Kuulostaa aivan hirveältä, että joudut toistamiseen käymään läpi samaa huumehelvettiä. Hyvä pitää kuitenkin pieni toivo yllä lapsen parantumisesta. Mietin itse, että kai tärkeintä on läheiselle riippuvaiselle tieto siitä, että häntä ei täysin hylätä.

Nyt olen saanut kriisiapua ja mietin psykoterapiaa hakeutumista. Siitä onkin jo kokemusta, kun omat vanhemmat olivat aikanaan huumeriippuvaisia ja lapsuus jätti aika pahat arvet. Ajattelen, että tästäkin selvitään, mutta sille pitää antaa aikaa.

Hyvä isosiskon suri, otan osaa suureen suruusi. Minulla on äiti kuollut toistakymmentä vuotta sitten päihteiden myötävaikutuksella. Muistan sen tunteen, kun poliisi soitti ja kertoi tapahtuneen. Olin ollut kovin väsynyt tilanteeseen ja välillä ajatellut, että kuolema olisi helpompi. Kun tieto tuli, ikäänkuin kaikki äitini vastoinkäymiset ja meille läheisille huolta aiheuttamat jutut olisi hävinneet. Muistin vain sen äidin, joka hän oli parhaimmillaan ja surin häntä todella. Vähitellen muistin ne haasteetkin ja pystyin hyväksymään tilanteen. Pelko, ahdistus oli poissa, kukaan ei voinut enää tehdä äidilleni pahaa ei edes äiti itse. Jäljelle jäi Suru ja päätin muistaa ne äidin parhaat päivät, vastoinkäymisiä ei ollut ikävä. Äitini oli kuollessaan 51.

Nyt tyttäreni 19 vuotta ja hänellä päihdeongelma, pelko ja ahdistus on löytänyt tiensä takaisin elämääni. Toivon niin kovasti, ettätyttäreni lähtisi hoitoon, hän on kovin rakas. Minun täytyy kovettaa itseni etten mitenkään mahdollista käyttöä jospa siten hoitoonhakeutuminen onnistuisi.

Saitteko jotain kriisiapua, kun siskosi löysitte? Onhan se aikamoinen shokki kuitenkin. En voi edes ajatella tunteitasi, mutta ainakin siskollasi on nyt rauha ja hänelle ei voi sattua mitään pahaa.

Voimia ja halauksia tuhannesti❤️

Oma siskoni kuoli reilu viikko sitten. Kuolinsyy ei ole vielä tiedossa, mutta löysimme hänet omasta kodista suihkusta. Voi olla, että huumeet ei pääsyynä, mutta olihan hän fyysisesti aika huonossa kunnossa. Reilu viisi vuotta käyttöä suonen sisäisesti teki tehtävänsä. Tätä pelkäsin koko ajan ja nyt se sitten tapahtui. Aivan epätodellinen olo. Toivoin aina, että hän lopettaisi ja saisi pääkoppansa kuntoon. Mielenterveysongelmat olivat kuitenkin käytön taustalla.

Surettaa ja harmittaa, että lähti niin nuorena. Hän oli vasta 34-vuotias.

parempaa tätä vuotta pikkusiskolle :D

Hei, pikkusisko!

Olen pahoillani menetyksestäsi. Ei ensimmäinen kirjoituksesi ollut mitenkään sekava. Kirjoitus on varmasti monen läheisen elämää tänäänkin. Kun huumeiden käyttöä on vuosia ja vuosia takana, ja on joutunut elämään tavalla tai toisella siinä äärimmäisessä kärsimyksessä mukana, ajatukset väistämättä kehittyvät siihen suuntaan. Samoihin aikoihin, eli noin 10 vuoden käytön jälkeen itselleni tuli ensimmäisen kerran mieleeni ajatus, että olisi parempi kun huumeita käyttävä poikani kuolisi! Pelästyin tuolloin ajatusta suunnattomasti, pyöritin mielessäni sen jälkeen vain ajatusta siitä, miten oma oma äiti voi toivoa poikansa kuolemaa. Ääneen en uskaltanut sitä sanon pitkään aikaan, ensimmäisen kerran kerroin sen terapeutilleni, yllätyksekseni hän ei kauhistunutkaan, vaan selitti minulle juurta jaksaen mitä olin ajatellut, lyhykäisyydessään näin, että en ollut toivonut poikani kuolemaa, vaan, että huumeiden kuolemaa pois poikani elämästä. Tämä lohdutti minua silloin tavattoman paljon

Kerroin tätä tarinaa joskus huumeiden käyttäjien läheisten vertaistukiryhmässä, pienen hiljaisuuden jälkeen, melkein jokainen läheinen kertoi, että sama ajatus on ollut omassa mielessä. Aiheesta kehittyi silloin hyvä keskustelu, mikä varmasti helpotti monen läheisen oloa.

Oletko löytänyt itsellesi vertaistukiryhmää tai muuta paikkaa, missä voisit ajatuksiasi vaihtaa?

Terveisin
Johanna

Kiitos tiedosta. Muistan kun kävin täällä ajoittain katsomassa, että olisiko kukaan vastannut tähän ketjuun mitään. Tuntuu oudolta, ettei tähän päivään mennessä ole tullut muita vastauksia.

Tuntuu myös hassulta lukea tuota omaa tekstiä, olenko itse tosiaan näin kirjoittanut?

Virallinen kuolinsyy oli lopulta alhainen verensokeri. En muista tarkkaan mikä se arvo oli mutta niin matala, että kyllä se kuolemaan olisi johtanut vaikka ei narkomaani olisi ollutkaan.

Aikaa on kulunut hänen kuolemasta pian 3 vuotta. Joka päivä edelleen hän käy mielessäni ja minulla on häntä ikävä mutta en yhtään ikävöi sitä kaikkea mitä huumeiden vuoksi meidän perhe joutui kokemaan.

Jos joku haluaa vaihtaa ajatuksia, niin kirjoitelkaa ihmeessä. Vaikka yksityisesti jos ei tänne ketjuun tahdo kirjoittaa :)

OLen pahoillani menetyksestäsi! MIetin juuri miten kertoa omille lapsilleni, että heidän siskonsa käyttää huumeita.

Tiesitkö, että lähiomaisilla on oikeus saada kuolintodistus, vaikka muut potilasasiakirjat ovat salassapidettäviä kuolemankin jälkeen. Kuolintodistuksen pyytämiseen löytyy ohjeet täällä : https://www.stat.fi/tup/kuolintodistusarkisto/index.html

Hei,

ajattelin kirjoitella tänne keskustelualueelle aloittaakseni uuden ketjun. Onko täällä linjoilla sisaruksensa menettäneitä? Olisi kovin mukavaa saada vertaistukea edes jotain kautta. Varmasti löytyisi sisaruksen menettäneitä, mutta kenellä kaikilla on siellä takana olleet mahdollisesti huumeongelmat.. Niitä ei varmaan kovin montaa löydy?

Menetin isoveljeni kesäkuussa. Noin 20 vuotta seurasin sivusta hänen huumeiden käyttöä ja siihen muita liittyviä asioita. Emme ole vielä saaneet patologian laitokselta kuolinsyytä ja itseä se ainakin osittain kalvaa, kun ei tiedä mihin hän lopulta kuoli.
Hänellä oli huumeongelman lisäksi diabetes, joka huonosti hoidettuna johti noin 4.5 vuotta sitten siihen, että hän joutui aloittamaan dialyysihoidot. Siitä oikeastaan alkoi tämä lopun alku.. Loppuvaiheessa hän oli jo todella väsynyt elämään, se huokui hänestä todella vahvasti. Ei enää kiinnostanut ja vauhtia meni viimeisen vuoden ajan aika reippaasti.
Itse olin jo n. viimeisen kymmenen vuoden ajan jo ajatellut, ettei tässä ole enää kauaa aikaa hänellä jäljellä. Ja kun äiti hänen kuolinaamuna soitti minulle, että veli on siirtynyt taivaan isän luokse niin shokissa sanoin äidille, että "nyt on kaikkien kärsimys ohi". Olin itse henkisesti valmistautunut tähän jo useamman vuoden ajan ja mielessäni hänen kuolemaa pyöritellyt. Lause jonka äidilleni sanoin on totta. Tämä kuitenkin vaikutti niin paljon meidän elämään. Vihdoin voimme olla vapaita jatkuvasta huolesta ja huolenpidosta. Mutta silti ikävä on kova :(

Tämä ensimmäinen kirjoitus on hieman sekava, koko tämä 20 vuotta on ollut yhtä myllerrystä ja pitäisi aloittaa tämäkin tarina aivan alusta, että tähän saisi jäsenneltyä kaiken kunnolla.

Kirjoitelkaa ihmeessä, jos täällä olisi muitakin sisaruksen menettäneitä.