[Winston-84]

^ Mikä ettei se jollakulla noinkin mene. En usko, että suisidaalisuudessa on mitään yleistä kaavaa. Yksi toimii hyvinkin impulsiivisesti(Toki siinäkin on taustalla jotakin probleemaa. Harvemmin kai kukaan keksii, että tapan itseni tänään, koska kaikki on niin hyvin) ja toinen miettii ja suunnittelee päiviensä päättämisen todella pitkäjänteisesti. Yhdellä romahtaa koko maailman ja elämänhalu nuorena ja nopeasti ja sekavissa merkeissä ja toinen kitkuttelee henkilökohtaisessa helvetissään vuosikymmenet, kunnes lopulta menee kuppi nurin.

Tämän vanhan ja varmaan vieläkin käytetyn lausuman siitä, että ihminen, joka puhuu itsemurhasta(an), ei koskaan toteuta sitä, voi heittää roskakoriin. Eiköhän se itsemurhanKIN kohdalla ole niin, että jotkut vain ovat puheliaampia ja avoimempia asioistaan ja fiiliksistään, kuin toiset.

Edit: Eräs kaverini teki itsemurhan jo kauan, kauan sitten. Hän ei juuri muuta tehnytkään, kuin höpötti siitä, kuinka tappaa itsensä, järjesti säännöllisesti erinäisiä tempauksia sanojensa tueksi ja oli muuten helvetin rasittava. No, teki hän sentään aika paljonkin muuta. Hyvinä aikoinaan oli tosi hyvä tyyppi, mutta huonot ajat olivat sitten sitäkin huonompia. Hyvin sairas ihminen oli kyseessä . Onnistui sitten lopulta saamaan itseltään hengen pois. Jälkeenpäin mietin, että käviköhän se tavallaan vahingossa . Jengi oli niin lopenkyllästynyt yli kymmenen vuotta kestäneeseen nyt mä tapan itseni -draamaan, että löi vain luuria korvaan siinä vaiheessa, kun tämä henkilö soitteli taas näitä puheluitaan, eikä ketään kiinnostanut enää mennä tsekkaamaan, mikä tilanne tai soitella lanssia. Oli mullekin soittanut silloin, mutta en olisi vastannut puhelimeen muutenkaan. Taisin olla nukkumassa ja puhelin kiinni/äänettömällä.

Toinenkin kaveri tappoi itsensä jo sata vuotta sitten. Hän ei puhunut, eikä pukahtanut mitään aikeistaan. Oli tällainen tyypillinen suomalainen mies, jolla kaikessa hiljaisuudessa tuli mitta täyteen. Olihan se ratkaisunsa silloin aikamoinen yllätys kaikille, jotka hänet tunsivat, mutta kyllä sieltä taustalta sitten paljastui kaikenlaista ja päin helvettiä oli mennyt jo pidempään.

Kepeät mullat vain molemmille.

[Winston-84]

Tuli mieleen tuosta Pjotrin edellisen sivun fucking asuntovelka -avautumisesta: Mä en usko, että ihmistä suistaa itsemurhaan mikään yksittäinen vastoinkäyminen tai edes monien raskaiden vastoinkäymisten sarja. Tahtoo sanoa, että päiviensä päättämisratkaisuun vaikuttanee lopulta ennemmin ihmisen oma sisäinen maailma, luonteenlaatu tmv., kuin mitkään ulkoiset muuttujat. Nämä parisuhteen kariutumiset, oman lapsen tai koiran kuolema, raha-asioiden vituilleen menemiset tai se, että osti hometalon, jossa ei voi asua, mutta josta ei pääse eroonkaan, eikä sen enempää vakuutus, kuin myyjäkään korvaa senttiäkään ovat vain niitä viimeisiä korsia, jotka katkaisevat kamelin selän.

Monilla ihmisillä on paljon tosi vaikeitakin asioita elämässään, mutta eivät silti tapa itseään, eivätkä edes mieti sitä varteenotettavana ja todellisena ratkaisuna(Itsemurhan pohtiminen olemassa olevana optiona ja sillä fantasiointi oikein synkällä hetkellä lienee hyvinkin yleistä ja IMO lähinnä terveenmerkki). Niillä, jotka itsemurhaan päätyvät, on taustalla näiden ulkoisten vastoinkäymisten lisäksi jotakin ihan oman pään tuottamaa totaalista toivottomuutta ja näköalattomuutta. Masennusta varmaankin monella, mutta varoisin hieman käyttämästä kyseistä termiä tässä yhteydessä yleistäen, koska en usko, että jokaisella itsemurhaan päätyneellä on jotakin sellaista häikkää, joka olisi diagnosoitavissa lääketieteelliseksi häiriöksi/sairaudeksi. Noh, nykyisenä medikalisaation aikana toki pessimistinen luonteenlaatu tahi lemmikkikissan kuoleman aiheuttama surukin on varmaan ICD-koodattu tauti .

[Pjotr-77]

Ensimmäisenä kannattaa lopettaa paskatyöt kuten RAKSALLA, ja KUORMA_AUTOA_AJAA nimiset helvetin-ammatit, silloin ehtii pohtia ihan istuallaan että mitä tässä sitten tekisi.. moni ei vaan tajua että on olemassa Työpaikkoja HELVETISTÄ

[Winston-84]

^ Siellä kuorma-auton ratissahan ehtii hyvin istua miettimässä. Kunhan ei niin syvälle mietteisiinsä vajoa, ettei muista seurata liikennettä ja pysähtyä välillä purkamaan lastia.

Vakavasti puhuen ja ohi otsikon aiheen: Tässä maassa ihmisellä on suht hyvät mahikset vaikuttaa omiin asioihinsa. Ei tietenkään rajattomat ja toisilla ne ovat huomattavasti rajallisemmat, kuin toisilla, vaikka kuinka tykätään nostaa esiin näitä kenestä vain voi tulla mitä vain -menestystarinoita . Monilla paskan elämänsä valittelijoilla kuitenkin se suurin rajoite on oma muutosvastarinta. Ei haluta tai osata poistua siitä tutusta helvetistä, vaikka ovi olisi vieressä apposen auki.

Ihan käytännön esimerkkejä: Suomessa aikuisenkin ihmisen on melko helppoa ja halpaa uudelleenkouluttautua vaikka sadannen kerran, jos edellinen uravalinta tyystin tympii. Toki kannattaa vähän miettiä, ettei itseään suoraan työttömyyskortistoon kouluta, jollei työttömyyskortisto sitten ole se nimenomainen haave.

Huonossa parisuhteessa eläminen on ihan vapaaehtoista. Täällä ei ole mitään kulttuurillisia tai sosiaalisia seikkoja, jotka estäisivät tai vaikeuttaisivat eroamista, eikä oikeastaan taloudellisiakaan. Toki elintaso saattaa laskea eron myötä, mutta ei Suomessa kukaan kodittomaksi jää ja nälkään näänny vain sen vuoksi, että eroaa.

Jos raha-asiat ovat jatkuvasti viturallaan, niin voi kirjata ihan perinteiseen excel-taulukkoon tai vielä perinteisempään siniruutuvihkoon kaikki menonsa kuukaudelta nyt aluksi ja miettiä, missä menee pieleen ja mitä tehdä sille. Yleensä jotakin on tehtävissä.

Jos on tylsää, voi keksiä itselleen tekemistä. Sitähän on maailma pullollaan ja vaikka kuinka paljon myös sellaisia juttuja, jotka eivät vaadi suurta budjettia tai joita koronaeristyskään ei estä.

Ennen kun alan kuulostaa täysin jokainen on oman onnensa seppä -julistajalta , niin tiedän kyllä mielisairaana ja päihdeongelmaisena takuueläkeläisenä varsin hyvin, että kaikilla meillä on rajoitteita(Terveisiä vain Suskille ). Em. asioista huolimatta olen minäkin voinut ihan itse tehdä monia asioita ja valintoja, jotka ovat tehneet elämästäni huomattavasti helpompaa ja hauskempaa.

[aaaaaaa]

^ Musta on hiukan huvittavaa vedota tuohon läheiset jäävät suremaan -argumenttiin, koska jokainen kuolee joskus johonkin ja se on väistämätöntä ja jäävät ne läheiset suremaan sitten joka tapauksessa, mikäli ihmisellä suinkin sellaisia läheisiä on. Vähän niin kuin koronan kanssa vedottiin siihen, että ajattele, jos joku sun läheinen kuolisi siihen. No ööh... Voin ajatella, mutta en kuollaksenikaan(heh) ymmärrä, miksi koronaan kuoleminen olisi jotenkin suurempi tragedia, kuin se, että rakas ihmiseni kuolisi johonkin muuhun sairauteen, tapaturmaisesti tai millä ziljoonalla tavalla täältä nyt voikin lähteä ja jokainen lähtee, eikä kukaan tiedä päiviensä määrää.

vanhemmat, jotka menettävät lapsensa varsinkin itsemurhalle eivät välttämättä toivu koskaan. sen sijaan lapset yleensä menettävät vanhempansa jossain vaiheessa ja selviävät siitä tarpeeksi surtuaan.

korona -epidemian aikana nuoria ja terveitä ihmisiä joille korona ei ole todennäköisesti kovin vaarallinen yritettiin saada noudattamaan rajoituksia ja suosituksia heikompien ja vanhempien läheistensä takia.

[aaaaaaa]

Mielestäni eutanasia pitäisi ehdottomasti olla sallittua vakavasti sairaille, jotka kärsivät kovista kivuista. Enkä nyt tälläkertaa edes tarkoita itseäni, vaan vielä paljon sairaampia, kivuliaampia, sängyn omia potilaita.

jos potilas on tajuton, mutta hengittää itse lääkäri voi ainoastaan lopettaa nesteytyksen/letkuruokinnan jolloin potilas kuihtuu pois viikossa, tämäkin on väärin kun ei saa lääkkeillä avustaa nopeammin pois. kamala viikko omaisille

ja näin tietysti vain siinä tapauksessa kun toivoa ei ole, ellei se ollut kaikille itsestään selvää