Olet täällä

Narkomaanien omaiset

Lähetä vastaus


Tämän kysymyksen tarkoitus on estää roskapostitusta foorumille.
Hymiöt
:D :) :( :o :shock: :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: :wink: :!: :?: :idea: :arrow: :| :mrgreen:

BBCode on Käytössä
[img] on Käytössä
[flash] on Poissa käytöstä
[url] on Käytössä
Hymiöt ovat Käytössä

Otsikko
   

Laajenna näkymää Otsikko: Narkomaanien omaiset

Re: Narkomaanien omaiset

Viesti Kirjoittaja Johanna (poistunut käyttäjä) » 6.10.2021 09:55:05

Hei Narkinsis!

Kerrot pitkältä ajanjaksolta veljesi ajautumisesta huumeiden käyttäjäksi, kertomuksestasi käy hyvin selville, miten kaikki vaikuttaa kaikkeen. Hyvää tarinassa on se, että veljesi on saanut ad/hd diagnoosin, mikä varmasti auttaa tahollaan ymmärtämään veljesi käytöstä.

Olet itse kokenut ja elänyt paljon aikaa veljesi rinnalla, ja nähnyt läheltä, miten kaikki voi ns lähteä lapasesta. Kertomuksestasi välittyy tunne, että veljesi merkitsee kuitenkin sinulle paljon. Enempää et juuri itse voi tehdä, kun olla saatavilla ja tukena, kun hän hän sitä tarvitsee raitistumisen / korvaushoidon aloituksen olessa ajankohtaista.

Olet myös hakenut itsellesi apua, mikä on parasta mitä itsellesi voit suoda. Itse uskon terapian ja vertaistuen voimaan.

Kerro lisää tilanteestasi, kun siihen voimia löytyy.

Terveisin
Johanna

Re: Narkomaanien omaiset

Viesti Kirjoittaja aaaaaaa » 5.10.2021 21:28:13

Narkinsis. toivottavasti veljesi löytää takaisin korvaushoidon piiriin. hän ei ole eka eikä vika joka sen sössii, mutta ketään ei voi pysyvästi sulkea KH:n ulkopuolelle.

jos ei muuta, niin haittoja vähentävään jota on aika vaikea sössiä, ainoastaan aggressiivinen käytös KH klinikalla.

Re: Narkomaanien omaiset

Viesti Kirjoittaja Narkinsis. » 2.10.2021 02:06:29

Toivo lopussa,
Veljeni on subutex narkomaani.
Hän on ollut subutexin käyttäjä nyt n. 4vuotta.
Tarina alkaa siitä, kun vanhemmat erosivat ja muutimme pääkaupunkiseudulle äidin uuden miesystävän luokse asumaan, veljeni ei heti alkuunkaan tullut toimeen uuden isäpuolen kanssa. Minä itse olin sopeutuvainen ja en huomannut mitään ongelmaa, kunnes veljeni alkoi kertomaan miten isäpuolemme kyykytti häntä henkisesti ja kauan ei mennyt, kun isäpuoleni kävi myös fyysisesti käsiksi veljeeni, minkä minä todistin. Äidille ei uskallettu puhua mitää, koska hän oli onnellinen ja ajateltiin et ei se kuitenkaan usko et siinä sen miehessä mitää vikaa on...Isäpuolemme oli merimies ja oli n. 2kk poissa ja sitten maisemissa. Isäpuoli alkoi osoittaa myös äitimme mustasukkaisuutta, jonka jälkeen äitikin tajusi, että jokin on tosi pahasti pielessä.
Alkoi tapahtumaan outoja juttuja... Pankkikortti katoaa, juuri ostetut uudet vaatteet katoaa.. kotiavaimet katoaa> vaikka niillä on sisään tultu niin naapuri on kuulemma ne pihalta löytänyt. Ja ehdoton sääntöhän oli et avaimet laitetaan eteisen lipastoon, kun tullaan kotiin. No olihan niitä muitakin juttuja, mutta tästä tulisi kirja, jos kaikki tähän laittaisin.
Äiti kuitenkin huomasi, että kaikki ei oo kohillaa ja nimenomaan, että tää miesystävä on ihan täysin narsisti. Samoihin aikoihin, kun elettiin narsistin oravanpyörässä niin veljelleni diagnosoitiin AD/HD. Useaan kertaan todistin miten isäpuolemme nosti veljeni kurkusta ilmaan seinää vasten, äidin ollessa töissä. Minuun isäpuolemme ei koskaan kohdistanut fyysistä väkivaltaa, vain henkistä.
Pitkän ajan kakson jälkeen äitinikin alkoi oireilemaan ja kysyi meiltä asioita joita ei ollut huomannut ja totuus iski julmasti. Äitimme nukkui meidän kanssa samassa huoneessa ja isä puolemme punnersi parketti lattioita, katsoakseen paljonko naarmuja tullut lattiaan, muistan kuinka veljeni otti digikameralla kuvan suihkukaapista joka oli ilmastointiteipillä vedetty kiinni, ettei eron aikana isäpuolemme koidu kuluja.
Muutettiin omille ja kaikki alkuun menikin hyvin, kunnes uudestaan tää isäpuolemme luikerteli elämäämme. Veljeni 14v kun ensimmäinen cannabis kokeilu ja käyttö ilmeni, josta seurasi katko.Sitten hän olikin monia vuosia ilman cannabista. Saimme olla n. 1 vuoden verran rauhassa narsistiselta isöpuoleltamme, kun muutimme takaisin kotipaikkakunnallemme... Alkoi tulemaan kukkalähetyksiä oven taakse ja äitihän tietysti alkoi taas menemään köynnöksiä pitlin, kunnes tajusi mitä tää oikeesti on koko homma. Äidin ollessa töissä niin isäpuoli olikin tyhjentänyt kokonaan siel "hänen omaisuuden" lahjat lukien. No tän jälkeen päästin sit viimein eroonkin hänestä.
No niin, päästään nyt asiaan miksi kirjoitan...
Veljeni oli n. 19 ku aloitteli pilven polton ja aina haukkui narkkareita. Pilven satunnaista polttoa ja omilleen, kun muutti niin alkoi kasvattaa omassa saunassa, koska helppoa rahaa ajatteli hän. Oli kuitenkin hyvässä timanttiporaus firmassa töissä. No työt loppu ja äitini nurkkiin asumaan... Työttömäksi jäi ja alkoikin kiinnostaa helpompi raha ja siitä se sitten lähti... Kovien aineiden myynnistä. Muutti onneksi omaan kämppään, ettei pyörittänyt sitä äidin kotona. Sitten tulikin kuvioihin tyttöystävä, jonka kanssa homma meni eteenpäin. Piriä aamukahvissa, koska sama vaikutus, kun AD/HD lääkkees, selityksiä siis... Oli pitkä ajanjakso ku ei kuulun mitään, no oltiinkin tehty selväksi ettei haluta olla osana hänen elämää, koska itse olin noihin aikoihin raskaana. Lapseni nimiäisiin, kuitenkin kutsuin veljeni. Koska uskoin lapsen nähdessään hänkin kokisi jonkinlaisen kasvun ihmisenä ja halun muuttua ja uskoa hyvään elämässä.
Lapseni oli 6kk ikäinen, kun veljeni halusi tulla tervehtimään meitä, tiesin hänen lähtevänsä istumaan tuomiota vaikka hän ei sitä itse pystynyt minulle kertomaankaan.
Vapauduttuaan hänellä oli hyvät lähtökohdat uuden elämän rakentamiselle ja sopi sitte uuden kaverin kanssa johon oli vankilassa tutustunut perustavansa timanttiporausfirman, hölmö sitten otti autolainat ja kaikki yms. ja siihen sitten jalkapöydän rasitusmurtuma, johon määrättiin vahvoja kipulääkkeitä. Tästä taas pitkä ajan jakso n.6kk
Kirje tulee postissa äidille,
Käytän subutexia...nyt on vaikeaa ja koita ymmärtää...
En halunnut kirjeen sisältöä avata sen enempää kaikki varmasti tietää mitä se on.
Takana 2 linna tuomiota, ei ajokorttia, 3kk yhteensä laitoskorvaushoitoa, 1xkorvaushoito pistos hoitona, jonka sössi., 2x itsemurha... Ei voi tulla kotikaupunkiin, koska isot velat niskassa
Tää meni niin niin pitkäksi, että en löytänyt voimia kirjoittaa enempää, jatkan vaikka myöhemmin tämän päivän kuulumisia.
Ei huolta käyn itse myöskin MIE/PÄ-hoitajan juttusilla välillä, halusin vain jakaa tämän täällä.

Re: Narkomaanien omaiset

Viesti Kirjoittaja korvaushoito » 15.4.2012 09:17:38

Korvaushoito todellakin kannatti. Kohta ollaan oltu vuosi kuivilla. Kuntouttava työ alotettu ja kurssi paperit laitettu eteenpäin. Alku ainaki näyttää hyvältä.

Re: Narkomaanien omaiset

Viesti Kirjoittaja malibu » 2.7.2011 19:36:36

marpe kirjoitti:miten elämä jatkuu korvaushoidon jälkeen?


Mä oon ollu alle 2v korvaushoidossa, oli selvä mies (harvoin alkoa känniin asti, lähinnä työn pippaloissa joita ei montaa vuodessa) ja lähdin melkein heti opiskelemaan. Oli alle kk:den mittainen laitos-jakso jossa huomasin että mä pärjään selvänä. Jatkoin kriittistä tarkastelua tuon jälkeen ja huomasin nopeasti että jos tahdon muuttua, on luovuttava vanhasta seurasta, myös korvauslaisista koska meillä lepsut säännöt; monet piikittää. Mulla oli melkein 2kk vain kolmasosan annos jota sain. Labrakokeiden jälkeen sitä nostettiin lopulta kahden kerran jälkeen 12mg:iin, joka mun oma maximi. Tuolloin kun annos oli kolmasosa, kävin ehkä krt/vko hakemassa vähän lisää että en olisi tosi viekkareis jo 3h:n päästä annoksesta. Tuolloin tuo narkomaanien "lojaalius" lopettavia kohtaan alkoi vituttaa mua.

Mä oon käyny vuoden koúlua, parin vkon sisään pudotan xone-annoksen 4mg:ii/vrk 6mg:stä. 1½v oikean aloitusannoksen jälkeen mun elämä on muuttunu täysin ja annos kolmasosa mitä 1½v aiemmin. Tulen saamaan paperit ammattiin eikä kukaan edes tiedä mun olevan korvauskessa. Olen sanonut tiukan EI:n bubren myymiseen enkä pidä kontaktia ns. käyttäjiin. Mulla pari ystävää ketkä ei mun seuras mut muuten saattavat ottaa mut välit oon katkaissu tosi hyvin. Mä oon pääsemäs terapiaan. Täytän 30v ja ekaa kertaa mulla on mahis. Bentsodiatsepiinit menevät pienemmällä annoksella kuin monella vanhuksella, alle 5mg/Diapam/pv ja 2 unilääkettä viikossa. Mä en olisi IKINÄ pystynyt tähän 1½v sitten. Mult kysytään jo että oonko mä enää edes korvauksessa.. Mä pääsin elämään tavallista elämää, liutan lääkkeet joten ne kestävät kauemmin ja pienet viekkarit siitä että pääsen eroon hoidosta jonka sain väliaikaiseksi avuksi päässäkseni kiinni ns. "normi-elämään" kun kaikki työt ja opiskelut päättyivät lopulta liian raskaiksi koska olin päihderiippuvainen. Mulla oli jo aiemmin mt-ogelmia, tunnistin itseni "rajatila-potilaaksi" jo lukion psykologiankirjasta, mutta en uskonut siihen. Se diagnoistoitiin vasta kun olin 27 mutta olen kasvanut siitä tod. paljon kun olen ollut selvänä ja hoidossa. Mikäli on valmis, korvaushoito auttaa alkuun. Jos ei ole enää mitää muuta kiinnostusta päihteisiin kun "pakko saada" silloin kun viekkarit alkavat olla liian kovat. Tasainen määrä ainetta elimistössä (oikea käyttö) ei näy ulospäin. Etenkin jos se on oikea. Kun annos on lopetettu, ei ole suhteita käyttäjiin, aineen toleranssi vähenee koska pudotan annosta nolliin kokoajan ja jos en pärjäisi nollissa kääntyisin lekurin puoleen koska kontaktit olen katkonut. OOn saanu itsetuntoa ja mulla ei oel enää mitään syita vetää kamaa. Lääkkeet otan, mutta tiputan jatkuvasti jotain, tahdon olla vihdoin minä joka ei päihdytä itseään. Tulen onnistumaan. :)

Re: Narkomaanien omaiset

Viesti Kirjoittaja Kari L. » 30.6.2011 22:00:31

marpe kirjoitti:miten elämä jatkuu korvaushoidon jälkeen?

Siis miten elämä jatkuu minkä tahansa hoidon jälkeen? Mielestäni siihen vaikiuttaa eniten se onko päässyt/pystynyt ratkaisemaan niitä asioitata jotka on aiheyttaneet päihteen väärinkäytön. Usko omaan itseen, ym.... löytää oma tapa elää... Tri Bob sanoi että jokaisen on löydettävä oma jumalansa, mielestäni tämä tarkoittaa että oppii sietämään ristiriitoja ja puurtaa arjessa. Kerran yksi ortodoksi pappi määritteli henkisyyden = arkinen puurtaminen ja ristiriitojen sietäminen. Nuo asiat voi kyllä oppia ilman korvaushoitoakin mutta se voi olla jonkun tapa.

Re: Narkomaanien omaiset

Viesti Kirjoittaja Omainen » 4.5.2011 19:58:42

Muistakaa, että myös korvaushoitoon pääsyssä pätee puolen vuoden hoitotakuu. Se ei yleensä toteudu, mutta päihdeasiamiehen yhteystiedot löytää netistä helposti ja hän voi omalta osaltaan koittaa vauhdittaa lakisääteistä hoitoon pääsyä siihen puoleen vuoteen mennessä.

Re: Narkomaanien omaiset

Viesti Kirjoittaja marpe » 2.5.2011 15:33:07

miten elämä jatkuu korvaushoidon jälkeen?

Re: Narkomaanien omaiset

Viesti Kirjoittaja naksun äippä » 5.3.2011 12:59:54

POIKANI ON TAISTELLUT PARI VUOTTA KORVAUSHOITOON PÄÄSYN KANSSA, VÄLILLÄ TUNTUU ÄITINÄ ETTÄ NÄINKÖHÄN SIELLÄ JONOSSA OLLANKAAN. EPÄTOIVOSTA ODOTTELUA,POIKA AINA VAAN SANOO ETTÄ JONO ON VAAN NIIN PITKÄ. EN TIEDÄ MISTÄ VOIS TARKASTAA TAI KYSELLÄ TILANNETTA. POIKANI ON NAIMISISSA OLEVA JA VAIMO ON OLLUT JO SAAMASSA KORVAUSHOITOO JA ON JOLLAIN TAVOIN JALOILLAAN.

Re: Narkomaanien omaiset

Viesti Kirjoittaja kricce » 13.2.2011 16:29:42

Kiitti sulle kun kerroit ajan, tässä asiassa poikani puhui siis totta. mutta jatkoja sulle.me tässä viellä taistellaan huumeita vastaan, ehkä se parempi päivä vielä koittaa.

Re: Narkomaanien omaiset

Viesti Kirjoittaja Korvaushoidossa oleva » 13.2.2011 12:27:51

kricce kirjoitti:moi!

miten pitkät jonot on korvaushoitoon, tietääkö kukaan, noin suunnilleen? Narkkari ite väittää että vajaa vuosi.


Riippu ihan kunnasta. Joissain kunnissa voi päästä nopeastikin korvaushoitoon, mutta pääkaupunkiseudulla jono on valitettavasti se yksi vuosi.

Oma elämäni helpottui aivan valtavasti kun pääsin korvaushoitoon. Hoidon aloittamisesta ei mennyt kuin yksi kuukausi ja olin jo mukana työelämässä. Käytän kyllä edelleen satunnaisesti huumeita, mutta se ei vaikuta elämääni talodellisesti eikä muutenkaan...

KH

Re: Narkomaanien omaiset

Viesti Kirjoittaja Narkin vaimoke » 12.2.2011 22:03:00

Maija kirjoitti:Hei!

Haluaisin aloittaa uuden ketjun narkomaanien omaisten kesken. Olen itse 23-vuotiaan narkomaanin äiti ja lisäksi kokenut takavuosina pitkän avioliiton alkoholistin kanssa (narkomaanin isä). Olen kokenut seitsemän vuoden helvetin lapseni kanssa huumeongelmien keskellä ja koska tämä keskustelualue keskittyy pääosin alkoholistien vaimoille, haluaisin tuoda enemmän esille meidän huumeidenkäyttäjien omaisten tilannetta. Kävin viime vuoden aikana läpi huumekoulutuksen, jonka aikana ymmärsin, että omaisia ei Suomessa huomioida vielä millään tavalla. Äidit, isät ja sisarukset kärsivät valtavasti narkomaanin rinnalla, mutta se on meidän kulttuurissa unohdettu asia. Mitä mieltä olet? Kerro kokemuksistasi!


Yksi positiivinen kokemus meidän omaisten huomioon ottamisesta:
Menimme mieheni kanssa A-klinikalle subu-, alkoholi- ja bentsoriippuvuuden tähden. Ensin lääkäri ja hoitaja ehdottivat miehelleni 7 vrk:n tai 14 vrk:n laitoskatkoa, mutta siinä vaiheessa, kun kysyivät minulta, että miltä se minusta kuulostaisi, pitivätkin hetken neuvottelun ja laittoivat mieheni heti antabuskuurille ja päättivät hoitomuodoksi avokatkon. MINUN takiani.

Itselläni on nimittäin ahdistushäiriö, joka ilmenee mm siten, etten voi olla kolmea tuntia kauempaa yksin kotona iltaisin. Voisin toki aina yhdeksi yöksi mennä jollekin kavereistamme ( tunnemme kolme pariskuntaa) tai äidilleni, mutta kaksi viikkoa olisi jo hieman vaikeampi järjestää, joten olisin tarvinnut myös jonkinlaisen laitospaikan tuoksi ajaksi.

Niin valtavan suuri kivi vierähti sydämeltäni tuolloin ja nyt puuhaankin innosta piukeana kotikatkoa miehelleni (kirjoitin siitä viestiä tänne eilen ja tänään, pyytäen vinkkejä katkoilla käyneiltä sen järjestämiseen)

Re: Narkomaanien omaiset

Viesti Kirjoittaja kricce » 11.2.2011 14:14:23

moi!

miten pitkät jonot on korvaushoitoon, tietääkö kukaan, noin suunnilleen? Narkkari ite väittää että vajaa vuosi.

Re: Narkomaanien omaiset

Viesti Kirjoittaja soilisko » 10.2.2011 22:38:24

Itse tasapainoilen saman kuilun partaalla. Narkkaridiileripoikaystävä asuu nyt tyttäreni luona. En ole käynyt katsomassa häntä viikkoihin, pari viikkoa sitten kävi pikaisesti kotona, viikko sitten puhutiin kerran puhelimessa, sen jälkeen ei soittoja, ei vastaa puhelimeen. Osittain se on ehkä suuttumusta siitä että ilmaisin suorasanaisesti etten rahoita tai mahdollista hänen käyttöään omalla toiminnallani.
Minulle on vaikeaa löytää se oikea tapa auttaa ja tukea, olla läsnä ja välittää. Tuntuu etä kaikilla teoillani olen mahdollistanut huumeitten käyttöä ja antanut tilanteen jatkua liian kauan ilman että tyttären on tarvinnut ottaa vastuuta teoistaan ja niiden seurauksista.
Kun minä en nyt "auta", rahaa on hankittu pikavipein ja kun nekin hanat ovat ehtymässä, on seuraavaksi vuorossa näpistely, varastetun tavaran myyminen, kaman kanssa säätäminen että itsellä olisi aina riittävästi käytössä.
Joka päivä pelkään että jotain pahaa tapahtuu, jotai vielä pahempaa ja peruttamatonta.
Tyttären kaverin kautta kuitenkin kuulin tänään että tyttärellä on kaikki "hyvin", poikaystävä pitää aineissa ja suojelee, vie aamuisin likaiset vermeet pois ja tuo puhtaita tilalle yms. arkirutiineita joista hänelle on tullut osa arkea, jokapäiväistä elämää. Kun salailu loppui niin hän puhui kaikesta tästä kuin se olisi meille kaikille normaalia.
En tiedä todellakaan kestääkö tämä vuosia tai pystyykö hän koskaan lopettamaan tai haluaako ylipäätään.

Re: Narkomaanien omaiset

Viesti Kirjoittaja Narkkarin äippä » 10.2.2011 14:34:48

Olipa ihana löytö, tältä sivulta sain samantien lohdutuksen. Joku teistä kanssasisarista kirjoitti, että olette niin ansainneet sen onnen, kun ihme tapahtuu ja lapsi toipuu. Se tuntui tosi hyvältä. Kun joka päivä pelkää saavansa puhelinsoiton, että jotain kauheeta on tapahtunut, eikä saa lastaan kiinni puhelimella, sitä väsyy siihen pelkoonsa. Ainut ihminen, jonka kautta sain puhelinnumeron, josta joku kaveri vastasi ja sain tytön langan päähän, oli narkkaridiileripoikaystävä. Miten voi olla elämä näin vaikeeta. Mutta sain kuulla tytön äänen, joka oli taas niin kiireinen, kuin aina, mutta se riitti mulle. Tyttö on hengissä, siis vielä on toivoa.
Tunsin myös myötätuntotuskaa tuon nuoren tytön kanssa, joka katseli oman veljensä elämän tuhoamista huumeilla, kun ei voi tehdä mitään. Minulla on myös toinen tyttö, joka samoin kärsii siskonsa huumeiden käytöstä. Kun juttelemme yhdessä, jätämme tämän ongelmalapsen asiat mahdollisimman vähiin, ettemme pahoittaisi toistemme mieltä. Koitamme kannustaa toinen toistamme ja iloita siitä mitä meillä on.
Joskus on hyvä ulvoa tuskaansa pihalle. Oikeen itkeä ääneen omassa yksinäisyydessään. Itku on kuin ylipaineletku, joka päästää liiat höyryt pihalle ja taas jaksaa vähän aikaa mennä arkipäivää eteenpäin.
Oli myös hyvä kuulla, että meidän omaisten ei tarvitse olla hoitajia narkkarille, ei tarvitse osata puhua sitä kieltä, mitä siinä piirissä puhutaan. On huojentavaa saada luovuttaa tämä asia ammattilaisille. Meidän tulee olla vain rinnallakulkijoita, ei hylätä, vaikka joskus sekin olisi helpompaa.

Ylös