Moi Polly. Aika vanha ketju, mutta vastaan silti. Jos ensimmäinen "Ilmoitti menevänsä tappamaan itsensä" ja pirirahan kinuaminen tuli jo ennenkun teidän suhde edes kunnolla alkoi, niin teidän seurustelu olisi ollu sulle ihan hirveätä. Tuota samaa jatkuvasti. Ja mies olisi ilmeisesti muuttanut luoksesi, sillon eroaminen olisi ollut todella vaikeaa.

Mitään raitistumista tuskin olisi tapahtunut, jos asuu naisen kanssa maalla kivassa kämpässä niin sillonhan kaikki on hyvin, on saavuttanut kaiken mitä haluaa. Miksi silloin raitistua?

Hei, Shannah!

Kerrot suhteestasi entisen käyttäjän kanssa. Se, että sinulla on ennestään huumeidenkäyttäjä ollut läheisenä, on varmasti muokannut omaa suhtautumistapaasi reippaasti - niinkuin myös itse totesit. Asialla on varmasti niin hyvät kuin huonotkin puolet. Jos hän on ollut jo vuosia ilman, on se huikea saavutus.

Huumeiden käyttö jättää varmasti kaikille käyttäjille yksilöllisiä haittoja ja rajoitteita. Se, että hän ei heti ole taustastaan kertonut, on mielestäni hyvin inhimillistä. Nyt on sinun vuorosi tehdä vaikea päätös. On vaikea antaa mitään neuvoa, mutta eikö kaikki ansaitse uuden mahdollisuuden onneen. Tunteen tasolla kun toimitaan, on vaikea päättää pelkällä järjellä.

Nyt kun tiedät kaikki faktat, kestää varmasti hetken, kun kaikki jo tapahtuneet asiat ja tulevaisuuden toiveet löytävät uudet paikat ajatuksissasi. Otat ehkä huomioon eri asioita kuin ennen ja kiinnität huomiota eri asioihin kuin ennen. Jos suhteessanne on muuten asiat kunnossa, anna itsellesi runsaasti aikaa "palikoiden" uudelleenjärjestelyyn ja odota, minkä vastauksen itseltäsi saat.

Tsemppiä!
Johanna

Löysin foorumille, kun minulle kävi ilmi, että mies jota tapailen on entinen käyttäjä, ollut vuosia jo ilman. Minulla on kosketuspintaa narkomaaneihin läheiseni kautta, eli tämä maailma on kyllä tuttu ennestään. Valitettavasti olen joutunut katkaisemaan välit läheiseeni syistä jotka kaikki narkomaanin läheiset tietävät.
Suhteessa nykyisen miesystäväni kanssa on myös tietynlainen kyvyttömyys hyväksyä itselleen rakkautta ja hellyyttä jota saa minulta. Ja sitä etten suutukaan jostain asioista, joissa hän helposti toistaa vanhaa kaavaa jostain menneisyydestä. Hän myös ahdistuu helposti jos olemme liian pitkään yhdessä. Mies on ollut pitkään kuivilla, mutta nyt kun tiedän historian niin olen joutunut miettimään kaikkea uudestaan.
Joku tuolla kirjoitti, että järki sanoo yhtä (ja tässä iässä pitäisi jo osata tehdä päätöksiä järjellä) mutta sydän saa tekemään toisin.
Tämä on nyt vain pieni pohdinta omasta elämästä tähän ketjuun, jossa on samaa mietitty.
En tiedä mitä tehdä.

Hei kaikille ketjuun kirjoittaneille!

Olette kaikki huumeidenkäyttäjien läheisiä, kumppaneita. Oma suhteeni huumeidenkäyttäjään on olla äiti, joten suhteeni käyttäjään on eri, vaikka kokemusta meillä kaikilla varmasti riittää. Monessa kirjoituksessa tuli esiin kysymys, voiko huumeidenkäyttäjä rakastaa?

Olen vuosien ajan miettinyt usein samaa kysymystä, monelta eri suunnalta pohtien. Henkilökohtainen vastaukseni on että, voi rakastaa ja rakastaakin! Kun riippuvuus on voimakas, tuntuu siltä, että käyttäjällä ei elämässään ole mitään muuta, ja näin varmaan siinä hetkessä onkin. Silloin kun kaikki on pahimmillaan ja riippuvuus on ottanut käyttäjästä kaiken vallan, hän toimii itsekkäästi, kaikki muut unohtaen, tehden mitä hirveimpiä tekoja. Silloin muut yleensä unohtavat, että käyttäjä on riippuvuutensa uhri ja riippuvuus on sairaus, jota hän ei täysin pysty hallitsemaan. Mutta se ei mitätöi sitä asiaa, että kaikki ovat aina vastuussa omista teoistaan.

Kun yleisellä tasolla puhutaa huumeidenkäyttäjistä, mielestäni usein unohdetaan käyttäjän ihmisyys ja ihmisarvo. Varsinkin ihmiset joilla ei ole mikään tasoista kosketuspintaa huumeidenkäyttäjien tai heidän läheistensä elämään. Puhutaan kauhistellen vain käyttäjistä ja käytön seurauksista ja usein myös läheisistä löytyy syytä käyttöön! Itse olen tarkoituksella alkanut muistuttaa muita, aina kun tilaisuus tulee huumeidenkäyttäjien ihmisyydestä, mitä ei saa unohtaa, missään tilanteessa.

Paljon voimia ja rakkautta elämäänne!

Terveisin
Johanna

Tulin tänne lukemaan toisten kokemuksia suhteesta narkomaanin kanssa.Itsellä on sama tilanne jatkunut yli 3 vuotta,oon yrittänyt selvittää täs netistä tutkimalla kaikkee narkomaanin käytöstä ym.ym.No mullakin ollut toi raha juttu että on lainannut,välillä pyytänytkin rahaa huumeisiin.Lainat sit on kuitenkin jääneet maksamatta,koska sitä huumevelkaa on aina muuallekin,ja mä oon sit se jolle ei sitten enää riitä tai jostakin syystä tarvitse lainaa maksaa takaisin?Nyt oon kuitenkin rahahanat lyönyt kiinni,luulin että jopa katoo nyt sitten mutta ei kadonnutkaan.Haluaa edelleenkin että nähdään ja ei ole koskaan aikasemmin sanonut rakastavansa muo,mutta nyt tässä kun oli taas kerran väliaikainen ero ja mulla toinen mies jota tapailin tosin tää toinen on myöskin käyttäjä mutta salas sen pitkään kunnes huomasin mutta tää ei pyytänyt koskaan rahaa multa mutta oli usein ilkee ja mollas muo?No niinhän siinä taas kävi että kun tää mun suhteeni 12v.asti narkannut lähetteli ihania viestejä koko ajan mulle vaikka tiesi että olin toisen miehen kanssa niin mä palasin taas suhteeseen hänen kanssaan.No meillä ollut tosi monta riitaa ja eroakin,mustasukkaisuus on kyllä välillä suuressa osassa meidän suhteessa puolin ja toisin.Emme asu yhdessä kun en ota häntä tänne asumaan,en jaksaisi joka päivää katsella en ainakaan niitä viekkareita kun sillon nukkuu vaan.no hänellä on kyllä paikka missä olla avovaimo jonka kanssa asuu yhdessä,tosi avovaimo on ollut myöskin narkkari ja kova silti paapomaan tätä miestä kantaa kaikki ruoat eteen,mies voi nukkua monta päivää putkeen,sillä aikaa tää avovaimo tekee ihan mitä ruokaa vaan millonkin tää mies tahtoo ja kantaa ne sitten vaikka sänkyyn tälle???Ilmeisesti tällä miehellä on
tunteita meitä molempia kohtaan silti mutta hyväksikäyttöä toi avovaimokin joutuu kokemaan kun otti miehen asuun luokseen maksaa yksin vuokran,sähköt,ruoat ym.mies käyttää rahansa omiin juttuihinsa lähinnä huumeisiin tai huumevelkoihin!oon yrittänyt monta kertaa kanssa lopettaa suhdetta mutta kai on jo kiintymystäkin ja rakkauttakin.Mies on äärettömän hellä muo kohtaan ja meillä on ihania muistoja niitä on vaikea unohtaa,koskaan ei ole muo kohtaan käyttäytynyt väkivaltaisesti.Meillä on intohimoinen suhde paljon halitaan ja suudellaan kun tavataan.Silittää muo hiuksista,pitää hyvänä ottaa kainaloon seksi sujuu hyvin myöskin.Olen silti kuullut että avovaimonsa luona riehuu välillä rikkoo tavaroita,ja on kuulemma myös käyttäytynyt väkivaltaisesti avovaimoaan kohtaan??Itse on tää vaimo ainakin kertonut eteenpäin näitä juttuja,ja tulleet minunkin korviini,tuntuu silti käsittämättömältä että siellä riehuu täälä ei riehu?Tosin välillä on hänellä masennusta ja väsymystä niin sillon lähtee sitten kotiin nukkumaan.Melkein aina kun on nähty on kyllä jotakin vetänyt että ilmeisesti ei edes halua niitä pahimpia viekkareitaan näyttää mulle,vaan lähtee sitten siinä vaiheessa kotionsa.Me ollaan ihan julkisesti näyttäydytty hänen kavereillaan ja kuljetaan käsikädessä yleensä ja monet tietävät että ollaan yhdessä vaikka on toinenkin nainen jonka luona asuu.Siinä mun tarinani nyt on taas se vaihe että tehtiin tossa sovinto muutama päivä sitten,ja vietettiin ihana yökin yhdessä ja oon käynyt useamman kerran hänen kotonaankin kun avovaimo ollut poissa,naapuritkyllä varmaan nähneet mut jo monta kertaa,siitä en ole varma tietääkö tää vaimo mun olemassa olostani?Mutta aika yksinkertainen täytyy olla jos ei tietäisi,sen verran monta mokaa sattunut on esim.ollut puhelimessa kun tää vaimo soittanut ja linja auki niin huutanut muo nimelläkin?No on kyllä tietonen että meillä on ollut joskus suhde ja siitä kyllä tietää mut,mutta voisiko olla että ei nyt sitten muka tietäisi mitään???Mutta aina kun me ollaan yhdessä niin on kyllä mieletön puhelin pommitus ja kyseilyitä missä oot ja koska tuut?Välillä mies sulkee luurin kokonaan!Ainoo mitä oon miettinyt on se että voiko mies joka 12v.aloittanut huumeiden käytön ja nyt käyttänyt sitten jo päälle 30vuotta huumeita tosiaankin yleensäkkään rakastaa ketään tai mitään muuta kun niitä huumeita koska ne nyt varmasti on ensisijalla aina että mistä taas lisää ja voiko tälläsellä ihmisellä olla todellakin tunteita ollenkaan ketään kohtaan???No mä en kyllä oo keksinyt syytä nyt siihen että miksi sitten haluaa tapailla ja pitää yhteyttä kun ainakaan enään ei rahasta
ole kyse kun ei sitä multa enään saa niin mistä sitten se muo kiinnostaisi tietää???No oon tosiaankin yrittänyt monet kerrat päästää irti ja oon jättänyt hänet useamman kerran mutta aina on ryöminyt takaisin vaikka olen sen todella törkeestikkin tehnyt?

Heissan, kuulostaa niin tutulta toi, vaikkei mun seikkailut käyttäjäni kanssa onneksi kestäneet noin montaa vuotta. Mä jäin miettimään, mitkä sun kalterit on? Mitä tarkoitat sillä?

Mä odotan omaani vapautuvaksi vankilasta, en edes halunnut tietää, kauanko tällä kertaa istuu. Sovimme, että tavataan ja selvitetään asiat, kunhan vapautuu. Vankilaan en mene katsomaan, enkä kirjoitta, istukoon siellä rangaistuksensa.

Kohta 7 vuotta kulunut. Tuntuu, että hukkaan valunut. Kerran pääsin jo eroon tästä kuluttavasta suhteesta. Olin päätyä paljon pahempaan suhteeseen. Sitten tämä ihminen tuli takaisin elämääni ja pelasti suhteelta joka olisi vienyt elämäni kunnolla tuhoon. Itsellä ei päihde ongelmia. Lapsuudesta yksi isompi trauma, mikä ilmeisesti ajaa tähän läheisriippuvuuteen. Ikää alkaa olla sen verran, että lapsiakin haluisi. En voi kuitenkaan luottaa häneen.. että uskaltaisin. En halua joutua siihen jamaan, että joutuisin hoitamaan miestä ja lasta.
En pääse eroon tästä suhteesta, koska olen itse rakentanut nämä kalterit.
Tuntuu kuin kaikkien muiden elämässä tapahtuu hyviä asioita ja he pääsevät eteenpäin. Itse junnaan kiinni tässä paskassa. Taas uusi korvaushoito kokeilu edessä.. jos siihen hän pääsee.

Mä tulin tänne lukemaan omia horinoitani, jotta muistaisin, miltä musta tuntui. Ei ole mennyt päivääkään, etten mä olisi miestä ajatellut, tosin nyt jo ihan hyvällä mielellä, toki ikäväkin on ollut. Turvallisesti saatoin ajatella ja muistella, koska ajattelin, etten hänestä enää ikinä kuule mitään ja hyvä niin. Mutta...tänään sainkin taas ihanan viestin, niin kiltin ja suloisen. Kertoili kuulumisiaan, vankilaan lähdössä, eikä muutenkaan kovin hyvin mene. Mitään ei multa pyytänyt...vielä...halusi vain tietää, mitä mulle kuuluu ja kertoa omia kuulumisiaan.

Nyt mä taas mietin, mitä teen. Toisaalta, en tunne enää samaa hulluutta, kuin aikaisemmin. Jos voisin olla varma, että asia pysyykin näin, voisin hyvinkin jatkaa ystävyyttä. Kuitenkin tuo ihminen on mulle juuri sellainen, jonka elämääni haluaisin. Mutta tuohan se sen lokaämpärinsä taas tullessaan ja jossain kohtaa se loiskuu ylikin, enkä mä tiedä, olenko valmis siihen. Ainakin pitänee tehdä heti jo selväksi, mitä mä suostun ottamaan vastaan ja mitä en. Mä tiedän, että sille oli jo suuri ponnistus ottaa yhteyttä, sen verran rumasti asiat viimeksi hänelle päin pläsiä latelin. Se on joutunut jo kaikista ihmisistä luopumaan, koska on niin paska, että on siihenkin tottunut. Siksikin tiedän, että jotakin merkitsen, koska olen ainoa, jonka luokse edes yrittää palata.

Hitto mitä sekoilua! Ehkä mä nyt vaan rauhassa nuuskin tunnelmaa, enkä säntää mihinkään päätökseen suin päin. Tai sitten itken ja inisen taas täällä kohta surkeaa kohtaloani.

Heissan Narsissi taas. On todella merkillistä ja mielenkiintoista, miten käyttäjät tuntuvat käyttäytyvän kaikki saman kaavan mukaan ja samoin me heitä rakastavat. Tuota kaavaa kun oikein pohtii, voisi kuvitella, että olisi helppoa ymmärtää, mitä pitää tehdä. Ja melkein voi ennustaa, mitä se oma käyttäjä seuraavaksi tekee ja mitä siitä sitten seuraa. MUTTA kun se ei vain ole niin yksinkertaista, miten ihmeessä sitä itse menettääkin otteen omaan elämäänsä ja jossain omituisessa hädässä vain haluaa sen oman rakkaan käyttäjänsä pitää elämässään. Eikä helppoa vaihtoehtoa ole, on yhtä tuskaa olla sen kanssa, mutta niin on olla ilmankin.
Mulla ollut tänään hirveä päivä, kamala ikävä, yksinäinen ja surullinen olo. Hyvä etten itse ottanut yhteyttä, kun koko bussimatkan töistä kotiin itkin. Sitten tajusin, että silloin, kun se oli mun omani, mulla oli ihan samat tuntemukset, ikävä, suru ja yksinäisyys. Paitsi ne pienet, ihanat hetket, jotka oli ihan ihmeellisen ihania. Täyttä paskaa tämä! Onneksi ymmärrän jo, että huominen voi olla taas helpompi.

Ymmärrän hyvin fiiliksiäsi siitä, että jos hän yrittäisi vielä palata elämääsi, "ottaisit" hänet varmasti takaisin. Tuntuu että meissä kaikissa narkomaanien (ja alkoholistien) puolisoissa on edes hiukan tätä samaa pelastaja-syndroomaa.
Mutta minusta se on vahvuutta, että pystyit irrottautumaan, vaikkakin tarvitsit suuttumuksen siihen kimmokkeeksi. Jossain on rajojen mentävä.

Mä olen itse syytänyt mieheni narkkaamiseen tässä vuosien kuluessa tuhansia ja taas tuhansia euroja. Nyt kun on ollut taas parempi kausi sen suhteen, että olen pystynyt sanomaan ei, hän varasti multa taas. Taas!!.. Ja tiedän jo nyt antavani sen lopulta kuitenkin anteeksi, vaikkei olla tästä vielä kasvokkain päästy juttelemaankaan. Mies välttelee mua, ja sekin satuttaa. Tiedän että häntä varmasti, edes jollain tasolla, kaduttaa tuo teko, ja haluaisi siksi lakaista sen kokonaan maton alle, mutta enkö minä ole edes sen arvoinen, että suhteen eteen kannattaisi nähdä vaivaa, ja asiat selvittää?
Tarjosin sitä mahdollisuutta hänelle moneen kertaan, mutta ennen kuin rahat (tai siis niillä hankitut huumeet) oli vedetty, ei hänestä kuulunut mitään, ja puhuminen alkoi houkuttaa vasta kun viekkarit iskivät. Hän laittoi mulle viestiä, että voidaan jutella. Ja voisinko tullessani lainata hänelle vähän rahaa.
Niihin viesteihin en enää vastannut. Uskon ja toivon, että hän ymmärtää mikä meni vikaan.

Jollain surullisella tavalla ajattelen että ero on enää vain ajan kysymys. Haluain kuitenkin aina vain odottaa, ja katsoa tilannetta vielä vähän aikaa. Jos jokin muuttuisi.
Niin minä sen itselleni perustelen, mutta ehkä jollainlailla vain suojelen itseäni eron aiheuttamalta tuskalta siirtämällä sitä kauemmaksi, niinkuin narkkari siirtää vieroitusoireita ottamalla tasoittavan annoksen.
Todellisuudessa en nimittäin usko, että mieheni tulee lopettamaan. Tuskin lähiaikoina, välttämättä ei koskaan. Vaikka tiedän että se on mahdollista, aivan jokaiselle addiktille, olen kuitenkin jo lopettanut sen ajattelun realistisena vaihtoehtona. Jos haluan tästä pois, minun pitää lähteä itse, eikä yrittää saada miestäni väkisin parantumaan.

Heissan, en mä tiedä olenko mä vahva, mutta asiat nyt meni näin. Lopullisen raivarini sain, kun mies pyysi rahaa, jotta saa piriä. Olin tehnyt selväksi, että rahaa en ikinä anna, tiesin kyllä, että sekin päivä tulee. Sanoin asiat hyvinkin rumasti, mutta vain asioita, jotka olivat minusta totta ja miltä musta tuntui. Pieni ihan mureni siinä mun naamani edessä, mutta mä en vain voinut itselleni mitään. Se aina sanoi, että tietää, että mä jätän sen jonain päivänä ja niinhän siinä kävi. Yritti kovasti, mutta narkkaaminen on kuitenkin se asia, jota eniten rakastaa, ja vihaa. Onneksi lopetti yhteydenpidon, koska muuten mä en olisi nyt tässä tilanteessa. Ymmärrän nyt hyvin, miten vaikeaa on päästää irti, jos käyttäjä pitää kiinni. Mulle onnekseni kävi näin.
Mä ajattelen, että mun elämässäni onneksi kävi tuo mies. Se on niin surullinen ja yksinäinen, opin, ettei tarvita muuta kuin ihana kesäyö ja iho ja onnettominkin ihminen voi hetken olla onnellinen. Se antoi mulle paljon ja mä toivon, että muistaa itsekin, miten ihana ihminen se on sen narkkaamisensa takana. Se sydämensä pohjasta halusi muuttaa elämäänsä, muttei se vielä osaa. Ehkä se sai jonkun hyvän kokemuksen itsestään, mistä joku siemen jää itämään. Kaikki oli sille outoa, sanoikin, ettei osaa oikein olla mun kanssa, kun kaikki on uutta. Luottamus, silittäminen, pusuttelut, keskustelut, ihan kaikki.
Mäkin jatkan eteenpäin vähän viisaampana, ainakin opin sen, miten hauras sitä itse on. Koska jos ei mies olisi jättänyt mua rauhaan, olisin helvetti vieköön antanut kaikkeni, ihan kaikkeni, jotta vaan ollaan yhdessä. Nyt kuulostaa tyhmältä, mutta silloin olisin noin tehnyt.
Mitä muille kuuluu?

Ihanaa kuulla, että nyt menee paremmin, ja tunnet tehneesi oikein.
Jokainen ihminen jättää meihin jonkinlaisen jälken, ja niin sen kuuluukin olla.
Suhtautut asiaan minusta ihaltavasti. Tiedät, että suhde rikkoi sinua, ja arvostat itseäsi niin paljon, että lähdit, muttet ole katkera.
Ikävä tuntuu varmasti välillä ylitsepääsemättömältä, mutta olet vahva. ♥️

Jos joskus käykin niin, että mies ottaa taas yhteyttä, muistuta itseäsi siitä, miksi alunperin halusit viheltää suhteen poikki.

Kaikkea hyvää sinulle tulevaisuuteen!

Hei ja kiitos vastauksestasi. Mä tein päätöksen, että mun on pakko päästää irti siitä ihmisestä. Ilmoitin, etten halua enää ikinä olla missään tekemisissä hänen kanssaan. Lopulta hän sen uskoikin, kun rumasti asian jouduin sanomaan. Se oli hirveää, mulle jäi kamala ikävä sitä suloista miestä ja ihania hetkiä. Jotenkin ne kamalat asiat katosivat, enkä muistanut kuin sen pienen, vieressä kehräävän, silitettävän kissanpennun. Kuukausi meni kuin unessa, tuntui, että mä tukehdun ja tein väärin. Sitten alkoi tulla vähän vihaa ja kiukkuakin, mikä tuntui ihanalta. En mä ansainnut kaikkia niitä haukkumisia ja omituista vihaa. Nyt näen asiat jo hiukan kauempaa, ikävöin vieläkin, mutta järki alkaa palata. Tein oikein, vaikka kamalaa se oli ja on edelleen hetkittäin, mutta vain hetkittäin. Nyt mä alan olla jopa hiukan kiitollinen kokemastani, koska opin itsestäni taas uutta. Enkä mä ikinä unohda sitä miestä, välillä jo salaa hymyillen onnellisena muistoilleni, koin jotain, mitä en ikinä olisi uskonut kokevani, olin umpirakastunut, mutta silti osasin vetää omat rajani ja pitää niistä kiinni. Tosin, mies ei ole ottanut yhteyttä, jos ottaisi, olisin varmaan taas sormi suussa miettimässä, mitä mä oikein haluan.
Ihanan kamala kokemus, joka edelleen saa mut vuoroin hymyilemään ja vuoroin itkemään pikkuisen. Toivon vain, että mies pitää hiljaisuutensa, koska sitä vaihtoehtoa ei ole, että jatkaisimme ystävinä. Joko olen kokonaan ilman, tai sitten mennään täysille syvälle suohon.
Voimia kaikille, jotka rakastavat renttujaan. On ne hirveitä ja ihania, mutta miettiäkää omat rajanne ja pitäkää niistä kiinni, vaikka se sielua riipiikin.

Moi Polly. Miten voit nykyään?

Tottakai narkomaani voi rakastaa. Päihderiippuvuuskuoren alla on kuitenkin tavallinen, tunteva ihminen, sellainen kuin kaikki meistä. Vaikka päihderiippuvuus ajaa ajattelemaan vain omaa etua, ja huumeiden käyttöä, voi hän silti välittää sinusta ihan pyyteettömästi. Mutta voiko rakkaus koskaan olla tasapuolista? Tuskimpa. Tavalliseen parisuhteeseen pystyäkseen elämän pitäisi olla toisenlaisilla raiteilla ja parantumisen jo vähintään alkanut.
[En yleistä tarkoituksenani loukatakseni ketään. Tiedän että on myös narkomaaneja, jotka tekevät selkeän rajanvedon ihmissuhteiden ja päihdemaailman välille, mutta koska addiktio ohjaa elämän kaikkia osa-alueita, on se niin vaikeaa, ettei sitä ole yleensä realistista odottaa vakavista päihdeongelmista kärsiviltä.]

Minäkin neuvoisin sinua ennemmin kuuntelemaan järkeäsi kuin sydäntä. Jos suhde ottaa enemmän kuin antaa, ei sitä kannata jatkaa. Mikään suhde ei ole mielenterveyden menettämisen arvoinen, ei kukaan ole ansainnut jatkuvaa pahaa oloa.
Toivottavasti saat jostain voimaa pyristellä noista kuvioista ulos. Kuulostaa kuitenkin siltä, että tiedät itsekin ettet halua jäädä.

Voimia. ♥️

Kiitos vastauksista! Olen nyt koittanut ottaa hiukan tuumaustaukoa, muttei tästä mitään hyötyä näytä olevan. Alkaa jo itseänikin naurattaa oma sekoilu. En ole vastannut mitään viesteihinsä, mikä on jo suuri saavutus multa.

Nyt mietin, voiko narkomaani edes oikeasti rakastaa? Tuo mies ei musta hyödy mitään ainakaan rahallisesti. No, ruokaa saa, koska mä maksan ja hän kokkaa meille. Asun maalla ja siellä nauttii, tassuttelee pihalla kanojen kanssa ja katselee auringonlaskua. Kotonaan narkkaa minkä ehtii, varmasti munkin luona, mutta niin etten näe.

Ymmärrän, että rakastaa huumettaan yli kaiken, mutta voiko vilpittömästi rakastaa muakin? Joskus yöllä herään siihen, että istuu mun vuoteen laidalla ja silittää ja katsoo vain lempeästi. Ei odota multa mitään, kunhan saa vaan olla siinä. Tai sitten toikin on joku vedätys, heh heh.

Mutta koska on narkki, oletan siis itse koko ajan, että kaikessa on ajatuksena se, että jotenkin musta hyötyisi. Voiko narkkari oikeasti rakastua? Tyhmä kysymys, mutta mä olen nyt tyhmä joka asiassa näköjään.