Lastensuojelun avulla päästiin muut kotiin, ja puoliso on nyt ollut omassa asunnossaan pari viikkoa, mitä nyt käynyt tässä pari kertaa hakemassa tavaroita. Ja joulun oli täällä kotona, kun olin lasten kanssa muualla. Joulun jälkeen meni heti itse katkolle, ja on ollut raittiina siitä saakka. Nyt on nimittäin päihdepalvelusta päällä uhka, että menee ajokortti, jos ei käy siellä sovitusti kahdesti viikossa ottamassa antabusta. Lastensuojelusta sanottiin, ettei voi olla lapsen kanssa kahden. Vaikka lastensuojelu ei voi ajaa puolisoa pois kotoa, oli niiden mukaan ottaminen itsellekin hyvä. Näkevät missä jamassa tässä ollaan, ja sanovat suorat sanat, myös minulle. Mitään keissiä tästä ei ole lastensuojelussa tehty, eli lasta ei ole haastateltu, koska kokevat, että me vanhemmat pystymme tätä hoitamaan. Apua ja tukea sieltä kuitenkin saa jos tarvitsee.
Asennemuutosta ei vielä ole havaittavissa. Puoliso pitää tätä asumisjärjestelyä rangaistuksena ja opetuksena hänelle. Hän ei ymmärrä että me muut emme vain enää jaksa. Nimetön3 kirjoitti, että "ehkä häpeä on liikaa". Ehkä se on sitä, ehkä jonkinlainen itsesuojelu estää häntä myöntämästä että käytös on tuomittavaa. Mutta ennenkuin hän sen ymmärtää, ei yhteiselosta tule mitään. En voi käsittää miten hän edes pystyy näyttämään naamaansa kotiväelle kaiken tämän jälkeen. Mutta ei tuota tunnu haittaavan ollenkaan. Hän voisi olla ihan niinkuin ennenkin jos minä suostuisin. Ja alkoholismi-sairauteen hän vetoaa silloin, kun haluaa jonkinlaista ymmärrystä käytökselleen. Mutta annas jos tämä sairaus aiheuttaa hänen elämäänsä rajoituksia, niin sepä ei sitten olekaan hyvä asia.

Itse olen aika hukassa. Avioero on vireillä. Harkinta-aika alkoi vuodenvaihteessa, eli puolen vuoden päästä voi eron ottaa, ja viimeistään vuoden päästä se pitää ottaa. Tai sitten pitää tehdä uusi hakemus jos siitä venyy. Katsotaan siis miten tämä tästä. Reilun viikon raittius siis takana nyt... sori vaan, mutta ei kyllä herätä toiveita vielä ollenkaan. Kokoajan tämä on siis edennyt siihen suuntaan että pysyvästi muutetaan erilleen. Ja kokoajan on puoliso ottanut enemmän vastuuta itse. Vielä kuitenkin ollaan aikalisällä.... Enkä minä juuri nyt sitä voi jättää, kun se yrittää ja on raitis kausi. Jättämisellä tarkoitan sitä, että jos/kun se taas alkaa sekoilemaan, eikä voida rauhassa asua tässä kotona, niin sitten laitetaan elämä jakaen heti, ennen eron voimaanastumista. Toivon että tämä loppuisi pian, kun se loppuu kuitenkin.

Miten on mennyt?
Kyllähän se niin on, ettei hän ole valmis katsomaan peiliin ja hyväksymään olevansa itse vastuussa. Ehkä häpeä on liikaa ja sen takia taistelee noin kovasti vastaan. Eihän se tuota käytöstä mitenkään oikeuta, mutta näkeepähän miten pitkälle on sairaus edennyt jo, kun käytös on tuota luokkaa.

Paljon voimia sinulle ja lapsillenne!

Hauska tuo pojan pelivertaus.

Ja juuri alkoholistin logiikan mukainen tuo kuvio, että HÄN ei voi mennä yksin "loukoksi" nimeämäänsä yksiöön, mutta hänestä on ihan ok, että te muut (kolme?) joudutte sinne "loukkoon" ahtautumaan.

Myöskään juomista ei tietenkään voi lopettaa siksi aikaa, että asioihin saataisiin joku selvyys.. mutta riippuvuussairaus muuttaa ihmisen käytöstä.. juova uhriutuu ja toisaalta käyttäytyy kuin jalkaa polkeva 3-vuotias uhmaikäinen, kun mikään tarjotuista vaihtoehdoista ei vaan käy, koska ei käy ja äsken tehty valinta muuttuu hetken päästä toiseksi.

Asiat ajastaan ratkeavat. Hyvä kun saitte lastensuojelupuolelta ajan noin pian. Hyvä ajatus sinulta ottaa sinne yhteyttä!

Ei tosiaan voi kotoaan ajaa välittömästi, jos ei kukaan ole fyysisessä vaarassa. MUTTA hatunnosto lastensuojelulle. Laitoin aamulla lastensuojeluilmoituksen, vaatimuksena, että poika pääsee kotiin ja isä pysyy poissa sieltä. Iltapäivällä lastensuojelusta soitettiin ja sovittiin tapaaminen parin päivän päähän. Olisi tämän(kin!) voinut tehdä aikaisemmin. Toistaiseksi tosin näyttää siltä, ettei puoliso ole järin motivoitunut tähän tapaamiseen, joten katsotaan miten lopulta menee.
Mutta on tosiaan tragikoomisia piirteitä. Tänään käytiin tuon kohta 17-v pojan kanssa kotona hakemassa tavaroita ja vaatteita. Puoliso kuorsasi rauhallisesti sohvalla. Kaikki näytti olevan ok, jouluvalot oli nätisti laitettu päälle. Keräiltiin hiljakseen tavaroita, meni siinä puolisen tuntia yhteensä. Poika heitti kun lähdettiin, että "ihan tuli mieleen joku tietokonepeli, jossa joku röhisevä örvelö nukkuu, ja pitää sitä herättämättä suorittaa joku tehtävä. Ja aina kun jotain vahingossa kolahtaa tai narahtaa, niin sydän hypähtää kun kuorsaus loppuu hetkeksi ja jännityksellä seuraa herääkö se..." Pakkohan tälle on vähän nauraa, ei sitä muuten kestä. Tragikoominen on juuri oikea sana.

Mitä tulee tuohon puolison toiseen asuntoon muuttamiseen, niin sen oli juuri tarkoitus olla eron sijaan aikalisä, jossa puoliso voi itsestään ottaa vastuun ja hoitaa itsensä kuntoon meidän muiden tuella. Mutta kun ei suostunut sinne (tänne) muuttamaan. Välillä myönsi että ymmärtää meitä, mutta enimmäkseen on sitä mieltä ettei ole oikein että hylkäämme hönet yksin johonkin loukkoon. Vaikka tämä on oikeasti kiva kämppä. Mutta pelkäänpä että jos tässä pojan ja toisenkin kanssa pitäisi olla puoli vuotta, niin ehkä jotain kärhämiä pikkuhiljaa syntyisi....

Vieras156 kirjoitti:Hei
Onko tosiaan niin että känninen jää kotiin juomaan/riehumaan ja muut joutuu pois. Eikö poliisi mitään tee ? Onko niin tosiaan?

En ihan tarkkaan tiedä, mutta niin kauan kun ihminen on "kirjoilla" jossakin osoitteessa, hönellä on oikeus siellä olla. Poliisi vie putkaan vähän resurssiensa ja tilanteen mukaan esimerkiksi väkivallan takia. Ns pelkkä häiritseväkään kännissä oleminen ei sitä mahdollista.
Siksi tuohon aiemmin kirjoitin, että olisi tärkeää saada mies muuttamaan ja tekemään muuttoilmoitus, jolloin hän on kirjoilla tuossa yksiössä, eikä häntä tarvitse entiseen asuntoon enää päästää. Silloin poliisikin voi tarvittaessa hänet sinne käskeä tai poistaa muun perheen asunnosta.

Hei
Onko tosiaan niin että känninen jää kotiin juomaan/riehumaan ja muut joutuu pois. Eikö poliisi mitään tee ? Onko niin tosiaan?

Koita kestää.
Meilläkin alkoi melkoinen teutarointi, kun ero/erilleen muutto konkretisoitui miehelle. Ja mitäpä siinä alkoholisti muuta osaa tehdä kuin juoda.

Mies pitäisi nyt saada jollain tavalla tekemään muuttoilmoitus siihen yksiöön ja muuttamaan sinne. Irtaimistoa siellä nyt ilmeisesti on, kun olette siellä olleet evakossa. Kyllähän asiat virallista tietäkin ajastaan hoituvat , mutta se vie aikaa. Olet varmasti kokeillut kaikenlaista ja iso muutoshan se miehellekin on. Ei hän sitten sinne lähde, jos puhut aikalisästä? Hän saa miettiä asioita, sinä saat miettiä ja lapset rauhan koulunkäyntiin ym. Vaikka eroprosessijuna puksuttaa eteenpäin ja oma päätöksesi on varma, voit aina puhua siitä, että saatte tilanteen rauhoittumaan, ei tarvitse riidellä ja mieskin saa juoda stressiinsä rauhassa. Itse autoin omaa eksääni vähän alkuun, neuvoin pyykinpesussa ja annoin tarvittaessa puhelimitse neuvoja ruuanlaitossa ja muuttopäiväksi hommasimme yhdessä hänen asuntoonsa kaljalaatikon ja muuta tarvittavaa ( ) valmiiksi.

Tuo on hankala vaihe. Meillä ainakin tilanne pikkuhiljaa rauhoittui. Jos tosiaan pystyy ajattelemaan toista sairaana ja hädissään olevana ihmisenä, saattaa olla helpompi olla provosoitumatta. Lasten ja itsesi kannalta päätös on järkevä; alkoholistin lähellä eläminen sairastuttaa ja vie ihan liikaa voimia.

Onhan näissä tilanteissa tragikoomisia piirteitä. Niitä ei aina siinä tilnateessa näe, mutta jälkeenpäin saattaa monikin näytelmän kohtaus naurattaa.. Sinäkin jouduit evakoitumaan sinne yksiöön itse lasten kanssa, kun humalainen mies ei sinne lähde ja teuhaa kotona..

Voimia!

No niin, pitkästä aikaa. Eihän siitä mitään tullut. Hatunnosto puolisolle, että myöntää ongelman, mutta kyllä on tässäkin tapauksessa semmoinen seinä vastassa, että yli ei mennä. Ali ehkä voi kaivautua, mutta minä en lähde siihen projektiin mukaan.
Vaihtoehtona erolle siis hankittiin puolisolle pari kuukautta sitten vuokrayksiö johon voisi muuttaa, ja ottaa vastuun itse toipumisestaan. Aiemmista viesteistä voi lukea, että muitakin teitä on yritetty. Olisin vielä sitoutunut avioliittoon ja olisin tukena. Mutta ei hän ei kerta kaikkiaan näe miksi häntä kohdellaan näin. Ajetaan johonkin loukkoon yksin asumaan vaikka hän ei ole mitään pahaa kellekään tehnyt. Nyt sitten lapset (paitsi nuorin) on blokanneet puhelut ja minä en suostu asumaan samaa taloa. On se niin väärin! Hänen mielestään ehdottomasti toimiva ratkaisu olisi, että hän olisi kotona minun kanssani, ja ei joisi silloin. Minä kun olen ainoa maailmassa joka saa hänet olemaan juomatta. Sitten kun minä en ole kotona, hän joko joisi tai menisi johonkin missä ei voi juoda (?). Ei voi hylätä sairasta ihmistä näin. Ei hän ainakaan voisi kohdella ketään näin kaltoin!
En kuitenkaan anna periksi, ja nyt kun on laitettu kova kovaa vastaan, niin ei sitten ole enää mitään käsitystä rajoista. Juodaan kotona ihan ongelmitta ja käyttäydytään provosoivasti, koska olemme sadistisikoja. Juuri tällä hetkellä tilanne on sellainen, että jouduin itse lähtemään eilen siihen vuokra-asuntoon kaupungin keskustaan ison koiran ja parin nuoren kanssa. Tavallaan tämä on ihan kivaa, jos ei olisi muuten ahdistunut ja lopen väsynyt. Harvoin äiti saa viettää näin paljon aikaa 16-20 vuotiaiden poikiensa kanssa Ja tämä yksiö on iso verrattuna siihen 10 neliön opiskelijasoluhuoneeseen, jossa kaikki kolme lastamme viettivät neljä päivää viikko sitten koiran kanssa. Olin tuolloin työmatkalla ja puoliso ryyppäsi nuorimman (16-v) pojan ollessa yksin sen kanssa kotona (että on tässä itsellä tullut paljon virhearviota, kun tuohonkin luotin että on juomatta). Yritin tietysti etähoitaa tilannetta reissusta, esim rauhoitella puolisoa kun uhkasi polttaa talon jos lapset lähtevät pois. No, lähtivät kuitenkin.
Pari päivää sitten laitoin eropaperit.
Aattelin josko lastensuojeluilmoituksella tms voisi vaikuttaa siihen että saisi puolison pois kodistamme, jotta voisimme sinne mennä. Ei minulla ole keinoja sitä sieltä pakottaa pois, kun ei ole väkivaltainen. Ei poliisi mitään tee. Henkistä piinaahan se on kun ei anna meidän olla rauhassa vaan sopottaa jatkuvasti miten me ollaan psykopaatteja sadisteja. Erohakemukseen laitoin vaatimuksen yhteiselämän lopettamisesti. En tiiä mitä se tarkoittaa, mutta toivottavasti sitä että päästään kotiin. Mutta tuossakin menee aikaa kun ei se suostunut allekirjoittamaan hakemusta. Eli haastemiehen pitää ensin tavoittaa se, ennen kuin tuo puolen vuoden harkinta-aika alkaa.

aloittaja toi antabus antaa semmosta lisäaikaa, mutta se ei raitista ketään! antabuksella oleminen ei ole välttämättä miehellekkään kivaa, koska se ei poista viinan himoa

harkitkaa minnesotaa tai jotain hoitoa siihen viinan himoon. sielä yritetään saada potilas vakuuttamaan itse itselleen, että haluaa raitistua. ja sielä tutustuu muihin samassa tilanteessa oleviin joiden kanssa voi jutella. vaikka sinä olet siinä, niin sinä et voi tarjota sellaista juttuseuraa kun hän kaipaa kenelle purkaa sydäntään. hän siis yrittää raitistua täysin yksin

Aloittaja kirjoitti:Ennen kuin lähden yhteistä tulevaisuutta rakentamaan, haluan että tehdään avioehto. Se ei meidän ikäluokalla ole ollut muotia naimisiin mentäessä. Pikemminkin olisi ollut epäluottamuslause. Mutta nyt kun on luottamus mennyt, ei ole mitään perustetta olla sitä tekemättä. En uskalla jatkaa tätä enää yhteisellä budjetilla. Jos homma ei ala sujua, niin ollaan kohta molemmat katuojassa.
Se on niin sääli kun toinen on selvinpäin fiksu tyyppi, ja humalassa täys idiootti ja lisäksi valehtelija. Näinhän ne kaikki.

Hieno juttu, että olet nyt napakka ja mietit omaakin kohtaloasi. Osa alkoholisteista kuitenkin tuhoutuu sairauteensa ja oma selusta on järkevää turvata. Jos lapsiakin on, on parempi, että perheestä vain se yksi uppoaa kuin että syvyyksiin menee koko perhe. Happinaamari ensin itselle, niin pystyy auttamaan muitakin paremmin.

Itse pidän vähän hassuna joidenkin ajatusta ettei sairasta saa hylätä ja lähtevän puolison syyllistämistä. Varsinkin silloin kun ihminen ei sitoudu oman sairautensa (oli se sitten mikä hyvänsä) hoitamiseen ja siitä aiheutuu terveysriski stressin ja epävarmuuden kautta muulle perheelle, lähteminen on ihan perusteltua. Tekemisissä voi sitten olla halutessaan jaksamisensa mukaan.

Avioehto on tosiaan ihan hyvä hommata. Ehkä jopa mahdollisimman pian. Mies voi olla siihen suostuvaisempi nyt kun jonkinlaista toivoa yhteiselon jatkumisesta on, kuin siinä vaiheessa, jos syöksyierre syvenee ja ero todella konkretisoituu.

Meillä ihan asiallisesta miehestä tuli eroprosessin aikana täysi piru ja hän mm. valvotti minua tahallaan ja aiheutti kaikenaista taloudellista hankaluutta jättämällä kylmästi oman osuutensa vuokrasta ja muista kuluista maksamatta, kun jouduimme asumaan vielä yhdessä ennen asuntoasioiden järjestymistä. Asiat on myöhemmin sovittu ja hän oli pahoillaan käytöksestään.. Ero voi saada ihmisestä esiin ennennäkemättömiä piirteitä.

Voimia, tilanne on varmaankin aika kuormittava!

Kiva, Ruusavain, kun kyselit kuulumisia Kun puolison palasi kotiin, oltiin viikon verran saman katon alla, ja eihän se ollut mukavaa ollenkaan. Ei tuo juonut, mutta en minä pysty. Käytiin sen viikon aikana päihdeklinikallakin juttelemassa, kun ei kahden kesken keskustelusta tule valmista. Ainakin itselle parempi, kun uskaltaa sanoa kaiken mitä on mielessä. Kahdestaan jos on, niin aina menee siihen, että pitää itse puolustella omaa käytöstään vähintään yhtä paljon kuin sen alkoholistin. No, sen viikon jälkeen se lähti minun pyynnöstä pois, ja on juonut siitä saakka. Paitsi tänään oli ainakin pitkälle iltapäivään selvinpäin, oikeasti. Illasta en tiedä.
Olen sanonut, että yhdessä ei nyt voida asua ennenkuin saa asiansa kuntoon. Miten kauan ero kestää, riippuu ihan siitä miten puoliso sitoutuu hoitoihin ja miten hyvin pitäytyy raittiina. Vielä ei olla päästy edes alkuun, koska ei oikein hyväksy ajatusta erosta. Mutta en kyllä enää toista viikkoa jatka tätä säätämistä kuka bunkkaa missä, ettei tarvitse saman katon alla olla. Yksi teinikin tuossa vielä mukana kuljetettavana. Nyt toivon, että on selvinpäin tämän päivän jatkona ensi viikolle, jolloin voitaisiin sopia miten lähdetään tätä toteuttamaan. Ennen kuin lähden yhteistä tulevaisuutta rakentamaan, haluan että tehdään avioehto. Se ei meidän ikäluokalla ole ollut muotia naimisiin mentäessä. Pikemminkin olisi ollut epäluottamuslause. Mutta nyt kun on luottamus mennyt, ei ole mitään perustetta olla sitä tekemättä. En uskalla jatkaa tätä enää yhteisellä budjetilla. Jos homma ei ala sujua, niin ollaan kohta molemmat katuojassa.
Se on niin sääli kun toinen on selvinpäin fiksu tyyppi, ja humalassa täys idiootti ja lisäksi valehtelija. Näinhän ne kaikki.

Yritin miettimällä miettiä viestini jälkeen niitä onnellisia loppuja ja muistin Mika ja Riitta Koivulan tarinan. He työskentelevät nykyään päihdehoitopuolella. Tässä yksi juttu ja googlaamalla kummankin nimellä löytyy paljon muutakin..

https://www.is.fi/terveys/art-2000007786701.html

Puoliso ei pysty juomiseen vaikuttamaan, mutta siinä vaiheessa kun/jos juova itse haluaa apua, ilmeisesti hänet pitäisi saada hoitoon heti. Hoitojaksot tietty maksavat aikalailla, eikä kaikissa kunnissa maksusitoumuksia oikein saa, joten nämä vaativat tonnitolkulla omaa rahaa..

Vuosien kierteestä toipuminen kestää kauan ja usein läheinenkin oireilee niin pahasti, että kaipaa hoitoa hänkin. Koko perhehän siinä sairastuu, vaikka puolisot eivät sitä itse heti huomaa, eivätkä halua kuulla, kun oma huomio on ollut vuosia sen juovan raitistamisessa.

Kaipa niitä onnellisiakin loppuja on.
Sellainenkin pointti, monihan sanoo, että selvänä on hyvä mies ja luulee koko elämän olevan sitä "hyvää" kunhan vain juominen jää pois. Alkoholiongelman luonne on kuitenkin se, että juomisia ja mokailuja hyvitellään olemalla hirmu kiva ja kaikesta samaa mieltä ja uurastetaan perheen eteen , kun sillä maksetaan se mokailu ja ostetaan uusi juominen mokailuineen. Se selvä mies on vain sen juovan kääntöpuoli, eikä kumpikaan näistä puolista ole yksinään olemassa.. Todellisuus on jotakin siitä väliltä tai ihan muuta.
Usein kun juova raitistuu, suhde joutuu kriisiin. Mokailut poistuu, samoin poistuu se selvä lapanen ja hyvittelyt. Itsetunto kohoaa onnistumisesta ja raitistunutkin tarkastelee elämäänsä uudella tavalla. Onko tämä sitä elämää mitä haluan elää? Puolison omaksuma rooli kontrollojana ja kaiken hoitajana saataa alkaa ärsyttää ja riitoja on enemmän ja raitistunut saataakin olla sen eropäätöksen tekijä, kun kokee ettei hänelle oikein ole tilaa uutena itsenään.

Raitistuminen on vasta alku. Juomisella on voitu peittää pahaa olo, mielenterveysongelmia, tyytymättömyyttä parisuhteeseen ja elämäntilanteeseen.. Molemmat puolisot joutuvat uuden eteen ja vaatii paljon opetella uudet roolit ja rakentaa luottamus.

Suhteeseen jäämisen päättää jokainen itse, niin sinäkin. Ehkä sen ymmärtäminen autaa elämistä siinä, ettet oikeastaan voi tehdä mitään, miehen raitistuminen ei ole sinun käsissäsi. Juovan rinnalla elää ja katsoo mitä tapahtuu voimatta vaikuttaa siihen juoka hän vai ei, raitistuuko vai ei. Jos läheinen saisi jonkun raitistumaan nalkuttamalla, huutamalla, puhumalla järkeä, uhkailemalla erolla, palkitsemalla seksillä tai muilla tavoin, ei Suomessakaan varmaan yhtään ongelmajuojaa olisi. Eiköhän heitä jokaista ole yritetty saada lopettamaan monin eri tavoin. Sellaista taikatemppua vaan ei ole olemassa.

Eikä tulevaa voi varmaksi tietää. Mies voi raitistua ja suhteenne korjaantuu, voi olla ettei mies raitistu koskaan ja huolettavanasi on alkoholidementikko, mies voi raitistua ja haluta erota, hän voi rakastua johonkunhun toiseen ja haluta erota ja raitistuu uudessa suhteessa.. Jääminen ja vaivannäkö ja tukeminen voi johtaa onnelliseen yhteiseen vanhuuteen tai sitten ei. Jos stressin takia sairastuu pahemmin, alkoholistipuolisosta ei välttämättä ole apua, eikä hän kykene ottamaan vastuuta tai hoitamaan puolisoaan ja perhettään edes tilapäisesti.

Ehkä kannattaa pitää huolta omasta terveydestään ja pyrkiä luomaan hyvät suhteet lapsiin ja ylläpitää omia harrastuksia ja ihmissuhteita, vaikka jäisikin. Uskoisin, että joillakin voi olla joiltain osin mielekäs elämä, vaikka puoliso joisikin ongelmallisesti. Siinäkään tapauksessa en itse eläisi sitkun-elämää odottaen raitistumista. Täytyisi jotenkin ajatella, että tämä on nyt se valitsemani elämä, eikä mitään sen kummempaa ole tulossakaan.

Totisesti myös kaipailisin niitä onnellisen lopun saaneita selviytymistarinoita, täytyyhän niitäkin olla kun osa alkoholisteista juomisensa pystyy lopettamaan.
Ainahan se ohje meille on erota, minäkin täällä vielä toistaiseksi roikun. Miehesi selvästi ongelman myöntää kun on Antabukseen myöntynyt, mutta on vielä liian heikko kiusausta vastustamaan. Onhan se kuitenkin jo edistys askel kun hän myöntää ongelman. Näihin retkahduksiin vaan täytyy meidän varautua, kyyti on todella kylmää. Valitettavasti tiedän mistä puhun.
Mikä teillä on tilanne nyt?

No niin, siellä sitä taas mentiin. 5 kk kesti raittius, ja juuri kun alkoi oma luottamus herätä, niin taas.... Nyt on valinnan paikka. Vielä mietin, josko hoitoa voisi tehostaa. Oikeasti psykologille kerta viikkoon plus vielä päihdeasiantuntijan luona käynnit päälle kerran kuussa. Ja Antabus. Mutta lähteneekö tuohon. Katsotaan ja keskustellaan, kun palailee kotio. Toinen vaihtoehto on, että muutetaan eri huusholleihin. Voin tukea vielä, mutta kelvanneeko tuo apu enää. Jatkan vielä kun olen viisaampi, toivottavasti pian.
Enpä ole täällä törmännyt tarinaan, joka olisi päättynyt alkoholistin raittiuteen....