"kerran addikti aina addikti" pitää paikkaansa. addikti voi kyllä lopettaa täysin, mutta viihdekäyttäjää hänestä ei koskaan enään tule.

Voi että ehkä joku kaunis päivä löydät tarpeeksi hyvän syyn lopettaa,lopettaa oikeasti niin että sitä haluat myös sinä eikä vain puolisosi,voin kertoa että vuosia katselin minäkin,yritin auttaa tein kaikkeni että kaman käyttö loppuisi,valitettavasti niin ei käynyt rakkaus aineisiin vei lapsilta isän ja minulta elämäni rakkauden... ja varmasti kohta hengen häneltä jos ei ymmärrä hidastaa..

Puolisoni on katsellut sekoilemistani nyt jo 3 vuotta. Päätin tuhannen tyhjän lupauksen jälkeen, että nyt loppuu ja lähden hoitojaksolle jne. Onko tosiaan niin, että kerran addikti aina addikti? Toivon että ei.

Heippa!Tein mielessäni surutyötä kauan,todella kauan.Asiat pahenivat niin että kaman käyttö alkoi hallitsemaan koko elämää..minulla päätöstä pitkitti lapset jotenkin se että näkivät edes joskus isäänsä lohdutti minua,vaikka nyt ajatus tuntuu todella väärältä.En vieläkään ole ajatuksissani aivan eroon hänestä päässyt,vieläkin on päiviä kun iskee kauhea ikävä..mutta se menee ohi,jotenkin olen niin huojentunut kun enää ei tarvitse miettiä missä kunnossa se tulee tai tuleeko.En ole koskaan käynyt juttelemassa ammattilaiselle,kaikki läheiseni jopa työkaverit tietävät tilanteeni.Kannattee lopettaa ajoissa,koska huumeet vievät lopulta koko elämän.Meillä ei onneksi mitään lainoja ollut,mutta kun ajattelet omaa mielenterveyttäsi niin sitä ei mikään raha korvaa.sovi lainasta vaikka suurenpi kk erä jolloin ajallisesti se lyhenee,tai En tiedä.Voi olla että et ole vielä henkisesti valmis luopumaan hänestä,sen huomaat kun tulee tunne ettet enää välitä.Ei se helppoa ole jos tunne tasolla vielä rakastaa,niin tein minäkin.Joskus on vain pakko ajatella sitä omaa onnellisuutta,ja pohtia onko tämä tilanne todella oman onnen arvoinen.Päihteiden käyttäjän läheisen elämä on aina hirveän raskasta,toivottavasti tämä auttoi yhtään.Voin myös antaa s.postini jos haluat jutella.

Moikka! Sulla on takana jo tosi pitkä aika kun oot ex-miehesi touhuja katellut. Mutta onneksi oot päässy hänestä eroon! Ootko ite kunnolla käsitellyt tota eroa ja sun omia tunteita? Käynyt jossain vaikka juttelemassa? Ite oon käyny muutaman kerran ja tuntuu et se on helpannut ja saanut itteni vakuuttuneeksi enemmän siitä et silloin päätös on ollu oikea jne.

Mulla on vähän lyhyemmän aikaa kokemusta ku mieheni taas on koukussa kipulääkkeisiin ja tässä 6 vuotta nyt oon seuraillut sitä ku toilailee ja yrittää vähentää ja sit taas ei mistään tuu mitään. Kävi katkolla mut ei ollu hänen paikkansa ja yritti ite ja tietysti epäonnistui. Nyt me asutaan erillään jo mutta jotenki se on vaan niin ”helppo ja tuttu ja turvallinen” ni ollaan meki nyt hengailtu taas yhdessä niinku ennen. Mutta itse asiaan ku mun järkeni sanoo taas tässä että tässä ei ole mitään järkeä ja oon 26v ja haluan varmasti lapsia ja muuta tulevaisuudessa enkä hänen kanssaan nää enää siihen mahdollisuutta enkä halua niin kysymys kuuluukin että miten Mä pystyn lähtee tästä? Miten sä pystyit?
Pahin on se että ensinnäkin meillä on yhteistä lainaa, johon Mä oon vaan laittanut nimeni alle et mies on pystyny maksaa omat laskunsa ja muut pois. Joten mua pelottaa tässä se että ku se laina on mun nimissä ni jos se taas murtuu niin et ottaa sen hälläväliä-asenteen ni ne laskut tulee sit mulle eikä mulla ole sellaisia rahoja edes maksaa. Toinen on sääli. Miten se tulee pärjäämään.

Heips!Ajattelin kirjoitella tänne omaa tarinaani.Rakastuin nuorena tyttönä ex mieheeni, yli 17 v sitten.Kaikki meni hyvin kunnes kaman käyttö astui hänen elämäänsä,tuli viikkojenkin mittaisia katoamisia..ja ne toistui usein,välillä meni vuosia hyvin ja tämän 17v aikana meille syntyi 4 lasta.Olemme virallisesti eronneet jo monia vuosia sitten,silloin kun huomasin ja tajusin huumeiden tulleen hänen elämään,itse olen huumeita vastaan enkä voi hyväksyä mitään käyttöä,enkä ymmärtää miksi niiden kanssa pitää elämä tuhota.Minulla on vuosien varrella ollut hirveä syyllisyys,miksi meille kävi näin ja miksi se rakastava ihminen muuttui itsekkääksi kusipääksi,miksi?hänen käytös on niin välinpitämätöntä ettei juuri välitä lapsistaan ei minusta,huumeet hallitsee koko elämää ainakin näin minun näkökulmastani.Tuntuu todella pahalta menettää elämänsä rakkaus huumeille,tai mille lie kun tilanne on se ettei olla juurikaan oltu tekemisissä moneen kk,saatika nähty.Lapset ikävöi isäänsä,hän ei ole käynyt edes heitä tapaamassa,eikä juuri pidä yhteyttä heihinkään.Vanhin 16v,tietää isänsä ongelmista ja on tosi surullinen että eikö isi ymmärrä että se pilaa elämänsä,surullista..Kysynkin teiltä joilla elämässä ollut narkkari mies että miten saitte hänet mielestänne,kun minulla ajoittain hirveä ikävä ja kaipuu niitä hyviä hetkiä,joita vuosien varrella myös oli.Tiedän myös että en voi auttaa,vaan täytyisi jatkaa omaa elämää,en vaan tiedä miten??