuvaisen ihmisen käsikirjasta. Halutaan kyllä tukea, mutta ainoa tuki mitä voi ottaa vastaan on sellaista mikä tähtää siihen että voisi olla sen alkoholistin kanssa yhdessä. Lapsillahan ei ole mitään hätää, tietenkään. Eihän niillä koskaan ole.


Kyllähän minäkin ihmettelen aina niitä arvioita, että lapset ovat onnellisia.. Siis niissä olosuhteissa, missä itse voi huonosti ja ketjun otsikonkin mukaan "mien juominen vie järkeni". Mutta aivan samoinhan älähtää se juoppo, jos viina pitäisi jättää. Usein puoliso on niin juuttunut tilanteeseen ja jollain tapaa kiertynyt sen juovan ympärille henkisesti, että reaktio on yhtä raju, jos siitä luopumisesta kukaan edes mainitsee. Ja saahan siihen jäädä, niin pitkäksi aikaa kuin haluaa ja yrittää pysyä järjissään ja jotenkin rajata omaa elämää.. ettei anna toisen juomisen viedä mielenrauhaansa tyystin. Asioita voi ihan hyvin ajatella ja miettiä ja koitata keksiä, millaista elämää haluaa elää ja mihin ei missään nimessä suostu. Sillä tavalla ne tulee edes omaan mieleen muotoiltua, ne omat rajat ja toiveet.

Lähteminen ei olle helppoa ja mieluusti sitä roikkuu ajatuksessa, että kunhan vaan riittävästi yrittää, löytyy joku keino raitistaa se mies ja pitää olla tukena myötä- ja vastamäessä. Miksei se sama sitten koske sitä miestä? Jos perhe voi huonosti, eikö sitä perhettään rakastava ihminen lähde hoitoon ja etsimään apua? Suostuisi rakkauden nimissä "sietämään" juomattomuutta, kun muu perhe on jo sietänyt kauan juomista?

Jos pääsisin ajassa taaksepäin, puhuisin silloiselle miehelleni siitä kuinka hänen alkoholinkäyttönsä vaikuttaa minuun ja parisuhteeseemme ja katsoisin ymmärtääkö hän. Jos mitään ei tapahtuisi, ilmoittaisin, että vaihtoehtoja on kaksi; joko mnä lähden tai hän hakee apua alkoholiongelmaansa ja haemme yhdessä apua pariterapiasta. Jos mies ei haluaisi, löhtisin.

Niin väliin jäisi vuosien pelleily ja samojen keskustelujen käyminen tasaisin väliajoin.. Jäisi väliin odottelu, milloin tämä luvattu "vähentäminen" alkaa näkyä. Lisähyötynä olisi se, että kun sen tekee ajoissa, toinen ei ole ehtinyt upota riippuvuuteen niin syvälle ja halu raitistua voisi löytyä ja onnistumisen todennäköisyys olisi parempi. Riippuvuussairaus etenee koko ajan tämän vuosien vatkaamisen aikana. Asiaan ajoissa puuttuminen johtaisi joko siihen heräämiseen tai jos ei johtaisi, oma (ja lasten elämä) olisi paljon parempaa. Toivuttuaan saattaisi löytää joskus itsellen sopivamman kumppanin tai ainakin voimavaroja olisi niihin lapsiin, omiin harratsuksiin tai ammatillisen puolen lisäkoulutukseen tms, mitä ikinä haluaisikaan tehdä.

Usein kaikki aivotyö, sietäminen ja ongelmien vatkaaminen vuodesta toiseen vie niin paljon aikaa ja voimia, että terveys kärsii ja ne omat toiveet ja unelmat jäävät sitten tavoittelematta. Se on sääli..

Re: Miehen juominen vie järkeni, auttakaa!

Viesti Kirjoittaja 18is9 » 25.6.2020 10:41:47

Tuo Ruusavain vastaus on kyllä niin kuin suoraan jostain läheisriippuvaisen ihmisen käsikirjasta. Halutaan kyllä tukea, mutta ainoa tuki mitä voi ottaa vastaan on sellaista mikä tähtää siihen että voisi olla sen alkoholistin kanssa yhdessä. Lapsillahan ei ole mitään hätää, tietenkään. Eihän niillä koskaan ole.

Ylös