Hei Vieras!

Onnittelut ensinnäkin siitä, että olet repäissyt itsesi tuosta lamaannuttavasta alkoholistin sävyttämästä elämästä. Kolahti tuo sinun kirjoituksesi, koska minäkään en aluksi osannut edes kiinnittää huomiota tuohon puolison juomiseen, en itsekkään ymmärrä miten pystyin niinkin kauan kuin 7 vuotta huijaamaan itseäni ja selittelemään itselleni , että toisen käytös on normaalia ja itse olen vain se nalkuttava paska. Ja sitten kun mies oli juomatta, ajattelin että pitäisköhän sille hakea muutama kalja kaupasta, että muilla olisi helpompi olla. Ei olisi jaksanut katsella sitä apaattista,naama nurinpäin sohvalla istuvaa äijää, joka on kireä kuin viulunkieli.
Olen tavannut uuden kumppanin ja vieläkin jaksan ihmetellä, että nykyinen kun lähti viikonloppuna juhlimaan, ilmoitti olevansa kotona jo 21.35!! Ja perjantaina katseli minun ja poikani kanssa leffaa, ja selvinpäin! Nämä ovat uusia ihania asioita, joita normaalit ihmiset tekevät. Oli ihan pakko kysyä mieheltä kun tuli juhlista, etteikö siellä ollut ollenkaan viinatarjoilua? Kyllä oli, mutta otti vain muutaman. Siis oikeasti? Tästä huomaa kuinka sitä on itse jo niin tottunut vääränlaiseen ihmissuhteeseen, että ei ymmärrä jos joku käyttäytyy normaalisti. Minä kun totuin siihen, että
1) mies kun lähtee juhlimaan, ei kerro mihin tai kenen kanssa on menossa
2) ei vastaa puhelimeen tai viesteihin
3) kotiutuu noin parin päivän kuluttua
4) jos ilmoittaa itsestään, soittaa vain pyytäkseen 400 e rahaa, että voi tarjota kavereilleen
5) kun kotiutuu parin päivän päästä, kysyy viattomana, että mitä pahaa mä nyt oon tehnyt?
Anteeksi pomppiva kirjoitukseni, mutta nämä ovat nyt päällimmäiset asiat , jotka tuli mieleen.
Ihanaa joulunodotusta Vieras! Ja mikä parasta , ei silloinkaan tarvitse juoppoa katsella, voi olla rauhassa oma itsensä!

Hei teille kaikille,

Olen lukenut tämän keskustelun nyt kahdessa päivässä lävitse. Hurjaa luettavaa. Mitä kaikkea joutuu lähipiiri kestämään ja kokemaan alkoholismin vuoksi.

Se on niin totta, että alkoholisti vie vaikka leivän lapsen suusta saadakseen juoda. Ihan mitä vain, siis ihan mitä vain kunhan saa juoda. Mikään muu ei paina mitään. Niin sydämettömiä he ovat.

Tuo taakka mitä miisy on kantanut on raskas. Ei ole mikään ihme, että on jälkimaininkeja.

Minä erosin kuukausi sitten omasta riipastani. Raskasta on ollut. Hän ei jätä rauhaan. Soittaa, viestittää, jättää viestiä vastaajaan. En vastaa, en soita. Lähestymiskiellon joudun hakemaan. Ei muu auta. Sen verran olen viestejä lukenut, että välillä on kännissä, välillä selvä, välillä juo itseään hengiltä, välillä on korkki laitettu kiinni loppu elämäksi jne. Aivan Helv. .. raskasta minulle tuollainen pommitus. Haluaisin vain olla rauhassa. Enkö jo ole tarpeeksi kärsinyt :cry: Yhteiseloa on takana miltei neljä vuotta. Kauanko hän haluaa minua vielä piinata. Eikö tähän tule koskaan loppua...ja minä kun haluaisin vain rauhallisen elämän itselleni ja lapselleni ja, että kotiin olisi mukava tulla ja hyvä siellä olla.

Mies on tuurijuoppo. Saattaa sinnitellä kuukauden selvinpäin ja sitten ratkeaa juomaan kahta hurjemmin. Ja todellakin, kun hän sinnittelee me saamme kärsiä siitä. Hän on niin pinna kireällä kuin olla voi.

Minulla meni aluksi oma aikani ennenkuin aloin edes kiinnittää huomiota hänen alkoholin käyttöön. Ja peitellä hän osasi taitavasti ja aluksi ei tietenkään juonutkaa niin paljon. Noh sitten ajattelin, että omiansa juo, kuten hän aina sanoikin ja, ettei se mitenkään vaikuta minuun. Aika naivisti ajateltu näin jälkikäteen. Kuinka noin tyhmästi ajattelinkin, ettei se minuun vaikuttaisi millään lailla. Miten ihminen voikaan ajatella.

En enää edes ole laskuissa mukana monesko kerta tämä on, kun hänestä irti räpiköin. Mutta sen olen päättänyt että viimeinen. Puhelimeen ei ole mikään pakko vastata keskellä yötä. Enään tuo kännikala ei minua valvota minua yhtään yötä. Sen olen täältä oppinut ja monta muutakin asiaa on minulle valjennut näiden sivujen myötä. Puoli vuotta olen täällä lueskellut.

En voi muuta sanoa kuin täydestä sydämestä suuri kiitos teille kaikille jotka tänne kirjoitatte. Tunnen todella suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta teidän kaikkien kanssa.

Tunnustan! Olen parillekin kirjoittajalle vihjaissut ketjustasi, koska se on mainio esimerkki siitä miten täysin mahdottomalta tuntuvasta tilanteestakin selviydytään.

Ihana kuulla sinusta, Miisy! Siitä huolimatta, että kroppasi maksaa nyt hintaa siitä epäinhimillisestä stressistä, jonka koit. Mutta kun tarvittiin tekoja, sinä teit ne. Ja tuolla mielenlaadulla jolla nytkin olet liikkeellä tiedät itsekin selviytyväsi tuosta kaikesta. Annat itsellesi aikaa toipua. Tilanne kesti monta vuotta, joten toipuminenkin saattaa kestää jonkun aikaa.

[i]'Sinä pieni urhea nainen, minä luotan sinuun' [/i](Eeva Kilpi)

Ja vaikka et olisikaan 'pieni', niin urhea olet ainakin :)
Olen iloinen puolestasi!

vai vieraaksi kone minut jo ilmoitti :-)..kyllä olin kirjaantunut, mutta sovitaan että nettiavaruus vei käyttäjätunnukseni :lol:
joka tapauksessa..minäpä, minä..miisy!

mietin tuossa äskettäin, että miten palaan tänne nyt..miksi ei kuukausi sitten tai miksei 2vk päästä..??

muutaman viikon ajan olen alkanut heräilemään klo 3.30-4, se on saanut minut miettimään..toisaalta vähän arvelluttamaan, ei pelottamaan, koska viimeksi heräilin klo 2-3 kun oli pahin tilanne päällä 2,5v sitten
Pakotan itseni olemaan vaaka asennnossa kunnes klo tulee 5.30 ja sitten vasta annan itselleni luvan nousta ylös, aivan niinkuin norm. ihmisen kuuluukin. torkkuen ja vartin välein koko aika heräillen, mutta en ala enää valvomaan aamuyön tunteja tuvan pöydän ääressä.

jotenkin riipaisee kirjoitus, jossa sanotaan "olen esimerkki.."
juu, olen varmasti esimerkki hulluudesta, ihmisen ylimenevästä sitkeydestä, ihmisarvon väliinpitämättömyydestä ym kaikesta siitä, miten toista ihmistä EI saa kohdella!
Joten, jos voin mitenkään sanoa olevani esimerkki jostain, niin toivon että omalla elämän tapahtumilla saan toiset ihmiset lähtemään alkoholistin läheisenä olemisesta 6v. aikaisempaa kuin minä Silloin vielä säilyy ihmisellä se "oma minä"

oon pähkäillyt ja tullut siihen tulokseen, että jokainen alkoholisti on myös omalla tavallaan narsisti, mutta jokainen narsisti ei ole alkoholisti. Jos alkoholismiin ei kuuluisi narsistisuutta, alkoholisti ei koskaan tekisi lähiomaisilleen niin kuin se tekee.

kauanko loppujen lopuksi toipuminen kestää?? siis..joo..pikku hiljaa, kyllä..mutta..traumatisoivasta stressistä toipuminen vie kaksin kertaisen ajan kuin itse tapahtuma..pähkäilyjä....jos oon nyt 45..50vuotta lisää..hmm.. :shock: ..johan mä oon ollu "saunan takana silloin jo ainakin 15 vuotta :lol: meinään ku sanoin pojalle, et sit ku mä en oo enää mä..vie saunan taakse ja muistele hyvälllä :lol:

mutta toisaalta..asiasta "kukkaruukkuun"..taas sain idean :idea: ..miksi mieli vaipuu melankoliaviivan alapuolelle..pimeys..talvella laitoin aina pihaan valot, koska oli pimeetä!! itsestään selvyys..nyt alkaa jo valostumaan aikaisempaa mutta on vielä pimeetä, joten en laita valoja ku eihän niiden tarvitse olla päällä kuin hetken..ja mitä sitä nyt pienen hetken vuoksi napista painais :roll:
nyt ku on ikkunat olohuoneessakin maahan asti niin pimee on pimeetä ja silloin ku olin viel maatilalla niin jos jossain, niin sielä oli pimeetä kuin ryssän helvetissä, ei omia kengänkärkiä nähny ku kulki pihamaalla..

mutta nyt ei muuta kuin kahvinkeittoon ja koira herättämään! ihan totta!! mä meen herättämään koiran et "hei! ylös, syömään, jotta päästäänn ulos!!!"..

Voi, ihanaa Miisy, että tulit päivittämään tilannettasi! Tunnistan toki tyylisi, vaikka Vieras-nimellä kirjoitatkin :P

Sinun muutoksesi oli niin nopea ja raju, tuon posttraumaattisen reaktion voi ymmärtää. Menee aikansa, ennen kuin kaikki on käsitelty. Ei voi vaan vetää viivaa kaiken alle ja jatkaa palaamatta koskaan ajattelemaankaan asiaa. Vaikka minäkin olen joskus uhonnut, että lähden kulkemaan taakseni katsomatta. Pitkän matkan voi ehkä vaeltaa, sitten joutunee kuitenkin vähän pysähtymään. Mutta, Miisy, ne ovat askelia toipumisen tiellä.

Minähän olen täällä vielä alkkikseni lähitienoilla, vaikka paljon olenkin omalla asunnollani ja nautin yksin mökkiluonnossa "raataessani". En siis voi vielä sanoa mitään siitä, miten minun toipumiseni lopullisen irrottautumisen jälkeen sujuisi. Ja saanko riuhtaistua itse, vai korjaako tuon toisen luonnollinen poistuma, niin kuin tapasit sanoa. Minä suren jo häntä, niin kuin hän olisi jo kuollut. - Mutta voin kertoa esimerkin aiemmasta elämästäni, sieltä ensimmäiseltä neljännekseltä. Jätin kodin ja tyrannimaisen äidin kertaheitolla, kun löysin tämän miehen. Pelastauduin siis sieltä. Äiti vainosi sen jälkeenkin minua viikottain syyllistäen kodin jättämisestä. Tänä syksynä tulee 10 vuotta hänen kuolemastaan. Monta vuotta pois muuttoni jälkeenkin näin unia, jossa äiti uhkasi isää ja minua. Palasin muistelemaan lapsuuttani ja nuoruuttani kuitenkin vasta kolmisen vuotta sitten, kun erään kriisin jälkeen löysin tämän Plinkin ja aloin kirjoittaa. Minun oli siis aloitettava lapsuudesta asti ennen kuin pääsin tähän alkoholismiin käsiksi. Tuntui kuitenkin, että aika nopeasti vapauduin "lapsuuden haavoista", kun niistä aloin puhua. Hiljattain näin ensimmäisen kerran unen, missä äiti ei ollut se uhkaava tekijä, vaan suojaton. Hän makasi maassa mahallaan, kasvot maahan päin, oli peloissaan ja aneli apua. Vilkaisin häntä ja jatkoin matkaa. Silloin tiesin, että hän ei enää palaa kummittelemaan minulle.

Niin myös nämä alkoholismin vaikutuspiirissä saadut haavat pitää saada hoidettua ennen kuin täysin pääsee elämässä eteen päin. Mutta se on mahdollista! Elämää on jäljellä, vaikka ikä olisi mikä! Niin kauan kuin on elämänhaluakin! Periksi ei anneta, Miisy!

Loppukevennyksenä, tiedän että ymmärrät. Kun me ollaan saatu kaikki elämän lyömät traumat käsiteltyä, meistä tulee vielä tasapainoisia, onnellisia vanhuksia ! :lol:

No leikki sikseen, ajatellaan sitäkin, miten pitkä tie on jo kuljettu. Joku viisas on sanonut, että joskus itse matka on tärkeämpi kuin perille pääsy. Toivon kuulevani kuulumisiasi aina silloin tällöin! Sinä olet irtautumisen suhteen minulle jonkinlainen esikuva. Mikä tilanne sinulla olikaan, satojen eläinten kohtalo pelissä! Se piti ratkaista niin, etteivät eläimet joudu heitteille. Ja sinä pystyit siihen. Minä kun täällä vetoan kahteen kissaan: niiden takia pitää jatkaa :oops: Pikkusen perspektiiviä..

Toivotan sinulle päivä päivältä parempaa vointia.

Rinalda

pitkästä, pitkästä aikaa..

jos en ole teitä viikottain ajatellut, niin sanotaan että 3vk:nvälein..

ajan kanssa paneudun kultakalan ja rinaldan kirjoituksiin, koska löysin pikaisesti selattuna jotain..jotain, mihin en olisi ikinä uskonut kultakalan elämän polun vievän, mutta ei sen enempää, koska en tiedä vielä miten kaikki kirjoituksessa tapahtui..

itselläni aikaa on kulunnut pahimmista hetkistä 2vuotta..
palasin keski-suomeen ruuhka suomesta ja vanhimmalle pojalleni jätin asunnon asuttavaksi..
"rahtarin" kanssa pidämme edelleen yhteyttä, emme asu samassa osoitteessa..en pystynyt..vaikka hän on edelleen aivan ihana ihminen..en vaan pystynyt ja minun oli oltava ennenkaikkea itselleni rehellinen..ja kaiken kukkuraksi, hän ymmärsi..välillä hän kertoo heittävän minua kivellä, jossa lukee "minulla on ikävä"..niin minullakin, mutta..
lauantaina lähden taas pohjoseen ja sitten näemme (taas)..

mutta mitä tapahtui??
ruuhkasuomessa kun työskentelin aloin saamaan koko ajan ihmeellisiä "oireita"..pyörrytti, huimasi, otti pumpusta, päätä särki 3vk putkeen, yölläkin särky tuli unen läpi..tilanne oli sellainen, että epäilin minulla olevan jokin sairaus, johon ei löydy diagnoosia kuin liian myöhään. ihmettelin kun tutun ihmisen vieressä ei oireita ollut mutta kauppa, liikenne ruuhkat, yksin kotona olo toi oireet heti..ensin alkoi tuskan hiki ja sitten PAM!! oireet

eräälle henkilölle juttelin asiasta, että tuntuu kuin taju menisi hetkellä millä hyvänsä, hän kysyi "pyörrytkö sinä?" johon vastasin "en, se on vain tunne"..jolloin tajusin terveydenhoidon ammattilaisena POST TRAUMAATTINEN STRESSIREAKTIO ja se iskee paniikkioireet..
siitä alkoi ensin hyväksyminen,myöntäminen ja nyt ollaan vaiheessa jossa pärjään tiedostaen, että tunne on tunne, aivot huutaa APUA kun koen jonkin näköisen samallaisen tilanteen kun eläessäni alkoholistin puolisona..tiedän etten pyörry, enkä sairasta mitään löytämätöntä sairautta vaan se on lievä paniikkikohtaus..se ei vaikuta normaaliin elämään, kunhan sen tunnistaa voinnissa ja sanoo itselleen "ei ole hätää ja tunne menee kohta ohi"

Parikymmentä vuotta elää kuten itse ilmaisen "vankina omassa kodissa" jättää jälkensä..mutta tuntuu että annan itselleni aikaa vielä 4-6 vuotta ja sitten toivon että olen todella irti alkoholismista

mites lapset?
elävät onnellista elämää ja poikakin sanoi koulusta, että se on toisi hyvä koulu :-), kysyin, että miksi? vastaus "koska sieltä saa niin hyviä numeroita :-)", johon tokaisin, että epäilen hänelläkin olevan jonkin näköistä edes pientä osallisuutta hyviin numeroihin.
toisiksi vanhimmalta pojalta loppui armeeja juuri ennen joulua ja nyt..kaikki pakollinen on takana..koulu, rippikoulu, armeija..nyt kaikki on vain itsestä kiinni..mehtäläinen hän on ja hyvin pärjää avopuolisonsa kanssa :-)

entä lasten isä?
-hengissä
-elää yksin
-katkokävely
-haittaavasti heikentynyt muisti
-alaikäisiin lapsiin valvotut tapaamiset, jos haluaisi käyttää niitä

yhden asian (ainakin) olen oppinut..me olemme vain ihmisiä, meillä on rajamme, kun aivot ei anna pysähtyä, kroppa tekee sen!! ja jos kroppa ei pysähdy, aivot pysäyttää..ja meillä jokaisella on oikeus sanoa EI KIITOS; EN HALUA TÄLLÄISTÄ ELÄMÄÄ! ja tehdä muutos..

hyvää pvän jatkoa kaikille :-)

Miisy, mitä sinulle kuuluu nyt?

Uskomatonta miten nopeasti aika vierii eteenpäin, myös sillä joka on jumittunut paikoilleen. Jollei pidä varaansa, aika menee menojaan. Niinpä olisi mukava kuulla kuulumisia sellaiselta, joka uskalsi tehdä rohkeita ja reippaita ratkaisuja. Olen välillä kertonut miehellenikin, hänkin kun on (ihan pieneltä) karjatilalta syntyisin, että siellä Päihdelinkissä oli eräs oikein ison talon emäntä, joka kertoi sitä ja sitä.. Vaikkapa, että poliisit käyvät siellä päin vain päivinä, joiden nimessä on r-kirjain.. Ja juopon korjaa aikanaan "luonnollinen poistuma". Ja 4 A:ta - menee asunto, akka ja auto, jää vain alkoholi.. Minun mieheni ei ole aivan paatunut ihminen sikäli, että pystyy nauramaan omalle tilalleen - mutta toivoton tapaus saattaa silti olla.

Sinun esimerkkisi, Miisy, näytti, että todella toivottoman näköisestä tilanteesta voi päättäväisyydellä päästä pois ja aivan uudenlaiseen elämään. Nostin tämän ketjusi taas osaksi sen vuoksi näkymiin: meillä muilla on siitä opittavaa.

Mutta haluan myös oikeesti tietää, miten sulla menee. Oletko yhdessä Rahtarin kanssa? Ovatko lapset sopeutuneet hyvin? Toivon sinulle kaikkea hyvää, ja onnellista "normaalia" elämää :D Voihan olla, ettet enää käykään täällä lukemassa juttujamme. Jos kuitenkin tämän näet: tilannepäivitys kiinnostaisi kovasti :)

Joka tapauksessa, lukekaahan te, jotka ette ehkä ennen ole tätä palstaa huomanneet, jotka olette tulleet mukaan myöhemmin. Ei ole sellaista tilannetta, josta ei olisi ulospääsyä. Joskus vaan vaaditaan pirusti sisua 8)

Lunamaria
Hienoa että olet päässyt elämään mieluisampaa elämää!

Eräällä ystävällä oli se tilnne että mies oli juoppo, kävi baareissa, mutta maksoi vesi ja sähkölaskut. Eukko kävi kaupassa ja osti muut tarvikkeet heille ja lapselle. Naisella tällä tyyliin oli isompi menoerä, muksun vaatteet, taloon ruuat, siivousaineet, lahjat jne. Kun ero tuli, mues havahtu kuinka paljon pesuaineet ja kaupassakäynti maksaakaan.
Eli kannattaa tosiaaan pitää huolta ettei käy niin että äijä saa heitää rahaa viinaan ja toinen kustantaa kaiken!

Nauti olosta ja elämästä!

Hei pitkästä aikaa!

Kirjoittelin tuossa alkuvuodesta tänne pariin otteeseen, mutta enimmäkseen lueskelin muiden kirjoituksia ja kokemuksia. Todella paljon sain ajattelemisen aihetta. Nyt sitten vihdoin ja viimein päätin ottaa ohjat omiin käsiini. Kesän ajan olen majaillut kaverini nurkissa asuntoa etsien, nyt se viimein sitten löytyi. Muuttolaatikot odottavat pakkaajaansa.

Miehestä en kuitenkaan ole päässyt 100% eroon, en varmaan koskaan pääsekään. Hyvissä väleissä ollaan. Kun kerroin päätöksestäni muuttaa pois, se tuli miehelle isona yllätyksenä, vaikka olin jo kolmesti aiemmin vakavissani sanonut, että en voi elää näin ja lähden, jos asiat eivät muutu. Siitä mies sai sysäyksen ja oli muutaman viikon juomatta kokonaan ja aloitti kuntoilun. Luuli varmaan, että muutan mieleni. Hyvä kuitenkin, että päätti alkaa urheilla, mutta ei nyt muutaman viikon juomattomuus ja pari juoksulenkkiä vielä mitenkään kompensoi sitä, että jouduin vuosien ajan katsomaan sohvalla lojuvaa juoppoa.

Samalla kun sain vähän etäisyyttä, huomasin, että yksi toinenkin paha vika juopottelun lisäksi löytyy. En ole koskaan aiemmin välittänyt raha-asioista, mutta nyt aloin laskeskella, mihin rahat menevät. Miehen rahat toki ovat menneet baariin ja viinaan, minun rahoistani on sitten kustannettu yhteiset menot. Viime vuoden menot olivat minulla jopa hieman suuremmat, kuin tulot. Palkastani on maksettu ruoka, auto, yhteiset matkat ja kodin sisustaminen. Luulin itse asiassa, että mieskin laittaisi rahaa yhteiselle tilille, ja ihmettelin joskus, miksi tili oli aina loppukuusta tyhjä. No, syy oli tietenkin se, että ei se ollut koskaan laittanut yhteiselle tilille euroakaan. Palkkani on huomattavasti pienempi kuin miehen. Oikeastaan minua vähän hävettää, että olen antanut tilanteen jatkua niin kauan. Kai se on taas sitä, että on oppinut sulkemaan silmänsä kaikelta ikävältä, ja teeskennellä, että mitään ongelmaa ei olisikaan. Ne on ne ruusunpunaiset lasit... :shock:

En ole tavannut ketään toista ja olen ihan tyytyväinen tilanteeseen näin. Mies on kuitenkin mustasukkainen, lähetteli jopa miespuolisille tuttavilleni viestejä, joissa kehotti pysymään minusta erossa. No, olkoon mustasukkainen. Toivottavasti tiedostaa, että on yksin ja ihan itse tilanteeseen syypää. Olen joutunut velkojeni takia nyt elämään todella niukasti, ruokaankaan ei aina tahdo riittää raha, mutta on siitä huolimatta ollut hienoa todeta, että pärjään omillani. Ja eipähän tarvitse enää maksaa kenenkään muiden menoja.

[quote="miisy"]mutta miksi en ihan oikeasti ole kirjoittanut tai edes lukenut muiden tekstejä???
en kyennyt, en kyennyt avaamaan omia sivuja ja tuntea uudelleen sitä samaa tuskaa jonka silloin elin. näin jälkikäteen joskus ajattelen ettei sellaista elämää ollutkaan minulla, se oli painajainen..tuntuu että kaikkea ei edes kykene muistamaan ja sen vuoksi en vieläkään pysty lukemaan kirjoituksiani. en ole yksin kertaisesti valmis siihen vieläkään, en ehkä koskaan..mutta tänään se ei haittaa :-)[/quote]

Kiva kun piipahdit :)

Tuli mieleen tuosta lainaamastani, että tilanne on hieman kuin sotilaalla, joka on selvinnyt hengissä taistelusta. Kaikki se adrenaliini ja näkökentän 'tunnel vision', joka tähtää vain selviytymiseen, on ihan mieletön stressitila ja kun se laukeaa helpotus pyyhkii yli pahimmat muistot. Ei niihin tuntoihin halua ainakaan heti palata, ja jotkut eivät halua palata koskaan.

Ihana kuulla, että elämäsi on mallillaan!

Olipa kiva lukea kuulumisiasi Miisy. Kyllä ne vanhat kauhut aikanaan haalistuvat ja muokkautuvat osaksi elämänlankaasi muiden kokemuksiesi rinnalle. Onnea uuteen elämään!

Kaikkea hyvää sinullekin Miisy <3
Olen onnellinen puolestasi, sinä vahva nainen :D

heissan kaikille! ja samalla kaikkea hyvää!
aikaa on kulunut kun viimeksi täällä olen ollut mutta valehtelisin jos kieltäisin olleeni teitä ajattelematta

mitä kuuluu? kiitos edelleen ihan hyvää..pk-seudulle tulin ja pikku hiljaa alan tottumaan täällä oloon..tuntuu ihan hassulta kun pvät käy töissä ja illat on VAPAAT, ihan oikeasti vapaat :-)..tuntuu ettei ole oikein mitään tekemistä kun ei tee töitä kuin yhden ihmisen verran..

miksi en ole kirjoitellut?
kun todellisen muuton tein niin se oli niin kova paukku et tuntu etten hengissä selviäisi, kaikki se mitä oli elämässä tehnyt ja eteenpäin katsonut oli nyt sitten lakastu pois. oli oikeasti aikaa miettiä, miten ihmeessä tässä kävi näin..mutta en ole saanut vieläkään vastausta enkä enään haluakkaan..mutta ihme on että jotenkin säilyin tervejärkisten kirjoissa
näen edelleen painajaisia eletystä elämästä, mutta nykyään harvemmin. en enään herää tuskan hiessä jonka jälkeen en pystynyt enään nukkumaan. vaan tuntuu että ihan oikeasti alan löytämään itseni, joka kykenee nauramaan niin että tuntuu että pissat tulee melkein housuun..

oon reissaillut ja katsellut maailmaa. oon edelleen samassa "uudessa" parisuhteessa, joka on jo löytänyt arjenkin, mutta viihdyn siinä arjessa hyvin, eli olen ihan onnellinen. kihloihin menosta on miesystävä jutellut, mutta parempi on että keskustelemme uudelleen asiasta kun painajaiset ovat ohittaneet minut. on ihana kulkea ihmisen vierellä, josta voi olla ylpeä ja elää parisuhteessa jota alkoholi ei pyöritä

mutta miksi en ihan oikeasti ole kirjoittanut tai edes lukenut muiden tekstejä???
en kyennyt, en kyennyt avaamaan omia sivuja ja tuntea uudelleen sitä samaa tuskaa jonka silloin elin. näin jälkikäteen joskus ajattelen ettei sellaista elämää ollutkaan minulla, se oli painajainen..tuntuu että kaikkea ei edes kykene muistamaan ja sen vuoksi en vieläkään pysty lukemaan kirjoituksiani. en ole yksin kertaisesti valmis siihen vieläkään, en ehkä koskaan..mutta tänään se ei haittaa :-)

ruuhkat häiritsee täällä eniten ja myönnettävä se on että pikkaisen on elukoita ikävä, jotenkin muistelee kun niille jutteli ja rapsutteli, ne katsoi aivan kuin olisivat ymmärtäneet jotain, mutta silmien katseesta voisin sanoa että ei sielä korvien välissä muuta tapahtumaa ollut kuin ruokkija, ruoka ja ulos..

miten ihmeessä mä jaksoin??

en ole kertaakaan käynyt vanhalla paikkakunnalla enkä usko että hyvin pitkään aikaan vielä menenkään..en halua..ehkä joskus, mutta ei vielä

mitä ex?? en tiedä, ei kiinnosta..hyvin kuulemma juo..joten "lycka till"
sen verran tiedän että jonkun aikaa sitten näin hänet tienpäällä ja hän kertoi ymmärtäneen tehneensä elämänsä suurimman virheen, josta ei luultavimmin koskaan tule toipumaan..
minulla ei siinä hetkessä ollut kykyä antaa anteeksi hänelle tai antaa edes myötätuntoa vaan sanoin jotain.."a-ha"
mutta kuten joskus kirjoitin..minun ei tarvitse vieläkään antaa anteeksi hänelle, teen sen sitten 10v. kuluttua..niin törkeästi hän kohteli omaa perhettään..joten..muistelkoot

mutta huomenna vielä työpvä jossa viihdyn tosi hyvin ja minulla on aivan mielettömät työkaverit, kaikki! ja lupaan kävästä täällä hieman useammin jos en kirjoittamassa niin sitten lukemassa kuulumisia, joten uudelleen..kaikkea hyvää kaikille :P

Nostan näkyville luettavaksi.
Terveiset Miisylle, mitä kuuluu? :D

[quote="miisy"] ..mikä helkkarin suojelu mekanismi oli oikein iskennyt päälle? varmaan olin ottanut aivoista jonkun itseni suojelu osion käyttöön..miten ihmeessä ihminen kykenee niin mielettömään työmäärään..[/quote]

Noinhan se menee. Ihminen kehittää itselleen defenssin, että kestää sen tilanteen, josta ei näe ulospääsyä. Vasta kun tilanne on ohi sen kaiken näkee 'uusin silmin'.

Kiva kuulla sinusta ja kivoja ovat kuulumisetkin! Viisaalta kuulostaa, että etenette suhteessa kiireettömästi. Onnea matkaasi!