Lievästä alkoholiongelmasta kärsivä mies on nyt lähes täysin lopettanut juomisen ja muuten menee hyvin, mutta juomattomuus on vienyt häneltä seksihalut. Aiemmin hänellä oli suorastaan loistava "mieskunto" ja seksi toimi hyvin. Nyt seisoo löysempänä ja kestää huonommin. Voiko tilanne vielä useamman kuukauden jälkeen tasaantua? Mies on marraskuun jälkeen juonut pienen määrän muutamia kertoja ja silloin seksihalut palaavat ennalleen, muuten on ollut kuivaa sanan monessa merkityksessä Vaikuttaa siltä, että jo yhden ykkösoluen juominen vaikuttaa tilanteeseen. Onko muilla ollut näin herkkää?

Itse olen muutoksesta tyytyväinen, mutta alkaa turhauttaa seksuaalisesti. Samaan syssyyn voisi lisätä, että mies ei myöskään selvänä ole niin avoimen rakastava. Mutta tunne-elämän ongelmiinhan se toisaalta joi ja muuten on aika lukossa.

Itse en känni- tai krapulaseksistä välitä lainkaan. Ällöttää miehen pahalle haiseva hengitys ja joka suhteessa puolipehmeä olemus... Alkuaikoina suostuin känni/krapulaseksiin, sitten aloin vältellä sitä, mistä syntyi riitoja ja mies syytteli haluttomuudesta ja oli mustasukkainen, kun epäili mun tyydyttävän tarpeeni jossain muualla.

Lopulta sain puhuttua hänelle, että en tykkää känni/krapulaseksistä, koska hän ei oikeasti ole läsnä siinä tilanteessa. Ei fyysisesti eikä henkisesti. Kuten joku sanoi, niin olo oli kuin höyläpenkillä. Pelkkää suoritusta. Tuntui, ettei mieskään siitä nauttinut, mutta väenväkisin halusi viedä asian loppuun, vaikka vehkeet toimivat vain puoliteholla... Totesin hänelle, että palataan asiaan, kun olet selvinpäin ja olemme molemmat samalla aaltopituudella. Eihän se siitä tykännyt, mutta pidin pääni alkuriidoista huolimatta, ja nykyään ei juodessaan edes yritä.

Nykyisin siis seksin mahdollisuus vain arkisin, vaikka olisi ihanaa nauttia kiireetöntä yhdessäoloa viikonloppuisin keskellä päivääkin ja extempore... Mutta mulla katoaa halut välittömästi, kun näen tai huomaan miehen ottaneen.

Hei,
Minulla on samanlaisia kokemuksia vuosien takaa. Exän juoma-aikana jouduin viettämään monia öisiä tunteja höyläpenkkinä. Krapulassa asia sujui hieman nopeammin, mutta sekään ei ollut kivaa. Raitistumisen jälkeen miehen seksihalut loppuivat kokonaan. Tämä kaikki on tyypillistä, joten älä jää ihmettelemään. Mieti vain, haluatko todella jatkaa.
Vastentahtoinen suostuminen seksiin on pahasta. Ajan mittaan se tuhoaa itsetunnon.

Oi ihanaa, löysinpäs aiheen, jota olen itse paljon pohtinut.

Itselläni siis poikaystävä joka on juonut koko neljävuotisen suhteemme ajan. Koko ajan päivittäin, mutta viime aikoina todella runsaasti. Alussa seksi oli ihanaa ja halusin sitä koko ajan. Nykyään minulta ovat menneet kaikki halut. Poikaysätäväni haluaa seksiä jatkuvasti, mutta minua oikein ällöttää kun hän tulee viereeni ja alka kiehnäämään. Kosketukset inhottavat ja tekee mieli työntää käsi pois. Usein suostun seksiin, koska muuten poikaystäväni suuttuu totaalisesti ja alkaa puhumaan, miten en rakasta häntä enää ja olen vapaa lähtemään jos kerta niin haluan. Poikaystävällä kyllä seisoo, mutta laukeaminen tuntuu kestävän ikuisuuden. Seksin ajan odotan vain sen loppumista. Usein keksin verukkeita, että pääsen nukkumaan tai yritän keksiä muuta tekemistä hänen kanssaan niin kauan, että hän sammuu, jotta voin olla rauhassa.

Toisaalta tunnen kovaa syyllisyyttä siitä, ettei minulla ole haluja ja ihmettelenkin sitä. Olen myös miettinyt halujen ja rakkauden yhetyttä. Jos en halua poikaystävääni niin rakastanko häntä enää? Onko suhde ilman seksuaalista halua vain kaveruussuhde?

Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että rakastan häntä aivan älyttömästi. Tykkään edelleen olla lähellä ja sylikkäin mutta kun poikaystävä alkaa suutelemaan niin minua alkaa ällöttämään...

Nyt poikaystävä on katkolla ja tunnen kuinka omat haluni häntä kohtaan alkavat palautua, kun näen hänet ns. "normaalina" ja "fiksuna"......"tavallisena"... Mutta poikaystäväni taas on muuttunut totaalisesti. En tiedä ovatko vieroitusoireita vai mitä, mutta hän ei halua seksiä eikä muutakaan läheisyyttä. Halauskin tuntuu jotenkin kylmältä. Vakuuttaa kuitenkin rakastavansa minua. Saa nähdä miten katkon jälkeen käy. Onko muilla kokemuksia?

Tällaista purkautumista... Mukava jakaa ja kuulla muiden samanlaisia kokemuksia ja tuntemuksia...

Meillä on makkarielämä täysin lopussa jos mies juo. Minä en voi sietää miestäni humalassa, olen kiukkuinen ja aggressiivinen, joten eipä tuo uskalla edes tulla viereen saati sitten ehdotella seksiä. Edellisen retkahduksen aikana v. 2009 harrastettiin kerran seksiä koko syksyn aikana.... siitä sitten syntyi meidän nuorimmainen .

Meillä päivittäisjuoppoa haluttaa lähestulkoon 24/7 ja seisokin kanssa ei oo muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ollut ongelmia. Sama juttu laukeamisen kanssa. Ja oon kyllä itse asiassa monesti toivonut ettei sitä haluttaisi tai ettei sillä seisoisi, koska mun haluttomuus on ollut meillä tosi iso ongelma ja monien riitojen syy. Tosiasia on että meillä on ollut ongelmia parisuhteen (3v) alusta asti, alussa seksipuolella meni ihan hyvin mutta aika äkkiä mua lakkasi haluttamasta. Mun haluihin nimittäin vaikuttaa todella nopeasti se että muilla elämän osa-alueilla joku mättää, ja meillä on mättänyt tosi moni asia, ennen kaikkea juuri tuo alkoholi jota mullakin seurustelun alkuaikoina vielä meni reippaasti mutta jota aloin vähentää hyvin äkkiä huomattuani oman osuuteni meidän silloihin tappeluihin linkittyvän melko saumattomasti just siihen viinaan. Eli mulla oli rähinäkänni ja miehellä oli rähinäkänni - ei hyvä.

Olin itse asiassa jo puolen vuoden seukkailun jälkeen (oltiin siis kylläkin ennen yhteenmenoa tunnettu jo useiden vuosien ajan) pistämässä pillit pussiin just ton miehen alkoholismin takia. Oltiin katsomassa bändiä ja mies yllättäen vetänyt taas tolkuttomat perseet olalle, mulla seuraavana päivänä duunipäivä edessä ja muutenkin vitutti taas katsoa sitä touhua, ja ilmoitin että kihlaus (kihloihinkin oltiin ehitty jo pikavauhtia siis mennä) purkautuu än yy tee nyt jos se ottaa vielä yhdenkin tuopin. Mies tilasi kyypparilta uhmakkaasti tuopin, mä lähdin himaan, mies tuli perässä sit joskus viiden aikaan aamulla. Oli kyllä ensin ilmoittanut menevänsä hotelliin. Toi oli eka kerta kun ilmoitin että jos ei mee korkki kiinni niin koko homma loppuu. Typeryyksissäni suostuin johonkin lässynlää "mä vähennän" -paskaan, ja kohtapa olinkin paksuna. Yhteisestä lapsesta oli ah niin pitkään jo haaveiltu. Raskausaika oli kyllä ihan täyttä paskaa, ja kaikkein herkuinta oli että siihen asti mun lähimpinä "ystävinä" olleet ihmiset (juoppoja/nistejä kaikki) alkoivatkin ravata baarissa mun miehen kanssa, kun mä en nyt ollutkaan jostain kumman syystä kiinnostunut istumaan kapakoissa. Siinäpä sit ooteltiin tulevaa isukkia kotiin silmät itkusta ja väsymyksestä turvoksissa yötä myöten, puhelimesta oli aina tietysti akku loppu niin ettei sitä sit saanut edes kiinni. Ja aamulla duuniin, mun rahoillahan me elettiin, ja siitäkin äijä kehtas nostaa aina metelin kun muistutin että mä en ole ihan niin rikas et voisin rahoittaa sen dokaamisia. Kerran maksoin sille epätoivoissani kakskymppiä että se siivoaisi yhden kaapin. Hyvän satsin kaljaa se sai, mutta kaappi pysyi paskaisena.

Olin todella henkisesti loppu, olin just ennen raskausuutista viillellytkin itseäni ja ekan neuvolakäynnin jälkeen hoitsu soittikin mulle ja kysyi niistä jäljistä. Duunissa luikin sitten hyllyjen välissä itkua pidätellen ja selitin tilannetta hoitsulle, mutta mitäpä se siihen olis voinut sanoa muuta ku antaa numeron johon voin soittaa ja muistuttaa ettei avun pyytäminen oo heikkoutta. Avut jäi tietenkin pyytämättä, kun "kyllähän me pärjätään ja ollaan tästä juteltukin ja asiat on paranemaan päin".

Lapsen syntymän jälkeen huomasin olevani aika yksin. Omista kavereista olin luopunut mm. miehen mustasukkaisuuden vuoksi, mutta siksikin että "lähimpien" ystävien joukossa oli pari tosi inhottavaa hyväksikäyttäjää jotka ottivat kohtuuttomasti nokkiinsa siitä ettei mun aikani enää riittänytkään yksinomaan niiden ongelmien kuuntelemiseen. Mies huolehti ihan alkuvaiheessa kivasti esimerkiksi siitä että mä muistin imetys- ja univajeruljanssin keskellä syödä, mutta tosi äkkiä huomasin olevani lapsesta aika pitkälti yksin vastuussa. Mies on tän parin vuoden aikana käynyt lapsen kanssa ulkona muistaakseni kolme kertaa. Ei kuulemma ehdi (voi ku mullakin olis pokkaa ajatella että mun telkkari/tietokone/lueskeluhetket on arvokkaampia ku lapsen ulkoilu). Niin ja ei kuulemma myöskään huvita (voi vitsit kun mua aina niin hirveästi huvittaakin). D-vitamiinit, neuvola-aikojen sopimiset, kylvetykset, kaikki mikä ei oo ruokailua tai vaipan vaihtoa (tai mitäpä niistäkään, usein kun tuun himaan niin lapsi hiihtelee polviin asti vanuneessa kusisessa vaipassa) lankesi ja hyvin pitkälti lankee edelleen mun niskoille.

Ainoot hetket ku juominen on pysynyt sillä ees jossain määrin hanskassa on ollu ne kun ollaan oltu ihan todella persaukisia. Aina kun se on duunissa, juomaakin menee sit enemmän. Just tossa toiseen ketjuun hämmästelin sitä kun mies joskus on sanonut ettei se voi sit tehdä töitä jos ei juo. Enemmän se tuntuis menevän kyllä niin päin että se ei sit voi juoda (ainakaan tarpeeksi) kun se ei käy töissä. Ja kyllä se jumalauta litkut kehittää jos ei oo varaa käydä kaljakaupassa, yhteen väliin se kittas kahvilikööriä kuuman veden kera ku ei muuta ollut.

Viime kesä meni tosi pahoissa masiksissa, en oikein muistakaan siitä mitään. Imetyksen lopetin koska en vaan enää jaksanut. Mies ei koskaan tajunnut että mä olin todellakin pahasti masentunut, vaan vittuili mulle siitä että mä vaan makaan aika sohvalla enkä tee ikinä mitään.

Mut kaikkein eniten oon aina raivostunut (siis juomisen jälkeen) siitä että mies ottaa oikeudekseen kiukutella mulle siitä, ettei mua haluta. Tollasen syytelistan jälkeen on vaikea kuvitella ketään ketä jaksais haluttaa kun ei todellakaan luota siihen toiseen ihmiseen enää yhtään ja on jo henkisesti valmistautunut siihen että siitä on pystyttävä tiukan paikan tullen päästämään irti.

Miestä kyllä haluttaa. Ollaan molemmat aikoinaan suhtauduttu seksiin pakkomielteisesti, ja itellä kai on jonkinlaiset laskut vielä päällä siitä. Miehellä ei. Mutta hitto että joskus on toden teolla oksettanut kun tyyppi tulee kalu ojossa vaatimaan seksiä kun tekis mieli vaan vetää ittensä (tai se toinen) jojoon.

kaipa ne syyt voi olla hyvinkin henkilökohtaisia, mutta joitakin yhteneväisyyksiä löytyy varmasti kanssa. Mun eksäni, joka ei siis juonut, omisti kyllä ihan toimivan ihanan vehkeen, mutta halusi sitä niin harvoin käyttää. Minä olisin halunnut aistia ja nauttia kahden aikuisen välisestä läheisyydestä paljon ja usein Luulenpa, että mies ei oikein osannut rakastella selvinpäin, ainakaan kovin paljon nautiskellen, ei uskaltanut antautua aistien vietäväksi ihan kokonaan. Pärjäsi omien sanojensa mukaan hyvin ilmankin, kun taas minä hyppelehdin seinille ja koin seksin vähyyden vakavaksi puutteeksi suhteessamme. Miten toiseen pääsee kiintymäänkään jos läheistä kanssakäymistä ja intohimoa ei ole?? Hän varmasti oli niin paljon kiinni tuossa alkoholismissaan, että ei pystynyt irrottautumaan ja antautumaan oikeasti.

Jenni_ kirjoitti:Alkoholisi-sekakäyttäjä miestäni ei paneta juuri koskaan, tai jos panettaa, niin ei seiso, tai jos seisookin, niin ei ainakaan laukea. Johtuu päivittäisestä valtavasta viinamäärästä ja bentsoista.

HEI ei voi olla totta! tässäkö ny on vastaus siihen, mitä oon ihmetelly vuosikaudet! Voi helvetti. Jenni, pliide, kerro lisää!
Olen lukenu, että paljon juovilla ei seiso. Mun ukko vetää kun sieni, mutta aina seisoo. Tosin aina ei halua, saattaa olla viikkoja ettei halua.
Olen ajatellu, et "ok, sillä seisoo, ei se sit ole holisti." Samalla oon ajatellu, et miten jumalauta se jaksaa aina vaan eikä laukea. Nykyään lopetan jo kun itse saan kyllikseni.

Mut oikeesti, siis voiko laukeemattomuus johtua suurista viinamääristä?!? Voi juma mikä heureka elämys mulle! Eli se ei ookkaan merkki teräskunnosta vaan siitä,että viina on yläpään lisäks sekottanu alapään. Ny meni kaikki mietinnät uusiks

Moikka!
Minun kuiva eksäni ainakin oli kovin vaisu petipuuhiin. Ei edes alussa ollut sellaista alkuhuumaa, tiedättehän kun ihastutaan ja rakastutaan ja halutaan olla toisen iholla koko ajan. Kyllä mies halusi olla lähellä ja halailla, mutta jotain hyvin tärkeää jäi puuttumaan. Minun naisellinen itsetuntoni laski ja laski. Oli meillä seksiä silloin tällöin, mutta koko ajan oli tunne, että mies sekstaili "puolipakosta", ei siis koskaan käynyt intohimoisesti mun kimppuun Huoh, kaikenlaista tuleekin nyt mieleen ja tajuan nyt miten se suhde menikin pieleen jo alusta asti monessa asiassa. Mutta kun oli ne tunteet toista kohtaan niin halusi uskoa siihen, että yhdessä opetellaan. Vilpittömästi uskoin sihen, että molemmat haluaa opetella yhdessä. Mutta se olinkin vain minä, joka halusi. Nyt tajuan. Olisi tosi mielenkiintoista saada lisää tietoa alkoholismin vaikutuksesta miehen libidoon ja seksuaalisuuteen, joten kokemuksia kehiin kiitos

Tuosta makkarielämästä. Alkoholisi-sekakäyttäjä miestäni ei paneta juuri koskaan, tai jos panettaa, niin ei seiso, tai jos seisookin, niin ei ainakaan laukea. Johtuu päivittäisestä valtavasta viinamäärästä ja bentsoista.

Pari päivää sitten sain pitkästä aikaa hyvää seksiä, josta todella nautin...mutta se johtui siitä, että mies veti piriä. No, parempi kai sekin kuin vierekkäin nukkuminen selibaatissa.

Tuntuu pahalta, kun mies välillä kehuskelee nuoruuden naisseikkailuillaan... ja tuntuu pelottavalta että nyt kuitenkin alle 30v mies ei pysty harrastamaan seksiä. Emme virallisesti seurustele, vaikka yli 1,5 vuotta olemmekin pyörineet yhdessä lähes päivittäin ja tuosta ajasta suuren osan asuneetkin yhdessä. Välillä haen apua puutteeseeni muilta miehiltä, mutta eihän se hyvältä tunnu kun rakastan vain tuota omaa alkoholistiani. Vaikka emme seurustelekaan niin olemme kuitenkin mustasukkaisia toisistamme puolin ja toisin.

Enää 1,5 viikkoa tätä kaaosta ja sitten mies katkaisuhoitoon. Ei muuta kuin peukut pystyyn, että selvä kausi jatkusi tällä kertaa pidempään kuin puoli tuntia. En ole ikinä harrastanut seksiä miehen kanssa niin, että hän olisi edes jotensakin selvinpäin...sitä haluaisin kokeilla

Juoppomies kirjoitti: Miehen juominen aiheuttaa haluttomuutta, mutta vaimossa. Jolloin mies ei kelpaa selväpäisenäkään.

Piru vie, osuvaa

No, mun mies ei potenut haluttomuutta ensinnäkään, meillä minä olin se, jota iltaisin nukutti. Että alkoholi eikä tupakointi ei siihen mitenkään laskevasti vaikuttanut, vielä ainakaan. Mutta olen joskus elänyt suhteessa, jossa minä olin se joka halusi ja toinen oli se, jota nukutti. Ja ihan yhtä seksikäshän minä itse olin silloin kuin olen nytkin .


Haluaisin sanoa vielä tuohon eron vaikeuteen, että ero vaan on vaikeaa. Ainakin siitä tietää, että osaa kiintyä ja kokea syvästi. Mulla helpotti osaltaan se, että mietin asiaa niin pitkään yhteiselommekin aikana, tein sitä surutyötä ja luopumista jo silloin. Toisaalta se on myös pitkittänyt tätä. Mutta kukin tavallaan ja kukin ero tavallaan. Eihän se alkoholismi ole ainoa syy, miksi suhteita puretaan - esim. erilaisten tulevaisuuden haaveiden takia, toinen haluaa lasta, toinen ei. Tuskin se sen kivuttomanpaa on silloinkaan. Oikeastaanhan se lopullinen syy on tuolloin aika sama kuin tässäkin - ei halua enää elää sellaista elämää, mitä toinen haluaa elää, eikä enää tule toimeen sen asian kanssa. Jos kompromissia ei löydy, niin omien toiveiden tähden on pakko lähteä ja kärsiä ne kivut, jotka kuuluvat siihen eroon.

En voi kuin toivottaa tsemppiä teille. En keksi mitään, millä niitä erokipuja helpottaa. Aika sen tekee kuitenkin. Kyllä me selvitään

Ai niin, vielä tuo miehesi hoitoon meneminen, joka varmasti herättää kaksijakoisia tunteita tässä vaiheessa tarinaa... Tuolla alhaalla jossakin, varmaankin Rutun tarinassa, on ollut lause, että alkoholismista eroon pääseminen veisi kaksi vuotta. Kaksi vuotta pitäisi olla selvänä. Siitä on tullut mun johtotähteni, sellainen oma karanteenini . Mutta mitä elämä on kahden vuoden päästä, eihän sinne asti voi mitään luvata. Enkä mitään kyllä lupaakaan.

Brizzie kirjoitti:Eli tiedustelenkin teiltä, että millaista se teidän makkarielämänne oli ja voiko alkoholi tosiaan aiheuttaa tuon haluttomuuden ...

Sitähän se aiheuttaa. Miehen juominen aiheuttaa haluttomuutta, mutta vaimossa. Jolloin mies ei kelpaa selväpäisenäkään.

Se vähän riippuu varmaan läheisriippuvuuden asteesta. Itselläni se on ainakin aika voimakasta tai hyvin voimakasta. Vaikka en ainakaan tällä hetkellä odota hänen soittoaan tai tekstiviestiään, niin silti joudun kamppailemaan tunnetilojeni kanssa. Läheisriippuvuutta ajattelin tässä alkaa seuraavaksi hoitamaan. Se on varmaan niin, että niin kauan, kun riippuvuuden aiheuttaja on läsnä, niin on siinä pyörässä ja sitten jossain vaiheessa siitä pitää alkaa toipumaan. Korvikkeita tekis mieli repiä ihan mistä vaan. Nyt pitääkin yrittää olla tarkkana ettei heittäydy mihin vain.
Kyllähän sitä odottaa ja haluaa uskoa niin kauan kuin toinen niin todistelee. Minun exäni sanoi, että ei pysty alkoholista kokonaan luopumaan, niin silloin ajattelin, että se oli nyt sitten tässä. Ihan pelottaa, että miten reagoisin, jos hän lähtisi jonnekin hoitoon. Alkaisin varmasti sisimmässäni toivomaan taas jotain.
Eron tekeminen on varmaankin siksi niin vaikeaa, kun suhteeseen on kuulunut niin voimakkaita tunteita ja se taas johtuu siitä epäsäännöllisyydestä ja jatkuvasta taistelusta alkoholin rinnalla. Sitä myös ymmärtää, että mitä kaikkea on yrittänyt ihan turhaan.

Niin, miksi sen eron tekeminen on sitten niin vaikeaa? Varmaan siksi, kun sitä seistä tököttää keskellä sitä läheisriippuvuuslabyrinttiä eikä pääse sieltä ulos.Tuntuu jotenkin kauhealta haaskaukselta heittää koko se ihminen menemään, kun kuitenkin ymmärretään toisiamme hyvin ja tullaan toimeen silloin kun mies on selvänä. Ja olihan meillä hyvätkin ajat eikä aina vaan shaissea.
Itse tein pari viikkoa sitten sen ratkaisun, että kun exä oli juomassa, niin laitoin puhelimeeni soittoääneksi hänelle äänettömän, etten vahingossakaan vastaisi hänelle ja ilmoitin, että eiköhän pidetä nyt pari kuukautta väliä tässä yhteydenpidossa. No, sitten se exä meni sinne avo-minneen. Ilmoitin hänelle kuitenkin, että JOS se ei vieläkään ole tosissaan tämän homman kanssa, niin sitten katkaisen välit. Olen ajatellut, että poissa silmistä, poissa mielestä. Jos ei kuulisi sen ääntä tai näkisi sitä, niin jospa se unohtuisi.. Ja voisi oikeasti alkaa ajattelemaan häntä VAIN kaverina. Nyt jotenkin edelleen, AAAAAAAAAAAARGH, odotan sitä juomisen lopetusta ja että voitais olla niinku ennenki, vaikka olen kymmeniä kertoja jo pettynyt. Sairasta masokismia! No, sitten kun lakkaan odottamasta hänen soittoaan tai viestiään, niin sitten olen varmaan toipunut hänestä... Toiveajattelua, kenties?

Hei, Brizzie! Ja tervetuloa hoidattamaan itseään tänne. Voih, kun taas kerran kuulosti niin tutulta. Jopa tuo, että yhteisellä mökkireissulla käytiin myös exäni kanssa viime kesänä..kavereina vaan . Olen siis tehnyt eroa exästäni ties miten monta kertaa ja tällä kertaa tuntuu pysyvältä ratkaisulta. Ja nyt ne tunnemyrskyt sitten vasta alkoivatkin! Minusta tosin tuntuu, että se kaveruuskin pitää pistää hyllylle, koska exäni repsahtelut ja käytös tuntuu edelleen pahalta. Tukea haen vähän joka suunnasta, koska en luota enää omiin valintoihini . Hienoa, että menit jo al-anoniinkin. Se on iso askel Tuosta seksistä...exäni olisi alkoholista huolimatta halunnut varmasti joka päivä, mutta minä en halunnut hänen koskevan minuun humalasekoilujen jälkeen. Aina kun oli ollut jonkun aikaa ´kiltisti´, niin oli kyllä ihanaa seksiä. Ja krapuloissa tietty, mut minuu oli kyllä ihan turha lähestyä silloin. Nyt kun miettii, niin se meidän suhde oli ällöttävää palkitsemis ja anteeksipyytelyruletti. Ja silti ikävöin vieläkin siihen välillä. Jaksan aina vaan ihmetellä, että miten olinkin siinä suhteessa välillä niiiin onnellinen ja sitten taas ihan maassa.