Hei Mickan, miten siellä menee? Toivon, että asiat olisivat kääntyneet parempaan suuntaan, tavalla tai toisellan, yksin tai yhdessä. Kaikkea hyvää ja jaksamista. Ero ei ole koskaan yksinkertainen, etenkään jos siihen liittyy päihteet. Häpeä siitä, että on päätynyt tilanteeseen, on suuri ja eristää ihmisen. Itselläni on taustalla yksi väkivaltainen suhde, josta poispääsy oli todella vaikeaa.. Kaiken sen manipuloinninhan näkee vasta kun on päässyt etäälle. Toivottavasti olet turvassa ja elämä jatkuu.

Mickan ei kirj kirjoitti:

Justj kirjoitti:Et siis vieläkään usko? Jos palaat juopon kanssa yhteen, lapsi pitää antaa pois. Lapsen elämää ette pilaa! Mikä tuossa on niin ihanaa ettet ajattele lastasi? Lapsi ei voi päättää missä asuu, on vanhempien armoilla. Miehesi itse on valinnut viinan yhteisen elämänne sijaan. Ei auta mikään, viina vie.

Onko paha olla?

Ei ole. Onko sulla? Itse voin hyvin, tiedän vain mistä puhun entisenä päihderiippuvaisena. Jonka lapsi oli kaksi vuotta sijoituksessa. Tottakai lapsi pitää ottaa semmoisesta perheestä pois jossa edes toisella aikuisista on päihdeongelma.

Justj kirjoitti:Et siis vieläkään usko? Jos palaat juopon kanssa yhteen, lapsi pitää antaa pois. Lapsen elämää ette pilaa! Mikä tuossa on niin ihanaa ettet ajattele lastasi? Lapsi ei voi päättää missä asuu, on vanhempien armoilla. Miehesi itse on valinnut viinan yhteisen elämänne sijaan. Ei auta mikään, viina vie.

Onko paha olla?

Et siis vieläkään usko? Jos palaat juopon kanssa yhteen, lapsi pitää antaa pois. Lapsen elämää ette pilaa! Mikä tuossa on niin ihanaa ettet ajattele lastasi? Lapsi ei voi päättää missä asuu, on vanhempien armoilla. Miehesi itse on valinnut viinan yhteisen elämänne sijaan. Ei auta mikään, viina vie.

ajelehdin tänne googlaillessani kaikenlaista. paljon on tapahtunut. mies ei enää asu täällä. keväällä oli minnesota-tyyppisessä hoidossa, mutta ei paria viikkoa kauempaa. sen jälkeen päätyi psykiatriselle ja todettiin kaksisuuntainen. lääkityksen aloittamisen jälkeen oli varmaan parin kuukauden raitis jakso. ja tuntui olevan ihan eri ihminen. sitten retkahti pari kertaa. päätyi sairaalan lähes psykoosissa. me olimme muualla kun joi.

mies pelästyi itsekin näitä kohtauksia. ja oli sitä mieltä ettei ole turvallista asua saman katon alla. nyt näemme ehkä kerran viikossa.

kipuilee ettei osaa olla lapselleen isä. ei juo isoja määriä. kuulen äänestä jos on juonut. mutta ilmeisesti ottaa vähintään yhden päivässä duunin jälkeen. on (kuulemma) menossa kuntoutukseen vielä tänä syksynä. hyvä juttu jos menee.

lääkitys on tuore ja maanisen kauden jälkeen tulee pitkä ja syvä masennus.

menen päivä kerrallaan ja yritän tukea mahdollisimman paljon. elättelemme molemmat toiveita, että voisimme vielä kaikki asua saman katon alla.

oma arki on kotiäidin arkea.
semmoista tänne.

Nykyään on jo sentään yhteiskunnassa varoja joilla autetaan pulaan joutuneita: muuttoavustus, sosiaalihuolto, ilmainen lasten päivähoito, terapiaa jne..
Mutta varmaan on niin että ei se ole mihinkään näköjään muuttunut yli 40 vuodessa. Edelleenkin on yhtä vaikeaa erota ja jättää se juova puoliso, hakkaava puoliso, mikä lie väärin tekijä. Miksi se on vaikeaa?
Kun sitä uskoo ja näkee toisen ihmisen kuoren taakse että siellä on aito oikea lämmin ihminen, sairaus vain on pimentänyt järjen ja käytöksen. Muttei kukaan parane sillä että antaa itseänsä hyväksi käyttää tai hakkauttaa. Pois siitä on lähdettävä eikä enää mennä lähelle, ei jäädä kuuntelemaan mielistelyä. Yrittäähän se katua ja puhua, mutta ilman hoitoa ei parane, muuttuu vain pahemmaksi kun omatunto paatuu.
Ikävä kyllä minulla on lapsenlapsi, josta saa olla huolissaan, tai yritän karistaa sen tunteen pois. ja säälin, se onkin vaikeaa, miten voi olla säälimättä ihmistä joka tuhoaa itseään väärällä käytöksellä, eikä usko ketään tai mitään. Yritin irtiottoa rakkaudella. En osaa. Jos meinaan pitää itseni järjissäni ja muutenkin elää ilman pelkoa tai jännittämistä niin ainoa vaihtoehto on välien poikki laittaminen. Ei enää tavata. Sen päätöksen tein. Ihan hänen takiaan ja itseni.

palasin tänne kun googlailin miten erota alkoholistista. paljon on topahtunut. ei kuitenkaan niin paljon, että alkkis olisi hakeutunut hoitoon. muutimme toiselle paikkakunnalle. ja saimme perheenlisäystä. jo raskausaikana oli tilanne jonka olisi pitänyt johtaa eroon. kynnys soittaa poliisit on olematon. meni puoli vuotta että alkkis edes ymmärsi mitä on menettämässä. mutta tilanne on kai pahentunut. ykkösoluesta siirrytty kolmoseen. ei juo kotona enää. koska tietää että soitan poliisit jos tulee kännissä tänne. en tiedä missä juo. pääasia ettei ole täällä.

olen niin monet kerrat miettinyt lähtöä. mutta niinkin tyhmältä kun se kuulostaa niin taloudellisista syistä olen vielä tässä. en halua että pieni lapseni kasvaa alkkiksen kanssa. ja väkivallan kierre katkeaa tähän sukupolveen (miehen isä hakkasi vaimoaan, isän isä samoin). en halua että oma lapsi valitsee joskus samanlaisen puolison kuin oma isänsä.

no. päivä kerrallaan mennään. haaveilen muuttamisesta. vuosi sitten vasta muutin(mme).

sellaista tänne.

Hei Mickan ja muut!

Olen (ja olen ollut) samankaltaisessa tilanteessa, erotuksena että mieheni käytös on ollut agressiivista muttei väkivaltaista ja meillä on pieni vauva.

Minäkin ennen ajattelin että niitä hyviä aikoja on riittävästi kumoamaan ne huonot alleen. Hyvinä aikoina, heti juomattomuuslupausten (ja viinasta mietoihin siirtymislupausten) jälkeen uskoin Joka kerta että nyt elämämme kääntyy parempaan. Kävikin päinvastoin. Niitä pelottavia, kun mies oli arvaamaton kännissä, öitä tuli yhä enemmän. Eikä oman rakkaan rappiota (lihominen, ihon huonokunto, vatsavaivat, syömättömyys, käsien vapina, unettomuus jne) ollut enää kiva seurata kun mitkään omat teot eivät auttaneet.

Tajusin, ettei omilla teoillani tai tekemättä jättämisillä ollut mitään vaikutusta juomiseen tai juomattomuuteen. Ymmärsin, että hän lopettaa juomisen vasta sitten, kun on juonut tarpeeksi. Viimeinen "tapa auttaa" on minulta jättää mies toiselle paikkakunnalle. Toivon että se riittäisi "Pohjaksi" ja hän tajuaisi lopettaa viinalla läträyksen kun menettää perheensä. Jos ei tajua, niin olen ainakin pelastanut itseni ja lapseni!

Muista, että päätös jonka teet nyt, ei tarvitse kattaa koko lopun elämää eli jos miehesi raitistuisi, voithan aina palata yhteen.

Olen muutaman kerran miettinyt miksi perustin perheen alkkiksen kanssa, vaikka periaatteessa kaikki faktat olivat jo tiedossa. Niitä kuuluisia "pohjia" oli tullut jo riittävästi minun makuuni. Mutta vaikka minulla olisi ollut silloin kaikki tämä tieto tähän astisesta elämästä ja haasteistamme, olisin luultavasti toiminut samoin ja jatkanut yhteistä elämää tähän saakka. Olihan ne ihanat yhteiset hetket ja se yhteenkuuluvuuden tunne, jotain sanoinkuvaamatonta.

Määrittele kipurajasi ja se minkälaisen elämän haluat elää. Tämän ainoan! Toimi sen mukaan. Päätöksesi syntyy, kun olet siihen valmis! Voimia päiviisi!

Tiedäthän, mickan, että kaksi ykköspulloa vastaa yhtä nelosolutta? Ei tuo ykkösen juominen ole tavallaan mikään ratkaisua, pitäisi siirtyä alkoholittomaan olueeseen. Toki on hyvä, jos välillä riittää pelkkä ykkönenkin, koska eihän se kuitenkaan sekoita päätä samalla tapaa, kuin vahvempi olut.

Voimia elämässäsi, ei tässä nyt muuta osaa sanoa, koska eiköhän ne sanat ole moni jo sanonutkin...

minnesotasta on puhuttu. miehen perhe olisi valmis avustamaan hoidon kustannuksissa. omat kaverinsa ovat puhuneet siitä. että maksaisivat hoidon. mutta ei vieläkään näytä siltä että olisi sen aika.

mulla tuntuu hermot olevan kireänä. en jaksa kiukuttelua ja mielialanvaihteluita. haluan itsekin vain nukkua ettei tarvitsisi katsella toisen oikuttelua. välillä tuntuu että on ilo mennyt elämästä.

kesän jälkeen olen ollut turvassa. silloin en ollut. ensimmäistä kertaa kutsuin tosiaan poliisit. näiden tapahtumien jälkeen itkettiin ja puhuttiin jne bla bla. mutta ei tosiaan paria päivää pidempään kestänyt katkolla.

on päiviä kun olen itsekin masentunut ja haluan vain nukkua. toisen kiukuttelu ja velttoilu tarttuu. toisina päivinä olen kurkkuani myöten täynnä hänen pillinsä mukaan hyppelyä. sitä että aina on oltava tölkki kädessä. ellei nuku. vaikka onki ykköstä. mutta silti. ja vituttaa se oma passaaminen.

mutta enää en pelkää. ennen pelkäsin. kun promilleja oli veressä, liikaa. silloin pelkäsin. silloin en voinut sanoa vastaan. nyt voin.

mutta olenko onnellinen. en aivan kokonaan. elämäntilanne muutenkin rassaa. asumisjärjestelyt rassaa. huoh.

Hei Mickan, oon miettinyt että miten jakselet... Lähtisikö miehesi Minnesota-hoitoon? Siellä on tavoitteena täysraittius. Se on rankka hoito, olen kuullut, mutta se herättää useimmat lopettamaan juomisen.
Ehkä sun täytyy vielä kypsyä ajatukseen itsekin. Se ottaa aikansa. Kunpa voisimme olla varmoja että voit olla turvassa kotonasi. Se mua tässä huolestuttaa eniten.

hei taas,
tässä on kaikenlaista tapahtunut. kesä on mennyt. poliisit jouduin kerran kutsumaan. sen verran pelottava tilanne. sen jälkeen mies lähti katkolle. oli siellä muutaman päivän. uskoin sen jäävän sinne kuukaudeksi vähintään. ei kestänyt. "olla siellä työttömien seurassa". kävi puhumassa jussityössä. sanoi siitä olevan apua. vaihtoi ykköseen. siis juo vain ykköolutta. nyt huomaan, että masennus painaa taas päälle. mutta pidän hyvänä asiana sitä että ei ole kännissä koko ajan.

asiasta kolmanteen. katsoin juuri toistamiseen areenasta yläkerran tuula -dokkarin. taas itketti. näen itseni siinä. parinkymmenen vuoden kuluttua.

onko kukaan muu katsonut kyseistä dokkaria ja onko mielipiteitä siitä?

pelottaa kun näen samat käyttäytymismallit itsessäni.

sen verran on tapahtunut, että olen äidilleni kertonut alkoholismista. en väkivallasta. askel sekin.

Kyllä. Alkoholi muuttaa juovan aivoja. Alkuun vain hetkellisesti mutta kun on tarpeeksi pitkään juotu niin se muutos on pysyvää ja siitä toipuminen vaatii täyden raittiuden ja kestää pitkään.
Toivon että tilanteenne alkaa ratketa johonkin suuntaan. Että miehesi oikeasti raitistuisi (onko se mahdollista?) tai että sinä olisit valmis lähtemään. Jos väkivalta lisääntyy, älä odota enää. Et koskaan tiedä milloin tulee se viimeinen lyönti joka vie henkesi.
Voimia sulle, Mickan.

varmasti löytyy numero johon soittaa. yritän ymmärtää tuota sairautta. sydämeen sattuu kuinka se muuttaa ihanan ihmisen aivan käsittämättömän erilaiseksi. uskomatonta. hyvinä aikoina en voisi kuvitellakaan jättäväni sitä ihmistä. toisaalta huonoina aikoina...