[Winston-84]

Katselimme taannoin isännän kanssa YouTubesta stand upia. Siinä oli varmaan ihan tunnettujakin suomalaisia alan koomikoita, mutta en minä niistä mitään tiedä.

Tosi moni vitsi koski parisuhdetta, eikä ensinkään mairittelevaan tyyliin. Akka tai ukko oli tehnyt tai sanonut sitä ja tätä ja aina se tekeminen tai sanominen oli jollakin tapaa tyhmää ja irvailemisen arvoista. Tai "meillä on tässä akan/ukon kanssa sellainen ongelma, että..." Joissakin yksittäisissä jutuissa oli ihan hyviä täkyjä ja oivalluksia, jotka naurattivat, mutta noin yleisesti en jaksa pitää järin hauskana tuollaista siipan haukkumista ja halveksimista. Jos mä rakastan ihmistä enemmän, kuin ketään muuta, puhun hänestä mieluummin kauniisti. Harvemmin on mitään syytäkään puhua rumasti. Toki hänessäkin on omat vikansa ja ärsyttävät piirteensä, kuten meissä kaikissa, mutta ne ovat sen verran harmittomia pikkujuttuja, etten jaksa tehdä niistä numeroa. Jos siipastaan ei pysty mitään hyvää sanomaan, niin eikös silloin ole parempi pistää se siippa vaihtoon . Parisuhteessa oleminen on kuitenkin täysin vapaaehtoista tässä maassa.

Ei tuo tietenkään stand up -koomikoiden keksintö ole. Oikeasta elämästähän he lohkaisunsa ammentavat. Tuossa ko. asia tuli vain karrikoidusti esiin niin kuin kait komiikassa tarkoitus onkin. Kyllä näitä ihmisiä näkee/kuulee ihan IRL, kuinka muija on niin saatanan tyhmä ja nalkuttaa vain tai ukko ei osaa tehdä mitään oikein. Itsensähän tuossa lähinnä nolaa, kun kertoilee avoimesti kaikille, kuin huono nais-/mies-/joku sukupuolimaku minulla on .

Onneksi näkee paljon niitäkin pareja, jotka tuntuvat tykkäävän toisistaan ihan oikeasti ja joille parisuhde ei tarkoita jotakin helvetin valtataisteluasetelmaa.

[1970]

^ Jep, mekin ollaan kateltu tuota sarjaa ja joskus siinä on verraten hyviäkin ja jopa kohtuullisen nimettömiä tyyppejä.
Toisilla vaan voi olla niin suuri kutsumus esiintymään, suoranainen vietti, joka ylittää henkiinjäämis- ja lisääntymisvietin,
ja vaikka matsku haalaa kilometrin perässä, eikä olekaan yleisöön uppoavaa, niin lauteille on päästävä ja esiinnyttävä vaikka väkisin.

Nolaaminen on keinona varmaan halvinta ja sellanen roustaus itselle hyvin vastenmielinen tyyli.
Siis että ollaan porukalla toista nälvimässä, vaikka se ois ihan ansainnutkin sen, jos tosissaan olisivat, mutta jokin siinä panee ankarasti vastaan ja suorastaan taistelee vastaan verissäpäin meikän siveää ja hienostunutta, sisäisesti virheetöntä moraali- ja etiikkasäännösten järkähtämätöntä maailmaa.

Tää oli mulle uutinen, että parisuhteessa oleminen on vapaaehtoista ja että toisessa voi olla jotain ärsyttävyyksiä.
Luulin, että pakkohan se on hyvä ottaa ja että vain miehellä voi olla sellasia lieviä heikkouksia, jotka tarkemmin
tarkastellen ovat just niitä vahvuuksia ja hyviä puolia ja hauskuuksia, joista nainen saa kivaa täytettä päiväänsä.

Ah, eläköön se pieni ero, vaikka suurempikin se saisi olla.
Ekat tuhat päivää tässä ollaan naiseni kaa menty kohta silleen.
Opin ton laskumetodin juomattomuuteni alkuaikoina, kun piti jotenkin
brassailla lukemilla ja tuhat päivää on 2 vuotta ja yhdeksän kuukautta,
joten ei se ole edes vaikea ynnäillä tällaiselle päivittäin päissään laskevalle jäbälle.

[1970]

Niin kuin taivas tänä yönä
tuhlaa meille tähtiään
älä pihtaa enää, antaa maljan läikkyä
yli jos on läikkyäkseen,
voitetaan tai hävitään,
samantekevää,
tuhlattavaksi on meille elämä annettu,
ainutkertainen, rakastetaan toisiamme
yli varojen

Arto Melleri

[1970]

Ville Valo - Olet Mun Kaikuluotain https://youtu.be/0JfeC66K534

[Winston-84]

Nykyään ovat kovasti muodissa nämä parisuhdeterapiat. Voin olla taas armottoman vanhanaikainen, mutta olen sitä mieltä, että jos parisuhdettaan pitää alkaa terapoida, niin eiköhän siinä vaiheessa se parisuhde ole siinä ja parempi laittaa lusikat jakoon. Parisuhteen pitäisi IMO olla iloinen ja mielihyvää tuottava asia, sekä voimavara, ei mikään ongelmavyyhti, jonka ratkomiseen tarvitaan ulkopuolista ammattilaista.

Itse aina hehkutan terapiaa, koska se on auttanut mua niin paljon. Tarkoitan sillä terapialla kuitenkin ihan oman pääni terapoimista. Itseni kanssa kun joudun elämään, jollen elämääni lopeta ja toistaiseksi mulla ei sellaiseen mitään haluja ole. Parisuhteessa ollaan kuitenkin tyystin vapaaehtoisesti. Jos parisuhde ei toimi, niin paskaakos sitä väkisin tekohengittämään ja ainutkertaista elämäänsä sellaiseen tuhlaamaan.

[1970]

Uppistakeikkaa, rakkaus tätä palstaa kohtaan on väljähtynyt, eikä kukaan ole muistanut päivittää tätä ketjua.
Viime vuonna oli pelkkää plankkoa ja meikänkin vika postaus on ½toista vuoden takaa... niin myös Winstonskan.

^ Joo, varmasti on näin, vaan ehkäpä se suhde, joka päätyy terapoitavaksi, on esim. lapsiperheessä vielä yhden pelastamisyrityksen
arvoinen tai niin sen pariston naispuolinen on varmaankin ajatellut ja miesnaispareista naaraampi versio.

Meillei terapoida kuin yksityisnäytöksissä, jotka eivät ole näytöksiä ensinkään, vaan voishan niistä joku pervo spede maksaakin.

Viidettä vuotta kihloissa. Kyltää vaan skulaa edelleen ja jossain määrin on ollut samaa, kuin alusta lähtien.

Naisellain on alakoulua käyvä laps, joten lisäkasvuakaan ei tarvii väkisin pakertaa, ah ah.

Koirattomana on mennyt nyt jo toista vuotta. Siinä kohtaa jäi sellanen yksi jokapäiväinen kulmakivi veke, vaan minkäs teet.

Silloin kun valitsin tietoisesti jotain sellasta, mitä en halunnut, mutta jonka päätin saada eli nupin himmeeksi,
tein tietoisen valinnan, josta tietenkin päihdemaailmassa lasku lankeaa. Mä kyllä tiedän ja olen aina tiennyt
mitä mä haluan ja nähdessäin jotain sellasta en ole myöskään muuttuva tietämättömäksi,
mutta alussa on aina lukuisia kohtia, jotka täytyy lähtöselvityksessä käydä läpitte.
Luin tuolloin lähtöselvitysraporttia ja aika pian pystyi rustaamaan molemmin
puolisen diggailun done-leimalla. Se on alku, muttei piisaa suhteeseen asti.
Sitten pitäisi kummankin olla vapaa ja näinhän ei vielä tuolloin ollut.
Näistä kun pääsee, niin latu alkaa avautua ja näkymät
romanttiselle niitylle sekä ruusukaupan lahjakortti
käy tiuhaan ja soi kohta kuin hetekan jouset.
Tästä kohtaa kun pääsee sormuskaupoille
ja tulee tuntumaa ja varmuutta ja
jaksetaan eka vuosi ja toinen
ja mennään yhes ja
suhde skulaa,
niin avåt ´
ja on se
sit kyl
s
i
i
n
ä

Yhteistä historiaa kertyy koko ajan ja sitä ei ole kellään muulla,
mut itsestään selvyyden rankkaan ansaan en ole taipuva sortumaan.

[Winston-84]

Naisellain on alakoulua käyvä laps, joten lisäkasvuakaan ei tarvii väkisin pakertaa, ah ah.

Olen joskus miettinyt, että tämä olisi tosi näppärä systeemi itsellenikin. Ihan ajatusleikkinä. Mulla on maailman paras mies, enkä ole vaihtamassa mistään hinnasta. Tykkään lapsista(Vähän tyhmästi tuokin sanottu. Eivät lapset mikään homogeeninen joukko ole, vaan ihan ihmisiä ja yksilöitä ja niitäkin on ihan hirveitä tapauksia olemassa), mutta en itse ole niitä itse laittanut, koska tajuan kyllä varsin hyvin puutteeni ja rajoitteeni. Ei musta kovin hyvää äitiä olisi tullut. Tuossa tilanteessa, että miehellä olisi lapsi omasta takaa, voisi sitten repiä äitipuolena olemisesta ne kivat asiat, mutta vastuun sun muut vittumaiset puolet sysätä niille oikeille vanhemmille. Ei se varmaan käytännössä noin toimisi . Voisi tulla sanomista, jos olisin vain kiva Winston-täti, jonka kanssa hassutellaan ja puuhataan kaikkea, minkä kunnon aikuiset kieltävät. Paskassa lykyssä siinä vielä roikkuisi mukana erosta katkeroitunut ja vanhan suolan janottama nyksän eksä, joka tunkisi nokkansa sellaisiinkin asioihin, jotka eivät liity lapseen, eivätkä mitenkään kuulu hänelle.

Rakkaus voi edelleen hyvin täällä ja paranee vanhetessaan <3.

[1970]

^ Tunnen yhden arkkitehtipariskunnan, jotka asuvat vuokralla tässä likellä ja tulivat tutuksi koirapiireistä silloin,
kuin meillä oli koira eli siis molemmilla tahoilla. Mies sanoi osuvasti, että "lapset on vittumaisia.
mutta omat lapset, ne ei ole" ja heillä onkin pieni tyttö ja nuori poika.

Ymmärrän tuon mainitsemasi näkökulman ja olen siitä hyvilläni, että naisellain on lapsi ja sitä myöten äitiys, josta itse kovin iloitsee.
Musta ei siihen vaan ole, äitinä olemiseen ja isukkihommat jäi suunnittelun tasolle 1992, ja ihan hyvä niin.
Isäpuoleni sanoin: ei sitä kaipaa, mitä ei ole, isättömänä äijänä.

Mut oishan se kiva, jos ois nyt aikuisia tyttäriä, jotka ois kolmekymppisiä ja pärjänneet todella komeesti ja yksi kolmosista noussut jo eduskuntaan asti, siivoomaan niitä rappusia ja tyhjentämään roskiksia naisten ja miesten käymälöistä. Ja keskimmäinen kolmospoika ois päässyt raksalle johtavaan asemaan. Eli dokaamaan asunnottomana tenua siellä korkeella telineissä. Ja vanhin tytär ominut viihdepisneksen omakseen ja niittänyt mainetta laajemminkin internetin suosituimpana nakutaitelijattarena. Että, ehkä se on hyvä, ettei mulla tän enempää niitä hekumallisen uumani näytekappaleita ole tuolla toreilla ja turuilla töpeksimässä, tuottamassa tuhnua.

Ja rakkautta on muunkinlaista kuin tätä traditionaalista ja romanttiseksi tiedettyä paristosuhdanteista.
Sitä on irrationaalisena, anaalisena, konventiaalisena, maallisena, kosmeettisena ja harkinnanvaraisena.