[quote="Linnea"]Luulen että isäni myös tavallaan sallii äidin juomisen, koska tietää että se on äidille oikeastaan ainoa asia mistä hän enää nauttii. [/quote]

jos juo 12-18 olutta lähes joka päivä, niin tietysti juominen on ainoa asia mistä nauttii koska muuten ollaan krapulassa

alkoholin lopettaminen tai pidemmän kuivan kauden pitäminen ei ole helppoa. vieroitusoireet kestää noin kaksi viikkoa, fyysisesti olo paranee ensin mutta alkoholista johtuva masennus, morkkis ja saamattomuus kestää pidempään

sitten voi vasta alkaa pienin askelin miettimään, että mitähän siihen tilalle keksisi..

Moikka Linnea.

Vastaan ensikertaa kenenkään kirjoituksiin, toivottavasti osaan käyttää tätä alustaa. :roll:

Olen itse usean alkoholistin läheinen.
Isäni alkoholisoitui minun ollessa ala-asteella, äitini tukeutui vahvaan humalaan hiljalleen ensin kerran kuukaudessa viikonloppuna ja vuosien kuluessa kerrat ovat lisääntyneet ja alkoholimäärät kasvaneet, ihan molemmilla.

Itse olen perheen esikoinen, meitä lapsia on neljä. Ensimmäinen sisko syntyi minun ollessa esikouluikäinen, viimeinen minun mennessä kahdeksannelle luokalle. Eli ikä erot ovat isoja ja sen myötä minulle oli laskettu sitä klassista esikoisen vastuuta.

Muutettuani pois 18 vuotiaana, toimin vuosia kuten sinä. Halusin pysyä siskoja lähellä, yrittää varjella heitä. Mahdollistin myös vanhempieni sairautta auttamalla monenlaisissa asioissa, mutta kotiin jääneet sisaret joutuivat kuitenkin hoitamaan suurinta taakkaa.
Olen aikeissa kirjoittaa syväluotaavammin kokemuksistani tälle palstalle ihan omaan ketjuun, kunhan saisin kaiken ensin jäsenneltyä erilliseksi tekstiksi. Muistoja on viimeisen vuoden aikana tulvinut niin valtavasti, että tuntuu kuin voisi kirjoittaa niistä romaanin.

Tuo tuska, viha, suru ja eräänlainen epätoivo alkoholismin edessä on niin tuttua.
Myös ex mieheni on alkoholisti, joten voin käsi sydämellä myöntää ottaneeni läheisriippuvuuden omakseni, samaa on äidissäni sekä sisarillakin.
Kirjoitustesi perusteella huomaan isäsi toiminnassa tätä samaa, hän on mitä luultavammin läheisriippuvainen, eikä sitäkään joko huomaa tai halua myöntää, tuntuuhan sekin eräänlaiselta leimalta otsassa.

Kannat huolta sisaristasi, mutta koet että äitisi onnistuisi jälleen huiputtamaan sosiaalipuolen ihmisiä ja mm. lasu ilmoitus tuntuu turhalta.

Rohkaisen sinua kuitenkin sen tekemään.
Mietin, olisiko mahdotonta, että tekisitte jonkinlaista videopäiväkirjaa sisariesi kanssa?
Jotain konkreettista jossa he kertoisivat mitä kotona tapahtuu, noteeraisivat juomien määriä tai käytöstä. Ja sopisitte, että nämä näytetään sosiaalivirkailijalle. Lapsia tulee kuulla näissä tilanteissa, mutta lapsen lojaalius vanhempaa kohtaan on vahva, oli tilanne miten huono tahansa, jolloin on ihan jopa tavallista, että lapset kertovat kaiken olevan hienosti, jos joku sitä kysyy, vaikka oikeasti lapsi haluaisi huutaa että kaikki on päin peetä eikä jaksa enään.

Ihan perinteinen kirje päivässä tai päiväkirja tyyppinen kirjoituskin olisi yhtä hyvä, jos ei vidointi tai äänen tallennus tunnu hyvältä.

Alkoholisti ei näe koskaan toiminnassaan väärää, eikä näe perheensä kärsimystä. Omat ongelmat ovat ainoita olemassa olevia, vaikka ei myönnä niitäkään tai myöntää korkeintaan osan, jotka eivät liity alkoholin käyttöön.
Läheinen, tässä teidän isä, ei taas halua myöntää ongelmaa muista syistä. Vastuun ottaminen elämässä ilman kumppania on pelottavaa ja omasta kokemuksesta voin sanoa, että sen myöntäminen, että on omalla toiminnallaan sallinut omien rakkaiden lastensa rikkomisen sisältä päin, sen hyväksyminen ja siitä vastuun ottaminen repii sielun hetkellisesti rikki. Vaikka asian siis tiedostaa, se on ajatuksena ja todellisuutena niin raaka, että on helpompi piilottaa ne ajatukset johonkin syvälle.

Olisi hienoa, jos sisaresi saisivat apua koulun kautta.
Sitä kautta voi myös mennä ilmoitus lastensuojeluun, sen lisäksi asiaan toisi painoarvoa, jos sinä, mahdollisesti muutkin läheiset, tekisitte ilmoituksen myös.

Toivon, että en kuulosta ikävältä sanoessani tämän seuraavan näin suoraan, mutta mahdollistamista on myös olla tekemättä ilmoitus.
Kunpa olisin itse aikanaan tajunnut tämän. Minun olisi pitänyt tehdä sisaristani ilmoitus lastensuojeluun. Minun olisi myös pitänyt tehdä ilmoitus omista lapsistani, mutta silloin elin vielä kuvitelmassa, että mieheni juominen oli minun vastuulla enkä osannut nähdä paljoakaan sen yli, ympärilleni, keskitin vain kaiken enrgiani suojaamaan lapsia näkemästä isänsä juomista, unohdin että apua olisi saanut eikä kaikkea olisi tarvinnut yksin kestää.

Ai kamala, en tiedä edes tuliko tästä kovin johdonmukainen kirjoitus, toivottavasti edes siinä määrin, että saisit uskoa itseesi ja siihen, että olet oikeilla jäljillä, perheesi tarvitsee kipeästi apua ulkopuolelta, koeta vielä uskaltaa saada sitä heille.
Älä unohda itseäsi tällä matkalla myöskään.

Mietin taas, että olenko tehnyt tarpeeksi. Olen puhunut juomisesta sekä äitini että isäni kanssa. Olen yrittänyt tsempata kun äidillä on ollut lopettamisyrityksiä (tai no, vähentämisyrityksiä...). Mutta pitäisikö vielä yrittää? Mitä jos en ole ollut tarpeeksi tiukkana tai tarpeeksi selkeä sanoissani kun olen aikaisemmin puhunut aiheesta? Onko se hiljaista hyväksyntää, että vierailen vanhemmillani ja iltaisin kun tölkit suhahtavat auki pakenen vierashuoneeseen ja olen siellä aamuun asti? Enää kukaan ei puhu juomisesta, se on läsnä ja näkyvillä mutta siitä ei puhuta mitään.

Mietin myös että miten pitäisi suhtautua siihen kun alkoholisti valittaa fyysisistä vaivoistaan. Kun on vatsa sekaisin, paha olo, närästää. Tai kun on vaivoja jotka johtuvat sairauden hoidon laiminlyömisestä ja laiminlyöminen taas johtuu juomisesta. En osaa tuntea empatiaa, vaan lähinnä ärsyynnyn tai kiukustun kun alkoholisti tulee valittamaan että närästää ja vatsa on sekaisin. No onko ihmekään, jos ruokavalio koostuu kolmesta lihapiirakasta ja 12 tölkistä olutta per päivä?

Ärsyttää, vituttaa, ahdistaa. Miksi se ei hae apua vaikka hän itse ja kaikki muut ympärillä kärsii? Tiedän kyllä miksi, halusin vaan pohtia ääneen ja avautua jonnekin.

Moikka Männynkäpy,

kuulostaa kovin tutulta sun tilanne. Suosittelen kyllä ehdottomasti tuota ilmoituksen tekemistä, varsinkin jos siellä vanhempien luona on alaikäisiä useampiakin (ja tietty pitää tehdä vaikka niitä olisi vaan yksi). Tunnistan tuon, että on lojaali vanhempia kohtaan eikä siksi halua tai pysty tekemään ilmoitusta. Minä en ole pystynyt, tai no, kerran kerroin tilanteesta sellaiselle henkilölle jonka tiesin tekevän ilmoituksen ja näin vähän niinkuin ulkoistin sen homman. Valitettavasti omat kokemukset lastensuojelusta ovat huonoja, koska äiti on oikeasti hyvä näyttelijä ja kotona on aina kulissit pystyssä silloin kun sossuja tuli siellä käymään. Muistan sen vähättelevän asenteen, että tilanne ei muka ollut vakava koska äiti ei pyörinyt baareissa tai vahingoittanut lapsia fyysisesti.
Tuo on hyvin sanottu, että vanhemmat elävät omaa elämäänsä ja me elämme omaamme. En voi määräillä vanhempiani enkä pakottaa heitä tekemään yhtään mitään. Mutta se tuntuu pahalta, kun tiedän että vanhempani tietävät että juominen tuntuu meistä lapsista todella pahalta. Ja silti sitä motivaatiota lopettaa tai hakea apua ei ole. Ehkä en vaan voi ei-riippuvaisena ihmisenä ymmärtää tätä? Tsemppiä paljon sulle Männynkäpy, kirjoita lisää jos haluat!

Sarasota, paljon tsemppiä sulle ja ikävää että olet samanlaisessa tilanteessa. Täällä tilanne on aika sama kuin edellisellä kirjoituskerralla. Äitini juo edelleen, voisi oikeastaan sanoa että joka päivä. Harvoin on sellaisia päiviä että ei juo. Määrällisesti jotain 10-16 tölkkiä illassa eli kertyyhän tuosta iso määrä viikossa. Isäni juo myös ja hänen juomisensa on myös mennyt huonompaan suuntaan, siinä mielessä että hän juo nykyään myös melkein joka ilta. Määrät ovat ainakin toistaiseksi pienempiä kuin äidillä. Sisarukseni elävät omaa elämää, nuorin sisareni asuu vielä kotona. Käyn kotona aina silloin tällöin ja on siellä ihan mukavaakin, mutta onhan se äidin touhu kamalaa katsottavaa. Nukkuu pitkälle päivään, samat rikkinäiset ja haisevat vaatteet päällä päivästä toiseen. Tupakkaa menee aski päivässä ja ruokavalio koostu oluesta ja yöllä syötävästä pikaruuasta. Turhauttaa kuunnella valitusta siitä, että on huono olo tai vatsa sekaisin. No ei kai, ihmettelisin jos tuolla tyylillä EI olisi huono olo!

Viimeisen puolen vuoden aikana on noussut huoli siitä, että äitini kuolee pian jos ei lopeta juomista. Hänellä on mm. diabetes, jota ei hoida millään tavalla. Lisäksi tietty maksan on oltava kovilla noilla juomamäärillä. Yksi päivä pelästyin, että jotain on tapahtunut kun isä soitti niin outoon aikaan.

Itselleni kuuluu onneksi hyvää, on kiva työpaikka ja vihdoin opiskeluvuosien jälkeen rahaa tehdä välillä jotain kivaa. Mulla on kiva miesystävä, kavereita ja harrastuksia. Omassa elämässä asiat siis hyvin, mutta tuo vanhempien tilanne rassaa vaikka kuinka päätän etten sitä mieti tai murehdi. Omassa kodissa saa onneksi aika hyvin ajatukset muualle, huoli ja ahdistus herää silloin kun olen vanhemmilla.

Miten menee Linnea? Entä sisaruksillasi?

En oikein osaa sanoa mitään, muuta kuin että et ole yksin. Minä kärsin isäni juomisesta.

Voimia!

Hei Linnea!
Tilanteesi on melko samanlainen kuin itselläni, olemme jopa samaa ikäluokkaa. Minullakin on useampi sisarus, joista osa asuu vielä kotona. Meilläkin alkoholisti on äiti, mikä tuntuu olevan sossutädeille edelleen tänäkin päivänä yllätys, kun lastensuojeluilmoituksia on tehty. Itse en tosin ole niitä tehnyt, mieli on ollut tehdä, mutta joku ihmeellinen "lojaalius" vanhempia kohtaan on estänyt, no onneksi joku teki.

Meillä on äidiltä mennyt jo työpaikkoja alta juomisen takia ja tahti tuntuu vain kiihtyvän. Myös meidän isämme on alkanut juoda itse enemmän, meillä aika huomattaviakin määriä siten, että molemmat vanhemmat saattavat olla koko viikonlopun ihan kaatokännissä. Äidillä juominen saattaa sijoittua ja sijoittuukin usein myös viikolle. Nyt korona- aika huolestuttaa, sillä kumpikaan ei käy töissä ja aikaa ryyppäämiselle on siis enemmän. Se on ihan hirveän kummallista, kun rahaa ei tunnu löytyvän tarpeellisiin asioihin, mutta viinaan kyllä löytyy. Raivostuttavaa!!

En oikein tiedä mikä itseäni ahdistaa tilanteessa eniten. Olen valtavan huolissani sisaruksistani, siitä mitä he joutuvat kotona kestämään. Olen käynyt itse psykologilla juttelemassa asioista ja olen tietisesti pyrkinyt alkamaan ajatella itselle terveellisellä tavalla: pahimman olon vyöryessä päälle, koitan saada itseni muistamaan, että aivan sama mitä itse teen, sillä ei ole äidin juomisen kannalta väliä, kokemusta nimittäin on n. 20 vuoden ajalta (ensimmäinen muistoni n. 4v on, kun pyydän äitiä kaatamaan juomat pois). Ei auta huuto, itku, pyytäminen, kuuntelu, kertominen, haukkuminen, nauraminen, tukeminen, ei mikään, koska alkoholisti ei itse halua tehdä asian eteen mitään. Minun eikä sinun velvollisuus ole huolehtia vanhemmistamme, he elävät omaa elämäänsä ja me omaamme. Sisaruksista toki pitää huolehtia, itse ajattelin nyt ottaa sossuihin yhteyttä ja kertoa kaiken, silloin vastuu siirtyy minulta heille. He ovat ammatti-ihmisiä, joille tällaiset tilanteet ovat valitettavasti arkipäivää, he osaavat auttaa. Vaikeaa on, kun järki sanoo, että ei äiti parane kuin omilla voimillaan, mutta silti välillä yllättää itsensä ajattelemasta "mitäköhän vielä voisi tehdä". Alkoholismi on koko perheen sairaus ja itse ainakin löydän itsestäni myös läheisriippuvaisen piirteitä. Se on jo alku, kun ollaan ajateltu näitä asioita, itselleni ainakin on auttanut myös etäisyyden ottaminen äitiin ja nyt myös isäämme hänen juodessaan enemmän. Omat olot vaihtelevat, mutta itse(kin) kun ottaa päivän kerrallaan, on helpompaa. Tänään huolehdin siitä, että huolehdin vain itsestäni!

Hei!
Sinun äitisi sairastaa alkoholismia. Hän ei pysty enää päättämään, onko hän sairas vai ei, haluaako hän apua vai ei. Alkoholismiin kuuluu erittäin vahvasti kieltäminen. Se on itsensä kieltävä sairaus. Äitisi voi kieltäytyä myös tarjotusta hoidosta. Hänellä on siihen aikuisena ihmisenä oikeus.
Pikkusisaruksesi eivät liioin pysty valitsemaan tällä hetkellä, katsovatko juomista vaiko eivät. He ovat pakotettuja katsomaan. Jokaisen lapsen kuuluisi saada kasvaa ympäristössä, jossa ei juoda tolkuttomasti. Mitä sinun mielestäsi aikuisen läheisen tulisi tässä tilanteessa tehdä? Mikä on se taho, joka voisi auttaa sisaruksiasi tai sinua? Jos äitisi ei halua apua, se ei tarkoita sitä etteikö muiden kuuluisi saada sitä.

Olisipa kiva palata tänne ja kertoa että asiat olisivat jotenkin paremmin. Mutta eivät ole.

Tilanne on oikeastaan ihan sama kuin silloinkin kun tänne ensimmäistä kertaa kirjoitin. Ainoa muutos on se, että myös isäni on alkanut juomaan enemmän - ei läheskään niin paljon kuin äitini, mutta melkein joka ilta menee 4-5 tölkkiä olutta. Äidillä määrät pyörii varmaan jossain 9-13 tölkissä per ilta. Noin vuosi sitten otin asian puheeksi isäni kanssa ja keskustelimme äidin ja isäni alkoholin käytöstä jonkun aikaa. Keräsin tosi kauan rohkeutta sitä keskustelua varten enkä pystynyt keskusteluun itkemättä. Isäni sanoi että hän kyllä vahtii ettei äidin juominen mene "pahaksi" - mitäköhän se sitten nyt on jos ei pahaa? Isäni on selvästi kielteisellä kannalla, kommentit olivat vähän sellaisia "no mutta ei se sentään juo mitään kirkkaita, se vasta kamalaa olisikin". Tuon keskustelun jälkeen meni ehkä puoli tuntia kun isä tuli multa kysymään että haittaako mua ihan kauheasti jos hän ja äiti juovat sinä iltana. Eli kuuroille korville meni se keskustelu, sen jälkeen en ole asiaa halunnut enää ottaa puheeksi.

Nyt viime syksynä oli taas sen aika että äiti alkaa puhumaan miten hän vähentää juomista niin että joisi enää vain viikonloppuisin. No nämä on nähty aikaisemminkin eikä tuo ole ikinä onnistunut, tällä kertaa äiti taisi luovuttaa kahden päivän jälkeen. Mitään apua ei suostu hakemaan, ei vaikka on ihan selvää että yksin ei pääse alkoholista irti. Toisaalta äiti tuo myös tosi vahvasti esiin sen, ettei edes halua lopettaa - alkoholihan on hänen mukaansa hänen elämänsä ainoa ilo. Kaikista paskinta oli kun nyt ensimmäistä kertaa alkoholi oli isossa roolissa myös jouluna. Aattona äiti ja isä avasivat oluet jo ennen lahjojen jakamista, tätä ei ole koskaan ennen tapahtunut. Jos olisin kymmenen vuotta sitten sanonut äidilleni että vielä joskus tulee sellainen joulu että sinä ja isä olette kaljat kädessä kun avataan lahjoja, niin hän ei varmasti olisi uskonut.

Olen edelleen tekemisissä vanhempieni kanssa ja käyn täällä (olen nytkin täällä, siksi tulikin inspiraatio kirjoittaa tänne) aina silloin tällöin. En enää ihan niin usein, koska olen lopettanut opiskelut ja siirtynyt työelämään ja hommia on omassa elämässä niin paljon. Kamalalta tuntuu katsoa tätä menoa täällä kun sille ei oikein voi mitään tehdä. Tuntuu myös ihan paskalta kun äiti saattaa joskus harvoin kommentoida juomistaan tyylillä "kyllä mä tiedän että se on teistä kamalaa, kyllä mä tiedän että inhoatte sitä". Niinku joo, voi kun kiva että tiedostat tämän. Mutta et kuitenkaan ole valmis tekemään asialle mitään. Argh.

Tsemppiä tosi paljon!

Olen itse vähän samanlaisessa tilanteessa kuin sinä ja suunnilleen saman ikäinen.
Mulle helpottavin asia äidin alkoholismin sietämisessä on etäisyyden otto. Olen ollut mahdollisimman vähän tekemisessä äidin (ja samalla muun perheeni) kanssa lukion jälkeen. Yksi sisarus asuu kotona, toivon että muuttaisi viimeistään syksyllä pois. On onneksi niin vanha, että pyörii omissa menoissaan ja kotona on hyvin vähän.
Mä olen viimeisen vuoden tiennyt, etten voi tehdä mitään, ettei äiti joisi. Oon viimeaikoina lukenut alkoholistin läheisiin liittyvää kirjallisuutta hellstenia (mun mielestä ei ollut hyvä) ja susanna alakosken kirjoja.
mihinkään hoitojuttuihin ei lähde, ei muka ole ongelmaa. On ollut sairaalassa kuoleman kielissä, niiden keikkojen jälkeen esittänyt, ettei muka juo enää. Tosi rasittavaa katsoa tuollaista pelleilyä ja kun toinen on juonut aivonsa pehmeiksi.
Ärsyttää vaan koko ihminen. Ärsyttää myös isä, joka sietää äitiä ja juomista. En tiedä, kuinka paljon äiti juo, mutta liikaa kumminkin, vähemmän kuin pahimpina aikoina.

Ei tässä viestissä oikeen ollut pointtia, mutta tsemppiä ja hyvää joulua!

Pitkästä aikaa ajattelin päivittää tilannetta, vaikka sinänsä mitään uutta kerrottavaa ei ole. Olen ollut tosi ahdistunut viimeiset pari kuukautta äidin juomisen takia ja siksi en olekaan vanhempien luona käynyt. Tilanne on sama, juomista on 5-6 iltana viikossa, viikossa menee noin 60-70 olutta, näin veljeni mulle raportoi ja nyt kun tulin vanhempien luokse joulunviettoon niin näen sen itsekin. Jotenkin samaan aikaan niin surullista ja raivostuttavaa katsottavaa; äiti kömpii sängystä 12-14 aikaan, istuu sohvalle, ravaa tupakalla, nukkuu ja siirtyy koneelle oluiden kanssa kun kello lyö kahdeksan. Samat rikkinäiset vaatteet päällä monta päivää putkeen. Ollaan onneksi joulua saatu jonkin verran laitettua, äiti on aina tykännyt joulusta.

En vain käsitä miten isäni pystyy katsomaan tätä kaikkea vierestä ja vieläpä mahdollistamaan äidin juomista niin että kantaa olutta kaupasta ja juo itsekin, huomattavasti pienempiä määriä tosin. Äidillähän on diabetes jota ei hoida ollenkaan, ei käytä lääkitystä, ei mittaa verensokereita eikä syö oikeastaan mitään. Pelottaa että tämä yhdistettynä liialliseen alkoholinkäyttöön tappaa äitini pian. Törmäsin joulusiivousta tehdessä johonkin äidin lääkärinlausuntoihin, joissa puhuttiin siitä miten hänen kognitiiviset taidot ovat juomisen ja vuosien masennuksen takia heikentyneet huomattavasti. Kyllä, luin papereita, tuon jälkeen laitoin pois enkä edes halunnut lukea enempää. Uteliaisuus vei voiton kun haluaa jotenkin koko ajan pysyä tilanteen tasalla. Pakkohan isänkin on tajuta, että jos sama jatkuu, niin äiti tulee kuolemaan ja pian. Viimeksi kun asiasta isän kanssa keskustelin, niin hän oli todella kielteisellä kannalla ja sanoi ettei äidin juominen todellakaan lähentele alkoholismia. Joo eipä tosiaan...

Olen niin vihainen. Ja surullinen. Ja peloissani, ahdistunut, jne... Perhe on mulle äärimmäisen tärkeä, enkä pysty irtaantumaan tai olemaan ilman yhteydenpitoa.

Hei Linnea. On varmaan ahdistavaa jättää sisarukset sinne. Ole rohkea ja tee ilmoitus siitä, vaikka saisitkin vihat nyt, voi olla että jonain päivänä kiitetään. Tai sitte ei, voihan se olla ettei se ilmoitus ole edes hyvä asia. helppohan minun on neuvoa kun itse ei tarvi olla siellä tekemässä ja päättämässä. Mutta muista että me täällä olemme tukena teit minkä päätöksen teit, virtuaali halaus sinulle ja voimia kestää tuo karmea syyllisyys, jättää sisaret. Ymmärrän oikein hyvin miltä sinusta tuntuu.
Kun erosin miehestäni ja jätin hänet oman onnensa nojaan, oli sydämeni särkyä kokonaan. rakastin häntä yhä edelleen mutta hän muuttui niin paljon ja aloin pelätä, en voinut enää jäädä. Eikä minulla ollut ketään eikä mitään mistä apua hakea, se oli kauan sitten pienessä kylässä, eihän siellä apua ollut. Oli vain arvostelua ja tuomitsemista. Se on pahinta.
Jos kykenet niin rukoile heidän puolestaan, on sekin kuitenkin jotain, jos muuta ei jaksa eikä osaa, eikä voi. Jos ihminen ei ota muuta apua vastaan niin rukoilee hänen puolestaan, sen olen kokenut hyväksi.
Korkeimman varjelusta sinulle!

Heippa,

Vieras: Tuo on kyllä totta että jonkun pitäisi varmaan äidille sanoa ihan suoraan, että hän on alkoholisti. Nuorin siskoni on sen hänelle sanonut, mutta tiedän että äiti on sen kuitannut vain sillä että hän on niin nuori ettei tajua että on ihan normaalia että aikuiset juovat. Ja varmasti hän häpeää, ja on meille sanonutkin että pelkää että me lapset häpeämme häntä. Tottahan se on, suurin syy miksi en esim. ole tuonut kumppaniani kotiin ollenkaan on se että häpeän äitiäni ja meidän kotia kun kenellekään ei ole voimia pitää tästä talosta huolta. Tästäkin äiti osaa kyllä mua syyllistää.

Mulla oli tosiaan syyslomaa tämä viikko ja tulin perjantaina tänne vanhemmille. Tänään lähden omaan kotiin, kun en vaan kestä enää olla täällä. Valehtelin äidille että huomenna on lääkäriaika ettei tarvi selitellä miksi lähden (tyhmää, mutta en vaan uskalla sanoa ja aiheuttaa riitaa). Oikeasti siis syy on se että äidin puheet siitä miten vähentää on olleet ihan paskaa, hän on nyt juonut kuusi iltaa putkeen eli koko sen ajan kun olen ollut täällä. Olen niin pettynyt ja vihainen, äiti odotti kovasti että tulen tänne ja sitten näyttää sen mulle noin. Hän tietää että juominen häiritsee minua ja siitä tulee todella huono fiilis, mutta ei näyttänyt kiinnostavan. Loma meni kyllä niin pilalle kun vaan voi, joka päivä mennyt ahdistuessa. No onneksi tänään omaan kotiin ja viikonloppuna tehdään poikaystävän kanssa jotain kivaa, se vähän piristää. Sisaruksia oli kiva nähdä ja heidän takia tuntuu kurjalta lähteä täältä, molemmat sanoi että olisivat halunneet mun vielä jäävän tänne.

Kävin moikkaamassa pari päivää sitten mummuani, eli äitini äitiä. Hän on todella läheinen mulle ja hän on ollut isona apuna meidän perheelle niihin aikoihin kun äiti oli sairaalassa mt- ongelmien takia. Mummu oli täällä pitämässä meistä lapsista huolta kun isä teki töitä. Juteltiin hänen kanssaan äidistä ja hänkin oli pettynyt kun kuuli että tilanne on taas tämä. Samalla oli huojentavaa huomata että en ole ainoa jota tämä asia häiritsee ja joka on huolissaan – olen aikaisemmin vähän ajatellut että ylireagoin. Mutta mummu oli ihan samoilla linjoilla minun kanssani ja sanoi että kantaa valtavasti huolta meistä lapsista ja tästä tilanteesta.

Äiti nukkuu vieläkin. Taidan siivota keittiön ja pakata tavarani.

Heipä hei! Mielenkiintoinen ja surullinen ja ahdistavakin on sinun päivitykset perheesi tilanteesta. Täytyy sanoa että jokin Korkeampi Voima puuttui meidän perheeseen siten että minä joka join pääsin kuin ihmeellä raittiiksi.

Lapset ja kaikki lähipiirissä olivat vihaisia kun join niin paljon. Anoppi huusi että mene hoitoon. Menkää molemmat hoitoon. Sillä myös miehenikin joi. Äitini inhosi ja isäni tuomitsi. Minun mielestä se ei kuulunut kenellekään että join. Tein töitä ja pidin kodin siistinä. kaikki vapaa-aika menikin sitten enemmän ja vähemmän viinan huuruissa. Aina kun oli tilaisuus oli otettava. kaikenlaisia selityksiä selitin siitä miksi piti ottaa.
En lukenut alkoholismista. en halunnut kuunnella radiosta en katsoa televisiosta. Juoksin pakoon jos joku yritti jotain selittää. Ja kyllä, suutuin.
Mutta sitten erään juopottelukerran jälkeen sain jostain luettavaksi AA:n kirjallisuutta ja tajusin että olen alkoholisti. Ettei minun tarvitse olla puli-akka tai ukko, ei laitapuolen kulkija ennenkuin on alkoholisti. Alkoholisti on vaikka olisi asiat päällepäin kunnossa. Mutta kovin on vaikeaa myöntää sitä ellei kärsi siitä. ja mistä tulee kärsimys? Häpeä? Siitä kun lähimmäiset sen sanoo. Tuo julki. Yhteiskunta puuttuu ja tuo julki että koton ollaan humalassa liikaa ja lapset kärsii.
Jonkun on kerrottava ja tiukasti, että olet alkoholisti, juoppo, itsekäs retku.
Ehkä vanhempasi heräävät huomaamaan että on väärin juoda niin paljon ja kurjistaa lasten elämä, tuoda vahinkoa lapsille, aiheuttaa kärsimystä.
tsemppiä ja kertokaa porukalla vanhemmille että ette siedä enää juopottelua.

Heippa kaikki! En ole muutamaan kuukauteen mitään kirjoitellut.

Syksy on lähtenyt itsellä kivasti käyntiin, pääsin opiskelemaan unelmieni alaa ja koulu on vienyt mukanaan. On sellainen fiilis että olen pässyt kunnolla rakentamaan omaa elämää, kotiasiat ovat olleet poissa mielestä ja ovat toki fyysisestikin melkein 300 kilometrin päässä. :D Nyt olen reilun kuukauden poissaolon jälkeen käymässä vanhempieni luona ja ajattelin päivitellä kuulumisia kun asiat pyörii taas omassa mielessä.

Äidin tilanne muuttui viimeisimmän viestini jälkeen. Minä en ollut se joka rohkaistui ja otti asian puheeksi, vaan 13- vuotias pikkusiskoni. Hän istutti äitini (ja isäni) alas ja sanoi ettei enää jaksa katsella tuota menoa ja kertoi että on peloissaan äidin terveyden puolesta. Äiti otti asian tosissaan ja minäkin sitten juttelin hänen kanssaan. Kerroin että olen ollut huolissani. Äiti vähensi juomistaan; alkukesästä tilanne oli vielä se että kuukaudessa saattoi olla yksi päivä kun äiti ei juonut, muina päivinä meni se 10-15 tölkkiä olutta illassa. Nyt juomiskerrat ovat vähentyneet kolmeen kertaan viikossa. Äiti alkoi myös hoitamaan diabetestaan joka oli juomisen takia jäänyt hoitamatta ja muutenkin suostui vihdoin pistämään lääkityksensä kuntoon.

Kuitenkin, alusta asti mulla on itsellä ollut tosi epäileväinen olo. Kun äiti vähensi juomistaan, hän oli pari päivää ilman ja kertoi sitten että nyt on pakko ottaa ”korjaussarja” koska huomaa viekkareiden tulevan esiin. Olin pettynyt, sillä kuvittelin että äiti olisi oikeasti yrittänyt ja hakenut juomiseen jotain apua. Jos ei pysty olemaan kahta päivää enempää erossa, on aika selvää että juominen on ongelma. Äitini mielestä näin ei kuitenkaan ole, hän ei siis suostu juomiseen hakemaan mitään apua. Jonkun aikaa tilanne jatkui niin että äiti otti kahtena iltana viikossa, nyt tilanne se että juo kolmena iltana viikossa; eilen juuri yritti piilotella tölkkejään meiltä lapsilta. Diabeteksen hoitaminen on taas jäänyt. En ole oikeastaan yllättynyt, sillä mielestäni koko tuo juomisen vähentäminen oli alusta alkaen tuhoontuomittu idea, äitini ei pysty kohtuukäyttöön ja selvästi jos on edelleen 2-3 iltana viikossa pakko vetää kännit niin siellä taustalla on se joku tarve juoda. Ja se pitäisi hoitaa pois, vähentäminen ei ole mielestäni ratkaisu.

Tuli myös todella surkea fiilis, kun pikkusiskoni oli äidille sanonut, että hän toivoisi että jouluna molemmat vanhemmat voisivat olla juomatta. Tästä äiti suuttui ja sanoi että kyllä nyt jouluna voi juoda, että ei täällä ala lapset noin määräilemään jne. Selvästikään ei ymmärrä sitä miten kovasti me lapset toivottaisiin että juominen loppuisi ja että se ihan oikeasti häiritsee meitä. Myös tämä alkoholisteille tyypillinen kieltäminen on vahvana; äiti kertoi miten oli diabeteksen takia käynyt verikokeissa ja maksa-arvot oli olleet tosi korkealla. ”Joo kyllähän mä sitä olutta juon mutta lääkärin kanssa tultiin siihen tulokseen että kyllä ne korkeat arvot johtuu mun lääkityksestä”. Joopajoo... ei tainnut kertoa lääkärille ihan totuutta juomisen määrästä. Juttelin myös juuri eilen äitini kanssa eräästä mun kaverista ja mainitsin ohimennen että kaverini on aloittanut työn katkaisuklinikalla. ”Hyi että siellä on kyllä varmasti kamalaa porukkaa”, oli äidin kommentti. Huvittavaa sinänsä et on kyllä itsekin sellaisessa kunnossa että katko olisi varmaan ihan oikea paikka.

Voisin kirjoitella vielä lisääkin, mutta ehkä nyt tällä erää kaikki oli tässä. Tavallaan siis voisi sanoa että tilanne on muuttunut, mutta en tiedä onko mikään oikeasti paremmin. Saattaa olla että avaudun tänne taas pian lisää. :D

Kiitos viesteistäsi, aloittaja. <3

Itsellä vähän samoja keloja, ei vain yhtä suurta perhettä huolehdittavana kuin sinulla. Olet varmasti todella vahva, monet meistä alkoholistien lapsista taitavat olla. Eli se klisee vahvistumisesta on ainakin minusta totta. Mutta sitä vahvuutta haluaisi käyttää johonkin muuhun myös...

Itselle suurin kysymys on se, mitä kaikkia erilaisia suhtautumistapoja onkaan olemassa. Lempeä ja rakastava haluaisin olla, mutta se lienee tulokseton tapa. Rationaalisimmalta tuntuisi olla tiukka ja uhata vaikka välien katkaisulla, mutta sekin hirvittää ja tuntuu, että voisi pahentaa asioita. Tuntuu aseettomalta, mutta samalla ajattelen, että pakkohan jotain on olla, mitä voi tehdä: ei sen ongelman taikaiskusta tarvitse korjaantua, mutta [i]jotain[/i]. Sitten mietin sitäkin, pitäisikö minunkin mennä asumaan äidillä kaksi viikkoa ja vahtia häntä viiden metrin etäisyydeltä koko valveillaoloaika. Se tuntuisi hirveältä ja vaikealta, mutta se olisi kuitenkin kutakuinkin [i]mahdollista toteuttaa[/i]. Anteeksi, tämä meni omien ajatusten käsittelyyn, mutta varmasti nämä sinullakin tulevat mieleen — [b]miten puuttua?[/b]. Olet sinäkin ehkä joskus nuorempana taistellut tuulimyllyjä vastaan kaatelemalla tölkkejä viemäriin?

Toivotan kaikkea hyvää sinulle, sisaruksillesi ja sairaa/ille läheise/illesi. Jos tuntuu siltä, kerro, miten tilanne etenee.