[quote="jataas"] Mies ei vaan ilmeisesti ota mua yhtään tosissaan ja mietinkin, että mitä mun pitäs tehdä, että ottais.[/quote]

Alkoholismi on sairaus, jossa potilas itse ei tiedä olevansa sairaana. Sinä et voi omilla puheillasi juurikaan potilaan tilaan vaikuttaa. Teollasi sen sijaan voit näyttää hänelle, miten ruma hänen tautinsa on. Voit toimia hänelle peilinä. Mutta se edellyttää, että olet tietoinen sairauden luonteesta. Sairauteen nimeltä alkoholismi on olemassa toimiva hoito. Ota aluksi itsesi tosissaan. Selvitä itsellesi sairauden luonne.

[quote="jataas"]Ja silti mä yhä itsekin epäilen, että onko tuo edes alkoholisti. Olihan se silloin pari vuotta sitten kuukauden tipattomallakin.[/quote]

Alkoholisti voi olla pitkiäkin aikoja juomatta. Juomattomuus vaan ei alkoholistia paranna, päin vastoin. Ei ole väliä sillä, onko alkoholisti ollut juomatta kuukauden vai kuusi vuotta: sitten kun alkoholisti taas ryypyn ottaa, on asiat entisellään tai huonommin.

Heippa, olen uusi palstalla, mutta tää ketju vaan pakotti kirjoittamaan. Meillä siis suunnileen sama tilanne. 1,5v lapsi ja mies, jolla alkoholiongelma. Tekee juuri tuota samaa, että lupaa lopettaa tai vähentää, ettei juo kotona, etten näkisi häntä humalassa jne. Mutta aina se sama pettymys iskee uudestaan, kun näen alkoholin miehen silmistä. Tuntuu ihan helvetin tyhmältä, nykyään jo siinä anteeksipyytely ja lupailuvaiheessa mun ajatukset on jo siinä seuraavassa pettymyksessä. Pelkkää sanahelinää kaikki.

Mies käyttää töitänsä juomisen pääasiallisena syynä. Hänen työssään kuulemma ei vaan voi olla juomatta. Piste. Joka ikisen kokouksen jälkeen lähdetään baariin, ellei jo itse kokous ole aloitettu baarissa. Eikä pois voi jäädä.

Meillä oli kanssa nyt läheltä piti tilanne, mies tuli ihan mielettömässä sekopääkännissä kotiin ja yritti väkisin tulla mun ja lapsen viereen nukkumaan ja "lohduttamaan" lasta, jonka herätti ihmeellisellä vihaisella astioiden ja kaappien paiskomisella. Lopulta älysi painua sohvalle nukkumaan, kun sanoin soittavani poliisit. Jouduin tosiaan työntämään miestä pois lapsen luota. Meni olohuoneen lattialle nukkumaan. Seuraavana päivänä ihmetteli ja häpesi käytöstään, josta ei muistanut mitään ja lupasi taas samat vanhat lupaukset. Itse olin todella järkyttynyt ja vaadin vähintäänkin tipatonta vuotta 2011, jotta mies oppisi kohtaamaan kaikki vuoden varrella olevat tapahtumat ilman alkoholia. Ja että vuoden loppuun en halua nähdä mitään juomista ja ottakoot hotellihuoneen baari-illan jälkeen jne. Puheista olinkin ymmärtävinäni, että alkaisikin heti lopettelemaan ja karsii kaikki turhat menot jne...

Mies oli huimat 7 päivää juomatta. Sitten työreissulla (jolla me olimme mukana) alkoi tissuttelu. 5 päivää tissuttelua putkeen, sitten lakkasin laskemasta. Nyt on ilmoittanut, että tämänkin vuoden puolella on vielä sitä ja sitä reissua, joilla on menossa, ja joissa "on juotava". Tänään kertoi vielä, että suunnittelee yhä miesporukassa jotain hiiskatin Siperian matkaa ensi vuodeksi, jossa tarkoitus siis melkeinpä vain istua junassa ja juopotella. Eli mun puheilla ei oo näköjään ollut yhtään mitään painoarvoa sen kupissa. Mies ei vaan ilmeisesti ota mua yhtään tosissaan ja mietinkin, että mitä mun pitäs tehdä, että ottais.

Ja silti mä yhä itsekin epäilen, että onko tuo edes alkoholisti. Olihan se silloin pari vuotta sitten kuukauden tipattomallakin.

Meillä on kanssa monet kerrat luvattu lopettaa juominen mutta aina lipsuu ja meillä juodaan myös salassa.
Takapihalta aidan vierestä olen löytänyt monet tyhjät kaljapullot,jos sanon että mies on ne piilottanut niin hän väittää että ei ole vaikka ne on selvästi aseteltu kiven taakse piiloon..
Samoin kotona.yksi ilta istui keittiön pöydän äärellä netissä ja kun tulin paikalle oli miehen tuolin vieressä jalan takana puolikas viinipullo...sanoin että miksi piilottelet niin hän vastasi ettei ole piilottanut sitä vaan avasi sen lattialla ettei roiskuisi pöydälle.... just joo,uskoo ken tahtoo..

Samoin minä olen syyllinen moniin asioihin..teen kaiken väärin ja koko ajan pitäisi tehdä enemmän..

meillä myös esim.kavereitten muuttoja ei ole pystynyt tekemään selvinpäin vaan muuttokaljathan kuuluu asiaan.yhtä kaveria oli juuri auttamassa muutossa ja lapsi oli hoidossa sukulaisella,miehen piti hakea lapsi hoidosta kun olin itse illan töissä..soitin puoli 10 ja mies oli humalassa menossa hakemaan lasta,ei pystynyt enää itse ajamaan vaan oli hoitanut itselleen ja lapselle kyydin kotiin...

Itse olen iloinen että väkivalta on jäänyt mutta luulen että voi tulla takaisin.onneksi mies on nykyään niin sekaisin että on helppo viedä sohvalle ja sammuukin alta minuutin.

Nyt vasta alkaa ymmärtämään itse että miehellä saattaa olla ongelma..ennen vain syyttänyt itseään ja ajatellut että hänellä on rankkaa.mutta kaikki salassa juomiset,väkivalta(henkinen-ja fyysinen) ja asian kieltäminen ovat laittaneet miettimään.Itse olen jaksanut kohta 10 vuotta mutta lapselleni en tätä halua...

Hei

Niin tuttua kaikki, paitsi väkivaltainen käyttäytyminen. Se oli ihan uutta meidän ukolla ja pelkäänkin, että se pahenee kännien myötä. Nyt on ollut juomatta kohta viikon, mutta en silti uskalla luottaa, että pystyy olemaan edes tämän vuoden loppuun, vaikka hän on sitä mieltä, että ei ole mitään ongelmia. Sanoi tosin, ettei aio lopettaa kokonaan, vaan meinaa viettää pikkujouluja kavereiden kanssa tms. eli aikoo siis ryypätä. Mutta toivottavasti hyvin kaukana minusta ja lapsista, muuten minä lähden.

Meidän 2-v lapsi näki kerran isänsä sammuneena keittiön pöydän alla. Yleensä lapsi menee innoissaan herättämään isänsä (myös krapulaisena), mutta silloin taisi vaistota, ettei kaikki ole ihan kohdillaan. Tiedän, että lapsi tulee muistamaan tämän näyn pitkään. Lukemattomat kerrat mies on sammunut sohvalle, mutta ei siinä onneksi ole mitään seliteltävää lapsille. Sohvalla on hyvä nukkua. Ja parempi minulle, kun nukkuu kännit sohvalla eikä minun vieressä.

Kun 2-v näkee kaljatölkkejä esim. kaupassa, hän alkaa nauramaan ja hihkuu, että iskän kaljaa. Se on niin noloa... Totean vaan, että juu iskä juo, mutta äiti ei tykkää kaljasta. Lapset on tottunut siihen, että kaljaa juodaan ja paljon. Mies onneksi yleensä on juonut isommat kännit joko kavereilla tai kotona lasten nukkuessa, mutta ei aina, kuten esim. viime sunnuntai todisti.

Mies syyttää minua juomisesta, kun minä esim. olen toistuvasti jättänyt siivoamatta jotain omia sotkujani, kun hän tulee töistä. Lisäksi töissä on rankkaa (sen uskon) mutta nämä ovat vain tekosyitä juomiselle. Pitäisikö minunkin alkaa juomaan, kun ottaa päähän? Mies ei myöskään pysty tekemään pihahommia (ruohonleikkuu, autonkorjaus tms., tai vaikka rakennus- tai remonttihomia) ilman kaljaa. Kerran hänen piti kuulemma ottaa yksi rentouttava kalja, kun katolle kiipeäminen pelotti niin paljon (oli joku korjaushomma). Kuulemma se kalja oli hyvä asia, tuli heti rennompi olo. Uskomatonta! Kysyinkin, että ottaako hän töissäkin rentouttavan kaljan, kun tulee joku pelottava/jännittävä haaste vastaan. On kuulemma aivan eri asia.

Silti hän ei myönnä, että kaljan juonti on ongelma.

Ja auta armias, jos hän ottaa jotain viinaa lisäksi, silloin hän on aivan tillintallin ja sammuu aivan varmasti muualle paitsi sänkyyn. Ei pysty lopettamaan juomista, kun se alkaa maistua. Tämän hän on sentään myöntänyt, mutta ei silti pysty olemaan ilman alkoholia, vaikka yritän vakuuttaa, ettei se ole hyväksi lapsillemme eikä meidän suhteelle.

No, saas nähdä, kuinka kauan hän pysytyy nyt olemaan juomatta kotona.

Aloittajan viesti on kuin omasta elämästäni.Nyt olen itse tullut siihen pisteeseen etten jaksa enää ja aloin surffaila netissä jotta voisin lukea muiden kokemuksia ja saada tätä kautta tukea sekaisin olevaan elämääni...
joten tarinani:

Ollaan oltu miehen kanssa yhdessä kohta 10 vuotta,alkoholin mukanaan tuomat ongelmat alkoivat vuoden seurusteltuamme:mies kävi minuun käsiksi niin, että jouduin soittamaan poliisit,tuloksena se että mies vietiin putkaan ja minä lähdin...poliisin pyynnöstä,koska mieheni oli ollut aamulla niin katuva,suostuin keskustelemaan hänen kanssaan ja palasin mieheni luo...

Väkivalta jatkui noin vuoden aina juomisen yhteydessä.Muutenkin mieheni käytös oli todella sekavaa aina humalassa,saattoi sepittää jotain itse keksimiään juttuja ja syytteli minua toisen miehen kanssa olemisesta koska oli nähnyt meidät muka siellä ja siellä vaikken ollut edes koskaan käynyt kyseisissä paikoissa.

Mieheni siis joi aina viikonloppuisin ja olimme tuolloin nuoria 19-22 vuotiaita.
Aina käytyään käsiksi lupasi ettei tule toistumaan,katui tekojaan ja olikin hetken juomatta kunnes sitten aina kysyi luvan ottaa saunakaljan,6-packin,8-packin jne.

Väkivalta loppui aikanaan,enää ei ole ollut mitään fyysistä kontaktia humalassa minuun.
Jossain vaiheessa tilalle tuli haukkuminen,minun,ystävieni ja perheeni.

Jossain vaiheessa teimme sovinnon että kotiin ei tulla ikinä yöksi baarista ja kotona juodaan vain muutama kalja.
Nyt ongelma on mennyt juuri siihen että mieheni juo joka v.loppu pe ja la,jos ei mene viikolla töihin juo myös edellisenä iltana ja nämä siis humalaan asti.viikolla menee joka päivä 2-4 kaljaa.
Viikonloppuisin sitten kännissä käyttäytyy holtittomasti,sammuilee pöydän alle,alkaa haastaa riitaa,sepittää keksittyjä juttuja,ei löydä vessaan vaan pissailee nurkkiin.

Saimme lapsen vuosi sitten,tämän myötä miehen piti vähentää humalahakuista juomista.kerran veinasi pissata lapsemme sänkyyn ja tämän jälkeen oli niin katuva että sanoi ettei juo enää niin paljon kotona kunnes taas alkoi samalla menolla-2 kaljaa,4 kaljaa,6 päkki,8 päkki jne...

En tiedä mitä tehdätarinoita menneiltä vuosilta kännitoilailuista on vaikka kuinka,en jaksa niitä nyt tähän kirjoittaa,kaikki olen antanut anteeksi ja kestänyt mutta nyt lapsen myötä haluan lapselleni jotain muuta.itse olen ahdistunut tilanteesta ja jotenkin ehkä katkeroitunut miehelleni koska välttelen häntä kun hän on selvinpäin ja olen tavallaan jopa ilkeä.

Eilen keskustelimme hänen alkoholinkäytöstään ja sen vaikutuksesta lapseemme,mitä jos lapsi löytää isänsä pöydän alta nukkumasta tai muuta vastaavaa,miten tämä vaikuttaa lapseen? mieheni ei ymmärrä tilannetta,sanoo että se on hänen harrastuksensa,haluaa rentoutua ja jos haluan hänen lopettavan minun täytyy lopettaa omat liikuntaharrastukseni koska ne vievät aikaa perheeltä ja ovat sama asia kuin hänen alkoholinkäyttönsä.
Hänen mukaansa juomisensa ei vaikuta lapseemme.aina kun olen yrittänyt keskustella asiasta hän suuttuu ja lähtee,eilenkin lopulta häipyi eikä ole kuulunut vieläkään mitään.lähti humalassa eilen 2 aikaan kävellen ja aamulla heräsin puoli 8 ja hänen autonsa oli poissa.en tiedä onko ajanut humalassa ja jotain sattunut tms.

Huh,tulihan siinä tilityksiä,jatketaan juttua ja vaihdetan kokemuksia,muuttuuko tämä ikinä vai onko ainoa vaihtoehto vain lähteä...

Hei taas ja kiitos vastauksista ja tuesta

Mies ei ole ottanut tällä viikolla pisaraakaan. Tämä on niitä harvoja viikonloppuja yhdessäolomme aikana, jolloin ei ole otettu mitään. Pari etukäteen suunniteltua tipatonta kuukautta on vietetty, mutta niiden jälkeen onkin aina palattu vanhoihin tapoihin. Pelkäänkin, että ennemmin tai myöhemmin mies palaa vanhoihin tapoihinsa, kunhan on ensin vakuuttanut minut (ja itsensä?), että ilman kaljaa voi olla. Aikaisemmat kännisekoilut (viime juhannus mm.) on mennyt niin, että muutama päivä, max viikko on oltu ilman kaljaa, ja sitten taas alkaa se tissuttelu, ja yleensä viikonloppuna vähän enemmän, jolloin lopulta sammutaan sohvalle tai lattialle. Muutama kerta(3-6 krt) vuodessa vedetään kunnon kännit niin,ettei loppuillasta muista mitään. Sanoinkin miehelle, että luottamus hänen juomisiin on mennyt. (Koska olen nähnyt sen ennenkin ja koska olen mm. täältä lukenut muiden kokemuksia.) En tiedä, kuinka pitkäksi aikaa. Sormuksenkin otin pois sormesta viime viikonloppuna, enkä vielä ole valmis laittamaan sitä takaisin.

Tekisi mieli sanoa, että kyllä mies pystyy olemaan kunnolla tästä eteenpäin. Ei hän enää lasten nähden juo kännejä. Ei pari saunakaljaa pahasta ole, joten miksen niitä hänelle soisi? Ehkä minä todella ylireagoin, paisuttelen ongelmaa. Ehkä vika todella on minussa. (lupasin yrittää parantaa joitakin asioita, jotka miestä ärsyttää.)

Mutta en usko, että asiat olisivat niin hyvin. Monet kerrat on koettuy pettymys ja mieskin itse sanoi, ettei hän aio lopettaa juomista kokonaan. Hän aikoo sitten kaverin luona juoda. Huoh, tästäkin on ollut lukemattomia kertoja puhetta, että ryypätään vain kaverin luona, eikä kotona, mutta tätäkään lupausta mies ei ole aiemmin pystynyt pitämään. En usko, että mies pystyy olemaan kotona selvinpäin. Toivon, että hän hakisi apua tai edes myöntäisi olevansa riippuvainen kaljasta. Toiveajattelua.

Kysyin mieheltä tänään, että miltä tuntuu viettää viikonloppu ilman kaljaa, onko tuntunut vaikealta. Mies totesi vain, että miten niin, hyvinhän tässä pystyy olemaan. Jotenkin olisi helpompi uskoa, jos mies olisi vastannut, että vähän kyllä teki mieli kaljaa, muttei kuitenkaan halunnut rikkoa lupaustaan.

Tänään luulin miehen juovan salaa minulta, kun hän halusi mennä ulos puhumaan pitkäää puhelua ja meni nurkan taakse, etten näkisi häntä. Kysyin asiaa myöhemmin ja mies tottakai loukkaantui, kun epäilin häntä. Toivon todella, että mies pystyy pitämään lupauksensa. En haluaisi yksinhuoltajaksi. Tottakai, jos vanha meno jatkuu ja pahenee, on meidän lähdettävä. En aio pilata omaa enkä etenkään lasten elämää. Olen viimepäivät suunnitellut uutta tulevaa kotiani ja miettiyt, mitä kaikkea täytyy tehdä, jos haluaisin muuttaa pois. Taidan henkisesti tehdä jo eroa miehestä, vaikka rakastankin häntä. :(

Kävin tänään kuntokeskuksessa vaihtamassa miehelle ostettu lahjakortti omiin nimiini. Aion sitten itse kuntoilla pitkän tauon jälkeen. Eikös se niin ole, että kun itse voi paremmin, lapsetkin voivat :) Ostin uusia vaatteitakin + lenkkarit ja rahaa meni paljon, mutta olen sen ansainnut mielestäni. En ole pitkiin aikoihin ostanut itselleni mitään.

Ehkä hän on erilainen kuin muut alkoholistit, ja hän todella pystyy itse muuttamaan tapojaan ja olemaan juomattta lasten nähden. Tai sitten ei.... En taida olla ainoa puoliso, joka tällaisia miettii..?

Ei tullut uni...niin kirjoitellaan nyt sitten yöllä :). Tervetuloa palstalle. Voi taasen, kun kuulostaa tutulta. Valitettavasti voin luvata, että humalatilat vain pahenee ja pahenee. Tai ainakin minun edesmenneessä kävi niin. Vaikka juomiskerrat vähenivät molemminpuolisen yrittämisen takia, niin agressiotila humalassa kasvoi. Exäni sanoi myös, että ihan kokonaan ei edes halua lopettaa ja yritettiin suht onnistuneesti sitäkin, että kävi ryyppäämässä muualla silloin tällöin ja kotiin ei ollut tulemista. Mutta olihan sillä avain ja olikin sit se yksi ainokainen kerta, kun meno meni niin rajuksi, että piti kotoa lähteä pakoon. Tajusi itsekin humalatilassa, et nyt teki väärin ja sit se agressio purkautui pahemmin kuin koskaan aikaisemmin. Eli täys raittius olisi varmastikin miehellesi oikea neuvo ja AA. Suosittelisin kyllä sinullekin oman asunnon hankkimista, jonne vain sinulla on avaimet. Mies voi sitten valita alkoholin tai perheen. Ellis osaa varmaan paremmin neuvoa juuri tuon toimintamallin. Minulla ja exälläni ei ollut lapsia, niin en sen sekoilun jälkeen edes jaksanut enää yrittää, vaikka olisin halunnutkin.
Kannattaa tutustua myös läheisriippuvaisuuteen ja al-anoniin itsensä ymmärtämiseksi. Voimia.

Heips, Anskubansku!
Kuulosti niin tutulta tuo tilityksesi.
Mennyt avioliittoni kulki suurin piirtein samanlaista rataa, mies joi ja vika oli minussa.
Eikä hänellä ollut alkoholiongelmaa, ei ollut ennen eikä ole edelleenkään :roll:
Minä olin se nalkuttaja, se, jolla niitä ongelmia oli.
Joitakin vuosia jopa uskoin siihen, mutta lopulta kyllästyin.
Itse tein radikaalin ratkaisun;eroa en pyynnöistä huolimatta saanut, joten aloin itsekin juomaan, että kestäisin miestäni kun hän on humalassa.
Taistelin oman tieni raittiuteen reilu puolitoista vuotta sitten, uuden, elämäni miehen kanssa. Exäni juo edelleen, joka päivä, mutta hänelle se ei ole ongelma, kuulemma . Eikä voisi itseäni enää vähempää kiinnostaa muuta kuin silloin, kun lapset ovat hänen kanssaan joka toinen viikonloppu. Tosin ovat jo teini-ikäisiä ja ymmärtävät asian, ovat sopeutuneet omalla tavallaan siihen.
Exäni ei myöskään ole koskaan ollut varsinaisesti väkivaltainen, mutta hänen känniset purkauksensa olivat kammottavaa koettavaa.
Parhaimmillaan hän mursi rystysensä iskettyään nyrkkinsä seinästä läpi.
Syy oli minun.
Silti en saanut eroa, en vaikka olinkin vittumainen akka jne.
Alkoholin voimalla aloin itse käyttäytymään niin, että lopulta [i]hän[/i] halusi eroa.
Kova hinta, mutta oli sen arvoista.

Toimi nyt, lähde ja jätä mies oman ongelmansa kanssa, ellei hän todellakaan sitä suostu myöntämään.
Sinun ei tarvitse pilata omaa elämääsi eikä tuhlata vuosia olemalla onneton.
Hän ei todennäköisesti muutu, eikä sinun tehtäväsi ole olla hänen "äitinsä", lapset ovat sitä varten.

Voimia tulevaisuuteen!

Hei Anskubansku,
Sait Ellikseltä hyviä ohjeita. Ålå yritä määrätä humalaista. Pahennat vain tilannetta. Kutsu poliisi, jos lapset ovat vaarassa.
Kun minun exäni kävi väkivaltaiseksi, suostuin hänen kaikkiin vaatimuksiinsa ja myönsin vaikka valkoisen mustaksi. Jälkeenpäin saatoin ottaa asian puheeksi, mutta tärkeämpää oli miettiä, halusinko jatkaa tuollaista elämää. Kehotan sinua tilaamaan itsellesi Al-Anonin (http://www.al-anon.fi) kirjasen "Opas alkoholistin perheelle".

Hei, ja tervetuloa palstalle! Hyvä kun kirjoitit. Se auttaa sinua itseäsi näkemään tilanteen koko kuvan paremmin.

Haluaisin kommentoida tuohon Miehesi käytökseen
[quote="anskubansku"]Kun palasimme kotiin viiden aikoihin päivällä, mies oli hirveässä änkyräkännissä eikä muista tätä hetkeä ollenkaan. Olin niin vihainen miehelle, että teki mieli pakata laukku ja lähteä lasten kanssa johonkin. Olisi pitänyt, niin oltaisiin ehkä vältytty siltä hirveältä riidalta, joka siitä seurasi. Mies halusi väkisin ottaa lapsia syliin. Yritin estellä, koska en halunnut lapsia humalaisen syliin. Mies oli ensimmäistä kertaa todella pelottava ja uhkaava. Hän otti lapset vuorotellen syliinsä ja minä tottakai yritän puolustella ja huudan, raivoan, jopa hakkaan miestä, jotta hän irroittaisi otteensa lapsista. Mies työnsi minua pois useita kertoja ja jopa niin, että vauvan kanssa kaaduin sängylle. En voinut miehelle mitään, kun hän on minua isompi ja vahvempi. Mies puolestaan kaatui isomman kanssa lattialle niin, että lapsi jäi alle. [/quote]

Alkoholisti ei itse tajua omaa tilaansa, eikä näe eikä ymmärrä sitä, missä kunnossa hän oikein on. Hänestä kaikki syyttely ja selittely on siksi turhaa, ja hän kokee että hänelle tehdään vääryyttä. Me muuthan tietenkin tiedetään, ettei näin ole, mutta alkoholisti ei tiedä. Ehkä sitten jälkeenpäin, krapulassa tai selvänä voi sanoa, että tuli tehtyä väärin, ettei ymmärrä mikä häneen meni. Mutta ei humalassa, koskaan.

Älä koskaan mene alkoholistin ja pullon väliin! Vaikka miehesi on lempeä ja ystävällinen muutoin, saattaa hän olla täysin arvaamaton humalassa. Mielestäni juovalle alkoholistille puhuminen (siis humalassa) on täyttä ajan ja energian haaskausta (johon olen itsekin sortunut). Hän suuttuu, ahdistuu, eikä tilanne paranna lähtökohtia kenenkään osalta.

Minä ratkaisin asiat niin, että pakkasin lähtölaukut meille kaikille. Sitten kun tuli se hetki että katsoin, ettei koti ole turvallinen paikka minulle ja etenkin lapsille, lähdin yksinkertaisesti pois. Kauheaahan se on, mutta en olisi miestäkään siinä tilanteessa saanut minnekään, koska hän ei ollut agressiivinen. Mutta, kun on kaatokännissä ja pienet lapset ja muutoinkin holtiton, voi mitä tahansa sattua. Onneksi, onneksi mitään peruuttamatonta ei ole vielä sattunut!

Elämästäsi on nyt tullut alkoholin vuoksi sellaista, ettet pysty sitä itse hallitsemaan. Se on erittäin raskas ja ikävä tilanne. Oma kokemukseni on, että pärjäät kun huolehdit itsestäsi ja lapsistasi. Älä piilottele ongelmaa, anna miehen vastata itse omista teoistaan. Miehen saaminen hoitoon voi olla pitkä tie. Minu kokemukseni on, että parhaiten homma toimii silloin kun mies saa itse valita: esim. kotiin ei ole tulemista, ennen kuin on käynyt AA:ssa. Mieheni on raitistunut Lapualla olevan Minnesotahoidon avulla. Olen hoidon suuri puolestapuhuja, koska siinä alkoholisti todella näkee mitä on läheisilleen aiheuttanut, ja koska läheiset otetaan hoitoon tiiviisti mukaan. Sillä tavalla myös läheisillä on mahdollisuus parantua ja toipua.

Jatkathan kirjoittamista, hyvinä ja huonoina aikoina.

[quote="Anskubansku"]

Olisiko jollain jotain vinkkejä, kuinka saisin miehen hakemaan apua?
Olen niin kyllästynyt tähän[/quote]
Tässä kaksi kirjallista vinkkejä, miten motivoida läheinen hoitoon:
http://www.myllyhoito.fi/tiedotteet-ja-julkaisut/kirjallisuutta/kuinka-motivoida
http://www.myllyhoito.fi/tiedotteet-ja-julkaisut/kirjallisuutta/rakkaasta-raitis

meillä nuo kirjojen vinkit toteutuivat ihan vahingossa, muta noiden kirjojen lukemien nyt jälkeenpäin on ollut silmiä avaavaa.
Aloin lopulta itse hiukan toipua ja sain asetettua rajoja itselleni, minua ei enää saanut kohdella miten tahansa ja eräänä yönä kun mies joi sisällä (sopimusten vastaista) mä vaan ilmoitin tilaavani ambulanssin ja lähteväni psykiatriselle osastolle lepäämään.
Miehele tuli hätä ja erinäisten vaiheiden älkeen päädyimme jo samana yönä Minesota-hoitolaitoksen pihalle.
Saat miehen hakemaan apua vain hoitamalla itseäsi ja keskittymällä omaan hyviinvointiisi, tekemällä selväksi etä etäisyys välilänne ei johdu rakkauden puuttesta tai haluamisen puuttesta vaan sinun jaksamisestasi, jonka puute taas johtuu miehen alkoholismista.

Luin alkua ja ajattelin että kuulostaa ihan minun mieheltäni. Kuitenkin, tuntuu että miehesi ongelma on vielä näkyvämpi, ja jonkinlaista väkivallan uhkaakin selkeästi. En pysty sanomaan oikeastaan mitään järkevää sinulle, ainoastaan antamaan myötätuntoa ja toivottamaan voimia. Rämmin itse syvällä omassa suossani, teen eroa vaikka lähes koko ajan tunteet sanoo että jos kuitenkin, jos vielä yritettäs.

Eli voimia sinulle! Kannattaa kirjottaa tänne tuntemuksia. Minulla on ollut nyt apua omasta ketjustani jonka aloitin toukokuussa. Liian helposti unohtaa, tai haluaa unohtaa.

KatariinaPieni

Hei kaikille

Ensimmäistä kertaa kirjoittelen tänne. Pahoittelut, jos tulee pitkä tilitys...

Olen useamman vuoden sietänyt mieheni (olemme kihloissa) juopottelua. Meillä on 2 pientä lasta (alle 1v ja 2v), molemmat rakkaita ja suunniteltuja. Tällä hetkellä kadun, että tein lapset tämän miehen kanssa.
Mies juo enimmäkseen viikonloppuisin, arkena ei kovin paljon, jotta kykenee töihin.

Tiesin miehen alkoholinkäytöstä jo ennen seurustelua, mutta en silti uskonut, että tilanne on oikeasti näin vakava. Mies on selitellyt lukemattomia kertoja arkista "tissuttelua" mm. rankalla työpäivällä tai rentoutumisella tai ties millä. Juo kun ottaa päähän, juo, kun on kivaa ja tietysti juo ihan muuten vaan. (Tuota viimeistä hän ei ole myöntänyt, mutta niinhän se on.) Joskus miestä ottaa päähän minun tekemättömät kotityöt (en laiskottele kotona kahden pienen lapsen kanssa todellakaan!) ja siksi hän juo. Eli minun syytä osittain. Ei todellakaan! Ongelmat alkoivat kauan ennenkuin edes tutustuttiin.

Tällä hetkellä olen niin täynnä miehen lupauksia olla juomatta tai juoda vähemmän ja ei lasten seurassa. Nämä on tähän mennessä ollut tyhjiä lupauksia enkä usko, että mies vieläkään pystyy lopettamaan tai edes vähentämään lopullisesti juomista. Muutaman viikon pystyy olemaan rauhallisemmin, mutta sitten taas retkahtaa.

Sanoin jo kesällä, kun mies oli pilannut juhannuksen -jälleen kerran- juomisellaan, että mielestäni hänen täytyisi hakea apua. Mies katsoi minua hölmistyneenä, että olenko muka tosissani. Tarjouduin tulemaan mukaan A-klinikalle. Turhaa hänen mielestään.
Vielä kesällä luulin, että mies olisi tajunnut juomisensa vakavuuden. Juhannus oli jotain ihan kamalaa, jota en koskaan unohda. Kehenkään ei sattunut -Luojan kiitos- mutta lähellä oli, ettei 2-v. lapsemme hukkunut. Ajattelin taas jälleen kerran, että mies pystyy pitämään juomisensa hallinnassa. Mutta sitten taas tuli todettua, ettei hän siihen pysty. Kuningas alkoholi on liian voimakas.


Pari kuukautta on taas mennyt suht rauhallisesti (viikonloput juo, muttei änkyräkänniä) kunnes viime viikonloppuna mies joi lauantaina, piilossa minulta, itsensä melkoiseen humalaan ja sammui lopulta olohuoneen lattialle. Sunnuntaina piti sitten tasoitella, ja ensimmäisen kaljan avasi ennen puoltapäivää. Minä lähdin lasten kanssa siskoni luo lastenkutsuille. Mies jätti väliin, koska hänellä oli paljon hommia mm. varaston hyllyjen laittamista tms. Taisi olla vain tekosyy ryyppäämiselle... Kun palasimme kotiin viiden aikoihin päivällä, mies oli hirveässä änkyräkännissä eikä muista tätä hetkeä ollenkaan. Olin niin vihainen miehelle, että teki mieli pakata laukku ja lähteä lasten kanssa johonkin. Olisi pitänyt, niin oltaisiin ehkä vältytty siltä hirveältä riidalta, joka siitä seurasi. Mies halusi väkisin ottaa lapsia syliin. Yritin estellä, koska en halunnut lapsia humalaisen syliin. Mies oli ensimmäistä kertaa todella pelottava ja uhkaava. Hän otti lapset vuorotellen syliinsä ja minä tottakai yritän puolustella ja huudan, raivoan, jopa hakkaan miestä, jotta hän irroittaisi otteensa lapsista. Mies työnsi minua pois useita kertoja ja jopa niin, että vauvan kanssa kaaduin sängylle. En voinut miehelle mitään, kun hän on minua isompi ja vahvempi. Mies puolestaan kaatui isomman kanssa lattialle niin, että lapsi jäi alle. Lapsi parat, heille jää varmasti traumoja tästä (ja minulle tietysti myös). Ilta päättyi niin, että soitin poliisit (keskusteltiin rauhallisesti kun tilanne oli ohi, eikä muuta) ja menin lasten kanssa naapurille yöksi.

Toisaalta mietin,että olisi pitänyt silloin heti lähteä, kun olimme tulleet kotiin, niin tätä kamalaa riitaa ja huutamista ei olisi tapahtunut. Mutta taas toisaalta, hyvä että tapahtui. Toivon, että tämä avasi miehen silmät. Luulen, että mies ymmärtää osittain tilanteensa vakavuuden. Mutta ei silti pysty myöntämään ongelmaansa.

Mies selvänä jälkeenpäin on todennut, että hän halusi vain ottaa omia lapsia syliin ja minä tein väärin, kun aloin huutamaan ja raivoamaan hänelle. Minun takia lapset pelästyivät. Hänen mielestään ylireagoin. Jälleen kerran sanoin, että miehen täytyy hakea apua sairauteen nimeltä alkoholismi. Mies on sitä mieltä, ettei tarvitse ulkopuolista apua. Kerroin myös, että meidän olisi ehkä syytä mennä yhdessä pariterapiaan tms. Turhaa tämäkin, sanoi mies.

Nyt ymmärrän, että mies on alkoholisti, joka ei suostu myöntämään ongelmaansa ja hakemaan apua. Aikaisemmin näin hänet rakastavana isänä, joka tekee rankkaa työtä ja juo vähän liian paljon. Suhteemme on etenemässä loppuaan tätä menoa. Sanoin miehelle, että jos viime viikonloppu toistuu, minä lähden lasten kanssa. Nyt tuntuu, että pitäisi alkaa etsimään asuntoa, koska en usko, että mies pystyy olemaan juomatta. Pelkään seuraavaa kunnon känniä, koska tuntuu, että ne pahenevat vain kerta toisensa jälkeen. Sanoin, että korkin on pysyttävä kiinni kotona tästä lähtien. Ja minun mielestäni hänen pitäisi lopettaa juominen kokonaa. Mies on eri mieltä. Hän ei aio lopettaa. Hänen on silloin tällöin pakko "nollata" (=juoda hirveät kännit niin, ettei muista mitään ja lopulta sammuu johonkin, ehkä sohvalle tai lattialle). Kotona hän kuulemma aikoo olla selvinpäin(näkisinpä vain...). Hän juo sitten kaverin luona esim. kalareissulla tai mökillä. Aion sanoa miehelle, että hänen on myönnettävä totuus ja haettava apua, muuten minä lähden.

Olisiko jollain jotain vinkkejä, kuinka saisin miehen hakemaan apua? Ei riitä minun ja parin läheisen ihmisen yritykset puhua järkeä. En usko, että mies pystyy yksin lopettamaan/vähentämään juomista.

Itse olen joutunut koko lapsuuteni seuraamaan, kun vanhempani ryyppäsivät joka viikonloppu ja varsinkin äiti sammui mm. vessaan silloin tällöin. Olen miehelle sanonut tästäkin jo kauan sitten, että en halua, että omat lapset joutuvat kokemaan samaa.

Ostin miehelle lahjakortin kuntokeskukseen isänpäivälahjaksi (oli hyvä tarjous :) ) . Annoin sen jo tänään, kun olin mielestäni keksinyt hyvän idean ja olin innoissani, mutta mies oli sitä mieltä ,että hössötän turhaan ja ei halunnut lahjaa vastaan. Olin ajatellut, että mies saisi vaikka viikonloppuiltoina muuta ajateltavaa kuin se vanha tuttu kalja. No, ei väkisin sitten. Hänen mielestään ei tarvitse mitään kuntoilua tms. Veikkaanpa, että tulevat viikonloput tulevat olemaan rankkoja meille kaikille, kun mies kiukuttelee kun ei saa kaljaa. Pahoin pelkään, että mies retkahtaa hyvinkin nopeasti taas. No, minä aloitan sitten kuntoilun. Siellä on onneksi lapsiparkki, joten voin mennä milloin huvittaa. Olen todellakin harrastuksen tarpeessa.

Olen niin kyllästynyt tähän